Tuntuu että tähän liittyy täysin sama ilmiö kuin mihin tahansa muuhunkin vanhemmuuteen liittyvään valintaan. Asia
x on todettu tutkimuksissa
lähtökohtaisesti parhaimmaksi tavaksi. Siksi
x tapaa suositellaan terveydenhuollonkin puolesta, siihen pyritään ainakin jonkin verran vanhempia ohjaamaan. Tässä kyseisessä asiassa myös synnytysaktivistit haluavat tuoda faktaa synnyttäjien tietoon ja tavan synnyttäjätkin tahtovat ehkä vain hyvää hyvyyttään kertoa oman kokemuksensa ja tietonsa aiheesta jotta voisi
auttaa muita synnyttäjiä saamaan paremman synnytyskokemuksen!
Onko se sitten asian tarpeetonta hehkuttamista, muiden tapojen alaspainamista? No ei minusta ole. Mutta minulla on näkemys,
miksi moni kokee sen niin..
. Koska on itse joko tietoisesti valinnut tai olosuhteiden pakosta päätynyt vaihtoehtoon
y, ja kokee siitä huonommuutta. Usein varmasti täysin turhaan, sillä kaikki ollaan vajavaisia eikä pystytä täydellisyyteen vaikka kuinka haluttaisiin.

Ja koska elämän voima on suurempi kuin ihmisen, emme voi mitenkään kaikkeen vaikuttaa.
Todennäköisyyksiin kuitenkin voi vaikuttaa ja ehkä sen totuuden ääneen sanominenkin saattaa ärsyttää ja loukata, jos itse todellisuudessa ei ole laittanut tikkua ristiin sen eteen että asia menisi parhain päin.

Eli valmistautuko hyvin synnytykseen, hankkiko doulan, pyrkikö fysiologiseen synnytyksen kulkuun? Mm. nuo asiat tutkimustiedon valossa edesauttaa hyvän synnytyskokemuksen saamista ja vähentää komplikaatioiden määrää.
Silti synnyttäjällä on kaikki oikeus valita mennä sieltä mistä aita on matalin halutessaan. Ei ole mikään pakko laittaa rahaa synnytyksen valmistautumiseen, on ihan ok pitää synnytystä "pakollisena pahana" ja ottaa kaikki mahdollinen kivunlievitys ja toivoa vaikka sektiota. Mutta sitten pitää
hyväksyä se oma toiminta ja sen seuraukset. Asiaa ei tarvi alkaa puolustelemaan muille, eikä ole kypsää hyökätä heitä kohtaan jotka kertovat faktoja tai omia hyviä kokemuksiaan että nuo nyt on tuollaisia kruunun kiillottajia ja tuomitsijoita.
Korostaisin tässäKIN aiheessa sellaista tietoista asennetta (sitä että perehtyy aiheeseen ja miettii raadon rehellisesti mikä omalla kohdalla onkaan paras ratkaisu), sillä silloin valintojensa kanssa on helpommin sinut, vaikka joku niitä suorastaan kritisoisi...
Monella lääkkeettömän synnytyksen hyötyjä korostavalla on itsellään taustalla ei-niin-hyvä lääkkeellinen ja toimenpiteitä sisältävä synnytys. Jos tällainen ihminen siis "painaisi alas" puudutteen ottajia, niin hänhän tekisi samaa myös menneisyyden itselleen. Luultavasti hän on kuitenkin ymmärtänyt syyt, miksi on päätynyt aiemmin tiettyyn lopputulokseen, pystynyt hyväksymään asian ja tekee nyt tietoisesti muutoksen jotta asiat kävisivät paremmin päin. Katkeruudelle ja syyllisyydelle ei silloin jää tilaa.
Itsemyötätuntoboostia jokaiselle äidille.

Vanhemmuus on valintojen viidakko, jossa kukaan ei selviä ilman että välillä lipsuu liaanilta ja tipahtaa kipeästi pyllylleen!
