@Yönkukka kaikki synnytystavat on sallittuja! Mutta ihmettelen tätä, miksei lääkkeettömyydestä saa puhua, miksi siitä nykyään vedetään heti herne nenään tai koetaan, että vastapuoli syyllistää tai painostaa? En tarkoita sinua, vaan yleisesti keskustelukulttuuri tuntuu nykyään olevan tällainen, ettei mistään asiasta saa puhua ääneen, ettei joku vaan pahastu siitä.
Tämän olen huomannut muuallakin. Kaikkien pitäisi vain myötäillä toisten mielipiteitä ja sellainen oikea keskustelukulttuuri on laantunut. Ehkä some on tehnyt tämän. Olen jutellut tästä yhden ystävän kanssa, kun hän on tuskaillut ihan samaa ja aivan eri tilanteessa kuin esim nyt tämä keskustelu. Ennen oli vastapuolen vastuulla se miten asian kuuli, mutta nykyään puhuja joutuu hirveästi varomaan sanojaan, koska kuulijat joskus myös tahallaan väärinymmärtävät asioita
Minusta on vain hyvä, että asioista voi puhua monelta eri kantilta eikä tarkastella vain yhdestä suunnasta. Kaikilla lääkkeillä on haittapuolensa, mutta niistä on myös hyötyä. Miksi vain ne hyödyt otetaan vastaan, mutta haitoista puhuttaessa pahastutaan. Koska onhan se ihan fakta ja lääkepakkauksista kaikkien luettavissa, ei vain minun oma mielipiteeni. Nykyään netti on kaikkien saatavilla ja sieltä jokainen voi niitä halutessaan tutkia. Lääkäreiltäkin näistä toivoisi kuultavan, mutta he eivät valitettavasti aina kaikkea kerro.
Synnytys on aina onnistunut, kun sekä synnyttäjä että vauva on elossa ja voi hyvin! Eihän sitä voi kukaan ulkopuolinen määritellä vaan se on jokaisen oma henkilökohtainen kokemus. Silti se synnyttäjä itse voi kokea pettymystä, jos asiat eivät ole menneet kuten hän olisi toivonut. Tai sitten voi olla hyvin tyytyväinen, vaikka asiat menikin aivan päinvastoin