Eksyinpä tänne pitkästä aikaa, jostain syystä ei oo näkyny uusia ilmoituksia niin vähän jälkijunassa kommentoin. 
Mä oon vielä kotona ja niin on joulukuinenkin, tarkoitus ois olla kotona siihen asti että toukokuinen täyttää 3v. Vailka välillä rankkaa ja haastavaa ja seinät meinaa kaatua päälle, niin silti ihan parasta. :) En mistään hinnasta laittais pieninä hoitoon.
Poodle kiva että polttarit oli mieluisat.
Taisit kysellä noista nukkumaanmenoista, niin ei oo mitään tiettyä vinkkiä antaa. Me noudatetaan aika tarkasti päivärytmiä ja silloin kun siirrettiin toukokuinen isoveljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, niin tosi hyvin menny siitä asti. Joulukuinen ei aina nukahda samantien kun vie sänkyynsä vaan saattaa jäädä hetkeks hereille ja mölisemään/huutelemaan. Yleensä toukokuinen ei herää isoveljen elämöintiin, toisinaan saattaa, ja siellä he molemmat kikattelevat ja huutelevat hetken aikaa kunnes väsy vie voiton. Meillä ei siis mitään katastrofaalista ole nämä nukuttamiset. Ainoastaan nyt toukokuisella on ihan jäätävä takertuminen muhun ja eroahdistusta, on pikkasen haastavaa kun mies tekee niin pitkää päivää duunissa ettei arkisin ole paljoo apua. Pitäis revetä kahteen paikkaan samaan aikaan, mut kyllä tää tästä joskus...
Mä oon vielä kotona ja niin on joulukuinenkin, tarkoitus ois olla kotona siihen asti että toukokuinen täyttää 3v. Vailka välillä rankkaa ja haastavaa ja seinät meinaa kaatua päälle, niin silti ihan parasta. :) En mistään hinnasta laittais pieninä hoitoon.
Poodle kiva että polttarit oli mieluisat.
Taisit kysellä noista nukkumaanmenoista, niin ei oo mitään tiettyä vinkkiä antaa. Me noudatetaan aika tarkasti päivärytmiä ja silloin kun siirrettiin toukokuinen isoveljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, niin tosi hyvin menny siitä asti. Joulukuinen ei aina nukahda samantien kun vie sänkyynsä vaan saattaa jäädä hetkeks hereille ja mölisemään/huutelemaan. Yleensä toukokuinen ei herää isoveljen elämöintiin, toisinaan saattaa, ja siellä he molemmat kikattelevat ja huutelevat hetken aikaa kunnes väsy vie voiton. Meillä ei siis mitään katastrofaalista ole nämä nukuttamiset. Ainoastaan nyt toukokuisella on ihan jäätävä takertuminen muhun ja eroahdistusta, on pikkasen haastavaa kun mies tekee niin pitkää päivää duunissa ettei arkisin ole paljoo apua. Pitäis revetä kahteen paikkaan samaan aikaan, mut kyllä tää tästä joskus...
mitä tää on? Missä mun ihana naurattelia on ja mistä tämmönen raivoaja on tullut
Meillä ollu muutaman viikon tätä takertumista ja eroahdistusta ja oon jo ihan väsyny tähän. Päivät on sitä että huutaa mun perään jos en pysty sylissä pitämään, ainoastaan sylissä on hiljaa. Hitto mitään saa tehtyä kun toinen roikkuu kiinni kuin iilimato. Päikkäreille mennessä huutaa ja itkee kun tajuaa että joutuu musta eroon, samoin yöunille mentäessä. Illat on sitä että saattaa huutaa 1 - 1,5h. Ravaan huoneessa siis vähän väliä ja heti rauhoittuu kun astun huoneeseen, mut sama karjuminen alkaa kun tajuaa että poistun. Oon sylissä nukuttanu mut yleensä havahtuu kun siirrän omaan sänkyynsä ja taas alkaa huuto. Jos mies on lasten kanssa ja mä pois kotoa, niin ei mitään ongelmaa. Poika ei yhtään rutise tai itkeskele ja käy samantien nukkumaan. Mun pitäis näköjään olla joka ilta poissa kotoa kun on nukkumaanmenoaika, mut ei tosiaan onnistu kun oon arkipäivät yksin. 
Toivottavasti tää olis nopeasti ohimenevä vaihe. 
Kyllä sitä mun mielestä pitää pystyä käsittelemään myös ne negatiiviset tunteet, varsinkin näin vaikeassa tilanteessa. Ja toinen pointti on se, että joku muu yhtä huonossa tilanteessa oleva voi saada vertaistukea kun tietää, että muut kokevat myös synkkiä ajatuksia ja voimattomuutta. Päivä kerrallaan sitä edetään ja yritetään etsiä ne pienimmätkin positiiviset asiat elämästä :)