Voi teitä, tsemppiä kaikille, koittakaa jaksaa <3 Tässä alkoi jo omat murheet tuntumaan niin olemattomalta.
Avaudun silti tilanteesta joka stressaa ja ahdistaa.
Äitini on todella vaikea ihminen, sellainen joka ei tee koskaan mitään väärin ja koskaan hänellä ei ole hyvä päivä tai mikään hyvin. Ja kaiken lisäksi vammanen, istuu pyörätuolissa tuntemattoman sairauden ja oman piittaamattomuuden takia. Äitini on samanlainen luonteeltaan kuin isänsä, äitin äiti on aina ollut ihana, viime päivinä kuitenkin mielipiteeni on muuttunut täysin.
Äitini on aina kaatanut kaiken paskan mun niskaani, joko sitä vaivaa joku mies, veljeni tai sitten se on riidellyt sukulaisten kanssa, kaikesta saan minä kuulla, hyvässä ja pahassa. Tälläkin hetkellä minä ja mieheni ja eräs tuttu ovat ainoat kenen kanssa äitini vielä jotenkin tulee toimeen, kaikki muut hän on suututtanut. Olen äitini touhuista avautunut äitin vanhemmille eli mammalle ja papalle, en heille sen paremmin ole mitään sanonut että älkää puhuko kenellekkään että olen kertonut ja avautunut sellaisista asioista heille, oletin että aikuiset ihmiset itse ymmärtävät mitä voi eteenpäin kertoa ja mitä ei, toisin kuitenkin kävi. Kuvio on se että minä olen kiukuspäissäni avautunut heille, he ovat kertoneet tälle tutullemme ja tämä tuttu on kertonut äitilleni ja äitini on huutanut ja raivonnut minulle, tämä sama kuvio on toistunut monet monet kerrat. Kaiken olen niellyt kun en ole halunnut aiheuttaa kenellekkään pahaa mieltä, ilmeisesti olen väärin tehnyt. Ja äitini ei ymmärrä ollenkaan kuinka pahan mielen hän kaikella paasaamisellaan aiheuttaa minulle. Yksi esimerkki tästä paasaamisesta on se että minä autoin häntä saamaan uuden asunnon rivitalosta, koska omakotitalo missä hän asui, mätäni käsiin eikä hän muutenkaan siellä pärjännyt, tilanne on nyt se että minä saan koko ajan kuulla siitä että hän joutuu asumaan helvetissä ja se on mun syytäni, suoraa se ei sitä ole mulle sanonut mutta niin antaa aina ymmärtää, ihan niin kuin olisin ilkeyttäni sen tehnyt.
No, nyt olen raskaana rv30+3, kerroin perheenjäsenille ja sukulaisille joskus viikon 13 tienoilla, jokaisen olen vannottanut että ei puhuisi asiaa eteenpäin koska haluamme itse kertoa niille joiden haluamme tietävän, mamma ja pappa lupasivat ja nyökyttelivät että eivät he kerro kenellekään. No eilen sain kuulla että he olivat kertoneet tälle kyseessä olevalle tutulle, suu vaahdossa olivat paasanneet siitä että odotan vauvaa ja puhuneet vielä paskaa päälle. Mulle on ihan sama mitä kukakin tietää, tämä asia on jo levinnyt pitkin kyliä, sitä en tiedä kenen toimesta, ei tosiaan kiinnosta. Mua vaan ei voi enää ton pahemmin loukata, että petetään tollai mun luottamus. Varsinkin kun sieltä on aiemmin kaikki muutkin asiat mennyt pitkin kyliä ja nyt vielä sellainen asia minkä nimenomaan ovat luvanneet pitää omana tietonaan.
Olen niin raivona etten tiedä mitä tehdä, tuntuu etten enää halua olla tekemisissä heidän kanssa ja olen miettinyt jopa sitä että olenko liian julma jos en heitä tulevan vauvan ristiäisiinkään kutsu. Mielestäni mun pitäis nyt saada vaan olla ja nauttia mutta ei nämä idiootit sukulaiset anna siihen mahdollisuutta. En voi muuta sanoa kun että en jaksa enää, tää on nyt menny niin pitkälle että tätä en enää niele.
Kiitos jos joku jaksaa lukea ja toivottavasti tekstistä saa jotain selvää. :) Helpotti jonkin verran tämä avautuminen. :)
