IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Annikata: Oireina on lähinnä ollut väsymys, kipeät ja turvonneet tissit sekä ajoittainen pahaolo.

Onnea Kaskas, toivotaan,että viiva vahvistuu kunnolla :)

Jopsukka: Jos oot hesan naikkarilla, niin ajat tuntuu vaihtelevan paljon. Meillä oli suunnittelu toukokuussa ja aikaisintaan olisivat aloittaneet hoidot elo/syyskuussa, mutta lopulta suostuivat aloittamaan vasta joulukuussa. Ei siinä normaalisti ihan niin kauan pitäisi mennä, meidän kohdalla meni erityisen kauan. Uuteen hoitoon jouduttiin odottamaan 5 kk. Suunnittelukäynnillä taisivat puhua 4 kk jonosta, mutta se jonohan elää koko ajan, joten odotus aika voi myös olla lyhyempi.

Siellä ne katsovat ultralla kohdun sinulta sekä määräävät verikokeita, jos tätä ei ole tehty aiemmin. Osa saattaa olla jotain lisätutkimuksia myöhemmin, kuten aukiolotutkimus. Miehesi joutuu varaamaan ajan spermanäytteeseen, jos sellaista ei aiemmin ole tutkittu. Muuten ne kertovat vain mikä kaava, mitkä lääkkeet ja aikataulun muuten. Pistämiseen saat hoitajalta ohjeistuksen. Niin ja niissä infektionäytteissä joutuu ravamaan n. 6 kk välein julkisella... Näin on minulla yleensä suunnittelu mennyt siellä. Varaudu siihen, että aikataulusta ollaan aina myöhässä. Parhaimmillaan odottelin 40 min omaa aikaani, kun olivat niin myöhässä.
 
Kyfi: riippuu missäpäin Suomea on hoidoissa. Helsingissä on yleensä aika ruuhkaista, kun potilaita on paljon, jolloin voi joutua odottamaan. Laparoskopiasta en osaa sanoa mitään.
 
Juu riippuu näköjään aika paljon käytännöt ilmeisesti paikkakunnasta, meillä meni niin päin että suunnittelukäyntiä joutui odottamaan noin pari kuukautta, mutta jono oli siis silloin jonotettu, että pistämisen tai sumut sai aina aloittaa halutessaan heti seuraavaan kiertoon.
 
Hulbertiina, olen hirvittävän pahoillani teidän tilanteesta.
Päätitte mitä vain, tiedoksi, että täällä foorumilla on keskenmenon kokeneiden salainen ryhmä, jossa on oma ketjunsa nk. sikiöperusteisista syistä raskauden keskeyttäneille. Sieltä voi saada vertaistukea, jos sellaiselle on tarvetta.
Paljon voimia.
 
En ole kauhean paljon ehtinyt taaksepäin lukea juttuja, mutta Hulbertiinalle pahoittelut kovin ikävistä uutisista.

Plussasta onnea asianomaisille!

Meillä mies kävi verikokeissa ja siellä oli erikseen kysytty, että ymmärtääkö hän nyt mitä tämä tulee maksamaan? Mutta kaikki otettiin mitä oli määrätty.
Itse mietin kyllä, että olisiko ne kaikki välttämättä olleet sellaisia mitä olisi tarvinnut vielä ottaa, mutta otettiin jo niin turha sitä jahkailla sitten enää.

Nyt odotellaan tuloksia ja sitten mennään suunnittelukäynnille. Eli kuukausi vähintään odottamista vielä... mahtaako ne laittaa oma kantaan niitä tuloksia sieltä labrasta vai meneekö ne ainoastaan lääkärille?
 
Tuolta "kylläpä se oli vaikeeta" ketjusta huutelen.. hulbertiina, onko niin että lapsivettä ei ole ollut koko aikana vai vasta "nyt " on huomattu ettei vesi pysy kohdussa? Itse olin HKin Naistenklinikalla viikon pitelemässä vauvaa kohdussa ettei synny liian aikaisin ja siellä oli useampikin tuleva äiti joilla ei ollut lapsivettä. Tai lapsivesi ei pysynyt sisällä. He olivat osastolla sisällä rv 35 saakka ja sen jälkeen lapsi synnytettiin/keisarinleikattiin. Heitä tarkkailtiin joka päivä ja vauvan vointia seurattiin tarkasti. Kenenkään minun aikana siellä olleista en kuullut käyvän huonosti! Toki jos lapsivettä ei ole ollut alusta saakka yhtään niin sitten lapsen kehityksen laita voi ymmärtääkseni olla toinen. Mutta minulle itselle tuli yllätyksenä että lapsi voi oikeasti kasvaa kohdussa normaalisti ilman lapsivettäkin! Voimia kovasti!! Sanat ei riitä...
 
Pp14 ja testipäivä, kaiketi rv 4+5
ImageUploadedByVau Foorumi1508128710.233090.jpg

Oireita on todella vähän ja se pistää uskon koetukselle. Kunpa.. <3

KasKas tulehan mukaan.. ;)
 
Usko pois vastavirrassa! Ei ne oireet kerro aina. Sitäpaitsi moni on alussa raskaana tietämättään koska ei mitään kummallisia oireita. Ensimmäistä kun odotin niin oireet tulivat vasta rv 8 eteenpäin. Silloin ei tosin niin tarkasti niitä osannut vahtia mutta kuitenkin.
Nyt nauti tästä hetkestä ja hyvältä näyttää! :happy:
 
Vastavirrassa, mulla on vasta nut ollut muutamana päivänä pientä ällötystä, mutta mahassa ei tunnu juuri mitään!! Toki näytän jo siltä,että ois paljon pidemmälläkin raskaus ja se ottaa aika isosti päähän, kun vielä ei tarvis kenenkään huomata. Turvotusta tulee siis heti aika runsaasti. Aamulla ohan ookoo, mutta iltaa kohti olo aika pulla!! Yleensä mulla ollyt repäisykipuja jo aikaisessa vaiheessa piinapäivillä,niin nyt ei ollu, eikä niitä oo juuri ollut senkään jälkeen. Ainoa oire, jostää nyt tästä johtuu, on ollut kova ristiselkäkipu, pari päivää oli tosella kipeä, eikä voinut juuri istua, kun ei päässyt ylös. Vieläkin istumata noustessa kävelen hetken kumarassa ku ei saa suoristettua. On ollut aiemmissakin plussauksissa kipeänä, mutta nyt oli pahimmillaan ihan tolkuttoman kipeä. Voihan olla, että selkä on nitkahtanut tai kipeytynyt muuten.
 
Vastavirrassa, mä yritin laittaa tänne kuvan tämän päiväisestä testistä, mutta en siinä onnistunut... Jos onnistuisin siinä huomenna kun on varsinainen testipäivä? Plussa siinä testissä oli tänään, joten pitää huomenna mennä verikokeeseen...
 
Kävin tänään kp 10 ultassa uutta passia ajatellen. Oli aika yllättävää kun oikeastaan ainut mitä löytyi oli 3cm kysta. Sovittiin suosiolla, että tämä kierto saa jäädä väliin ja katsotaan taas ensikierrossa Letrojen kanssa. Kyllä taas vetää mielen maihin. Onko teillä kokemuksia tietoa noista kystista miksi tulee ja miten vaikuttaa tähän kaikkeen/lapsettomuuteen?
 
Inkseri, mulla sama homma että tämä kierto jää välistä. Noistavkystista en osaa sanoa mitään, mulla syynä välikiertoon se etten ovuloinut tässä kierrossa ja tarkoitus olisi ollut tehdä pas luonnolliseen kiertoon.
Soittelin polille tänään (kp 18) ja sieltä lääkäri ohjeisti aloittamaan heti tänään luget annoksella 1+1 7 päivän ajan. Sitten pitäisi menkkojen alkaa ja kp 1 aloittaa Zumenon annoksella 1x3 ja soitto polille ultran varausta varten. Eli pas lääkkeelliseen kiertoon siis seuraavaksi. Mä en kyllä ymmärrä yhtään tuota logiikkaa että miksi noita lugeja pitää nyt alkaa laittamaan...? Onko teillä kellään kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta? :anyone
 
Inkseri kystia tulee hedelmällisessä iässä oleville naisille. Ihan normaalia. Perus tilanteessa kaikkia kystia ei huomata koska ei ultrata6 joka kuukausi niinkun näissä hoidoissa tuppaa olemaan. Usein kystat häviää/kuihtuu ihan itekseen, hiljalleen. Joskus taas puhkeaa ja se sattuu. Joskus niitä myös tyhjennetään. Toivotaan että sun menee itekseen pois.

Miumau luget varmaankin aloitettiin siksi et menkat ei tulis kauhean myöhässä/pitkä kierto. Usein jos ei ovuloi niin kierto saattaa venyä tai menkkoja ei tule ollenkaan. Lääkäri ehkä halusi näin varmistaa että aloitat nyt luget 7pv ja sit kun lopetat niin menkat tulee ja pääset uuteen kiertoon nopeasti.
 
Miumau, Luget liittyy tosiaan varmaan siihen ettei kierto turhaan pitkity ja että tulee kunnon vuoto/tyhjennys. Meillä kun ei päästy tuoresiirtoon, niin lugejakaan ei saanu lopettaa kuin seinään vaan vähän annosta vähentämällä piti vielä hetki käyttää kunnon vuodon alkamiseksi.

Omaa napaa, huomenna ultraan tsekkaamaan onko viikon lisälääkekuuri tehonnut limikseen, vai vieläkö se näyttä mieltään ja hangoittelee...

Onnea vastavirrassa ja KasKas <3
 
MiuMau mulle tuli ihan sama mieleen noista lugeista.. Sitten et ainakaan joudu odottaan maailman tappiin (toivottavasti!) että uusi kierto alkaisi.

ValkoinenOrkidea tsemppiä!

KasKas hienoa! Mä käytän tätä sovellusta, tällä saa ainakin ihan helposti lisättyä kuvan. :)

Annikata meillä siirrettiin kans kuusipäiväinen ja testipäivä oli periaatteessa vasta tänään kun antavat tuon kaksi viikkoa aina.. Pp6 sain ekan plussan, mulla ei toki ollut mitään tukilääkitystä joka olisi voinut näkyä testeissä. Tsemppiä piinailuun!
 
Takaisin
Top