Näin pari päivää sitten ihan pikkuruisen vauvan äidillä rintarepussa kasvot menosuuntaan. Asento näytti yllättävän hyvältä, jalat oli ylöspäin. Mikään muu ei sitten omaan silmääni näyttänytkään hyvältä, lapsen äiti varmaan on täysin eri mieltä asiasta. Näin vauvan, kun se itki mutten tiedä, kuinka suuren osan ulkoilusta vauva oli tyytyväinen tai itki. Varmaan oli n. kuukauden ikäinen, jos itkusta ja koosta pystyy mitään päättelemään. Koska oli lämmintä, vauvan kädet ja jalat olivat paljaat. Tuttipulloa äiti tarjosi takaapäin, ja suuta oli vaikeaa löytää.
Mua suretti se vauva. Rintarepussa parasta on äidin turva ja sydämenlyönnit, joita vauva ei nyt saanut. Vauva oli ehkä vielä niin pieni ettei näe kunnolla ympäristöä, mutta väittäisin silti että informaatiotulva oli valtava. Ja syöttö pullosta takaapäin... Toivon, että tämä oli poikkeus ja äiti päättää olla jatkossa käyttämättä reppua noinpäin.
Kun vielä sain imetettyä, parasta oli kontakti lapseen, kunhan olin virkeä ja hereillä. Sama jatkui pitkään tuttipullolla, mutta nyt sitä täytyy avittaa vain vähän, ja syötän myös keinussa jossa annan kiinteätkin. Välillä syötän kuitenkin ihan tarkoituksella sylissä, ja otan katsekontaktia.
Kantoreppu haluttaisiin hankkia. Myöhemmin aiotaan hankkia kantorinkka, mutta ensin haluttaisiin toimiva kantoreppu, mielellään sellainen jonka saa selkäänkin. Nyt on BabyBjörn. Ei toimi kauaa, ja yksi ongelmista on hikoilu, myös pojalle.