Heippa kaikille! Uusi jäsen esittäytyy ja hyppää mukaan.
Olen käynyt täällä vuoden päivät lueskelemassa satunnaisesti, mutta nyt päätin rekisteröityä. Alla pieni referaatti meidän taipaleesta ja tulevasta, lisäksi tarkemmin tuolla allekirjoitustekstissä asiaa.
Meillä on alkamassa tähän kiertoon meidän toinen ICSI-hoito. Ens lauantaina alkais sumuttelut ja punktio nyt arvioituna viikolle 42.
Meidän eka hoito oli keväällä lyhyellä kaavalla, siitä tuli vain kaksi solua, joista ihme kyllä molemat hedelmöittyivät! Toinen siirrettiin, josta alkoi mun elämäni eka, kauan odotettu raskaus. Ehdittiin jo kertoa lähimmille ystäville ja vanhemmille, että meille tulee vauva vuoden vaihteessa. Veronpalautusrahoilla saataisiin ostettua vauvalle kunnon vaunut ja tarvikkeita, luin kirjoja kantoliinoista ja hyvästä syntymästä..
Ekassa ultrassa alkiolla sykki sydän, mutta seuravaan hengenvetoon lääkäri ilmoitti pelkäävänsä, ettei kaikki ole hyvin. Kontrolliultrassa myöhemmin selvisi, että lääkäri oli ollut oikeassa, kasvu oli pysähtynyt ja sikiö menehtynyt.
Kotona seuraavana päivänä Cytotec-tyhjennys, mun pieni synnytys.
Jälkitarkastuksessa kaikki oli kunnossa ja päästiin suunnittelemaan uutta hoitoa. Tällä kertaa kokeilaan isompaa Conal-F -annosta ja pitkää kaavaa, jos tulis enemmän soluja. AMH-arvo mulla ihan kunnossa, et sinänsä kummallista, kun niin pieni vaste lääkkeille. Olo on paljon rauhallisempi nyt, ekaa hoitoa jännitti kauheasti, siihen kiteytyi monen vuoden odotus ja kaikki alkaneiden menkkojen pettymykset.
Punktiotakin jännitin, mut se onneks meni tosi kivuttomasti ja nopeasti. (Johtuen ehkä toisaalta pienestä saaliista?)
Nyt uuteen hoitoon levollisin mielin. En oikein tiedä, mitä odottaa, tai mitä uskaltaa odottaa.
Ihanaa, kun saa täällä teidän kanssa elää näitä vaiheitaan!
Muoks: Miten pääsee listalle mukaan?