Oi, kun lukee
Susanna sua niin tulee niin onnellisen haikeanakin mieleen nuo kuukaudet :) kun ei vielä tiennyt kukaan muu kuin me miehen kanssa ja saattoi vaivihkaa mahaa vähän silitellä ja ajatella että siellä pieni jo kasvaa
Ihanaa.. Mä jouduin työnkuvani takia kertomaan siellä jo aiemmin kuin olisin halunnut, varmaan n vkolla 11, mutta kovasti olivat onnellisia puolestamme ja tukivat kyllä kaikin puolin raskauden aikana ja tytön synnyttyäkin muistivat niin kovasti. Se on jännä että toisilla ihmisillä tuntuu olevan "silmää" nähdä raskaana olot ja esim paras ystäväni ei arvannut mitään vaikka olin jo pitkällä. Asuu kauempana ja halusin kertoa vasta kun nähdään.. Ja aiempi keskenmeno piti mua kaikin puolin tosi varovaisena niin kertomisissa kuin muutenkin, pelotti kyllä alkuun miten menee.
Mutta kaikki meni onneksi hyvin ja nyt tuolla sängyssämme (simahti unille reteesti isoon sänkyyn) aarteemme päiväunia katselee
Niinkuin sanottua Susanna- nauti joka hetkestä! Ja ekaa ultra oli uskomaton kokemus myös, kannattaa odotella!
Kiva juttu
Vieno, että flunssa meni teilläkin hyvin ohi, on se vaan niin kurjaa katsoa kun pieni sairastaa. Onko sulla siellä päin mammakavereita kuinka? Mulla ei täällä tosiaan kun asutaan työkavereistakin (muutamalla vauvat heillä) vähän kauempana. Täytyy vaan kai rohkaistua autoreissuillekin typsykän kanssa pidempää matkaa, mies toi eilen sellaisen peilin millä näkee kuskin paikalta turvakaukaloon taakse, ni helpottaa. Voi edes katsella ettei hellehattu ihan silmille ole valahtanut
Syksyn tullen saattaa niitä kontakteja kaivata, vielä on ollut kiva olla vauvan kanssa vain kahdestaankin.
Kuinkas usein teillä äiskät muuten kylvetään? luin että toiset harrastavat suihkuakin, en ole sitä vielä kokeillut. Vähän oli karstaakin tullut taas vauvan päänahkaan, luulin että kun kertaalleen öljyt+harjailut auttivat niin olisi pysynyt poissakin mutta ei.
Voi
Annis- tsemppihalaukset huuteluiden kestämiseen, voin vain kuvitella ettei ole helppoo.. kun vähän aikaa täälläkin itkee niin se jo tuntuu että volyymit on kaakossa.. ja siihen vielä mahdollinen väsy olo itellä päälle niin.. kysyin mieheltäni kerran miten kesti poikansa(, joka nyt jo kohta parikymppinen) koliikin aikanaan niin vastaukseksi sain ettei sitä kyllä oikein millään kestänytkään mut pakko vaan tietysti oli.. mut on ne hymyt sitten tosiaan kaiken palkitsevia! Pääsetkö syöttöjen välillä vaikka pienelle happihypyille ulos miehen hoidellessa?
Puhtia
Miille ja muille loppuraskauden vaiheessa oleville, nyt suomen suvi on vähän viileämpääkin ni masun kanssa hiukka ehkä helepompaa..
Ja iloista alkavaa naisten viikkoa kaikille ihanille naisille