Joulukuun juttelut

Mulla kans heräsi esikoisen kanssa äidin rakkaus ja vaisto pikkuhiljaa. Tietysti kun kauhunsekaisin tuntein ensin odotti, että miten radikaalisti elämä muuttuu ja entä jos saakin todella vaativan lapsen ja joutuu koville väsymyksen ja vauvan hoidon kanssa. Sitten kun vauva tulla tupsahti, oma tytär niin ensin heräsi halu pärjätä hänen kanssaan, halu hoitaa, halu pitää tytär elävänä ja hyvinvoivana. Mutta kun oli todellakin ihan amatööri vauvan hoidossa ja pelkäsi koko ajan tekevänsä jotain väärin, niin se vähän haittasi suhteen kehittymistä omaan lapseen. Sitten kun kunnon babyblues vielä jylläsi, niin oivoi. Mutta kun taidot karttui, koliikista selvittiin ja lapseensa tutustui, niin rakkaus kasvoi. :joyful: Toiseen lapseen suhteen kehittäminen tapahtui nopeammin. Elämä ei siitä muuttuisi paljoa, että toinen lapsi tulee. Tietysti tämäkin lapsi oli aluksi vieras ja mietti miten rakkaista rakkain esikoinen ottaa sisaren vastaan... Mutta kaikkihan sujui vallan mainiosti :smug:
 
Olihan se esikoisen kanssa ihmeellistä. Mulla oli eka tunne kun sain lapsen rinnalle pötköttelemään synnytyksen jälkeen sellainen sisukas "minähän pidän tästä lapsesta huolen vaikka henki menisi" pitkään aikaan ei tullut kaikenkattavaa, täydellistä onnen ja rakkauden tunnetta. Vasta kun päästiin kotiin, muistan kun otin lapsen yösyötölle viereen ja katseli häntä ja sillon se tuli, rakkaus ja onni, eikä ole sen jälkeen lähtenyt. :love7

Lapsi on jo nyt yhdeksän ja voitte kuvitella kuinka lukemattomat on ne kerrat kun olen muistellut synnäriilä antamaani lupausta, uhmaiät ja raivarit ja nyt jo alkaa esimurrosikä nostamaan päätään. Minähän pidän tästä lapsesta huolta vaikka henki menisi...
 
Tässä onkin hyvä aasinsilta tuohon esikoisen rooliin, joka itseäni on mietityttänyt. Voiko kakkonen olla koskaan niin erityinen kun esikoinen? Tuleeko esikoinen olemaan aina ykkönen, vaikka kuinka yrittäis olla suosimatta ketään? Esikoisen kanssa on kuitenkin opeteltu kaikki yhdessä alusta asti ja hänelle on voinut antaa kaiken tarvitsemansa huomion ja rakkauden ilman mitään kilpailua tai muita häiriötekijöitä. Alkuraskaudessa podin jopa syyllisyyttä raskaudesta, että eikö esikoinen muka ollut riittävä, miksi pitää toinen lapsi hankkia. Tiedän että nämä on varmasti ainakin osittain hormoonihuuruisen typeriä ajatuksia, mutta olisi kiva kuulla kokemuksia. Toisaalta sisarus on yksi hienoimmista asioista mitä lapselleen voi antaa.
 
Vaikea tosiaan ensimmäistä odottavana ylipäätään kuvitella millaista se rakkaus lapseen/lapsiin on :Heartred
Voiko ees käydä niin että joku lapsista oiskin rakkaampi?? Luulis että se biologia pistää rakastamaan jokaista...
Toki jonkun kanssa voi persoonista riippuen tulla enempi kärhämää. Joillain nähny sitä niin päin, että nuoremmasta osataan nauttia enemmän ja sen kanssa olo koetaan luontevammaksi ja ehkä hemmotellaankin... Mutta en tiedä onko rakkauden määrä näissäkään eri!
 
Puhun nyt vaan omasta puolestani... Meillä tulee esikoisen ja tämän toukan väliin kymmenen vuotta ikäeroa. Välillä tuntuu niinkuin olisi taas ekaa kertaa asialla, useimmiten kuitenkin ei. Kun se kaikki on jo koettu. Se ei tarkoita ettenkö pitäisi tästä vauvasta vaan odotus jotenkin arkipäiväistyy. Ymmärrättekö?
Lapsi on hartaasti toivottu ja odotettu ja ihan taatusti rakastettu, odotus ei vaan tunnu samalta. Ehkä sitten lataan liikaa odotuksia tähän?
Meillä onneksi oma esikoiseni on innoissaan tulevasta sisaruksesta, mieheni lapsi ei vielä niinkään (hänellä on pieni velipuoli äitinsä luona ja murrosikä painaa päälle. Ymmärrän häntäkin). Olemme sopineet jo nyt mieheni kanssa että pidämme kahdenkeskisiä hetkiä omien esikoistemme kanssa, ilman vauvaa, että hekin saavat osansa. Lapset kasvavat niin nopeasti etteivät nuo esimurkut kohta halua viettää kalkkisten kanssa aikaa. :wink
 
Minulla siis on toinenkin lapsi ja kolmas tulossa. Rakastan kaikkia lapsiani. Esikoinen pysyy silti jotenkin erityisenä, koska todellakin hänen kanssaan tämä kaikki on opeteltu ja hänen kanssaan perhe-elämään on totuttu. Ja edelleen esikoisen kanssa koetaan ensimmäisenä kouluunmenot ja murrosiät yms. Ei silti esikoisasema näy arjessa, eikä tietystikään toisen lapsen asema. Kumpaakin kohdellaan tasa-arvoisina. Kumpikin lapsistani on ihania, hellyttävä, hassuja, kekseliäitä, riiviöitä ja tuhmeliineja :grin
 
Näin edellispäivänä kaupungilla vanhan luokkakaverini, tiesin että hänelle on tulossa vauva, mutta luulin että pienen pitäis syntyä vasta ens vuoden puolella, en tosin ollut kuullu laskettua aikaa, arvelin vain. Hällä oli kuitenkin nyt jo vauva mukana, katoin hetken aikaa että herttileijaa, ottaa vissiin vauvaelämä koville, tyyppi oli ihan väsähtäneen, pöllämystyneen ja kymmenen vuotta vanhentuneen näköinen :grin Mies vielä, eli ei oo tarvinnut synnyttää. Eka olin vaan että hehee voi ei, ja sitten tajusin että niin no, mulla on kai mies varmaan samanlainen sitten huhtikuussa, höh. :oops:
 
Mä uskon että rakkaus lapseen kasvaa sitä mukaan kun oppii tuntemaan lapsen. Kiintymys ja huolenpito tullee jo raskauden aikana ja ehkä viimeistään synnytyksen jälkeen synnärillä ( tai missä se sitten tapahtuukaan) ja sen jälkeiset lähivuorokaudet.

Ja uskon myös että lapsia rakastetaan eri tavalla, hehän ovat eri ihmisiä, ei niitä voi yhteen muottiin laittaa. Toivon pystyväni sanomaan kaikille lapsilleni yhtä paljon kuinka minä häntä rakastan ja löytämään myös ne tavat millä tavalla juuri hänen kanssaan osoittaa sitä rakkautta. Toinen ehkä tykkää halimisesta, toinen että istut vieressä kun hän touhuaa, mutta ei saa halata.
 
winks sanoi:
Toinen ehkä tykkää halimisesta, toinen että istut vieressä kun hän touhuaa, mutta ei saa halata.
Click to expand...
Meillä esikoinen on juuri tuollainen, että lähellä saa ja pitää olla, mutta koskea ei saa. Sylissä viihtyy ehkä minuutin ja halista rimpuilee ulos heti.:grin Toivottavasti kakkonen tykkäis enemmän hellyydestä, niin saisin äitinä oman hellimisentarpeeni tyydytettyä. Tai sitten pitää vaan helliä miestä :wink
 
Täällä kans jo kaksi lasta ja kolmas tulossa. Jollain tapaa tuntuu, että sitä rakastaa tyttöjä eri lailla. Ei enempää tai vähempää mutta eri lailla.
 
Mielenkiintoinen kommentti Tiltti! Osaatko analysoida ajatustasi yhtään enempää? Itsekin olen tätä sukupuoliasiaa pohtinut. Esikoinen on poika ja nyt ois tyttö tulossa. Esikoista odottaessa "toivoin" tyttöä ja nyt taas poikaa. Ihan ristiin meni omat toiveet ainakin. Nyt kun itsellä on jo poika niin ajatus tytön hoitamisesta tuntuu jotenkin kummalliselta. Tosiasiassahan sukupuolirooli ei lapsessa näy kun vasta parin kolmen vuoden iässä, jos silloinkaan. Kun odotin esikoista, mietin että kuinka ihmeessä osaan koskaan poikaa hoitaa ja ymmärtää, nyt mulla on samat ajatukset tytöstä :grin

Anopillani on kaksi poikaa ja lapsenlapsia molemmissa sukupuolissa. Hän on ammatiltaan lastenhoitaja. Hän eräässä keskustelussa hämmästytti minua sanomalla, että hänestä tuntuu ettei oikein koskaan ole päässyt samalle aaltopituudelle tyttölasten kanssa. Että pojat tuntuvat jotenkin luonnollisemmilta hoidettavilta. Mietin että johtuuko tämä siitä ettei hänellä itsellään ole ollut tyttövauvaa, vai onko ajatuksessa jotain muuta perää? Peilaako tyttölapseen enemmän omaa lapsuuttaan tms?

Rakkauden määrä on varmasti ihan vakio sukupuolesta riippumatta, sitä en epäile hetkeäkään.
 
Mä mietin just yks päivä tuota esikoista verrattuna tähän kuopukseen.. Ja vähän on samat fiilikset. Tytön kanssa kaikki oli uutta ja opittavaa oli paljon. Nyt taas kaikki on tuttua, mutta jos tää ois vähän erilaista pojan kans? Tää kuulostaa ehkä vähän ikävältä, mutta meillä oli tyttöfiilis ihan alusta lähtien. Ja kun ultrassa kuulin, että se onkin poika, oli eka reaktio jotenkin vähän kuin.."Ai, höh".. Eihän se nyt huono uutinen ollut tietenkään, mutta oltiin vaan niin varmoja tytöstä. Nyt oonkin ihan onnessani ostellut sinisiä vaatteita :happy::Heartblue
 
Minustakin oli kivaa kun sai tyttövaatteiden jälkeen ostella luvan kanssa poikavaatteita, nyt on kumpaakin vaatetta ettei periaatteessa tarviisi ostaa mitään uudelle tulokkaalle... Tosin ostan varmaan muutaman silti että on ihan kolmatta varten ostettuja :joyful: ja vaikea sanoa tuohon onko tyttöä ja poikaa erilaista kasvattaa ja hoitaa kun yksilöitä ja persoonia ovat joka tapauksessa. Vaikka etukäteen miettikin miten kaikki sitten eroaa pojan kanssa, kun esikoinen on tyttö. Mutta samalla tapaa kaikki on kyllä mennyt kuin ennenkin. Minun tyttöseni on kyllä aika poikamainen ja tykkää leikkiä mieluummin dinosauruksilla kuin nukeilla, ja poika taas tykkää tyttöä mieluummin työnnellä nukenvaunuja :happy:
 
Neuvolasta, kun olet ollut se 154pv raskaana. Eli joku neuvolakäynneistä on se ns kela-neuvola.
 
Meidän ei tarvi hankkia mitään, kun toinen poika tulossa ja esikoisen kaikki tavarat on tallessa. Mä luulin tätä tytöksi, ja täytyy myöntää että olin rakenneultrassa myös vähän "no höh". Ja heti ajattelin, että täytyy sitten vielä kolmatta yrittää, jos sitten tulis tyttö. Tyhmä ajatus, koska jos kolmannen lapsen haluamme, ei motivaattorina saa olla sukupuoli. Kauheat paineet lapselle jo kohdussa, että pitäisi täyttää vanhempien toiveet.

Lapsi on kuitenkin sukupuolesta riippumatta oma persoonansa, joten yhtälailla tämä on erilaista kuin esikoisen kanssa vaikka samaa sukupuolta onkin. Ja onhan se ihanaa, että poika saa pikkuveljen leikkikaveriksi. :)

Mä odotan nyt vauvan syntymää ja vauva-aikaa paljon enemmän kuin esikoisen kanssa. Silloin kaikki oli niin uutta ja ahdistavaa ison elämänmuutoksen keskellä. Nyt kun suurinpiirtein tietää mitä odottaa, niin yritän tällä kertaa keskittyä nauttimaan niistä ihanista asioista, mistä en esikoisen aikana kaikelta ahdistukseltani osannut.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top