Me sovittiin, että huhtikuussa, kun tyttö on puolivuotias, alettais yrittään uutta, mikäli se hormonaalisesti ois mahdollista. Mut kun ei tietoisesti käytetä ehkäisyä, ollaan selvillä, että raskaus voi alkaa aiemminkin ja se olis ihan ok.
No nyt kun oon mielestäni oireiden perusteella joko raskaana tai totally fucked up, niin on iskenyt huoli tytöstäni ja miten uus raskaus menee ja entä jos se menee pieleen ja onnistuuko imetys, entä jos joudun vaikka sairaalaan jne jne.
Aamulla päikkäreihin heijastui jo creepyllä tavalla, kun näin ihan älyhirveetä painajaista ja heräsin itkien ja oon itkenyt koko päivän (no siis oon itkenyt jo muutaman päivän pienimmästäkin asiasta). Tyttö nukkui vieressäni ja heräsi samoja aikoja ja tuijotti vähän hämmästyneenä, kun vollotan ja halaan sitä ja soperran jotain.
Mies ei halunnut tänään lähtee kauppaan, mut huomenna mennään ja ostan testin ja teen sen ylihuomenna.. Miehelle en siis oo puhunu mitään, enkä puhukaan ees testin hankkimisesta, ellei tikkuun ilmesty kahta viivaa.
Mut just nyt voisin toistaa tän palstan ensi kirjoituksiani kuulumisiksi.