Heips!
Täällä yksi uusi ivf-hoitoihin matkaava. Meillä on tällä hetkellä toinen haaveissa, ensimmäistäkin yritettiin kolme vuotta (raskauduin loppujen lopuksi pelkän lääkityksen avulla) ja tälläkään kertaa ei kovin helpolla näköjään päästä. Mutta kovin paljon sitä on valmis sen pienen eteen tekemään. <3 Tänä syksynä on tehty kolme inssiä tuloksetta ja tällä hetkellä ollaan siis ivf-jonossa, suunnittelukäynti lapsettomuuspolilla on tammikuun alussa. Kotiin sain kirjeen, jossa arvioitiin hoitoviikon olevan vko 8. Osaako joku kertoa tarkoittaako tuo nimenomaan punktion arvioitua ajankohtaa? Vähän sellaisen käsityksen sain aiemmin puhelimessa hoitajalta, mutten muistanut sitä nyt enää varmistaa, kun varailin tuota suunnittelukäyntiä.
Kovin isolta ja tuntemattomalta tuntuu ivf-hoidot ja hieman pelokkainkin mielin ollaan sille tielle lähdössä. Sen kuitenkin jo edelliseltä yritysajalta tiedän, että vertaistuki on korvaamatonta ja sitä tarvitaan tämän matkan kulkemiseen.