IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Mikä täällä oli TYKSissä hoidossa olevien kokemus. Kuinka pian suunnittelukäynnin jälkeen olette saaneet ilmoittautua hoitoon?

Me saatiin viime elokuussa ilmoittautua lokakuusta ja mukaan päästiin vasta marraskuusta. Nyt saatiin suunnitteluaika vasta maaliskuun puolivälin jälkeen ja samalla laskutavalla päästäis sit itse hoitoihin vasta toukokuusta tai kesäkuusta.
 
Yksi tuttu oli hoidonsuunnittelussa tammikuussa ja heille oli sanottu että heti helmikuussa pääsee. Me ollaan yleensä päästy aina siinä kuussa aloittamaan kun on saatu lupa ilmoittautua, mutta sitä on välillä pitänyt odottaa useampi kuukausi. Toivoisin että mekin päästäisiin aloittamaan touko-kesäkuussa seuraavalla kierroksella 🤞
 
Sulla on täysi oikeus hakea sairaslomaa huomiselle, jos töihin meno tuntuu raskaalta. Ja varmasti tuntuukin kokemuksesi jälkeen ❤️ Mä pidin keskenmenon jälkeen viikon sairaslomaa (todettiin varhaisultrassa ja piti tehdä lääkkeellinen tyhjennys). Sairasloma oli henkisesti todellakin tarpeen. Mutta sieltäkin kuopasta on noustu ja hoidot jatkuu. Mutta edelleen se on tottakai mielessä ja tekee surulliseksi. Hurjasti tsemppiä sinulle StellaMom siis ❤️
Kiitos :red-heart: minä sissinä juoksin ajoissa töihin eilen ottamaan vastaan uusia työntekijöitä. Olen huomannut että oma tapa jatkaa elämää on joskus se että pitää itsensä busy busy busy. Koko aamu meni tähän ja vasta kun istahdin alas, niin tuli se melankolinen fiilis vasta. Vuoto alkoi eilen myös mikä hieman piristi. Ei tarvitse kovin kauan odottaa seuraavaa PAS luultavasti. Mutta tulos pelottaa, jospa kaikki omat solut ovat tällaisia huonoja yksilöitä silti.
 
@StellaMom tsemppiä kovasti, nuo ovat aika raskaita päiviä kuitenkin. Kiireet ja muu elämä onneksi auttavat jaksamaan.

Täällä yllätyimme aikatavalla. Meillähän on tosiaan ollut julkiselle puolelle alkiodiagnostiikka-IVF- hoitoihin lähete vetämässä. Se prosessi alkoi syyskuun puolivälissä ja tässä odotellessa ollaan tehty yksityisellä inseminaatioita lahjasiittiöillä. Pari puhelua oli HUSin kliinisen genetiikan yksikön kanssa marraskuun alussa ja nyt "ihan heti" sen perään sain tänään tekstarin, jossa oli etätapaamiseen aika. Ja tämä aika on ensi viikolla. On tää kyllä tällaista, mietin aika kauan että onkohan lähete eksynyt, ja sitten yhtäkkiä saa tietää että viikon päästä on aika. Olin siis ajatellut kysellä lähetteen perään vasta kun kun yksityisen ivf on takana.

Veikkaan, että tästä alkaa vasta koko ivf-jonotus, mutta ihan kohta ollaan viisaampia. Luulen, että joka tapauksessa teemme nyt sen yhden ivf-hoidon yksityisellä tähän väliin. Jos se ei tuota tulosta, jatkamme julkisella omilla sukusoluilla. Meillä on siellä esikoisen jäljiltä geenikartat ym jo perustettuna, eli sikäli hoidot voisivat jatkua tänä vuonna. Julkisellahan alkiodiagnostiikka on vielä normaalia ivf-hoitoa paljon hitaampaa, siinä helposti tuhraantuu aikaa vaikka kuinka.
 
Mikä täällä oli TYKSissä hoidossa olevien kokemus. Kuinka pian suunnittelukäynnin jälkeen olette saaneet ilmoittautua hoitoon?

Me saatiin viime elokuussa ilmoittautua lokakuusta ja mukaan päästiin vasta marraskuusta. Nyt saatiin suunnitteluaika vasta maaliskuun puolivälin jälkeen ja samalla laskutavalla päästäis sit itse hoitoihin vasta toukokuusta tai kesäkuusta.
Meillä oli suunnittelukäynti touko-kesäkuussa, sit sai ilmoittautua syyskuussa ja hoidot aloitettiin marraskuussa, jos ihan oikein muistan. Siitä on nyt kohta 2v. aikaa.
 
Takaisin
Top