Täällä on nyt vähän jännät paikat äidin suhteen... Äiti tottakai haluaa olla enemmän yhteydessä nyt kun vauva on syntynyt, mutta itsellä kovin ristiriitaiset tunteet. 
Ihanat kamalat sukulaiset
- Ketjun aloittaja ReginaVeritas
- Aloituspäivämäärä
Annastiina86
Vauhtiin päässyt keskustelija
Nyt kuulkaa avaudun!! :D
Mulla on kuus vuotta nuorempi sisko, jonka kanssa ollaan nyt "aikuisina" oltu suht läheisiä (Minä 27, hän 21..) Ja asuttukin yhdessä jonkun aikaa. Hän sitten löysi miehen ulkomailta, mies kävi suomessa ja pian muuttivatkin yhteen miehen kotimaahan. Ei tässä mitään, sisko sai hienosti töitä jne. MUTTA.. Sain aikani sposteja molemmilta, kuinka toisella on aina joku perkeleen käytöshäiriö tai ongelma itsensä kanssa. Sain spostit loppumaan kun kehoitin molempia keskittymään parisuhteeseen eikä toisen terapointiin..
No nyt sitten aikaa on kulunut vuoden verran kun sain siskoltani ensin kuvaviestin jossa oli mielialalääkepaketin kuva, olin hetken että häh ja sitten sisko kertoo että kun ahistaa. Kysyin että mikä ahistaa ja hän vaan hirveen marttyyrimaisesti että ei hän osaa sanoa. Sain ihan kamalat raivarit, että jotain ilopillereitäkö hän nyt sit kuvittelee syövänsä ja siitä innostuksen irtoavan. Miten voi syödä lääkkeitä kun et käytännössä edes tiedä mihin niitä syöt????
Käskin hankkimaan harrastuksen kun selkeästi hänellä on tylsää ja vaikka pudottamaan painoa (sairastaa PCOS:ää) johon hän fiksusti kertoi, että ei taida viitsiä, kun ei halua lapsia koskaan niin ei se ylipaino haittaa.. VOI HOHHOHOHOHOH!!!!!
Oon niin ärsyyntyny että!! Kaikkein ärsyttävintä on että olen hänen kanssaan jo sopinut että hän olisi tulevan lapsemme sylikummi.. No enpä tiedä, kun ei osaa itsestään huolehtia niin miten joku kummilapsi??? (ihan vaan periaatteesta!!!)
Kiitos avautumisen mahdollisuudesta. :D
Mulla on kuus vuotta nuorempi sisko, jonka kanssa ollaan nyt "aikuisina" oltu suht läheisiä (Minä 27, hän 21..) Ja asuttukin yhdessä jonkun aikaa. Hän sitten löysi miehen ulkomailta, mies kävi suomessa ja pian muuttivatkin yhteen miehen kotimaahan. Ei tässä mitään, sisko sai hienosti töitä jne. MUTTA.. Sain aikani sposteja molemmilta, kuinka toisella on aina joku perkeleen käytöshäiriö tai ongelma itsensä kanssa. Sain spostit loppumaan kun kehoitin molempia keskittymään parisuhteeseen eikä toisen terapointiin..
No nyt sitten aikaa on kulunut vuoden verran kun sain siskoltani ensin kuvaviestin jossa oli mielialalääkepaketin kuva, olin hetken että häh ja sitten sisko kertoo että kun ahistaa. Kysyin että mikä ahistaa ja hän vaan hirveen marttyyrimaisesti että ei hän osaa sanoa. Sain ihan kamalat raivarit, että jotain ilopillereitäkö hän nyt sit kuvittelee syövänsä ja siitä innostuksen irtoavan. Miten voi syödä lääkkeitä kun et käytännössä edes tiedä mihin niitä syöt????
Käskin hankkimaan harrastuksen kun selkeästi hänellä on tylsää ja vaikka pudottamaan painoa (sairastaa PCOS:ää) johon hän fiksusti kertoi, että ei taida viitsiä, kun ei halua lapsia koskaan niin ei se ylipaino haittaa.. VOI HOHHOHOHOHOH!!!!!
Oon niin ärsyyntyny että!! Kaikkein ärsyttävintä on että olen hänen kanssaan jo sopinut että hän olisi tulevan lapsemme sylikummi.. No enpä tiedä, kun ei osaa itsestään huolehtia niin miten joku kummilapsi??? (ihan vaan periaatteesta!!!)
Kiitos avautumisen mahdollisuudesta. :D
Siskot on ihania. Varsinkin isosiskot. Ne vaan yrittää auttaa meitä pienempiä selviämään tässä maailmassa ja tekemään fiksuja ja kauaskantoisia päätöksiä elämässä. :)
Nojoo, ehkä se ei aina mene ihan noinkaan.. Itse olen aina ollut siskoni kanssa lähes parhaat kaverukset. Kaikesta on voinut jutella ja omista murheista itkeä ja ilonaiheetkin on jaettu. Kunnes muutin tarpeeksi kauas perheestäni ja aloin huomaamaan jännittäviä asioita.. Eihän se minun siskoni kaikkea tiedäkään kaikesta. Eikä me välttämättä ollakaan asioista ihan samaa mieltä ! Ja minä ehkä hoidan koirani vaativaa turkkia harjaamalla enkä leikkaamalla sitä laikukkaaksi kanaksi takutuskauden aikana ! Ja tästäkös se sisko tykkää... Pois muutettuani olen vähitellen huomannut, että olen koko ikäni ollut jonkinlaisessa siskoni "talutusnuorassa", lievästi tosin, mutta hän on silti aina voinut luottaa, että minä olen siellä hänelle ja häntä varten. Lisäksi siskoni ei pidä kihlatustani juuri ollenkaan ja tuntuu että hän syyttää miestäni kaikista muutoksista, joita minussa on tapahtunut kotoamuuton jälkeen.
Minua ärsyttää, kun se on aina tuputtamassa omia neuvojaan ja mököttää jos sanonkin sille vastaan jossakin asiassa enkä muutakaan omia mielipiteitäni hänen mukaisesti. Ja jotenkin tämän raskausjutun jälkeen sen käytös on muuttunut melko kylmäksi. Toki hänellä on omassakin elämässään TODELLA paljon stressiä ja murheita, mutta minulla on jotenkin sellainen olo, ettei häntä yhtään kiinnosta minun raskaus ja tuleva lapsi eikä hän kyllä ole kertaakaan kysynytkään vointiani tai mitään muutakaan. Sitten se vaan tiuskii ja ärisee kaikille eikä suostu edes kertomaan syytä kiukkuunsa..
Siskoni sai tietää viime kesänä että yritämme lasta, kun en juonut alkoholia juhlissa ja sainkin sitten syksyllä tietää, että hekin ovat jättääneet ehkäisyn pois heti niiden juhlien jälkeen. Voihan se toki olla sattumaakin koska he ovat olleet yhdessä useampia vuosia jne. Meillä siis on nyt kaksi kertaa onnistanut yhdellä yrityksellä raskaaksi tulo (ensimmäinen tosin meni kesken) ja siskoni on yrittänyt miehensä kanssa jo yli puoli vuotta (lyhyt aikahan tuo on kun lukee juttuja pariskunnista, jotka ovat yrittäneet vuosia).
Tuon kylmän suhtautumisen lisäksi pisteenä iin päälle siskoni teki seuraavanlaisen ilmoituksen jo viime vuoden lopussa: "Minusta ja miehestäni tulee sitten sen lapsen kummeja." Ööö jaa siis häh ? Luulin että tuollaiset päätökset lähtee lapsen vanhemmista... Ja siskoni oli siis ihan tosissaan. Mutta mitenhän se kuvittelee olevansa kummi lapselle, jonka kehityksestä/kasvusta/äidin voinnista se ei raskausaikana ole yhtään kiinnostunut..?
Itselläni ahdistaa nämä asiat melko paljon kun haluan tietenkin tehdä päätöksiä henkilökohtaisista syistä enkä siksi ettei tulisi riitoja. Kihlattuni sanoikin eilen illalla, että ehkä minulla on menossa joku napanuoran katkaisu kotipuoleen ja sen takia koen nämä asiat niin vaikeina ja pyörittelen niitä päässäni niin paljon.
Nojoo, ehkä se ei aina mene ihan noinkaan.. Itse olen aina ollut siskoni kanssa lähes parhaat kaverukset. Kaikesta on voinut jutella ja omista murheista itkeä ja ilonaiheetkin on jaettu. Kunnes muutin tarpeeksi kauas perheestäni ja aloin huomaamaan jännittäviä asioita.. Eihän se minun siskoni kaikkea tiedäkään kaikesta. Eikä me välttämättä ollakaan asioista ihan samaa mieltä ! Ja minä ehkä hoidan koirani vaativaa turkkia harjaamalla enkä leikkaamalla sitä laikukkaaksi kanaksi takutuskauden aikana ! Ja tästäkös se sisko tykkää... Pois muutettuani olen vähitellen huomannut, että olen koko ikäni ollut jonkinlaisessa siskoni "talutusnuorassa", lievästi tosin, mutta hän on silti aina voinut luottaa, että minä olen siellä hänelle ja häntä varten. Lisäksi siskoni ei pidä kihlatustani juuri ollenkaan ja tuntuu että hän syyttää miestäni kaikista muutoksista, joita minussa on tapahtunut kotoamuuton jälkeen.
Minua ärsyttää, kun se on aina tuputtamassa omia neuvojaan ja mököttää jos sanonkin sille vastaan jossakin asiassa enkä muutakaan omia mielipiteitäni hänen mukaisesti. Ja jotenkin tämän raskausjutun jälkeen sen käytös on muuttunut melko kylmäksi. Toki hänellä on omassakin elämässään TODELLA paljon stressiä ja murheita, mutta minulla on jotenkin sellainen olo, ettei häntä yhtään kiinnosta minun raskaus ja tuleva lapsi eikä hän kyllä ole kertaakaan kysynytkään vointiani tai mitään muutakaan. Sitten se vaan tiuskii ja ärisee kaikille eikä suostu edes kertomaan syytä kiukkuunsa..
Siskoni sai tietää viime kesänä että yritämme lasta, kun en juonut alkoholia juhlissa ja sainkin sitten syksyllä tietää, että hekin ovat jättääneet ehkäisyn pois heti niiden juhlien jälkeen. Voihan se toki olla sattumaakin koska he ovat olleet yhdessä useampia vuosia jne. Meillä siis on nyt kaksi kertaa onnistanut yhdellä yrityksellä raskaaksi tulo (ensimmäinen tosin meni kesken) ja siskoni on yrittänyt miehensä kanssa jo yli puoli vuotta (lyhyt aikahan tuo on kun lukee juttuja pariskunnista, jotka ovat yrittäneet vuosia).
Tuon kylmän suhtautumisen lisäksi pisteenä iin päälle siskoni teki seuraavanlaisen ilmoituksen jo viime vuoden lopussa: "Minusta ja miehestäni tulee sitten sen lapsen kummeja." Ööö jaa siis häh ? Luulin että tuollaiset päätökset lähtee lapsen vanhemmista... Ja siskoni oli siis ihan tosissaan. Mutta mitenhän se kuvittelee olevansa kummi lapselle, jonka kehityksestä/kasvusta/äidin voinnista se ei raskausaikana ole yhtään kiinnostunut..?
Itselläni ahdistaa nämä asiat melko paljon kun haluan tietenkin tehdä päätöksiä henkilökohtaisista syistä enkä siksi ettei tulisi riitoja. Kihlattuni sanoikin eilen illalla, että ehkä minulla on menossa joku napanuoran katkaisu kotipuoleen ja sen takia koen nämä asiat niin vaikeina ja pyörittelen niitä päässäni niin paljon.
Mua keljuttaa anoppi. Aina se jaksaa vähätellä mua ja vertailla mua ton minun ukon ex-vaimoon, joka olis ollu hänen pojalleen NIIIIIIN maailman paras vaimo... Ja sehän se paras oli, ku sille raskausuutinen kerrottiin. Kysyi vaan että "MIKSI?!" ja löi luurin korvaan. Mahdan olla kamala ihminen ku se ei ees yritä pitää musta 
Ja viikon päästä pitäis mennä tän anopin 60-vuotissynttäreille. EIIIIH
Varmaan se taas huomauttelee joka hiton asiasta ja juoksen sieltä parkuen karkuun.
Ja viikon päästä pitäis mennä tän anopin 60-vuotissynttäreille. EIIIIH
Varmaan se taas huomauttelee joka hiton asiasta ja juoksen sieltä parkuen karkuun.
Menee melkein sukulaisesta kun vanhimman ystävän kommentit alkaa oikee korventaa!
Aikuinen ihminen ja sanoo että viikonloppuna "Pakko ryyppää vaik ei huvittais!" NO huh huh... On siinä rankka elämä, ihan pakko kaataa alkoholia kitusiin, vaikka ei haluaisi, koska muutki tekee niin... ARGH Keitti...
No, onneksi, omissa oloissa ilta ja yö <3 Oppinut arvostamaan hiljaisuutta ja omaa aikaa... Jes.
Aikuinen ihminen ja sanoo että viikonloppuna "Pakko ryyppää vaik ei huvittais!" NO huh huh... On siinä rankka elämä, ihan pakko kaataa alkoholia kitusiin, vaikka ei haluaisi, koska muutki tekee niin... ARGH
Keitti...No, onneksi, omissa oloissa ilta ja yö <3 Oppinut arvostamaan hiljaisuutta ja omaa aikaa... Jes.
^ mä olin varmaan joskus vähän tommonen, muutamia kertoja tuli sellanen "ei TAAS jaksas!!"-fiilis ku joka viikonlopulle sateli jotai partykutsuja. Sillon oikein toivo et olis ny jo paksuna (yritettiin sillon siis), ni ei tarvis aina ryypätä 
no, nytpä ei sitte enää tarvi 
no, nytpä ei sitte enää tarvi
Mut vielä seki päivä tulee, kun ne kaverit on paksuna, ja sitten ne saa kuulla/kattella vierestä vähintään yhtä paljo mitä ite saa nyt... vaikka ne kuinka vannois ettei aio lapsia hankkia ainakaan kymmeneen vuoteen niin ei se mitään, mulla on kyllä aikaa odottaa 
uskaltaisko
Näppärä viestien naputtelija
Mulla taas on ihana ja maailman paras äiti, mutta nyt ku siitä on tulossa mummo niin se neuvojen tuputtaminen/joka asiaan puuttuminen tuntuu tosi ärsyttävältä!!! Voi hyvänen aika, tuli jo välissä hänen viikon vierailulla olo että onko musta äidiksi ollenkaan kun hän niin kovasti hössöttää ja sanoo miten asiat pitää tehdä... Mutta rakastan häntä valtavasti ja tiedän että hän vain huolehtii ja varsinkin kun olen yksin mutta silti se tuntuu pahalta välillä kun ei "saa päättää" mistään ite..
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
heidi79
Näppärä viestien naputtelija
mua pikkasen nyt pelottaa toi anoppi...oli suvussa juhlat,ja pääsin läheltä seuraan sitä touhua,kun miehen veljen perheessä on nyt kuukauden ikänen vauva..anoppi sitten oli koko ajan neuvomassa et "sillä on viä nälkä,kato ny" "ovi kii tai se kylmettyy" "varo sen päätä" jne. 
ja mun silmään tää pari käsitteli tosi ihanasti ja näppärästi jo vauvaa,olin ihan ihmeissäni ja kateellinen veikkaan,et voi vähän mennä ittellä hermo jos se tollaseks rupee meillekin sit.... 
ja mun silmään tää pari käsitteli tosi ihanasti ja näppärästi jo vauvaa,olin ihan ihmeissäni ja kateellinen veikkaan,et voi vähän mennä ittellä hermo jos se tollaseks rupee meillekin sit.... 
heidi79, mulla on niskakarvat kanssa pystyssä jo valmiiksi anopin neuvojen suhteen. Se puhuu nimittäin iiiiihan koko ajan, eikä todellakaan mieti, miltä sen jutut muista kuulostaa. Varmasti ihan hyväntahtoinen ihminen, mutta silti en välttämättä halua ohjeita siitä, miten meidän pitää kämppä maalata, piha laittaa ja mitä merkata kalenteriin milloinkin. Kaikki aina käskymuodossa. Muut niiden taloudessa ei koskaan sano sille vastaan, tosin puhetta tulee niin paljon, että epäilen, kuunteleeko ne miehet puoliakaan sen vuodatuksesta. Vauvaneuvoja odotellessa...
Carleeta
Oman äänensä löytänyt
Itsellä ihana anoppi, ei hössötä liikaa. Muutaman potkupuvun ja parit pikkuruiset sukat oli ostanut jo valmiiksi ja oli niin huolissaan siitä kun ovat sinisiä vaikka ultrassa sanottiin että odotan tyttöä. Piti vakuuttaa että suloisiahan ne ovat eikä tytöllä tarvi kaiken olla vaaleanpunaista. Toista on oman äitini kanssa. Alussa soitti vähintään neljästi päivässä tarkistaakseen että muistan syödä ja ottaa vitamiinit ja onhan kaikki varmasti kunnossa jne jne, nyt soittelut onneksi vähentyneet kahteen kertaan, mutta aivan yhtä rasittava osaa rouva olla yhä. Äitini luulee kenties olevansa paraskin kyökkipsykologi, mutta neuvot ovat kuin keskiajalta! Kun sanoin että paastosokeri oli hitusen koholla ja suosittelivat juomaan vettä ja liikkumaan, sekä vähentämään sokerin käyttöä, oli äitini vastaus tähän että "ethän sä nyt Tuossa Tilassa voi liikkua! Sun pitää levätä ja Syödä kahden edestä"..sama se vaikka olisin takonut päätä seinään, ei auttanut rautalangasta vääntäminenkään. Kun tokaisin että hermot tässä kohta menee oli vastaus siihenkin selvä "sulla on nyt se raskausmasennus ja se kuule pahenee vielä tuota menoa"
Eikä tietenkään enää koskaan voi mennä minnekään, tai ostaa edes uusia kenkiä itselleni, koska tuleehan minusta nyt äiti. Toisaalta neuvolassa suositeltiin välttämään turhaa stressiä, joten pidän välipäiviä puhelimeen vastaamisesta, vaikka tämä tuleva mummo siitä pahastuukin, säilytän ainakin kotirintamalla rauhan ja oman mielenterveyteni.
Eikä tietenkään enää koskaan voi mennä minnekään, tai ostaa edes uusia kenkiä itselleni, koska tuleehan minusta nyt äiti. Toisaalta neuvolassa suositeltiin välttämään turhaa stressiä, joten pidän välipäiviä puhelimeen vastaamisesta, vaikka tämä tuleva mummo siitä pahastuukin, säilytän ainakin kotirintamalla rauhan ja oman mielenterveyteni.
Oon tässä parinki kaverin kanssa pohtinut, että mikä ihmeen juttu se on, että sukulaiset (tässä kohtaa ne tulevat isovanhemmat) on niin kauheen jyrkkiä siinä että sitä vauvan sukupuolta EI SITTEN SAA KERTOA HEILLE!!? Ja alunperinkin oli ihan kamalaa että itse haluttiin tietää etukäteen No nyt me tiedetään, mitä väliä sen heille on, vaikka hekin tietäis?? Ärsyttävää kun joutuu piilotteleen kaikki hankinnat ja varomaan ettei vaan lipsauta puheessa mitään mikä paljastais sukupuolen.....
No nyt me tiedetään, mitä väliä sen heille on, vaikka hekin tietäis?? Ärsyttävää kun joutuu piilotteleen kaikki hankinnat ja varomaan ettei vaan lipsauta puheessa mitään mikä paljastais sukupuolen.....
Miu88 Hassua että teillä noin päin, ettei olisi saanut selvittää ja kertoa sukupuolta. Meiltä taas yritettiin kauheasti udella, vaikka emme itsekään varmuudella tienneet. Emme olisi kyllä kertoneetkaan, vaikka olisimmekin tienneet. :)
Itse olen saanut nyt kärsiä oman äitini 'olen mummi'-vimmasta. Soittelee ja tarjoaa rahaa jatkuvasti. Ei olisi niin paha, mutta kun taustalla on paljon riitaa ja ristiriita, tuntuu pahalta kun äiti vain on niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. En jaksaisi tapella ja olla ikävä, mutta kun kertakaikkiaan tuntuu tosi pahalta teeskennellä, että kaikki on hyvin kun ei ole!
Itse olen saanut nyt kärsiä oman äitini 'olen mummi'-vimmasta. Soittelee ja tarjoaa rahaa jatkuvasti. Ei olisi niin paha, mutta kun taustalla on paljon riitaa ja ristiriita, tuntuu pahalta kun äiti vain on niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. En jaksaisi tapella ja olla ikävä, mutta kun kertakaikkiaan tuntuu tosi pahalta teeskennellä, että kaikki on hyvin kun ei ole!
Itellä raivostuttaa anoppi jolla uskosin olevan alkoholi ongelma... josta on moni maininnutkin hänelle mutta hän kieltää aina olevansa (aina kun miehellä vapaata niin ryyppäävät, eli joka vklp. Ikää jo 40 kummallakin) heillä lapset yleensä kotona kun aikuiset ottavat kuppia ja heidän nuorimmainen 2 vuotias pieni poika istuu sylissä kun he polttavat takka huoneessa tupakkia... minua kauhistuttaa tilanne varsinkin nyt kun itse odotan esikoistani.... en tahdo omalle lapselle samaa. Silti he odottavat muka innolla että meidän lapsemme tulee joskus mummollensa hoitoon ja niin... Mielestäni ajattelen oikein etten tahtoisi lastani antaa sinne hoitoon. En vain tiedä miten he ottaisivat asian..... :/
hensuj- Minulla sama ongelma, tuosta hoitoon antamisesta, mutta omat vanhemmat kyseessä. Olen jo saanut kerran sanoa aika tiukkaan sävyyn, etten ole antamassa tyttöä vielä hoitoon kenellekään , sen jätin mainitsematta, että kaikista vähiten vanhemmilleni. En halua lietsoa riitaakaan, tiedän ettei se kannata. Stressi asiasta on välillä kova.
Olen jo saanut kerran sanoa aika tiukkaan sävyyn, etten ole antamassa tyttöä vielä hoitoon kenellekään , sen jätin mainitsematta, että kaikista vähiten vanhemmilleni. En halua lietsoa riitaakaan, tiedän ettei se kannata. Stressi asiasta on välillä kova.
della_79
Asioista perillä oleva
joskus olen tänne avautunutkin omasta äitisuhteestani, joten kuittaan sen nyt tällä kertaa lyhyesti, että äitini on alkoholisti ja narsisti. vuosikausia siedin hänen jatkuvaa sekoiluaan ja annoin uusia mahdollisuuksia, vaikkei multa koskaan mitään anteeksi pyydettykään, vaan "hän antoi anteeksi" "sovitaan riita" ym. vuosi sitten katkaisin välit kokonaan, kun mun mitta täyttyi siihen, että mun tytärkin joutui sen sekoilun kohteeksi, kun se nainen ilmoitti meille, ettei meillä ole asiaa hänen luokseen (tietäen hyvin, ettei meillä ollut muuta majapaikkaa kotikaupungissa yli 500km päässä). lähetin äidille sähköpostia (jouduin jo kauan sitten vaihtamaan puhelinnumeroni äidin jatkuvan puhelin- ja etenkin tekstiviestiterrorin vuoksi ja suostuin olemaan häneen yhteydessä vain sähköpostitse), jossa kehotin hakemaan apua itselleen sekä päihdeongelmaan että mielenterveysongelmiin ennenkuin me ollaan hänen kanssa missään tekemisissä. katkaisin samalla myös sähköpostiyhteydenpidon. äiti lähettelee mun ns. roskasähköpostiin viestejä, joihin en vastaa. viimeisimmässä taisi ilmoittaa, että hällä on loma silloin ja silloin että tervetuloa käymään. teki mieli taas muistuttaa siitä syystä, miksi me ei mennä kylään ja miksi hän ei tule tapaamaan tyttöä eikä tätä tulevaakaan vauvaa, mutta aattelin sitten pahimman hormonimyrskyn laskeuduttua, että hukkaan menee sekin avautuminen kun äidin päässä ei liiku mikään muu kuin mistä saada illan kaljat, kun ei viitsi enää lähikaupoistaan hakea. jätin vastaamatta.
ei se varmaan tuosta kummene tuo tilanne, mutta mä en voi antaa anteeksi kaikkea sitä, mitä se on tehnyt mulle vuosien aikana enkä teeskennellä, että voi miten ihanaa meillä nyt jatkossa on, kun se nainen on täysin arvaamaton enkä mä voi koskaan jättää mun lapsia tai edes koiraa sinne hoitoon. joten me eletään niin, että meillä on yksi mummo ja sit se toinen joka lähettelee lapsille paketteja, mutta jota me ei tavata. syynkin tulen kertomaan lapsille, kunhan he osaavat alkaa sitä kyselemään.
ei se varmaan tuosta kummene tuo tilanne, mutta mä en voi antaa anteeksi kaikkea sitä, mitä se on tehnyt mulle vuosien aikana enkä teeskennellä, että voi miten ihanaa meillä nyt jatkossa on, kun se nainen on täysin arvaamaton enkä mä voi koskaan jättää mun lapsia tai edes koiraa sinne hoitoon. joten me eletään niin, että meillä on yksi mummo ja sit se toinen joka lähettelee lapsille paketteja, mutta jota me ei tavata. syynkin tulen kertomaan lapsille, kunhan he osaavat alkaa sitä kyselemään.
Carleeta
Oman äänensä löytänyt
Mummoksi tuleminen on oman äitini saanut sekaisin, tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun kommentit ja "hyvät neuvot" sillä lasketun ajan lähestyessä muuttuvat kummallisemmiksi ja myöskin ärsyttävämmiksi (lisätään tähän vielä hänen jokapäiväiset muutamat oluet jotka kuulemma juo vain rentoutuakseen). Viikonloppuna kyläillessään mainitsin ohimennen vertailleeni jo kuntosalien hintoja että hankkiudun sitten pikkuhiljaa näistä raskauskiloista eroon, niin tulihan sieltä tuiman katseen kera kommenttia että enkö nyt ymmärrä mikä on vauvalle parasta, senkin rahan voisi laittaa vauvaan eikä tuhlata itseensä..? Eilen jopa soitti kertoakseen että kyllä hän taitaa enemmän tätä vauvaa odottaa kuin minä, mutta mullahan kuulemma onkin odotettavissa synnytyksen jälkeinen masennus, jota hänelle ei koskaan tullut, jolloin ehdottomasti pitää turvautua mummoon (on joko tarkoituksella tai tahtomattaan unohtanut sellaisen pikku seikan kuin vauvan isän, johon kyllä ensimmäisenä ajattelin turvautua jos vain tarvitsee). Jo nyt mietityttää kuinka pahasti loukkaantuu kun jossain välissä joudun kertomaan etten vauvaa aio yksinään hoitoon antaa mummolle 
della_79
Asioista perillä oleva
munki äiti "diagnosoi" mulle synnytyksen jälkeisen masennuksen, kun en tytön vauva-aikana heti vastannut puhelimeen tai reagoinut tekstareihin. saman tempun teki siskonki kohdalla viime talvena, kuulin asiasta isältä (vanhempani ovat eronneet vuosia sitten eivätkä ole missään tekemisissä keskenään), joka oli saanut sähköpostinsa roskapostiin äidin skitsoamista aiheesta. isän pyynnöstä huolimatta kerroin siskolle kuulemani asian, koska mielestäni siskolla oli oikeus tietää, mitä äiti hänen päälleen yrittää selittää. äiti on myös "diagnosoinu" mun mieheni ja siskon miehen narsisteiksi ja me ollaan siskoni kanssa hänen "ammatillisen arvionsa" mukaan keskenkasvuisia kakaroita. ois aika hauska tietää, miten äiti selittää niille harvoille tuttavilleen, keiden kanssa on tekemisissä, että miksi ei saa lapsenlapsiaan hoitoonsa. luulen, että mut on jo haukuttu jollain tavalla ympäriinsä.