Joululahja tulossa!

Heipsis!

Nekkutikku: Mitä kuuluu??? Ovatko vuodot loppuneet?

Tervetuloa ja onnea kaikille uusille!

on: Oireista on kiva aina vaihtaa kokemuksia, joten tässä tulee meikäläisen vaivojen valitus. :D
Tissit kipeenä ja rintsikat tuntuu epämukavilta. Kaivoin jo entiset imetysliivit esiin, niistä löytyy väljyyttä.
Mahakivut on vähän vähentyneet. Mua helpotti välillä, että "kannattelin" kädellä alavatsaa. Kotona näin kehtaa kulkea, mutta ei töissä. Välillä  kivut jo aivan hirvittivät, pelottaa ettei kaikki olekaan hyvin. Nyt on mielikin jo hieman rauhoittunut.
Mulla on iltapahoinvointia! Ja etovaa oloa aamuisinkin. Ei vielä ole tarvinnut oksentaa, vaikka ei sekään kaukana ole ollut.
Mitähän vielä... pissattaa joo ja maha pömpöttää.

Tämä olisi meille toinen lapsi. Esikoispoika on kohta 4v. Salaa haaveilen tulevasta tytöstä. ;)

Ensimmäisessä raskaudessa eka neuvola oli viikolla 8 ja siellä tehtiin ihan pyytämättä ja ilman erillisiä korvauksia ensimmäinen ultra, jossa katsottiin, että kaikki on kohdillaan. En tiedä, mikä täällä on nykyään käytäntö, mutta vaikuttaisi siltä, ettei ultraa ainakaan muualla tehdä automaattisesti. Mä pääsen joka tapauksessa sinne keskussairaalalle ultraan viikon päästä ja viikot on sitten about 7+3.
 
Heippa kaikki joululahjan odottajat! :)

Huomasin tuossa että Nekkutikku oli näemmä kärsinyt samasta oireesta kuin meikäläinen. Eli muakin on säikytellyt tuhru / niukka verinenkin vuoto n. 4+3-5+1 välisen ajan. Neuvolaanki jo toivottomana soittelin ja kyselin että mitä tehdään vaikka tiesin kyllä ettei tässä vaiheessa voi mitään oikeestaan edes tehdä.
No varasin kuitenkin yksityiselle ajan ultraan, jonne olen siis menossa nyt tulevana sunnuntaina. Kätilö sanoi että sykkeen pitäisi olla hyvinkin nähtävissä jo rv 6+3. Sitä odotellessa siis. Nyt on siis 5+4 ja mitään vuotoa ei ole pariin päivään ollu. Olisko tuo sitten ollut ns. "menkkavuotoa."
Esikoista odottaessa en kyllä muista että olis ollu mitään tämmöstä :P Mutta eipä ne raskaudet tietty samanlaisia olekkaan. Mut jotenki sitä huomaa olevansa paljon paljon pelokkaampi ja epävarmempi nyt... Tai että mä ainaki pelkään ihan kaikkea mahdollista mielessäni. Mutta pitänee yrittää rauhoittua. Sunnuntai-iltana olen paljon viisaampi tän asian kanssa. Toivottavasti sieltä se pikkuisen syke löytyy... 

Jaksamista kaikille! Onneksi tuo kevät ja aurinko antaa vähän lisää virtaa :) Itsellä ei juuri muita oireita (vielä!) ole kuin että vähän etoo ja väsyttää ihan hulluna! Töiden jälkeen on täys työ jaksaa kotona tuon vilkkaan 2v 4kk ikäisen esikoisen vauhdissa. Mutta palailen kertomaan ultrakuulumiset sitten, suuntaan taikka toiseen. 
 

Täällä yksi uusi (epäuskoinen) odottaja liittyy joukkoon. Olen yhä ihmeissäni tulevasta pikkuisesta. Jos ja toivottavasti kun kaikki menee hyvin laskettuaika on 8.12.

Meillä on vajaan vuodesta vanha poika ja ikäeroa tulis nyt sitten alle 2 vuotta mikäli kaikki menee hyvin. Toivotaan! :)

Oloista sen verran että olen ihan väsy koko ajan ja etovaa oloa on pitkin päivää. Esikoista odottaessa oksensin rv 22 asti. Toivottavasti tässä pääsisi vähän helpommalla.

Vuodoista: mulla ei nyt ainakaan vielä oo ollu mitään vuotoja. Mutta ekaa odottaessa tuli ruskeaa ja veristäkin vuotoa ja olin ihan paniikissa ja kävin yksityisellä ultrassa, mutta lopulta mitään hätää ei ollut. Ja ihana terve poika syntyi viikolla 42.

 
Ja myös täältä yksi jouluvauvaa odottava liittyy joukkoon :) LA näillä näkymin 6.12 ja neljäs lapsi meidän perheeseemme. 

Turvotus on jo jotain ihan järkyttävää ja etova olo lievästi aamuisin, muuten tuntuu että onkohan siellä sittenkään ketään, jotenkin niin epäuskoinen olo vielä.
 
Heips!

Täällä myös yksi jolla tulossa ehkä maailman parhain joulu, hiukan kuitenkin pelokkain mielin kun edellinen meni kesken 11/11. Nyt kuitenkin la 9.12.13. Tää vuosi on ollut muutenkin ihmeellinen olen mennyt naimisiin, täytän 30 ja minusta tuli kummitäti toisen kerran. Tämä vauva uutinen oli kaiken täyttymys. Varhaisultraan menossa 22.4:)
 
Onko teillä kenellä on ollut pahoinvointia aikaisemmissa raskauksissa, se jatkunut samanlaisena kuin alkoi vai esim pahentunut vähitellen? Onnea kaikille uusillemukaan tulleille! Kiva että on jo näin paljon väkeä!
 
Muokattu viimeksi:
Heips!

Mulla nyt H5+ ja olo todella kuvottava, rinnat kipeät et todennäköisesti olosi voi pahentua tai sitten pysyä samanlaisena. Esikoista odottelen et aiempaa kokemusta ei ole, mut yleensä ottaen pahoinvointi pahimmillaan 7-9 viikolla. Syö tasaisin välein jotain ja rasvaista kannattaa välttää.
 
Meillä kaksi tyttöä ja yksi poika, tytöistä ei minkäänlaista pahoinvointia mutta pojasta alkoi joskus 6-7 viikon paikkeilla ja kesti jonnekkin 12 viikolle kunnes loppui kuin seinään. En tainnut varsinaisesti oksentaa kertaakaan mutta oli sellainen kuristava ja yököttävä olo ihan kaiken aikaa eikä mikään maistunut.
 
Heippa! Muru: eilen aamulla oli pientä vuotoa, tänään ei ole ollut mitään. Mutta tulee kyllä ravattua koko ajan vessassa tarkistamassa että onko tullut vuotoa, on koko ajan jotenki sellanen "märkä olo". Täytyy vaan odotella.. Ihmetyttää kanssa tuo oireiden vähyys, oikeastaan ei ole muuta oiretta kuin tissien arkuus ja kasvaminen. Ja välillä iltaisin alavatsan turvotusta. Minkälaisia oireita muilla on ollut? Tänään oli pakko tehdä digitesti, kun olen rv5+1, onneksi vastaus oli "raskaana 3+". Ainakin hormoonit nousee oikeassa aikataulussa :)
 
Mulla oli ekassa raskaudessa n. 6 viikolle asti epämääräinen"krapulainen" olotila. Sitten alkoi se oksentelu jota kesti siis viikolle 22 asti. Eli hyvinkin voi olot muuttua. Mulla autto kanssa toi syöminen (jääkaappikylmät hedelmät varsinkin) ja tuntui että söin tai join koko ajan.
 
Huomenta vaan!

Mul on nyt viikon 6 pinnassa ja aaltoilevasti tekee pahaa. Toisinaan joutuu nieleskeleen rajustikkin, mut enemmän sellasta ihan lievää vaan. Oksentamaan en vielä oo joutunu. Tissit on tosissaan kipeet, meinasin kopauttaa kaveria kun halas mua viikonloppuna.. Sattu nii pirusti.

Tervetuloa kaikille ja paljon tarrasukkia matkaan!!  Paljon meitä jouluikuisten odottajia jo on!
 
Heippa kaikille. Täällä myös yksi mukana oleva :) Miehemme kanssa olemme olleet hoidoissa 3 pitkää vuotta ja 2.4 plussasin ensimmäisen kerran. Pelottaa mutta silti onnellinen :) eilen oli vielä pakko "varmistaa" yhdellä testillä ja kyllä se plussaa vieläkin vaan näytti. Toivottavasti tämä kaikki menee hyvin loppuun asti ja tämä pitkä ja raska työ palkittaisiin vihdoinkin. onnea kaikille :)
 
Moikka.
Varasin varhaisultran 16.4., eli silloin on 7+2. Pikkasen jännittää, mutta jotenki on kyllä sellanen mieli että kaikki on kunnossa :) Pari päivää oli menkkamaisia kipuja ja nyt on alkanu etomaan kunnolla, ei kyllä oo vielä tarvinnu halata pönttöä. Ja sitte eka neuvola 25.4.
 
Täällä on kivasti porukkaa =)
Tervetuloa uusille joululahjan odottajille!

Täällä väsymys on päivä päivältä rankempaa, johtuu aika pitkälti siitä että unettomuus rassaa sillon kuin pitäs mennä nukkumaan ja sit kun saa vähän nukuttua niin silmät rävähtää auki aamu yöstä, ja siinä sit pitää tapella että saa taas unta. Mutta näin oli mulla tokassa raskaudessakin mutta ei kyllä todellakaan näin aikaisin. Kävin pari kertaa lataamassa akkujakin sairaalassa kun väsy oli niin kova loppu raskaudesta. Auttas varmaan jos olis pihalla enempi, mut ku ei jaksa, tuntuu että kroppa käy ihan ylikierroksilla. Mutta jospa se tästä...viimestään sitten kun vauva syntyy joulukuussa ;)) Nälkä on ihan koko ajan, pyysin miestäkin töistä tullessaan hakemaan mulle mäkistä hampparin eilen, ristus ku oli hyvää, namsk..

Eka neuvola on vasta parin viikon päästä, en malttais oottaa...jänniittää että mitä kaikkee tulee tapahtumaan tämän raskauden aikana..tarvitaanko ylimääräsiä tutkimuksia ynm, kun edellinen synnytys päätyi sektioon ja mulle on tehty loop hoito alku vuodesta, toi loop voi vaikuttaa odotukseen joissakin tapauksissa tai sit ei..pitänee tehä kysymys lista neuvolan tädille valmiiksi =)

Mukavaa tiistaita kaikille
 
heips kaikille ja SUURET onnitelut, maailam paras joululahja on tulossa!

varovaisesti liityn tänne teidän seuraan, LA aika on 12.12 eli ihan alkumetreillä ollaan raskausviikko 4+5.
Yhteyttä neuvalaan otin heti kun sain plussan (tai no ei ihan heti, plussan tein sen verran aikasin aamuulla että pari tuntia jouduin sinnitelee ;) )
Nyt hermoaraastavat viikot edessä, kontrolleja tulee olemaan hieman enemmän kun meidän pikku tyttölämme todettiin sydänvika heti syntymänjälkeen (ultrassa ei havaittu mitään silloin kun häntä odotin), eli vähän tarkempaan syyniin joudutaan tällä kertaa.
Mutta onnillinen plussasta
 
Pelon ja Onnen sekaisin tuntein joukkoon uskaltautuu uusi esikoistaan odottava jäsen.

Raskaus on saanut alkunsa useamman vuoden hoitojen tuloksena.
Tällä hetkellä kesto 4+4 eli hyvin-hyvin aikaisessa vaiheessa vielä ollaan, mutta muiden kirjoittajien innoittamana uskaltauduin mukaan :-)
Laskettu aika 13.12.13.
Tuntemuksia ei juurikaan vielä ole - tai sitten en niitä vaan tunnista :-)

Edelleen käytössä Zumenon + Lugesteron lääkkeet rv. 12 saakka.
Ja koko raskauden ajan joudun käyttämään myös Fragminia aiemmin sairastetun syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian vuoksi.

Nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että kaikki menee hyvin ja saadaan ihana, kauan kaivattu Joululahja!
Tsemppiä & jaksamista kaikille muillekin sekä iloa & onnea odotukseen!
 
Täällä myös yksi varovainen ilmottautuu mukaan joululahjojen odottajiin...

Olen 33, mies 34 ja meillä on ennestään poika reilu 5v ja tyttö tuhisee pinnasängyssä, vajaa 6kk. Tuon kuopuksen vuoksi en ihan varmaa la:ta uskalla lähteä arvuuttelemaan. Ticker tuolla alhaalla on vähän sinnepäin 6.12. ;) Testi(t) plussasin (kaikki kolme, ekaks ovulaatiotesti, toiseks apteekin oma ja kolmanneks vielä digitaalinen) viime viikolla. Mulla on lokakuisen synnytyksen jälkeen ehtinyt olemaan 4 tai 5 menkat enkä ole niitä ylös laittanut, joten en muista varmasti edellisten alkua.

Meidän molempia lapsia tehtiin + - 4 vuotta ja tuo tuhiseva tyttö sai alkunsa lääkeavusteisesti. Niinpä tämä alkanut raskaus on iloinen ja erittäin tervetullut yllätys.

Pieni jännitys on päällä, koska pojan syntymän jälkeen, suurin piirtein samoja aikoja mulla oli keskenmeno. Nyt pidetään peukkuja kokkikolmosen mukana pysymisessä.

 Noissa aiemmissa odotuksissa olen välttynyt pahoinvoinnilta, toivon samaa tällekin odotukselle.  Närästys alkoi toissapäivänä ja jatkuu. Tisseissä on ollu ajoittain sellasia vihlaisuja, mutta vaan silloin tällöin, rintsikat ahistaa. Mulla oli sellanen jännä tunne, et oli pakko niitä testejä alkaa tekemään. Ekaks sen ovistestin, kun niitä löyty valmiina kaapista ja päiväyskin oli jo mennyt. Siihen kun pärähti kaks viivaa, niin pakko oli lähteä apteekkiin ostoksille varmistaa asia. Tavallaan siis tiesin olevani raskaana vaikken sitä sit meinannu kuitenkaan uskoa : D.
Yks syy miks testasin just silloin (oisko ollu viime to) oli se, et olin aika kipeä, kuume liki 39 ja pakko mennä lääkäriin. Halusin varmistua asiasta, et jos tarvii lääkkeitä tms, niin tietää sanoa. Keuhkokuva jäikin sitten ottamatta ja antibiootit päälle, epäilynä keuhkokuume. Onneks alkaa pikkuhiljaa hellittää : ).
 
Tervetuloa uusille mukaan!! 

Mä kävin tänään tosiaan ykstyisellä ja heti se siirsi mun LA 7.12.   Ultrassa näkyi pienen pieni herne. Oon myyty!!

Ylihuomen olis sit julkipuolen eka lääkärineuvola, katotaan mitä se sanoo ja sen jälkeen sit varaileen aikaa parin viikon päähän ultraan :)

Tarrasukkia kaikille!!!  <3
 

Täällä varailtu ekaa neuvolaa ja ultraa. Toukokuun alkuun neuvola ja loppupuolelle ultra. Tekis mieli mennä varhaisultraaan, mutta saa nyt nähdä mitä sen suhteen tehdään.

Ootteko miettiny meettekö sikiöseulontoihin? Multa kysy neuvolantäti puhelimessa ja sanoin että me mennään. Ekan kanssa niissä löyty jotain pientä ylimääräistä häikkää. Mutta sitten kaikkien tutkimusten jälkeen kaikki oli kuitenkin hyvin. Eikä downin syndrooman geeniä onneksi löytynyt. Mutta siis ehdottomasti myös tässä seulontoihin osallistutaan.

 
Huomenta vaan kaikille...ja uutta porukkaa pukkaa, hyvä hyvä!!!

Alias ei ole... : Mä oon kummassakin raskaudessa osallistunut sikiöseulontoihin ja tässä kolmannessakin osallistun, mikäs siinä kun tutkimus on ilmainen ja asia tehdään lapsen terveyden takia...

Oon nyt parina päivänä puhunut pojalle 3.v ja tytölle 1.7 vuotta että äidin masussa on vauva, poika siihen vastakysymyksenä että oleko sä syöny äiti vauvan =) Yritä nyt sit selittää 3.v lapselle että en ole syönyt vauvaa..heh heh =) Tyttö ei niinkään vielä ole reagoinut mutta eiköhän tuo vielä kerkiä =)
 
Takaisin
Top