Mua kans varoiteltiin mustasukkaisuudesta ja maalailtiin piruja seinille, mut ei semmosta oo esiintynyt tokan tai kolmannen syntyessä. Meille tuli yhteinen perheenjäsen ja asioita käytiin läpi ennen vauvan syntymää ja isommat otettiin mukaan heti alusta :) Aina pyydän hakemaan vaippaa, valkkaamaan vaatteita jne, tykkäävät kovasti. Parhaat naurut saavat isosisko ja -veli <3
Esikoisen synnyttyä kaikki tuntui aluksi helpolta, kaikki rullasi omalla painollaan siihen asti kunnes alkoi refluksi, sekä allergiaoireet. Myös fyssarilla ravattiin jäntevyyden vuoksi. Suurin pettymys oli hoitohenkilökunnan suhtautuminen ja se, ettei apua oikeasti saa mistään! Neuvolasta neuvot ovat lähinnä th:n omia mielipiteitä. Alkoi se touhu rullaamaan sit ku allergiat selvisi ja mentiin sit oman kaavan mukaan :)
Toka ku syntyi, heräsi joku ihme suojeluvietti vauvaa kohtaan ja en esikoista edes halunnut lähelle. Onneks se meni nopeasti ohi! Koko porukan piti tyytyväisinä nukkua perhepedissä, mut vauva päätti toisin ja olivat siskonsa kanssa sit pian omassa yhteisessä huoneessa :D Esikoisen vauvavuosi oli helvettiä, tokan kans oli kaikki niiiiin helppoa! Normaali vauva, normaalit itkut :)
Kolmas oli pitkän mietinnän takana, koska aikaisemmin ajattelin, ettei ikinä lapsia ku yhdelle isälle. Piti painia vähän ajatuksen kanssa,mutta lopulta päädyin siihen, että en mä voi elämääni jättää elämättä, ku exä päätti alkaa juomaan ja yhteiselo päättyi siihen... Nyt on ollut helppoa, mitä nyt imetys kusi jälleen ja pientä refluksia. Isommat apuna, aikaa myös itselle ja arki sujuu :)
Äitiys on ihanaa! Vaikka välillä sitä kiroaa, että mitähän hittoa sitä on ajatellut ku lapsia hankkinut, väsyttää, vituttaa, ärsyttää.. Mut kyllä se onni ja ilo paikkaa moninkertaisesti tuskaiset tunteet! Nykyään sitä osaa pitää oman päänsä ja pitää huolen omasta perheestä, eikä sokeasti usko kaikkea mitä pitäis olla tai miten pitäis toimia :)
Semmosta :D Pitäs lähteä koira rokotuttamaan ja siruttamaan, siitä sit viikon kauppareissu, huoh...
)
