Jemina, voimia teille! Kuulostaa ihan samalta kuin meidän joulukuisen kanssa. Eka puoli vuotta jatkuvaa itkua ja käveli tukea vasten 7kk ja kävely (juoksu) 10kk. Päiväitkut loppuivat jossain kohtaa ekaa vuotta muistaasenki, mutta jokaöinen kurjanoloinen yöitku loppui vasta kun täytti 2 v. edelleen itkahtaa pikaisesti melkeinpä joka yö, mutta yleensä nukahtaa heti uudelleen. Mutta 2 vuotta tosiaan kesti meillä semmoinen selittämätön itkuilu, mistä lääkärit mitään osaa sanoa. Sit muu kiukkuitku on jatkunut kyllä ihan tähän päivään asti. Mut neuvo: yritä löytää joku lääkäri joka tutkis esim. refluksin, allergiat, risat, kielijänteen, jne mikä nyt voisi kenties syynä olla? Meillä edelleen tämä vaiheessa, kun ei ole mitään selkeitä oireita. Ja voisiko osteopaatista tai vyöhyketerapiasta olla apua? Koita pari kertaa, vaikka tuntuis ettei jaksaisikaan.
Ja siksi mekin tätä kakkosta pohdittiin todella kauan, että uskaltaako ja jaksaako. Mutta meidän pikkuinen pian 4kk on maailman ihanin ja niin helppo esikoiseen verrattuna! Itkee vain selkeistä syistä ja saa rauhalliseksi kun syyn keksii (nälkä, väsy, vaippa, tylsää). Luulin että en pidä vauva-ajasta esikoisen kokemuksella, mutta nyt olen ihan rakastunut tähän! Kolmattakin vähän haaveilin jo, mutta esikoisen takia ei kyllä jaksettaisi sitä järjissämmme ja ajankäytöllisesti. Ja koska ikäkin tuo riskejä niin paljon.
Ollaan siis ihan helisemässä tuon joulukuisen kanssa, kun on oikeasti ihan kauhukakara. Ei usko mitään, ei hyvällä eikä pahalla, huutaa, potkii, sylkee, lyö, nipistelee. Meitä vanhempia, tarhan kavereita ja aikuisia ja ventovieraita, jos sattuu tuleen sopivasti vastaan, kun herra haluis jotain, mitä ei saisi. Tai vaan kävelee ohi muuten vaan samalla jalkakäytävällä. Ei oo auttanu sosiaaliohjaajan neuvot ja nyt sekin meni vaihtumaan ja uusi henkilö on ihan turha. Ja tärkein ohje olis et huomaa hyvä, koska selvästi hakee tällä huonolla käytöksellä koko ajan huomiota, mutta on se hemmetin vaikee huomata hyvää, jos toinen tekee koko ajan pahojaan ja vaatii huomiota koko ajan. Ja pakko sitä välillä on tehdä muutakin kuin katsoa tyyppiä silmiin, kun se haluu taukoamatta selittää ja näyttää jotain. Olis toinenkin lapsi ja koira ja ruokaakin pitäis joskus tehdä. Ah, oon niin poikki just tänään, ei hetken rauhaa. Kun olin oikein päättänyt että tänään tehdään kiva päivä, ettei toiselle tule ihan paha mieli ja jo jotain itsetunto-ongelmia, kun koko ajan kielletään tai hermostutaan, vaikka toinen ei selvästi kykene tunteitaan hallitsemaan yhtään. Mutta ei, kyllä oli aika riehumista koko päivä kotona ja kylässä ja oli pakko komentaa noin sata ja yksi kertaa. Pysähdy hän ei koskaan, ei edes unissaan, kun silloinkin pyörii sängyssään ja nukkuu mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja seilaa oman ja meidän huoneen välilläkin usein. Vauvan kanssa ei uskalla hetkeksikään jättää kaksin, kun käy tekemässä jotain jäynää, vaikka siihen onkin ihan rakastunut ja myös halailee ja pussailee sitä koko ajan. Eiköhän sillä adhd todeta vielä ja mitä muuta. Voi kun toivon, että tästä vielä normalisoituisi, kun saadaan tätä tasaista arkea tähän nyt pidempi jakso kaikkien muutosten jälkeen.
Äippä, onneksi ei mitään vakavaa tuo ihojuttu, vaikka kuulostaa kyllä aika hurjalta! Paraneeko se vanhemmiten? Ja toiv. kasvukin siitä piristyisi joko itsestään tai avustetusti. Tuo kyllä varmasti paljon lisästressiä terveyshuolet
Meillä menee esikoinen -2 käyrällä, mutta ilm. sitä pidetään vielä ”normaalina” ja ei ole puhuttu mistään kontrolleista edes.
Wopwop, onnea viimeisille kuukausille, ihanaa!
Toi kuva ei ainakaan mulle näy, herjaa virhettä kun linkkaa auki. 
Jaksamista sinne arjen menoihin ja juoksuihin!
saattaahan se olla että hän oireilee muutoksia tai muuten vaan tulisielu... neuvoja tms en kyl osaa antaa, kuulostaa sen verran rajulta tää hänen käytös! Siiri meinaa olla samaa kastia mut vihansa purkaa minuun tai Sanniin(raasu) ja jättää muut vihansa/turhautumisuutensa ulkopuolelle.