Itselliset äidit ja muut yksin odottavat

SuperTaateli

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Heippa!

Meitä on vielä aika vähän, itsellisiä odottajia/äitejä. Lapsettomuushoidot on nykyään sallittu myös itselliselle julkisella puolella, ja viimeisimmän tiedon mukaan 40% (!!) hoitoihin hakeutuneista on ollut nimenomaan yksin liikkeellä.

Siispä, yhtenä yksin liikkeellä olevista, itsellisenä odottajana perustan tämän ketjun siinä toivossa että meitä ilmestyisi tänne lisää!😍 myös muut yksin odottajat ovat tervetulleita❤️

Tällä hetkellä olen kuudennella raskausviikolla inseminaation onnistuttua❤️
 
Ihanaa että löytyy muitakin! 😍 mullahan vanhemmat lapset on jo ens kesänä sitten 6 ja 8, joten kesän jälkeen eskarissa ja koulussa käynti jeesii. Jos olisi päiväkoti-ikäinen, käyttäisin subjektiivista päiväkotioikeutta 3 tai 4 kertaa viikkoon muutaman tunnin. Samoin äitini voi hoitaa joskus isompia ja ehkäpä saan apua myös päiväsaikaan vauvan kanssa jos kovin väsyttää ( kerta tai kaksi viikkoon) 😁 samoin itselliset vaikuttaisivat saavan myös kotipalveluapua usein, ainakin hetken. Siitä en vielä tiedä että hyödynnänkö, en pidä vieraista omassa kodissa 😅
Valmisruokia pakkaseen, asenne että kaiken ei tarvii olla tiptop, isommat mukaan vauvan hoitoon ja heidän huomioiminen muutenkin.

Oon luottavaisin mielin, mutta esim eilen (kun oli JÄÄTÄVÄÄ pahoinvointia) tuli pieni paniikki, että miten tästä selviää. 😁

Yhden asian tiedän, että jos vauvalle tulee koliikkia, en todennäköisesti selviä 😅 toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Pakko opetella pyytämään apua , tukiverkostot helpottaa kummasti (itsellä pienet, tiedostan sen)..

Otan mielellään lisää vinkkejä vastaan! 😃🙏
 
Hei! Saanko liittyä tänne, eka lapsi matkalla (rv 5 tai 6, selvinnee ultrassa 22.9.) ja mies ei lasta halua, joten olen yksin? 😬 SuperTaateli jo vastasikin mun yhteen kommenttiin tuolla toukokuisissa 😊

Mulla tosiaan perhe ja suku 600km päässä ja paikkakunnallani mulla on kyllä kavereita, mutta jostain syystä tiedän että suurin osa heistä on sellasia, että eivät tarjoa tai anna apua tarvittu. Se vähän siis jännittää, että jaksaako yksin vai onko muutettava lähemmäs sukua, mitä en tosiaankaan haluaisi, koska viihdyn Lapissa ja mun elämä on täällä.

Jännittää kanssa nimenomaan tuo että mitä jos on koliikkivauva ja osaako sitten ottaa apua vastaan vierailta ihmisiltä 🙄
 
Moi! Minulla on 2.5v esikoinen ja samalle isälle pikkusena ylläripyllärinä toinen tulossa, vaikka ei olla perheenä elettykkään pitkään aikaan 🙂 Ensimmäisen kolmanneksen läpi on nyt läpytelty ja alkushokin jälkeen tää raskauskin tuntuu puhtaalta onnellisuudelta ja innostukselta. Yksinhuoltajana kohta kahdelle ja vähän samoja ajatuksia kun täällä muillakin, tukiverkosto ei oo ihan lähellä ja oon muutenkin ihan surkee pyytämään apua 😁. Koliikkivauvan kanssa loppus varmaan voimavarat kesken, mutta toivottavasti maailma ei semmosta meille kellekkään suo 🙂 Yksin oottamisessa on kyllä omat haasteensa ja pikkusen tuleva arki jännittää, mutta loppuenlopuksi luottavaisin hyvin mielin!
 
Hello! Täällä itsellinen äiti, pikku herra reilun vuoden. Yksi alkio jäi pakkaseen samalla lahjasoluluovuttajan (siittiöiden) geeneillä. Ihana pikku mies. Onneksi uskalsin yksin lähteä tälle tielle olemattomilla tukiverkostoillani. Ihan maailman paras ratkaisu :red-heart: :red-heart:
 
Kuulostaa mahtavalta! 😍 luo toivoa, että mekin voidaan selvitä ! 😂❤️ tänään varhaisultrassa todettu sykkivä ihmisen alku, viikkoja vastaava sellainen❤️
 
Hei! Saanko liittyä tänne, eka lapsi matkalla (rv 5 tai 6, selvinnee ultrassa 22.9.) ja mies ei lasta halua, joten olen yksin? 😬 SuperTaateli jo vastasikin mun yhteen kommenttiin tuolla toukokuisissa 😊

Mulla tosiaan perhe ja suku 600km päässä ja paikkakunnallani mulla on kyllä kavereita, mutta jostain syystä tiedän että suurin osa heistä on sellasia, että eivät tarjoa tai anna apua tarvittu. Se vähän siis jännittää, että jaksaako yksin vai onko muutettava lähemmäs sukua, mitä en tosiaankaan haluaisi, koska viihdyn Lapissa ja mun elämä on täällä.

Jännittää kanssa nimenomaan tuo että mitä jos on koliikkivauva ja osaako sitten ottaa apua vastaan vierailta ihmisiltä 🙄
Moi! Mul oli sama tilanne. Lapsen isä ei halunnut lasta eikä edelleenkään oo meidän elämässä. Oma perhe ja tukiverkosto 300km päässä, enkä halunnut muuttaa heidän lähelle juurikin siksi että vaikkei kavereista oo sillee apua niin mun oma elämä muuten on täällä.
Perheen luo meen aina viikoksi ja siellä lepään, mutta muuten viihdytään hyvin kotosalla. Soitellaan sitten videopuheluita!

Meillä käy kotipalvelu joka viikko.
Nyt toukokuinen -22 tuhisee tossa vieressä, jaksan hyvin ja tiedän mistä saan apua jos on akuutti tarve!

Kyllä pärjäät! Tsemppiä! ❤️
 
Hei kaikki, täällä itsellinen odottaja (ivf:llä) ja laskettu aika joulukuun puolivälissä ☺️

Kuulisin mielellään fiiliksiä lähestyvästä synnytyksestä ( tai kenties synnyttänyt jo??) 😍

Täällä 13 päivää rakenneultraan! 😄
 
Minustakin tuli suht yllättäen ns itsellinen (koska päätin pitää pienen normi aborttiajan puitteissa). Vai olenko pikemminkin tuleva yh? Lapsen isä ilmoitti RV9 aikovansa jatkaa touhujaan/ elämäänsä muiden kanssa. Viimeisin tieto on että yrittävät nyt "omaa" vauvaa yli 10v sitten eroamansa ex-vaimonsa kanssa...
Tukiverkkoja mulla ei juurikaan ole, 3 siviili ihmistä terveydenhuollon henkilökunnan ja lapsen isän lisäksi tietää raskaudestani.
Onneksi tukea/ apua on neuvolan kautta tarjottu ja paras kaverini ottaa töistä muutaman päivän vapaata ja tulee avukseni kun nyytin kanssa kotiudun.
Ostopalveluina tarkoitus tilata kotiin kannettuna ruuat ja vaipat. Koliikit ja muutkin kriisit otan vastaan järki edellä, joiden ajoille hoitoapua ostan tarvittaessa.
Positiivisella mielellä odotan pienen tulemista...
 
Voimia tilanteeseen ja onnea loppuodotukseen. Pärjäät varmasti! Itse myös varauduin samalla tavalla, joskin pienenä yllätyksenä itselle tuli sektiosynnytys. Koska asuin kerrostalossa, jossa ei hissiä, niin olin vanhemmillani jonkin aikaa synnytyksen jälkeen, ettei tarvinnut kanniskella vauvaa portaissa. Kaveri kotiin ja ruoat tilauksella on jo mainiota varautumista. Pienen johdosta olisi varmasti hyvä, että hän voisi luoda suhteen isään, jos hän jollain tavoin säilyy kuvioissa. Jos isä ei halua olla missään tekemisessä lapsen kanssa, niin sitten se pitänee hyväksyä ja myöhemmin käsitellä lapsen kanssa. Omani sai alkunsa hoidoilla, joten tosiaan aikanaan tulee nämä asiat hänenkin kanssaan käsiteltäviksi. Sinänsä aika lapsellisen kuuloista touhua ex-mieheltäsi, jos nyt kieltää yhden lapsen ja toista tekee muualla. 😳 Mutta tosiaan, pärjäät varmasti ja toivon, että pystyy nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta ja tulevasta pienokaisesta. ❤️
 
Aaltokukka, itsellisen naisen lapsella ei ole isää vaan hedelmöitys on tehty lahjasoluilla klinikalla, ilman kumppania😊 yh siis lienee tuleva tittelisi. Toivottavasti exäsi tulisi järkiinsä ja osallistuisi lapsen elämään ❤️

Mulle on kanssa tulossa sektio ja siihen oon varautunut mm. Kaukalon ja vaunun rungon välisellä adapterilla , aion kans hyödyntää kauppaostoksen kotiinkuljetuksia ja jos vaan jostain löytyisi edes ostopalveluna luotettava , ei liian kallis, lastenhoitaja ( siis meidän asuinalueella ei ole YHTÄÄN mll:n lastenhoitajaa tarjolla?? 😬). Kantamiset minimiin alussa , toki vauvaa pystyy hyvin kantamaan jo viikon jälkeen - tosin ei tuntikaupalla .. mietin sellaista koliikkisitteriä joka keinuu, jos lapsi tarvitsee rauhoittumiseen liikettä heti alkuun enkä itse pysty alussa tätä sektiohaavan takia toteuttamaan 😬 kuopus nukahti ainakin hyvin sellaiseen päikkäreille 😊
 
Olipa kiva löytää yksi ketju aiheesta kun aloin vasta etsiä tosiaan itsellisten äitien vertaiskeskusteluja.
Itse siis harkitsen vahvasti hankkivani hoidoilla toisen lapsen. Minulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta, mutta paljon toivomani toinen lapsi”jäi tulematta”.
Nyt olen varmaan siinä vaiheessa, että varaanko ajan julkiselta puolelta ja aloitan prosessin.
Minulla myös verkoston hieman huonot, mutta kaiken tarvittavan avun olen muuten kyllä valmis ottamaan vastaan, jos vauvan saisin joskus. Perhe asuu 300-400km päässä ja muuttoa lähemmäksi heitä olen myös pohtinut. Mutta toista lastani en viitsisi viedä taas kauaksi isästään. Kyllä on isoja päätöksiä.

ihana lukea teidän ajatuksia ja kokemuksia.❤️
 
Sikäli sama tilanne täällä, että esikoisen sain itsellisenä ja 100% saman geeniperimän alkio jäljellä vielä pakkasessa, ja pieni mahdollisuus kuopukseen olemassa. Tuskin siihen uskallan lähteä kuitenkaan. Mietityttää esim. saisiko esikoinen riittävästi huomiota, jos tulisi kuopus. Saako sinulta kysyä, mut itse ajattelet esikoisen asemasta ja minkä ikäinen hän on?

Siihen olisin tyytyväinen, että molemmat lapset itsellä olisi yksin hankittuja, jotta toinen ei koe itseään vaillinaisesti jos toisella on isä, mutta itsellä ei.

Omalta osalta myös ikäni (43) ja yleinen maailman epävarma tilanne mietityttää.

Isoja pohdintoja. 💖
 
Takaisin
Top