joko nyt onnistaisi

Yönsäde: Sivusilmällä lukasin, etkai ole kipeä? Nuo on aina tympeitä nuo kaiken maailman kausiflunssat ja mahataudit sun muut. Varsin ärsyttäviä. Toivottavasti teilläkin on tärpännyt siellä! Sulle sitä todella toivon! Oli kyllä kieltämättä hieman ikävä tänne kirjoittelemista ja teidän muiden kuulumisien lukemista. Vieroitin itseni ihan kokonaan, mutta sitten annoin taas itselleni luvan innostua ;D

Ja kiitoksia kaikille tervetulotoivotuksista. Oikein paljon sydäntä lämmitti.

...

Täällä on aloitettu hommat uudessa työpaikassa ja sitä myöten ollut melko jännittäviä aikoja ja paljon uutta opittavaa. Uudesta työstäni olen tykännyt ihan hirveästi. Mies on positiivisemmalla mielellä, vaikka edelleen hänen lääkäriaikaansa odotellaan. Miehellä tosiaan todettiin synnynnäinen aivovamma tuossa vuoden alussa. Sitä olemme sitten "poteneet" molemmat jo monta monta kuukautta, mutta jos nyt härkää sarvista ja elämä järjestykseen.

Elämän setvimistä on aloitettu siitä, että olemme hommaamassa uutta autoa. On huomioitu myös se, että mahtuu turvaistuin ja koiran boksi kyytiin :D. Hihi. Kyytiläistä odotellessa siis.
 
Iltaa,

hcg oli eilen edelleen nousussa (yli 8000) ja niinpä tämän päivän ultran jälkeen muhun pistettiin annos stytostaattia eli syöpälääkettä jonka pitäis nyt sitten tappaa mun kropasta kaikki oravaa pienemmät jotka ei sinne kuulu. 2cm donitsiontelo löytyi oikean munasarjan kyljestä ja munasarjan säästämiseksi laitettiin tuo solunsalpaajamyrkky. Voin ihan hyvin ja sairaalassa mulla oli seurana kohtalotoveri. Kahden tunnin seurannan jälkeen pistoksesta pääsimme kotiin. La kontrolloidaan labrat, samoin tiistaina ja keskiviikkona menen sitten taas lääkärille eli seurantaa, seurantaa tämä nyt on. Pikkusen tuolla munasarjan kohdalla jomottelee eli tässä vaiheessa oli syytä alkaa hoitaa raskautta pois päiväjärjestyksestä ennenkun tulee isompaa vahinkoa.

Kokemus tämäkin joka toivottavasti vain vahvistaa mua ihmisenä. Vannotin kyllä lääkärille että haluan vielä jossain vaiheessa yrittää kolmannen kerran ja että sitä ennen mut pitää vakuuttaa, että olen täysin toipunut ja ultrassa ja kokeissa kaikki on niin hyvin kun voi olla uutta raskautta varten. Tätä en enää halua kokea.

Halauksia ja parempaa onnea teille kaikille muilla. Myrkkypistoksen vuoksi meillä on nyt ehdoton vähintään 3kk raskautumiskielto, mutta tuskin mä täältä minnekään katoan. Mutta kun saamme jälleen luvan yrittää uudelleen, on meilläkin sitten täysi vuosi takana yritystä.
 
Jaksamista Tatjuska sinne...Uskon,että kaiken kokemasi jälkeen olet vahvempi ihminen,vaikka nyt ei varmasti vielä tunnu siltä.Ja jotenkin uskon,että ennen pitkää sen kaiken tuskan on saatava jokin selitys ja tulee suunnaton onni,mikä vie surun pahimman terän pois.Olen varma,että vielä tuut syliisi saamaan sen oman pikkuisen nyytin.Halaus!
 
Juu eipä kestä Tatjuska!![;)]
Joo,on viikkoja ja sen kyllä näkee,kumartuminen on aika ällöttävää hommaa
nykysellään ja ei hajuakaan mihin mittoihin sitä vielä venyy kun melkeen puolet jäljellä...[8|][:-]
Noh,kuten tiedämme se on sen arvoista kuitenkin!!
Kunhan kaikki saamme vaan terveenä olla..eikä tässä alussa ollut
hurraamista sen virtsaummen vuoksi ja sitten vielä se Lapsivesipunktio.Huh.
MUTTA,kyllä aivan satavarmasti Tatjuska tekin onnistutte saamaan sinne
oikeeseen osoitteeseen sen pikkuisen ihmisen alun!![;)]
Toivottavasti keksit paljon mieleistä puuhaa siksi aikaa kun saatte taas yrittää!![;)][:-]

WOIMIA!
 
jos nyt olis hiukan aikaakin kommentoidakin jotain[:D]

yönsäde voi veetutus, josko kuitenkin simpat olis sen verran vikkeliä ja sitkeitä että mahikset pysyis. Ja eiks niin sanota että sillon tapahtuu kun sitä vähiten oottaa[;)] Jos nyt tärppäiskin kun sitä ei ees oota[;)][8D]

adara ompas paska täti kun ei osaa sinne tulla[:@] toivottavasti kiertos normalisoitus pian takaisin[:)]

mk81 ompas kurjaa. toi täti tuntuu panttaavan monella. Josko oliskin myöhänen plussa[;)]

nia ompas siellä ollut tapahtumaa, mutta kiva kuulla että jotain positiivistakin sentään. Paljon voimia sulle ja sun miehelle kaikkiin koettelemuksiin[:)]

tatjuska voi ei, kyllä sua nyt kiusataan. Toivotaan et lähtis laskuun ja vois sun paraneminen ja toipuminen alkaa. Vielä kerran ihan hirveesti voimia sulle!

paipapu sulla ne viikot vaan lisääntyy, ihan hullua,eksä just plussanu ja nyt siitäkin jo pari viikkoa[:-][:)][:)][:D]

ginessa ompas sulla tosiaan viikkoja jo. Justhan säkin plussasit. Kattelin joitain jo vauvautuneitakin jotka mun mielestä just vasta plussas täällä[:D][:D]

omaa no eipä uutta. Kauheasti olis muka kaikkea mutta ei siltikään. Täällä menossa sellanen laiskempi kausi,ihan kaikessa[:D] Peittoja tuli eilen heiluteltua,vaikka se tuskin mihinkään "auttaa" kun oviksesta en tiedä. Jos menis kierron mukaan niin se olis kp 14 tai jos menee niin kun sillon ultralla nähtiin niin kp20 /eli ihan liian myöhään, en tiedä enkä tikuttele tai muuta. Olkoot nyt mitä on siihen asti kunnes sen lekurin varaan. Joskos vaikka ensi kierrossa[:)] Tää oottelee vaan kovin tota tätiytymistään<3 Koska vaan voi sisko poksahtaa, siellä on tyttösellä kokoa jo n 3,5kg,jollei jo enemmänkin. [:)][:)][8D]
 
Tatjuskalle kovasti jaksamista! Samoin kaikille muille pettymyksen kanssa painiskeleville.

Ja kaikille kuumeilijoille ja odottajille onnea matkalle!

Itse olin taannoin tuolla elokuisissa. KM tammikuussa ja nyt sitten katsellaan jo
 
IhaNainen Mullakin oli viikko oviksesta niin vuotoa vähän..Ja tänään odottelen alkaako menkat kun pitäisi alkaa,ei ainakaan ole tähän mennessä alkanu..*Koputtaa puuta ettei alkaisi*[:D][;)]



 
Tatjuska: Ihan hirveästi jaksamista sulle! Kylläpä se elämä sitten koettelee. Tuommosta ei kyllä toivois kenellekään. Vaan niinhän ne sanoo, että vaan vahvoille ihmisille vastoinkäymisiä, kun heikommat yksilöt ei kestäis. Oisko tuossa nyt mitään postiivista sitten, mene ja tiedä. Halauksia hirveästi!

Yönsäde: Oot varmana seurannu näitä kuumeilijoita tarkasti, siksi kyselen sulta. Mikä sen Mipliksen laita on? Jokos se on plussannut ja kirjoittelee jossakin raskautuneissa vai onko hävinnyt kartalta kokonaan?

...

Omaan napaan ei kuulu mitään erikoista. Seksihalut on vähentyneet ja limottelu ovulaation jälkeen loppunut tyystin. Nyt sitten vain jännätään ja odotellaan, että onko saatu mitään aikaan. Ei mulla onneksi ole tämän asian kanssa vielä kiire, että jos ei nyt tärppää, niin en vaivu epätoivoon. Palellu on tänään kyllä ihan hirveästi, tiedä sitte mistä johtunee.

Plussatuulia puhallellen! [:)]
 
Jou,
 
Kyllä täällä on täti nyt ihan täysillä käymässä, ei auttanut mun upotusuhoilu ollenkaan [:(] Hitto et harmittaa se "kiinnittymisvuoto" kun ei ees siihen voi luottaa... tai siis mihinkään. Meni sen verran hermo, että isäntäkin ilmaisi jo ettei meillä enää sitten lasketa päiviä. Mulle on toisaalta ihan sama jo tässä vaiheessa, masentaa ettei ees lupaa ja onneks meille muuttaa se koiruus tässä kesän alussa. Se koiruus sitten ehkäpä saakin meitsin ajatukset pois tästä chaissesta.
 
Täytyy ottaa vähän etäisyyttä nyt tähän raskautumishommaan, kun ei meille ole nähtävästi tarkoitettu ollenkaan perhettä. Tsemppiä kuitenkin testaajille!!!!
 
[font="times new roman"]Hellou leidit[font="times new roman"] (ja teidän miehetki, ihan varmana joku mies lukee myös, ainekin mun välillä selän takan)

[font="times new roman"]Mulle kuuluu hyvää ja olen pahoillani kun minusta ei ole kuullunut mitään, no en ole jaksanut koneella hirmusesti istuskella, kännykällä olen kahtonnut mitä työ täällä porinoitte.

Tatjuskan tilanne on ihan kamala...otan osaa ja myötäelän surussa, voin vain ymmärtää, mutta en tunta suruasi. *paljon voimahaleja täältä minulta ja mieheltäni*

tulitikku jos oikein ymmärsin, niin olet plussannut...todella hienoa...ihanaaa....tarrasukkia sinulle matkaan mukaan...

Yönsäde ei kai se noro sinne ole päässyt tulemaan...voi ei...taas kipeänä...halauksia ja voimia...kyllä se siitä...vai onko mennyt jo ohi?

nia tervetuloa takaisin, mukavaa että tänne tulee ihmisiä ja vielä mukavampaa on potkia teidät odottaviin [:D]

wastis täytyykin mennä kirjastoon ja etsiä tuo Härkösen kirja käsiin ja lukea se...kuulostaa mielenkiintoiselta. kiitos vinkistä [:)]

ja kaikille muillekin tervehdys...yritin pikaisesti kahtoa kommenoitavaa...mutta kun on niin kauheesti tekstiä niin en varmaan kaikkea huomannut...

omaa napaa miulla olis tässä tärppi päivä tulossa parin päivän päästä ja tässä ollaan kyllä ahkeraan peittoja heiluteltu...kuulema tänäänkin on jälkiruoaksi tiedossa (ruoka syötiin jokunen tovi sitten). Jos nyt tärppää niin laskettu aika olis jossain joulupäivän tienoilla, olispa aineki ihana joululahja, jos ei muuten.
Ihanaa kun alkaa olla valoisaa ja ihania kevät säitä, jos ei nyt tuota sadetta otetta lukuun [:D]

mulla ei ole menkka kipuja ollut nyt kahtiin menkkoihin, joten ei hajuakaan mistään milloinkaan...yleensä ennen on tullut kivut viikkoa ennen kuin täti hurahtaa paikalle...joku puhuikin että tuo "täti" ei sovi suuhun...ei sopinut aluksi minunkaan, mutta sitten rupesin vaan yht'äkkiä käyttää ku kaikki muutkin sitä sanaa käyttävät [:D]

mutta juu...plussa tuulia kaikille...
itse otan positiivisesti sen tärppäs vaiko ei [;)] olen kaikessa sellainen..en osaa pettyä..

mutta nyt meen tupperwaren kimppuun ja loikoilee hetkeksi..

halauksin,
mie

kp 27/37-46 (tai jotain)
yk 5

 
ihanaa kuulla sustakin bluerose välillä[:)] kannattaa tosiaan lukasta,oli kyllä semmonen opus että ostan ihan omaksi.

mk81 perkuleen täti.[:'(][:@]

itellekin toi täti sana särähti alkuun ja pahasti,mutta kun täällä sitä käytettiin niin paljon niin se on muokkautunut omaankin "suuhun". Tai kirjoittaen tuo tuntuu "normaalilta" mutta puhuttaessa puhun kyllä edelleen menkoista[:D] saattais hiukan joku ulkopuolinen kuunnella kaks kertaa jos tädistä puhelisin[:D] Minähän en ollut ikinä tädistä ees kuullut puhuttavan ennen kuin tänne tulin,täälläkin meni kirjoitukset tai kahdet ennenkun yhdistin menkoiksi tuon paholaisen[:D] Miten onkin että noin voi tarttua joku sanonta[8D]
Itselle ei uutta kuulu,miten voisikaan[:D] Vähän kipeä olo on kyllä,toivottavasti menis ohi niinkun edellinenkin viikko sitten,olis perjantaina tuon miehekkeen isovanhempien kultahääkemut meinaan luvassa[:)]
 
Heh, no tätejähän niistä vaan tulee, jotka ei tätiä pysty erossa pitämään [;)] Joo, on huono vitsi.
 
Sapettaa edelleen, mutta sain sentään ostettua enemmän noita ovistikkuja. Tilasin sen ClearBluen ja koska siinä ei ole enempää kuin 7 tikkua, niin eipähän tule otettua övereitä tikutuksissa.
 
Mikä on Minnuska89:n tilanne?? Mulla on vielä sun puolesta sormet ja varpaat ristissä.
 
MK81 Ei ole menkoista kuulunut vieläkään mitään vaikka eilen olis pitäny alkaa..[:)] Miettiny sitä ku luin netistä että ovulaatiotesti voi näyttää raskauden myös..Ja kokeilin sitten huvikseni niin tuli haamuviiva kontrolliviivan lisäksi ja 12pv aikaa vielä ovulaatioon suunnilleen..[8|] Tiedä sitten,jatkuvaa palelua,väsymystä,vessassa ramppaamista tunni välien suunnilleen ja etovaa oloa jatkuu..[:-][&:] Ajattelin tänään myöhemmin tehdä raskaustestin kuitenkin varmistaakseni asian..
 
Minnuska89: Juu juu, oikee testi kehiin :)

Omaa: Sytostaatit ei ole oloon vaikuttaneet pahemmin, vähän normaalia enemmän väsyttää ja pikkusen etoo mutta sitäkään ei tiä onko raskaushormoni vaan koholla vielä että kummasta tulee. Muutoin on jo paljon parempi mieli ja luottavainen olo tulevaisuuden suhteen. Eilen sain niin ihania kommentteja ystäviltä ja sellaista myötätuntoa naapuriltani jota en ole koskaan kokenut.

Että kyllä mä täältä vielä nousen entistä ehompana teidän yrittäjien joukkoon :)
 
Tatjuska Onpa kiva kuulla että on jo paljon parempi mieli ja kyllä sä vielä sieltä nouset odottajien joukkoon[:)]
Testi pitäis tänään tulla postissa kun tilasin huuto.net:istä sellaisen yhden liuskan ja sitten raskauskeijuista tilasin olikoha 10kpl raskaustestejä ja 7kpl ovulaatiotestejä ihan varmuuden vuoksi jos ei olekkaan tärpännyt.[:)]
 
No niin minäpä luulen ettei ainakaan mitään kiinnittymisvuotoa ole tämä meikäläisen touhu. Eilen oli sitä pientä ja yöllä suht normia kai. Aika hassua kun tasan viikon etuajassa normiin nähden.
Eilen kävi kaveri kylässä joka on juurikin niillä viikoilla kuin itsekin olisin jos baby olisi matkassa pysynyt. Surullista kun ei itse enää ole siinä tilassa. Aika muhkea masu jo oli, mutta kestän tämän jo jotenkin paremmin. Eihän se ole hänen vikansa että minulle kävi miten kävi.
Toivon että tosiaan pikkuinen matkassa pysyy kaikilla kellä se onnellinen tilanne on päällä![:D]
 
IhaNainen Sain itsekin keskenmenon tammikuussa ja yli olen päässyt viimekuussa siitä mutta se tammi ja helmikuu oli ihan hirveää aikaa kun mielessä vain pyöri kokoajan se että meni kesken ja sitten aloin yksin pohtimaan että mistähän se johtui yms..Mutta nytten uudestaan yritetään sitä toista lasta hyvillä mielin..[:)]
 
Ihanainen ja Minnuska: Voi kun tiedän ton tunteen. Mä jäisin ens kuussa äikkärille jos eka vaavi ois onnistanu ja sitten lokakuussa seuraavan kerran jos tää ei ois ollu kohdunulkoinen. Varmaan ekan kerran asian voi jotenkin unohtaa kun LA menee ohi. Mutta tsemppiä teillekin, vielä onnistaa :)
 
Takaisin
Top