Sain vihdoin kirjoitettua synnytyskertomuksen, ja päätin kopioida sen tännekin. :)
15.12.2015 oli aika äippäpolille vauvan kokoarvion takia, kokoarvio oli 3700g joten synnytys päätettiin käynnistää ballongilla. Klo 11 sain ballongin jonka kanssa sain luvan lähteä kotiin, virtsaaminen ei ballongin kanssa onnistunut, joten illalla uudestaan äippäpolille, jossa ballonki poistettiin ja tällä kertaa laitettiin yksiosainen ballonki. Lähdettiin takaisin kotiin, ja automatkalla alkoi supistelut jotka tekivät jonkin verran kipeää, mutta yötä myöten supistukset helpottuivat ja sain nukutuksi.
Aamuyöllä 16.12.2015 noin klo 04 aikoihin heräsin vessahätään, jonka yhteydessä ballonki tippui pois, ja tämän jälkeen alkoi heti säännölliset ja kivuliaat supistukset. Enää en nukutuksi saanut, joten pyörin ympäri asuntoa ja kärvistelin kivuissa noin 3h, jonka jälkeen herätin miehen ja sanoin etten enää kotona pärjää.
Äippäpolilla oltiin aamulla noin klo 08 aikoihin, ja olin tuolloin 3cm auki. Käyrillä olin 10min, kunnes alkoi oksettamaan ja meidät ohjattiin synnytyssaliin, jossa aloin samantien ilokaasua hengittelemään. Ilokaasusta en kokenut hirveästi hyötyväni, pään sai pyörälle joka vähän auttoi supistuksia kestämään. Päätin myös kätilön ehdotuksesta ottaa 4 kpl aquarakkuloita, mutta se oli virhe. Rakkuloiden laittaminen sattui, laittamisen aikana ulvoin ja itkin kivusta eikä ne helpottaneet oloani yhtään.
10.00 jälkeen ilokaasusta ei ollut enää mitään hyötyä, supistukset tihenivät ja oloni alkoi olla todella tuskainen ja kivulias, jolloin kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 4cm auki. Puuduttaja tilattiin, epiduraalin laitossa oli hankaluuksia ja puudutuksen laitto onnistui 50min myöhemmin. Ei mennyt kauaa kunnes tunsin, että nyt puudutus alkaa auttamaan ja kivut hävisivät, se oli helpotus!
Puoli kahden aikaa sain 1. lisäannostuksen epiduraalia, jonka jälkeen laitettiin Syntocinon tippumaan synnytyksen edistämiseksi.
Klo 15.00 aikoihin oloni alkoi olla taas todella kivulias ja tuskainen, pystyssä en pysynyt koska huimaus oli kova, ja tämän jälkeen sain 2. lisäannoksen epiduraalia.
Klo 16.00 aikoihin kätilö teki sisätutkimuksen, ja olin tuolloin 6 - 7cm auki. Tämän jälkeen nousin eva - telinettä vasten, mutta se vain pahenti oloani ja aloin oksentelemaan, joten menin takaisin sänkyyn kärvistelemään.
Klo 17.05 kätilön tutkiessa kirkasta lapsivettä alkoi lorahtelemaan. Tämän jälkeen kaksi lääkäriä tuli paikalle, jotka ultraäänellä katsoi vauvan tilannetta ja huomattiin, että oli avosuinen tarjonta. Lääkärit sanoivat, että edistymistä seurataan klo 19.00 asti, ja jos ei edisty niin sektiota harkitaan. Tuolloin kätilö ohjasi, että nyt pitää olla ravinnotta ja nesteitä ei saa nauttia.
Klo 17.45 epiduraalin vaikutus alkoi taas lakkaamaan ja itkin kovista kivuista, viiden minuutin kuluttua sain 3. lisäannoksen epiduraalia.
Klo 18.23 olin 9cm auki, paineen tunne alkoi olemaan kova.
Klo 19.30 kivut olivat aivan järkyttävät ja pyysin taas lisäannostusta epiduraaliin, 4. lisäannoksen sain anestesialääkärin luvalla, mutta tällä kertaa eiduraalista ei tuntunut olevan mitään hyötyä, ja tässä vaiheessa alkoi vähän työnnättämään.
Klo 20.27 ponnistuksen tarve oli kova, tuolloin olin auki 9 - 10cm.
Klo 20.50 olin täysin auki, ja sain alkaa ponnistamaan. Synnytyssaliin tuli tässä kohtaa toinen kätilö. En voi sanoin kuvailla miten järkyttävät kivut mulla oli, en olisi millään jaksanut ponnistaa ja jo heti ponnistuvaiheen alkuvaiheessa karjuin etten jaksa ja haluan sektion, mutta mies ja kätilöt tsemppasivat. Koko ponnistusvaiheen ajan tunsin järkyttävää kipua, ja voimat alkoi ehtyä. Samaan aikaan oksentelu alkoi kipujen takia, mutta yritin kaikilla voimillani vain ponnistaa. Kivut olivat sitä luokkaa, että luulin kuolevani ja luulin, että kroppani kohta romahtaa, ei enää kestäisi.
Klo 21.45 samat lääkärit pyydettiin paikalle, ja tässä kohtaa olin jo ihan sumussa kipujen takia. Huoneessa oli 3 - 4 kätilöä ja kaksi lääkäriä, ponnistuvaiheesta en muista paljoa mitään kovien kipujen takia. Muistan vain karjuneeni vähän väliä etten kestä ja jaksa, mies lääkäri tokaisi tässä vaiheessa että ei tämä nainen enää kohta kestä.
Klo 21.55 imukuppisynnytyksellä syntyi meidän rakas poikamme, jonka sain samantien rinnalle. Olin niin sumussa kipujen takia etten edes tajunnut pojan syntyneen, yhtäkkiä hän oli rinnallani ja siinä tuijoteltiin toisiamme.
Verta menetin noin 1,5 litraa ja hemoglobiini oli 75. Sain sairaalassa ollessani pari lisäannosta verta, oli todella heikko olo ja vessaankin minut kuljetettiin sängyssä. En olisi kuvitellut että kivut olisivat noin kovia kuin oli, kieltämättä pientä traumaa jäi. Mutta niin kliseistä kuin se onkin, kivut unohtuivat samantien kun sain pojan rinnalleni.
Se oli niin pinkee pallero ja siellä se yks pikkuinen tömisi ja venytteli ja sydän aina pakahtui. Se masu katosi kuitenkin niin nopeasti, etten ehtinyt enkä ennen synnytystä tajunnut sitä varsinaisesti hyvästellä, ei sitä tajunnu että kohta sitä ei enää oo 
Ahdistavaa! Lääkäri oli sitä mieltä, että rauhassa voin nukkua yöni. 
