IVF/ICSI-HOIDOT 2022

En oo tänne ketjuun hetkeen kirjoitellut, mutta nt-ultran riskiluvut tulikin näkyviin omakantaan ennen joulua ja kohonnutta riskiä ei ollut 😊 tuleville isovanhemmille kerrottiin uutiset jouluaattona ja sen jälkeen pikkuhiljaa kerrottu sukulaisille ja kavereille sitä mukaa kun on nähty ja työkavereille kerroin tammikuun alussa.

Tänään pyörähti käyntiin 16+0 ja oli kolmas neuvola.

Rakenneultra meillä on tulossa kuukauden päästä ystävänpäivänä, mutta ollaan menossa loppukuusta Tampereelle viettämään mun synttäreitä ja päätettiin käydä siellä ultrassa (todella paljon halvempaa mitä täällä meillä) moikkaamassa pientä ja katsomassa selviäiskö sukupuoli kun kovin malttamattomia ollaan 🤭

Vaikka kaikin puolin asiat on kunnossa ja raskaus etenee kuten pitää niin pelko kulkee koko ajan matkassa. Ollaan kuitenkin uskallettu vauvalle ostella jo kaikenlaista ja entistä todellisemmaksi tullut kaikki kun tästä on saanut puhua ääneen eikä tarvitse enää salailla, mutta silti tuntuu että uskallan hengähtää vasta kun pieni on sylissä 🫣
 
Meille tulee poika 🩵

Ensi viikolla rakenneultra. Toivotaan että siinä on kaikki hyvin. Viime viikon ultrassa yksityisellä kaikki päällisin puolin näytti olevan ok, vastasi viikkoja ja keskikäyrällä kasvaa, lapsivesimäärä normaali ja erittäin vilkas tapaus, koko ajan liikkeessä ja vaikka miten päin venytteli itseään. Liikkeet ei vielä tunnu vaikka mennään jo 19+1 ja tuolla heilumisella mitä aina ultrassa on nähty luulisi että alkaisi kovasti jo tuntua 🤭
 
Oi miten ihanaa. Meillä rakenne ultra tämän viikon torstaina. Jännittää kovasti. Minäkään en liikkeitä vielä tunne kunnolla. Välillä semmosia hipsutuksia. Mutta on vilkas kaveri tämäkin.
 
Jännää, meillä on perjantaina 🤭 tuu kertoon tänne sit miten meni 🥰

Mulla on siis useamman viikon tuntunut sisältäpäin kevyitä tökkäisyjä juuri siitä kohdalta mistä vauvan sykkeet kuuluu (kotidopplerilla välillä kuuntelen oman mielenrauhan vuoks), eivät satu mut ei oo mitään hipsutustakaan. Ultrassa mainitsin niin oli sitä mieltä ettei voi olla vauva, liikkeet tuntuu just hipsutuksena tai kuplintana. Oon silti aika vakuuttunut ettei voi olla aina vain joku suolistoon liittyvä tms kun vain yhessä tietyssä kohdassa tuntuu, ihan kuin joku siellä ojentelis raajojaan 😂 ehkä sitten kun liikkeet kunnolla alkaa tuntua tietää oliko nämä tuntemukset vauvan liikkeitä vai jotain muuta. Kutinaa on tuntunut tasan parina päivänä rv 14-15 mut sen jälkeen vain näitä tökkäisyjä.

Tsemppiä ultraan ❤️ muakin jännittää kauheesti.
 
Hei kaikki! Olen viimeksi tainnut kirjoitella tänne alkusyksyllä. Meillä tehtiin kolmas PAS 9.9.2024 joka tärppäsi. LA 28.5. ja rakenneultrassa saatiin kuulla odottavamme poikaa. Meillä on myös aikaisempi PAS poika joka on nyt 2,5 vuotias.

Meillä kuitenkin kävi niin että rv23+1 meni lapsivedet. Vedettömästä kohdusta huolimatta raskautta pystyttiin jatkamaan. Pari viikkoa myöhemmin alkoi verenvuoto ja epäiltiin istukan osittainen repeämä. Vauvalla kuitenkin kaikki hyvin joten raskautta pystyttiin jatkamaan. Nyt 28+5 ei enää voitu jatkaa vaan hän syntyi kiiresektiolla. Onneksemme hän painoi 1610g ja oli 37cm pitkä. Toistaiseksi kaikki vaikittaa hyvältä olosuhteisiin nähden 🙏

Vaikka ei ollut paras mahdollinen päivitys niin halusin tulla kertomaan tälle meidän porukalle että suurista vastoinkäymisistä huolimatta voi tapahtua ihmeitä 🌈

Todella paljon tsemppiä teille kaikille! Tämä on kyllä niin rankka polku niin ai että kun me jokainen olemme älyttömän voimakkaita ja rohkeita kun jaksetaan taistella unelmiemme eteen 💪
 
Huh, huolta on ollut teillä! Onnea pienokaisesta, hyvä kuulla, että voi tilanteeseen nähden hyvin! ❣️💐
 
Tuun vielä tänne ketjuun laittamaan vikat kuulumiset. Pieni poika saapui maailmaan 29.6.2025 ❤️ heinäkuisesta tulikin kesäkuinen, hän päätti tulla muutaman päivän etuajassa. Kaikki meni hyvin ja myös vauvalla kaikki ok ❤️

Tsemppiä teille kaikille jatkoon ❤️
Lämpimät onnittelut!💐
 
Hei kaikki! Olen viimeksi tainnut kirjoitella tänne alkusyksyllä. Meillä tehtiin kolmas PAS 9.9.2024 joka tärppäsi. LA 28.5. ja rakenneultrassa saatiin kuulla odottavamme poikaa. Meillä on myös aikaisempi PAS poika joka on nyt 2,5 vuotias.

Meillä kuitenkin kävi niin että rv23+1 meni lapsivedet. Vedettömästä kohdusta huolimatta raskautta pystyttiin jatkamaan. Pari viikkoa myöhemmin alkoi verenvuoto ja epäiltiin istukan osittainen repeämä. Vauvalla kuitenkin kaikki hyvin joten raskautta pystyttiin jatkamaan. Nyt 28+5 ei enää voitu jatkaa vaan hän syntyi kiiresektiolla. Onneksemme hän painoi 1610g ja oli 37cm pitkä. Toistaiseksi kaikki vaikittaa hyvältä olosuhteisiin nähden 🙏
Miten teidän pienokainen jakselee? Jouduitteko olemaan alussa pitkään sairaalahoidossa? Toivottavasti kaikki sujunut hyvin.
 
Kiitos kysymästä 🥰 hän voi erittäin hyvin kun ottaa huomioon lähtökohdat.

Oltiin 74 päivää sairaalassa, hän kotiutui 5 päivää ennen laskettua aikaa. Ensi viikolla on isompi kehityskontrolli naistenklinikalla mutta tähän asti näyttää siltä että hän kehittyy normaalisti jos vain hieman jäljessä. Kasvussa hän on myös hieman jäljessä miinuskäyrällä mutta kasvusuunta on kuitenkin hyvä 🤗 emme olisi voineet toivoa parempaa lopputulemaa kuin tätä 💕

Nyt hän on jo lasketustakin ajasta 3kk ja syntymäajasta 5 1/2kk.
 
Takaisin
Top