Joulukuun jutut

No, joka tapauksessa harmillista toimintaa ystävältäsi. Vaikkei mitään fiaskoa ollutkaan, niin kyllähän hääparille heidän päivänsä pitäisi olla kaikin puolin ihana eikä kenelläkään ole mielestäni oikeutta näyttää häissä nyrpeää naamaa. Ymmärrettäviähän nuo fiilikset ovat, jos kauan on odottanut mieheltä kosintaa / rohkeutta mennä vihille, siinä missä toiset tekevät saman lyhyemmässä ajassa. Itse olen myös käynyt läpi samanlaisia fiiliksiä, muttei olisi tullut mieleenkään näyttää noita tunteita / purkaa pahaa oloani toisiin. (miehelle ehkä vähän tuli purnattua... :D)
 
Niinpä, toiset purkavat pahaa oloaan vain puolisolleen ja toiset antavat kaikkien tietää omat fiilikset :wink No, me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä "vain" yhdeksän vuotta, heillä lukemia taitaa olla jo peräti 15. Siinä mielessä ymmärrettävää.
 
Mua huvittaa noi jotka sanoo et on liian nuori tuleen äitiksi yms. Ite oon 20, kerkesin just täyttää enneku esikoinen synty ja täytän 21 ennenku tää syntyy.. Samoin mulla on yks kaveri joka on reilu vuoden yrittäny lasta ja alottivat yrittämisen sillon ku mää tein esikoisesta plussan, nyt vähän jännittää kertoa että meille tule toinen, ku he eivät saa ensimmäistäkään. Toisaalta tiiän että hän ymmärtää että tää on ihan muiden ku meidän käsissä milloin tärppää, vaikka varmasti se tuntuu epäreilulta. Oon ajatellu hälle kertoa erikseen, vanhemmille kertomisen jälkeen, kun muut saavat huomata omia aikojaan. Itselläki oli tästä plussattua sellainen olo et miksei niille, kun mietin omaa jaksamista kun esikoinen on vielä niin pieni.
Ite tosiaan tullu molemmilla kerroilla kolmannesta kierrosta raskaaksi..
 
No huh, aika rajuja temppuja ystäviltä! Mä oon päätyny siihe, että jos mun ystävät ei pysty keskittyy muuhun ku itteensä, niin annan niiden rauhassa niin tehdä ja otan etäisyyttä. Ite arvosta tasapuolisia ja rohkasevia ystävyyssuhteita, missä kaikki ilot ja surut jaetaan. Ehkä joskus on riitoja ja toinen ärsyttää, mut pidemmän päälle kaikki sovitaan. Mäki ootan että jos tää mun ystävä pääsee oman harmituksen yli ja pystyy olemaan tekemisissä, nii sit se on sen arvoista. Jos ei, niin antaa hänen olla :) Se on kyllä rankkaa antaa jonku läheisen olla, mutta rankempaa on elää vuosia epätasapainosessa suhteessa... Ei tee kauheen hyvää itsetunnolle tai itelle yleensäkää. Onneks löytyy niitäki ihmisiä joiden kanssa ite kokee tasapainosen suhteen ja niihin tulee kyl panostettuu :)

Tosiaa todellaki ymmärrän jos se harmittaa itseä, että käy just tollai että toinen tekee aborttia ku ite yrittää, ja sitte ku se toinen haluuki saa melkei heti. Kuulostaa epäreilulta! Ja kyllä mun mielestä siitä voi puhua sen ystävän kanssa, että miks on vaikeaa olla onnellinen toisen puolesta. Mutta se että sen takia ei oo tekemisissä ja antaa sen harmituksen pilata suhteen, sitä en ymmärrä.
 
Mä en oikeastaan edes tiedä, mikä tuon mun ystävän ongelma oli. Hän tuntui olevan kaikkea sitä vastaan mitä itse mieheni kanssa halusin, eli muuttaa pienemmälle paikkakunnalle omakotitaloon ja perustaa perheen. Totta kai häntä ja myös itseäni harmitti syntyvä välimatka, kun tein muuttoa toiseen kaupunkiin, mutta eihän se ole este ystävyydelle. Mun kaikki muut ystävät asuvat eri paikkakunnilla, eikä se ole mitään haitannut. Välit menivät poikki oikeastaan siinä kohtaa kun muutin, tämä ystävä ei edes tiedä raskaudestani. Siitähän varmasti riemu repeäisi. Hän tuntui arvostavan ainoastaan yhtä tiettyä elämäntapaa ja kun joku toinen halusikin elää eri tavalla, se oli hänestä halveksuttavaa. Tällaisen kuvan minä hänestä loppujen lopuksi sain, vaikka ensi alkuun pidinkin häntä hyvin läheisenä ystävänäni.
 
Mulla päättyi ystävyys parhaan kaverin kanssa kai siihen, että mentiin samana kesänä naimisiin kaverin kanssa. Kaveri oli kai sitä mieltä että kun ne on olleet kauemmin miehensä kanssa yhdessä niin meidän olisi pitänyt mennä vaikka seuraavana kesänä naimisiin. Ei meidän minun mielestä tarvitse jäädä odottamaan sitä, eikä tämä minulle mitään kilpailua ollut mitä kai kaveri oletti. Heti kun sai kuulla meidän häiden olevan samana kesänä, (eri kuussa kuitenkin) niin välit kylmeni siltä puolelta.

Olen koittanut pitää yhteyttä hähiden jälkeenkin ja ollaan jollain tavalla oltu yhteyksissä ja oltiin jopa toistemme häissäkin ja polttareissa, mutta silti jotain tapahtui. Olen koittanutpitää yhteyttä ja ollaan käyty siellä välillä kylässäkin, mutta kun tuntuu että tämä yhteydenpito on niin yksipuolista. Päätinkin jo olla sitten pitämättä itse yhteyttä ja katsoa, että puhuuko tämä kyseinen ihminen minulle enää "vapaaehtoisesti" ollenkaan. Vedin kyllä herneet nenään tästä ja ihan siksikin että minulla ei muita ystäviä ole. Jostain syystä minulla ei koskaan ole ollut kauhiasti ystäviä. Nyt sitten nyppii, kun tämä yksi suuttui jostain häistä. Sanoi kaiken olevan OK sen suhteen, mutta ei se siltä tunnu. Sanoi jopa hääjärjestelyiden aikaan että "olisin halunnut sinusta kaason, mutta kun on omatkin häät, niin et sinä siihen kykene...". Mun mielestä todella epäreilua, että ei sittenn edes kysy että haluaisinko. Minun mielestä siinä ei olisi ollut mitään estettä ja sanoinkin sen että ei se haittaa, mutta se ilmeisesti tuumasi tuon vaan kiusallaan ääneen.

Nyt on sitten jotenkin yksinäinen olo. Kavereita ei ole ja jotenkin olisi toivonut että näitä raskauden iloja ja suruja olisi voinut toisen kanssa jakaa. (Kauhia valitussaarna..)
 
en oikein ymmärrä miten noi teidän niin kutsutut ystävät käyttäytyvät. Itse en ikinä edes kehtaisi sanoa mitään tuollaista kenellekään, ystävä tai ei. Eikä mikään oikeuta sitä että purkaa omaa pahaa oloan tuolla tavalla, tai sitten tulisi heti pyytää anteeksi ja sanoa suoraan että harmittaa. Pitää kuitenkin muistaa ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää, tuskin kukaan elää sitä täydellistä elämää vaikka se välillä niin voi ulkopuolisista näyttääkin siltä. Sen takia pitäisi aina muistaa tukea ystäviään ja iloita heidän kanssaan silloin kun heille tapahtuu jotain hyvää. Tuollainen kommentti toisen hääpuvustakin on aivan älytön, selkeästi halusi satuttaa ja pilata toisen täydellisen päivän.

Täällä on oikeasti suomessakin niin paljon mukavia ihmisiä että varmasti löytyy kaikille myös niitä hyviä ystäviä, ei kannata tuhlata aikaa sellaisiin ystäviin jotka vaan vie energiaa ja saa käytöksellään aikaa pahaa mieltä. Tietenkin välillä voi syntyä riitaa mutta se kertoo paljon ihmisestä kuinka ne riidat sitten selvitetään ja osaako pyytää anteeksi käytöstään. Ja Lara meillä on ainakin neuvolassa esitteitä jostain äitiysryhmistä ja sellaisista, mitä kautta voi tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin ja sitä kautta saada tukea. Kannattaa kysyä sieltä mitä teidän kunnassa järjestetään. Tai ehkä siellä päin on jotain raskausjoogaa tai muuta jumppaa missä voi tavata toisia vatsa pystyssä olevia!

Ensimmäisen lapsen synnyttyä mullakin välit viileni pariin ystävään koska oltiin/ollaan vaan niin eri elämäntilanteissa. Kai sen ymmärtää ettei kaikkia kiinnosta kuulla miten meidän vauva syö/nukkuu/kakkaa, mut jos on kotona vauvan kanssa päivät pitkät niin ei sitä juttua mistään muustakaan aina riitä. Yritin aluksi aina olla puhumatta meidän vauvasta etten ärsyttäisi ketään, mikä sekin oli vähän hankalaa. Ja se vasta sitten ärsytti mua kun yks mun kavereista alkoi (lapsettomana) neuvomaan miten mun pitäisi hoitaa lastani, että pidin häntä liikaa sylissä ja oli liian riippuvainen musta. Meille nyt vaan sattui tulemaan koliikkivauva joka itki päivät pitkät, oli sitten sylissä tai ei mutta ainakin se syli antoi hieman lohtua. Jäi sitten tämän kaverin kanssa tapaamiset hetkeksi kokonaan pois... Onneksi tilalle löytyy usein kuitenkin sitten jotain muita ystäviä tai tuttuja, joita tapaa leikkipuistossa tai muskarissa ja niiden kanssa voi sitten hyvin vertailla lasten kehitysta ym äiti-juttuja ilman että kukaan arvostelee :)
 
Kavereita on aikuisena vaikee saada.. varsinki ku iteki muutin 300 km päähän sieltä missä olin opiskeluaikani asunu.. ja sitä ennen oli muuttanu lapsuuden paikkakunnalta pois 8v aikasemmin. Miehen perässä tulin tänne Kuopioon.. työt siirty sisäisesti. Täällä työpaikalla ei juuri naisia oo ja edellisessa paikassa niin oli paljon, joten kaikki mun opiskelu- ja työpaikan kaveri jäi sinne 300 km päähän..
Mentiin naimisiin, saatiin lapsi... ja nyt toinen. Ei edelleenkään oo tällä paikkakunnalla kuin muutama hyvän päivän tuttu. :sad001 Pidän yhteyttä entisen paikkakunnan kavereihin, mut kieltämättä tuntuu välillä et se on aika ykspuolista ja oon sen takia vähentäny sitä. *huokaus* Saa nähä millanen "kriisi" sitä sitten tulee ku taas kotiin jään ja en nää aikuisia ihmisiä päivittäin.... :confused:
 
Miiuski ja herne, tämän mun "spesiaaliystävän" totesin sillä hetkellä narsistiksi, kun ilmoitin meidän hääsuunnitelmistamme. Siihen asti kaikki oli mennyt meidän välillämme hyvin, mutta kun me aloimme mieheni kanssa ns. keulia tulevaisuudensuunnitelmiemme kanssa, hänellä ei pysynyt pakka enää kasassa. Otin hänen käytöksestään sen verran pahasti itseeni, etten pitänyt häneen häiden jälkeen mitään yhteyttä yli puoleen vuoteen. Lopulta kutsuin hänet meillä käymään ja vuodatin hänelle kaiken pahan oloni, mitä olin hänen takiaan joutunut kärsimään (kuuluihan siihen kaikki itselleni merkittävät tapahtumat: kihlajaisuutiset, polttarit, häät...). Ehkä hän jotain tajusi, ehkä ei. Todennäköisesti ei. En enää oikein jaksa vaalia koko ystävyyssuhdetta, menköön miten menee, minä olen osani jo tehnyt. Ja joo, olen aivan liian kiltti, mutta ei musta ole satuttamaan toista ihmistä.

Onneksi minulla on muita ystäviä, jotka suhtautuvat asioihin kuten ystävien kuuluu :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Minulla ei myöskään kauheasti ystäviä ole, ja nyt niiden vähäistenkin ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii työtä, kun asun kaukana kaikista. Minä myös muutin miehen perässä paikkakunnalle, jossa mulla ei ole tuttuja. Plus että työskentelen myös miesvaltaisella alalla, eipä täältäkään kauheasti tuttavuuksia irtoa. Onneksi on yksi vanha tosiystävä, jota ei haittaa, vaikka yhteydenpidossa tulisi pitkiäkin taukoja. Mutta muutoin nuo kaverisuhteet on vähän kortilla. Harmittaa tuon yhdenkin ystävän menetys, mutta se suhde oli niin energiaa syövä, että päätin jättää yhteydenpidon jäähylle joksikin aikaa. Katsotaan saammeko vielä lämmiteltyä välejämme, tuskinpa. Emme kuitenkaan ole tunteneet kuin muutaman vuoden, joten kovin pitkää yhteistä historiaa meillä ei ole, mikä pitäisi välit kasassa. Minä olisin valmis jatkamaan, en ole hänen mielipiteistään mitenkään verisesti loukkaantunut, mutta hän vaikuttaa jo päättäneen, ettei tarvi minua ystäväkseen...
 
Ehkä se sitten tuntuu olevan helpompi tutustua uusiin ihmisiin täällä pääkaupunkiseudulla. Meillä sattui käymään niin hyvin että naapuri oli äitiyslomalla samaan aikaan ja kutsuin hänet meille kahville, sitten muskarissa, kuntosalin vauvajumpassa ja kirkon järjestämässä perhekahvilassa tutuistuin pariin muuhun äitiin. Ja joitain puistotuttujakin tullut.

Mies on jopa saanut uusia ystäviä bussissa, mutta se onkin yliavoin ja outo ihminen :) Tietenkin tuo muuttaminen vaikeuttaa ystävyyssuhteita, mutta jos halu on molemminpuolinen niin ystävyys voi kyllä säilyä. Tällä hetkellä ainoa ystävä kenelle olen kertonut tästä vauvasta asuu ulkomailla, mutta hän on kuitenkin niistä hyvistä ystävistä se parhain.

Tietenkin se kyynys tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa on paljon isompi näin aikuisena ja ehkä se välillä tuntuu vähän nololtakin kysyä jos tultais seuraavan kerran samaan aikaan puistoon tai mennään kahville yhdessä. Mutta toi karjakan kuvaama tunne että on yksin kotona lapsen kanssa ilman että näkee muita aikuisia kuin sen oman miehen niin on myös aika kamalaa pidemmän päälle...
 
"Ihanaa", mä en olekaan ainoa jolla ei juurikaan ole ystäviä. Muutama löytyy, harvakseltaan ollaan yhteyksissä. Sit on nää miehen kaverit ja niiden puolisot, mut en mä siellä käy ilman miestä.
Perhekerhossa ollaan käyty, eipä sieltäkään ole tuttavuuksia löytynyt. Tuntuu että siellä on jotenkin jo valmiit piirit... :sad001 Ja meidän esikoisen vauvavalmennusryhmä, muutama pariskunta oli joiden kans olis ollu ihan kiva jos olis kehkeytynyt ystävyyttäkin mutta ei.
Työkaverit on työkavereita, eipä niiden kanssa tule oltua vapaalla, ellei erikseen oo jotain syömistä tms sovittu.

Olishan se kiva jos löytyis edes muutama lapsellinen tuttavaperhe. Tiedä sitten auttaisko asiaa jos asuttais jossain lähiössä tms, asutaan haja-asutusalueella. Lähellä keskustaa mutta kuitenkin, naapurit joka puolella puuttuu. Kaihoisasti välillä kuuntelen ku jotkut puhuu kun kävivät taas jossain perhetutulla syömässä, lenkillä tms. Laivalla porukalla, mitä vaan. Toivon että lapsosilla olis aktiivisempi seuraelämä.
 
Joo, minullekin kelpaisi pari ystävää samasta elämäntilanteesta. Mulla ei ole läheisillä kavereilla (niillä muutamalla) kellään vielä lapsia.
 
On kyllä "kiva" huomata, ettei ole ihan ainoa tämän ystäväasian kanssa. :)

Lähinnä meilläkin kaikki tuttavapariskunnat on miehen kautta tuttuja. Eikä niitäkään niin kauheasti ole. En mä siellä myöskään yksin käy, jotenkin mieluummin olen omissa oloissani kuin seurassa, jossa tunnen oloni vaivaantuneeksi. Tai jos ei kauheasti ole yhteisiä puheenaiheita. Olis kiva, jos olis joku ystävä, kenen kanssa soitella ja juoruilla ja käydä vaikka ostoksilla tms. Mut kaikki on niin kaukana, et tommonen on aina kauheen järjestelyn takana. Kivaa on kun nähdään, mut olis kiva jos se olis vaivattomampaa ja tapahtuis useammin. Mä en osaa soitella, kun tuntuu et sillä toisella on kuitenkin jotain tärkeämpää menossa.

Eniten mua stressas jossain vaiheessa, että sit kun on meidän häät, niin kaikki ei-sukulaisvieraat on miehen puolelta ja kaikki alkaa ihmettelemään, että eiks tolla morsiamella oo kavereita ollenkaan. :D

Ja sekin mietityttää, että niillä harvoilla hyvillä ystävilläni on kuitenkin itsellään monia muita ystäviä, joten olenko minä heille yhtä läheinen ystävä kuin he minulle. Eli kun heillä on paljon muitakin ihmisiä elämässään, niin onko meidän ystävyyssuhteemme heille yhtä tärkeä kuin minulle... Varsinkin kun harvoin nähdään, niin koen olevani jotenkin alakynnessä näihin heidän lähempänä asuviin ystäviinsä nähden.
 
Tääl on kans yks jolta suurin osa kaveresita katos kun aloin odottaa esikoista, loukkas ihan hirveesti kun kuuli et ollu millon mitäkin illanistujaisia ja mua ei pyydetty ja syy oli lähes aina et me aateltiin et sä et halua tulla kun oot raskaana.... eivät oikein ymmärtäneet et kyllä mä raskaanakin seuraa kaipaan ja voin tehdä kaikkia samoja juttuja kuin ennenkin. Mun kaveri piirissä kenelläkään ei sillä hetkellä ollut sama tilanne, joko oltiin lapsettomia tai lapset kasvaneet jo vähän isommaksi. Onneksi on muutama todella läheinen ystävä jotka pysyi ja pitää yhteyttä vaikka ei niin usein nähdäkään. Mua lähinnä ahdisti mennä mihinkään perhekahviloihin ja muihin paikkoihin kun koin vaan olevani ulkopuolinen ja mun onneni oli facessa oleva mammaryhmä, jossa oli ympäri suomen samassa kuussa lapsia saavia ihmisiä, sieltä löytyi uusia tuttavuuksia ja jossain vaiheessa kyhättiin kahvittelutapamiisiakin ja nyt tilanne on se että siitä ryhmästä mulla on todella läheisiä ystävyyssuhteita ja nähdään viikottain muutaman äidin kanssa, asutaan kuitenkin suht lähekkäin, kaikki 50km säteellä toisistamme.
Nyt kun odotan toista nää samat jotka viimeks pysyi, pysyy nytkin ja tällä kertaa hyvä ystävä odottaa samaan aikaan, tai kuukauden pidemmällä kuin minä :)
 
Täälä on kans yks, jolla ei ole yhtään oikeaa ystävää. Meillä ei käy ketään muita vieraitakaan, kuin miehen paras ystävä tyttöystävänsä kans sekä miehen toinen kaveri, joka asuu 600km päässä. Hän on yleensä kesät ja joulut täällä päin, niin silloin nähdään usein. Mutta ei mulla tule yksin käytyä tuossa mun miehen tyttöystävän luona, vaikka ollaan oltu samassa koulussa ala-asteella ja lukiossa. Omat vanhemmat tai miehen kotiväki ei käy ku molempien synttäreillä ja ehkä kerran vuodessa muuten vaan. Asutaan n.60km päässä molempien kotipaikasta.

Tuntuu todella yksinäiseltä. Amiksesta jäi kaks kaveria, toisen kans saatan kerran viikossa facessa porista ja sitte tää toinen soittaa ehkä parin kk välein. Ja yks entine luokkakaveri kyselee facessa yrityksen asioista, että miten mä hoidan mitäki hommia.

Kerkesin hyvinki ystävystymään entisen ala-asteenaikaisen luokkakaverin kans uudestaan tässä vuosi sitten. Hän oli sillon pentuna mun erittäin hyvä kaveri, kunnes löysi uuden kaverin joka oli lähti hänen kans "pahoille teille". Ja nyt sitten kun sain keskenmenon ja oisin tarvinnu tukea edes joltakin, niin meijän välit kylmeni ihan täysin. Hän oli alkanu taas kaveeraamaan tämän saman henkilön kans, kun sillon ala-asteikäsenä.

Nyt on sitte tosiaan tuo tilanne, että mulla ei oo yhtään oikiaa ystävää. Hyvänpäivän tuttuja muutama. Mutta oishan se ihana käydä jonku kans kahvilla tai shoppailemassa, juoruilla tyttöjenjuttuja. Jakaa tätä iloa uudesta elämästä jne. Tulipa pitkä valitusviesti. Pahoittelen :)
 
Täällä yksi joka on maailman huonoin ystävystymään! Pari lapsuuden aikaista kaveria on vielä, asutaan piiiitkän matkan päästä toisistamme ja nähdään max. kerran vuodessa.

Ollaan muutettu miehen kotipaikkakunnalle monta vuotta sitten, ja täällä meillä on tuttuina miehen kavereita. Ei heistä kuitenkaan todellisia ystäviä ole mulle muodostunut. Muutama hyvänpäiväntuttu on täällä, mutta ei muuta. Näillä mennään, ellei sitten jostain satu joku ystävä löytymään. :)
 
Näitä teidän tarionoita ystävyydestä lukiessa, tulee taas kyllä mieleen kuinka onnekas olen. Minulla on monta hyvää ystävää ja vaikka olen nyt ensimmäinen joka odottaa (yhdellä ystävällä tosin keskenmeno pari vuotta sitten) niin aina on kutsuttu joka paikkaan elämä jatkunut sosiaalisella puolella niin samanlaisena kuin suinkin voi. Taidankin antaa kaikille kunnon ruistuksen kun nähdään taas :)
 
Tajusin juuri, että pitäisi vissiin luopua tavallisista farkuista kokonaan ja siirtyä pelkkiin äitiyshousuihin. Olen tähän asti vielä käyttänyt kaksia "normaaleja" farkkuja, mutta tällä viikolla nämä on alkaneet ikävästi puristamaan. Ilmeisesti siellä masussa joku pieni kasvaa... :)

16+1
 
Mä olen monesti miettinyt, että olen varmasti ainoa ihminen maailmassa, kenellä on vähän ystäviä. Onhan niitä tuttuja ja perhetuttuja, mutta oikeita ystäviä. Toisille järjestetään hervottoman kokoisia polttareita ja vauvakutsuja, tuskinpa mun ystäväpiiristä sellaista porukkaa kokoon saataisiin, jotta olisi kunnon bileet kasassa. :D Ja kun ei mun ystävät tunne toisiaan.
Mutta helpottavaa kuulla, etten ole ihan kummajainen tässä asiassa! :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top