Mäkin kannustan kaikkia nukkumaan aina, kaikkialla ja joka ainoan hetken kun se on mahdollista. Mä tosin en oo tehnyt sitä pelkästään raskausaikoina, vaan viimeiset 4,5 vuotta läpeensä - sen jälkeen, kun esikoisen "koliikki" loppui ja sai edes joskus hetken unirauhaa. Mä oon joskus tainnukin jo meijän yöhelvetit täällä kuvailla, mut nyt kun viimesen vuoden on saanut jopa yönsä nukkua suurin piirtein kokonaan, en kyllä tiiä miten valmis oon taas niistä unistani luopumaan... Ja mun tuurilla tää tuleva vauva onkin sit samanlainen kukkuja kuin esikoinen - eli sen oman heräilyn/jatkuvan valvomisen lisäksi saa koko ajan pelätä, milloin on naapurit kurkussa kiinni kun naapuritkaan ei jaksa enää jatkuvaa heräilyä. No, mä oon kyllä varustautunut muuttamaan öiksi vauvan kanssa tonne meijän kerhotilalle, joka on eri rakennuksessa kuin yksikään asunto, joten siellä saa karjua niin äiti kuin lapsikin häiritsemättä yhtään ketään (jep, tiedän mitä on olla niin väsynyt ettei itekään pysty kuin itkemään sitä väsymystä). Mut siis, mähän nukun 2-5 päiväunet, jotka on puolesta tunnista tuntiin, joka päivä, ja työmatkat (n. 20 min. suuntaansa) sekä töihin että kotiin torkun bussissa - mulle on kehittynyt kyky havahtua aina edellisellä pysäkillä, joten kertaakaan en oo tän 4,5 vuoden aikana ajanut pysäkin ohi nukahtamisen takia. Kerran ajoin, kun olin hereillä ja ulkona oli ihan pilkkopimeää enkä nähnyt missä mentiin :) Lomani alotin viime perjantaina menemällä nukkumaan kaksi tuntia ennen normaalia nukkumaanmenoaikaani ja nukkumalla lauantaiaamuna puoli yhteentoista. Yksinkertaisesti mitään niin tärkeää asiaa ihmiselämässä ei mun mielestä olekaan kuin nukkua.
Mun nukkumista ei oo vauvan potkut häirinneet, pari kertaa oon herännyt siihen että pohjelihakset kramppaa. Niistäkin oon nukahtanut samantien uudestaan... aamuisin sit saatan herätä kylkiluut kipeinä, josta voi vissiin päätellä että viime yönä on treenattu kickboxingia. En oo edes vessaan heränny kuin ihan satunnaisia kertoja.
Mulla menee vielä yks mun vanha talvitakki kiinni (joka on alunperin peritty anopilta, ja ollut mulle kolme kokoa liian iso...), mut en usko että menee koko raskauden. Katotaan, mitä sitten tehään, jos sekään ei enää mee - meillä kun ei auta ottaa miehen takkeja käyttöön, miehen vaatekoko kun on sama kuin mulla normaalitilassa. Ja vaikka miten takkien kanssa on tässä pisteessä, en mä silti toppatakki päällä näytä erityisen raskaana olevalta, vaan vielä enemmän rantautuneelta valaalta kuin ilman toppatakkia. Pikkusen meinaa välillä tuskastuttaa, kun mahan koko on sitä luokkaa että ihmiset oikeesti luulee että oon synnyttämässä vielä tän vuoden puolella, tai vähintääkin lähempänä tammikuun ensimmäistä kuin viimeistä, ja siinä sit pitää selittää, että itseasiassa laskettu aika on vasta maaliskuussa. Seuraavaks ruvetaan päivittelee, että odotan varmasti kaksosia, ja kun saan vakuuteltua, että yksi lapsi tässä nyt vaan on tulossa, aletaan hirvittelemään sitä, minkähän kokoinen lapsi on. No, lapsi ei itseasiassa toistaiseksi ole yhtään yli normikäyrien, mutta maha kasvaa vähän eri tahtiin.