Ihanat kamalat sukulaiset

Mä niin vihaan mun anoppia!!!! Olen eroamassa ja kaikki syy on muka minun. Viimeiseksi sain kuulla, että en sovi miehelleni, koska "olen liian vahva". Aiemmin on tullut kommentteja, joiden mukaan mieheni hoitaa lapsen ulkoilutukset. Toissapäivänä sain kuulla olevani tiukka nipottaja, koska lapseni syö viisi ateriaa päivässä, Anopin mukaan on ihan ok, jos 17 kk vanhalta taaperolta jää päivällinen kokonaan pois. Anopin riemuksi jäikin yhtenä päivänä päivällinen syömättä, koska lapsen isä oli lapsensa kanssa kolme ja puoli tuntia eikä kerennyt kahvilaan ajoissa. Oli sitten melkoinen nälkä lapsella iltapalalla!

En mielestäni ole erityisen niuho aterioiden ajoituksissa: aamiainen viimeistään 8.30, lounas 10.30-11.30, välipala 14-15.30, päivällinen 17-18, iltapala 19.30-20. Joskus taisi olla hieman säännöllisempikin rytmi, nyt on hammasten kasvatus hieman katkonut pienen ihmisen unia ja siten tullut vaihtelua päiviin. Ruuasta en ota suuria paineita, teen aina kerralla ison satsin ja sitä syödään niin monena päivänä kuin riittää. Jos ei satu kelpaamaan, löytyy jääkaapista aina kotijuustoa tai raejuustoa, leipää, riisipiirakoita, hedelmiä ja vihanneksia. Hampaat saavat nakertaa maissinaksuja, riisikakkuja, kuivahedelmiä ja näkkäriä. Pulleroa tuosta lapsesta ei ole tullut, vaikka avocadoa välillä suorastaan rakastaa.

Anopin omat lapset on kaikki olleet alipainoisia, lapsen isä oli vielä opiskeluaikoinaankin todella laiha. Lapsuuden valokuvissa anopin lasten luut erottuvat todella selkeästi, kesäkuvissa laihuus näyttää karmaisevalta: polvet sojottavat ja reisiluut erottuvat.

Hirveintä anopissa on sen tapa puhua ihmisistä piikitellen ja ilkeään sävyyn. Joskus myös ihan päin naamaa. Myös meidän lapselle se on hermostuksissaan ilkeillyt. Törkeintä mun mielestä sen ilkeilyssä on ironia, lapsi ei ymmärrä ironiaa ja tulee siitä ihan voimattomaksi.

Anoppi näki lasta viimeksi kesällä, silloin oli pikkuinen vasta 10 kk vanha. Välipalalla lapsonen sitten hermoili, väänteli naamaansa ja sanoi "nön-nön". Anoppi ei edes ollut syöttämässä lasta, mutta puuhaili keittiössä muuten vain. Sanoi sitten lapselle ilkeällä ja vinkuvalla äänellä: " Kylläpä sinä nau'ut kauniisti! " Lapsi katsoi minua hädissään ja tärisi pelosta. En uskaltanut mennä lapsen lähelle, koska pelkäsin anopin reaktiota. Sanoin vain lapselle, että "kyllä se siitä. Kohta kaikki on hyvin." Lapsi katseli ihmeissään ja suostui sitten syömään. Anoppi sanoi tyytyväisesti: "Hyvinhän se meni, kun vähän sanoi!".

Ehkä anopin tapa kommunikoida on joillekin vain "vähän sanomista". Minä sanon mielummin lapselleni, että älä viitsi pelleillä, nyt syödään. Joskus syödään vähemmän, joskus enemmän.

Onneksi anoppi ei asu lähellä. Ei tee mieli viedä lasta sen luokse koskaan kylään. Ei siellä kyllä ruokalautasiakaan ole, niin jää ateriat pieniksi. Toivottavasti oma äitini elää pitkään, hän ei sentään ilkeile lapsenlapselleen.
 
Kuulostaa kamalalta tuo anoppi. Eihän se ole yhden ihmisen vika, jos kaksi ihmistä ei sovi luonteineen yhteen. Minusta myös 5 ateriaa päivässä on erittäin tarpeellista. Oma poika saa välillä kaksi välipalaa. Toivottavasti pääset anopista eroon pian.
 
En kyllä ymmärrä miten jotkut kehtaavat käyttää ironiaa pikkulapsiin, tai siis ilkeää ironiaa (vaikken olekaan tähän väliin varma voiko muunlaista ironiaa juurikaan käyttää..?), on niin hirveetä kuulla taikka katsoa kun pikkuiset ihan hämillään :sad001
 
Ironia on todella epäreilua lapsia kohtaan. Kaikki ei ymmärrä ironiaa vielä yläkouluiässä tai lukiossakaan. Eihän se mitään palvele, kertoo ehkä enemmän käyttäjänsä kyvyttömyydestä nimetä tunteita niiden oikeilla nimillä. Mun anoppini on muuten ollut ammatiltaan ope... Kylmä ihminen se on; lapsella oli nimipäivä eikä lähettänyt korttia, vaikka muuten aina intoilee nimipäivistä. Toivottavasti se tajuaa jatkaa epäsosiaalisella linjallaan eikä keksi kaivata meitä. Onhan sillä onneksi muita lapsenlapsia!

On mun omatkin sukulaiset joskus ärsyttäviä, mutta ne ei sentään naljaile eikä puhu ironisesti pikkuisille.
 
Huh kun luke näitä tarinoita kokee itse että on hyvässä asemassa. Anoppi ja omakin äitee on innoissaan.

Oma vanhempi sisko johon on viileähköt välit ollut jo muutaman vuoden. Välien viileämiseen vaikuttaa ehkä hänen entinen poikaystävänsä jonka kanssa en oikein tullut toimeen. Mutta ei tästä sen enempää..
Siskollani on aina ollut sellainen tapa että kyllä hän tietää kuinka asiat kannattaa tehdä ja mikä on parhainta.
Tästä hyvä esimerkki on kun haluasin ottaa yhteyttä äitini veljeen siis enoni, haluaisin kutsua hänet ja hänen perheensä ristiäisiin sitten kun se aika tuloo. Heillä on välit menneet yli kymjmenen vuotta sitten perintöriitojen seurauksena.
Siskoni sanoi että älä missään tapauksessa, että enoni teki silloin perintöjen jaossa väärin. Enoni ilmoitti silloin, että nyt varmaan tulee muutaman vuoden väli ettei yhteyttä pidetä. Ja molemmat on itsepäisiä, siis äitini ja enoni. Äitini olisi valmis sopimaan, mutta odottaa että hänen veljensä ottaa yhteyttä ensin. Tuntuu että siellä ristiäisissä olisi hyvä sauma tarjota heille se sovinnon alku.
Siskoni vielä sanoi että eihän meidän eno ole toukalle mitään sukua, ettei häntä tarvitse edes kutsua. Ja muistutti vielä että äitimme voi tästä suuttua.

Koen huonoa omaa tuntoa siitä kun en halua siskoani lapsen kummiksi. Juuri huonohkojen välien takia ja ehkä pelkään sitä jos meille aikanaan tulee perintöriitoja niin kummi ei sitten välttämättä halua olla lapsen kanssa missään tekemisissä.

Sitten vielä oma isäni, hänellä on taipumusta ottaa vähän miestä vahvempaa. Ennen se riitti kun vapaapäivinä otti, mutta nyt hänellä on tapana ottaa työvuoron alkuunkin "muutama". Ei hän kunnon humalaan tule mutta pienessä maistissa. Pelkään hänen turvallisuuden ja muiden turvallisuudeen vuoksi, kun työmatkaa kuitenkin on n. puolen tunnin ajomatka. Asiasta olen hänelle huomauttanut, mutta hän asian kuitenkin ohittaa olankohautuksella. Ennen välit olivat kireät, mutta nyt kun toukka on tulossa niin se on lähentänyt. Tuntuu että hän on oikein odottaa papaksi tuloa.

Sitten vielä tätini siis isäni vanhempi sisko. Meillä on aina ollut todella huonot ja tulehtuneet välit jo lapsuudesta saakka. Hänen mielestään olin aina se epäonnistuja. Se kaiken pahan alku ja juuri. Jos sisarukseni itki niin syy oli automaattisesti minussa.
Kun ilmoitin hänelle raskaudesta, ensireaktio oli että voi kauheaa. Oletteko valmiita tulevaan vanhemuuteen? Tiedettekö mikä vastuu lapsesta tulee? Ja muutakin sadatusta puhelun aikana tuli. Lopuksi hän kuitenkin onnitteli ja lupasi ettei asiasta puhu eteenpäin, hänellä on vähän sitä "juoroakan" vikaa.
Puhelun jälkeen tuntui todella pahalta, aloin itsekkin epäilemään että olenka sittenkään valmiiksi äidiksi. Siskolle kun kerroin, hän vain tuumasi niinhän se sanoo kaikille jos joku elämän muutos tulee.
Ei paljoa lohduttanut.

Ja sitten vielä oman murheen tuo toinen tätini siis isäni nuorin siskon. Hänellä todettiin rintasyöpä viime vuonna tai oikeestaa molemmilla tädillä todettiin.
Vanhemman tädin syöpä saatiin leikkauksella pois. Mutta tämän nuoremman tädin syöpää ei saatu, oli sen verran ärhäkämpi syöpä että tarvise sädehoitoa ja solunsalpaaja hoitoa. Ja välillä hän on ollut eristyksissä kun tulhedusarvot ovat lähteneet nousemaan. Ja hiukset lähtivät päästä.
Murehdin välillä että selviääkö tätini, tähän tätiin on aina ollut hyvät ja lämpimät välit hän oli aina se varaäiti.
Mutta mitä nyt olen kuullut niin alkaa olemaan jo paremmassa kunnossa. Silti hän jaksaa huolehtia äidistään (minun mummosta siis).
Mummulla on verisuoniperäinen dementtia eikä siis muista aivan kaikkia. Hän asuaa omakotitalossa yhdessä pappani kanssa. Voi siis sanoa että pappani on omaishoitaja. Tästäkin tulee murehetta että kuinka he pärjäävät siellä kun apua ei käy ja kuinka pappani jaksaa, koska jos hänelle käy jotain, niin mummoni ei pärjää yksin. Ainoastaa tädit huolehtivat heistä. Siis kuljettavat lääkärissä ja tuovat ruokaa. Olen yrittänyt puhua että jos kotihoito kävisi kerran päivässä katsomassa heitä, että kuinka päivä on lähtenyt käyntiin. Tai mummulle intervallipaikkaa että pappa saisi hetken levätä. Mutta tähän ei olla suostuttu, sanottu että kyllä he pärjäävät siellä ja kyllä me heidät hoidetaan.
Koen huonoa omaatuntoa kun käyn siellä niin harvoin, emme siis asu samalla paikkakunnalla välimatkaa on yli 100km. Olen isännälle yrittänyt puhua että jos sieltäpäin katsottaisiin asuntoa. Olisia lapsenhoito apuakin lähellä. Mutta hän ei ole suostunut, ei kuulema halua asua liian lähellä anoppia.

Isäntä ei ole oikein vielä valmistautunut siihen että lapsi tulee. Minä olen vain innoissani tulokkaasta. Raskaus siis oli vahinko tai minun puoleltani toivottu vahinko. Pelkää että kun arki tulee vastaa, hän ei jaksaksaan ja jään yksin lapsen kanssa ja hän joutuu kasvamaan ilman isää.

Voi olla vähän sekava avautuminen, mutta helpotti kirjoittaa. Pato oikein avautui eikä ole enään niin ahdistava olo. Mitä ennen on ollut.
 
On ihan normaalia pahoittaa mielensä, jos sanotaan pahasti.

Mieti myös omia reaktioitasi ja arvojasi. Miksi olet tuominnut siskosi exän? Vaikka kumppani olisi universumin huonoin ihminen, ei rakastunut ihminen kykene näkemään rakkautensa kohteessa mitään vikaa. Kaikkien elämä ei mene aina "hyvän käsikirjoituksen mukaan", joskus tulee mutkia matkaan ja joissain mutkissa menee pidempäänkin.

Olet varmasti lämmin ihminen, kun kannat huolta sukulaisistasi. Jos työnne sallivat, niin kannattaa toki muuttaa sinne, missä on tukiverkkoja lapsellenne. Lapsettomista ystävistä tuskin on lapsen hoidon avuksi. Omista ystävistäni ei ainoakaan ole osannut auttaa lapsen hoidossa, harva osaa edes leikkiä taaperon kanssa.

Raskausaikana tukea tietysti kaipaa läheisiltään. Kaikista läheisistä ei siihen kuitenkaan ole. Katsokaa sitten ristiäisten aikaan, kuinka suuria kemuja haluatte järjestää. Ne ovat kuitenkin teidän juhlanne eivätkä sisarenne. Kutsuin minäkin oman lapseni nimiäisiin kaikki ne sukulaiset, joita luokseni kaipasin. Heistä kaikki eivät tule toimeen keskenään, osalla välit katkenneet miltei täysin. Se on kuitenkin heidän ongelmansa, ei minun eikä lapseni. Onneksi osasivat käyttäytyä eivätkä pilanneet turhilla vuodatuksilla juhlamieltä! :)
 
Oon tässä ketjussa aiemmin avautunut äitini touhusta naapureita kohtaan. Voi että mikä ihana helpotus tuli siihen asiaan, sain eilen selville että äitini on muuttamassa pois tästä talosta kahden viikon päästä. Ihanaa,vihdoin tämä helvetti on ohi. Itse hän ei minulle ole asiasta kertonut ja on kieltänyt kaikkia kertomasta minulle, emmehän me ole väleissä ja minä olen todella paha ja itsekeskeinen ihminen kun olen sanonut hänelle kuinka paljon tuo hänen touhunsa on minua ja ystävääni loukannut. Meidän vauva syntyy ihan pian mutta välit äitiini aika varmasti tulee pysymään poikki. Vauvan syntymästä aion ilmoittaa ja aion kutsua ristiäisiin ihan vaan muodon vuoksi vaikka niissä juhlissa ei ole ketään kenen kanssa hän tulisi toimeen, muuten en halua hänen kanssaan olla tekemisissä ennen kuin on hiukan mennyt itseensä. Kerroin hänelle taannoin mahdollisista kummiehdokkaista ja siitäkin tuli paasaaminen kuinka heitä ei sopisi kysyä kun hän ei tykkää heistä, oli myös jo päättänyt ketä minun pitäisi kysyä kummiksi, onneksi asia ei hänelle kuulu. Jos en nyt olisi riidoissa hänen kanssaan, riita olisi tullut viimeistään siinä kohtaa kun vauva on syntynyt, hän tottakai haluaa vauvan nähdä mutta meille hän ei voi tulla kun meillä ei ole luiskaa jota pitkin pyörätuolilla pääsisi ja hänen luokseen minä en voi pientä vauvaa viedä. Tää kuulostaa tosi hirveeltä ja sairaalta mutta äitini kämppä on täynnä linnun paskaa. Hänellä on kaksi neitokakadua joita hän pitää vapaana kämpässään ja niiden paskaa on sitten sitä mukaan siellä, ikkunat ja kattolamput täynnä, huonekaluissa, tauluissa, lisäksi joka paikka on sellaisen ällöttävän pölyn peitossa mitä niistä linnuista irtoo ja hänen mielestään ihmiset jotka pyyhivät pölyjä, ovat hulluja, hän ei sellaista viitsi tehdä. Yhdessä kohtaa siellä on katossa linnuilla keinut ja ällöttävät sanomalehdet siinä alla lattialla "vessana", linnuilla on myös häkki, se on ollut niillä 5 vuotta eikä sitä ole koskaan siivottu. Itsekin siellä käyn aina oksennus kurkussa, en todellakaan voi vauvaa sinne viedä ja äitini varmaan tappaa minut jos menen tuosta asiasta sanomaan, hänen mielestään niillä linnuilla on häkki vain siksi että hän saa viedä niitä pihalle sillä häkillä ja ainoa siivoominen mitä voi tehdä on lattian imurointi, kaikki muu on hullun hommaa.

Tulipa taas avautuminen, mutta nyt on hyvä mieli. :)
 
Huh kylläpäs täältä löytyy hurjiakin sukulaisuussuhteita! :( tsemppiä kaikille! :)
Tuntuu miun ongelma hieman vähäpätöiseltä, mutta ärsyttää toisinaan kyllä todella paljon..

Mummu. Ihana kamala mummuni ei voinut käsittää minkä ihmeen takia maksamme asuntolainaa, vaikka emme asu talossa (niinku voitais ostaa kämppä ja sanoa ett remontoimme eka ja alamme sit vasta maksamaan sitä?!)
Remontoimme sen siis niin alusta loppuun, ettei siellä ollut vesiä edes silloin kun mummu näin totesi. Ei siellä todellakaan olis voinut asua silloin, kamalat maalinpoistokäryt ja lankkulattian hiontapölyt, ei vettä eikä sähköä. Kertoi vain, kuinka "he kyllä asuivat, lapsetkin olivat pieniä ja pappa aina töissä" jne.
Huh kun otti koville, ei puhuttu puoleen vuoteen.

Mummulla mennyt välit samankaltaisten toteamuksien takia serkkuihin muutama vuosi sitten.

Veljeni oli aina lapsena syy kaikkeen, sama se mistä oli kyse. Oli sitten siitä etten mie tee läksyjä koulua varten tai mitä vaan, oli syy veljessäni muka.
Kaikki tytöt olleet paljon parempia, fiksumpia ja kivempia niin lapsina kuin lapsenlapsina. Lapsenlapsenlapsi on kuitenkin hänen mielestään ärsyttävä hemmoteltu pikkuvanha lapsi. Kuitenkin näkee tätä mielellään. Huoh.

Hän myös määrittelee mielellään kuka lapsista ja lapsenlapsista tekee tärkeää työtä, ja kuka vain euron kuvat silmissä.

Hän veti herneet nenään kun olin joskus sanonut ett voin ottaa häneltä jonkun lasisen vuoan kun muutan. Sitten kun löimme hynttyyt yhteen miehen kanssa ja ostimme yhteisen asunnon, tuli uusia erilaisia vuokia joka suunnasta "nythän tarvitsette isompia vuokia, kohta varmaan perheenkin perustatte". Kiva oli saada juu, rahaahan nekin maksavat kuitenkin. Kävin sitten mummulla, ja hän kysyi otanko vuoat. Sanoin etten voi ottaa, koska meillä on jo 7 erikokoista ja -muotoista vuokaa (ihan oikeasti niitä tuli PALJON). Loukkaantui todella kun en niitä voinutkaan ottaa. Kaapit vaan ovat nyt jo täynnä..

Mummulla oli meistä lapsuuskuvia seinällä n. 20x30cm kokoisessa valokuvakehyksessä, siis monia pieniä. Nyt yhtäkkiä ne ei enää sovi sinne ollenkaan, kun on niin iso, vaikka vieressä on lähes yhtä isot lapsiensa koirien kuvat ja serkkuni lapsen kuva. Palautti kuvat kehyksineen porukoilleni.

Nyt ollaan siis oltu jonkun aikaa puheväleissä tuon remppaepisodin jälkeen..

Enpä taida hänelle ihan ekana kertoa, jos joskus raskaaksi tulen, vaikka lähellä asummekin.. Kuitenkin vain saisi lisää pahaa mieltä aikaiseksi (ja vielä pettyisikin jos poika tulisi!) :(
 
Onpas juttuja...oikein hirvittää millaisia tilanteita hankalat äidit/anopit saakaan aikaan.

Tuolla oli muutamilla näitä salaa siivoavia anoppeja. Meillä mun äite on vähän sellainen, että se alkaa puunata tullessaan. JOSKIN tietää sen maagisen rajan, jonka ylitettyään menee mulla hermot. :grin

Anoppi on oikeen kiva nainen, MUTTA. Hän ei oikeasti ajattele, ennen kuin puhuu. Sammakoita tuloo aina just niissä pahimmissa paikoissa ja on saanut mutkin loukkaantumaan monta kertaa.
Ja se mikä on pahinta, niin ei usko meidän sääntöjä. Me kun esikon kanssa päätettiin, ettei karkkia tms anneta ennen kuin sitten joskus kun osaa ehkä itse pyytää niin anoppi oli syöttänyt karkkia ja pullaa. Aijumankaude mulla palo hihat! Ukko sai tosissaan rauhotella, etten pistänyt sotaa pystyyn. Ja anoppi edelleen lahjoo ja syöttää silkkaa skeidaa kun muksu on siellä yökylässä. Anopilla ei tunnu olevan muita keinoja lapsen kiukutteluun kuin lahjonta, ja senhän muksut oppii hyvin nopeasti. Sitten ihmettelee, miksi poika ei niin viihdy heillä... anoppi on melkoisen lihava, ei jaksa liikkua muksujen kanssa. Sisällä nököttäminen ja pullan syönti ei oikein riitä aktiviteetiksi liikkuvalle jätkälle.
Anoppi on siitä mullekin valittanut, että miksi poika tykkää niin olla mun vanhempien luona, vaikka hänellä on aina herkkujakin... huoh. Ei ymmärrä, vaikka selittäisi.
Mun vanhemmat kyllä antaa aina myös herkkuja, mutta ruoka pitää syödä. Ja heiluvat ulkona. Ja mun porukat myös komentaa kovaan ääneen jos aihetta on. Kerran pari poika on todennut, ettei enää ikinä tykkää taatasta, mutta kummasti parin päivän sisään on niin ikävä, että pitää soitella :grin

Mun oma mummo osaa olla kans hankala. Siis oikeasti. En ole koskaan ollut hänelle mieleen. Jätin mokoma lukionkin kesken, vaihdoin taideteolliseen ja erosin kihlatustani (mummo ei vaan tiedä, että mies oli väkivaltainen). Mummo aina päivittelee ja ihmettelee mun ulkonäköä (vaikka ei ole enää laisinkaan niin raisu kuin nuorempana). Väittää kiven kovaa, että mun poika pelkää mua :rolleyes: Jep, poika pelkää äitiään, jonka ulkokuoreen on tottunut alusta asti.
 
Piikkipensas: On sun mummollasi kyllä kovat mielipiteet! Taitaa olla kateellinen, aikaisemmin naiset passitettiin varhain töihin ja moni joutui eroamaan pikkuisestaan vastentahtoisesti. Tavat hoitaa lasta ja olla lapsen kanssa on myös muuttuneet ajan myötä.

Joo, joillain ihmisillä on käsityksenä, että lapsen pitää olla rauhallinen. Sitten lapsesta opetetaan passiivinen ja sellainen se sitten on pahimmassa tapauksessa aikuisenakin... Huah!
 
Voihan se olla, että jollakin tasolla mummo on kateellinen. Mutta hän ei ole koskaan ollut töissä sanan siinä merkityksessä mitä me tunnetaan. Hän on ollut kotona. Ja kasvattanut lapsia. Myös siis muiden lapsia. Kasvattimuksuja oli melkoinen määrä. Arvostan kovasti sitä, mitä mummo on papan kanssa aikoinaan tehnyt. Pelastanut useita lapsia tosi kurjista oloista, vaikka heilläkään paljoa ollut. Pappa oli metsuri ja asuivat maalla hyvin ahtaasti pienessä talossa.

Ja tuo lapsien passiivisuus. Ihan totta!
 
Tässäpä teille pala meikäläisen energiasyöppöjä. Aloitetaan vaikka mun suvusta : Äiti ei puhunut mulle viikkoon kun kerroin meneväni naimisiinn. Oli sen verran järkyttynyt. Mummu sanoi että olen liian nuori ja kummitäti hymyili veemäisesti, koska hänen tyttö ei ikinä tekisi mitään niin "tyhmää".

Sitten miehen puoleen. Anoppi ja miehen mummi kyttäävät mun painoa. Kommentoin FB:n kun oltiin kavereiden kanssa syömässä ja lisäsin kuvan pihvistä ja uunikasviksista niin johan tää muori jo kirjotti et nämäkin kalorit joudut kuluttamaan. Anoppi kyselee että meninkö jumppaan ja meninkö uimaan ja oletkos taas vähän lihonut. Rasittavaa. Lisäksi molemmat sen luontosia ettei oikeasti tiiä tuleeko asiat hyvällä vaiko pahalla.
Ymmärtäisin jos olisin ihan hirveen ylipainonen, mutta nyt olen sen 10 tiputtanut ja jatkoo suunnitelessa. Ei tässä ole mitään hätää ja mun paino ja ulkonäkö on vaan mun asia. Ahdistaa ja luo painetta tommonen, ainakin mulle.
 
Ai ristus mua ottaa päähän tollaset immeiset, jotka arvostelee omia elämän valintoja. Oma äiti ei puhu, koska menee naimisiin? Oikeesti. Mikä aikuisia ihmisiä vaivaa??

Painosta kettuilu onkin sitten myös jo aivan omaa sarjaansa.
 
Täytyy kyllä sanoa että suku on oikeasti pahin, ei onneksi omat sukulaiset tällä kertaa.

Appiukko. Se on pahottanut mun mielen tosi pahasti, ehkä oon vähän pienestä tai liian aikasin ottanut itteeni mutta näin on kumminkin käynyt.

Meillä on 8vk ikäinen tyttö, molempien meidän vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Mun vanhemmat ovat todella kiinnostuneita vauvasta, ottavat syliin ja seurustelevat sen kanssa. Anoppi on sitä 3 kertaa ottanut syliin, enää ei uskalla jos se vaikka alkaa huutaa, hän on kuitenkin jollain tavalla kiinnostunut. Appiukko ei ole vilkaissutkaan vauvan päälle eikä edes kysellyt siitä mitään, ei minkäänlaista kiinnostusta. Silloin kun vauva synty anoppi kysyi mitat, sen verran appiukko on sanonut että siihen totesi että onpa iso, siitäkin otin vähän itseeni, 3730g ja 50cm ei mun mielestä todellakaan ole iso.

Appiukko soitti miehelle lauantai-iltana yhdeksän aikaan että tulisimmeko kahville, mies totesi että ei enää siihen aikaan kun täytyy pian alkaa laittaa tyttöä nukkumaan, siihen appi totesi että eikö se nyt muutenki valvo puolen yötä ja suuttui kun emme menneet. Eilen miehen piti mennä heillä käymään viemään heille peräkärryä. Meillä ainoa auto missä on koukku on 2 paikkanen. Appi kysyi mieheltä että tulisimmeko kahville me kumpikin, vauvasta ei puhettakaan. Mies sanoi sille että meitä on kyllä 3 ja emme mahdu 2 paikkaiseen autoon, vastaus siihen oli mutinaa mistä ei saanut selvää. Mies meni siis yksin sinne ja sitten appiukko alkoi hälle paasata siitä kun minä en ollut mukana, taas niin kuin vauvaa ei olisi olemassakaan. Tuosta mieskin jo loukkaantui. Ja käsittämätöntä että käytös on tällaista mutta silti ovat ostaneet tytölle paljon vaatetta.

Toinen asia mikä pistää vihaksi, tytön ristiäiset on ensi sunnuntaina, veljeni opiskelee kokiksi ja hän laittaa sinne tarjottavat. Appiukon mielestä veljeni laittama ruoka ei voi olla hyvää. Jos hän jotain jupisee niistä ruuista, aion kyllä kysyä että osaisiko hän itse tehdä parempaa, ainoa mitä hän osaa keittiössä tehdä on purkkihernekeitto ja sekin vaihtelevalla menestyksellä.

Tulipa avautuminen. Näin meillä. Sääli vauvaa kohtaan kun pappaansa evvk ja on vielä heidän ainoan lapsen lapsi, luulisi että se jotain merkkaisi.
 
Lapsen myötä välit appivanhempiin ovat huonontuneet.
Mun appiukko oli sanonut miehelle, että mä vaan viilaan sitä linssiin(oikeasti mitä v*****), kun mun jäätyä hoitovapaalle mies luonnollisesti maksaa lähes kaiken ja mä vaan tuhlaan ja shoppailen hänen rahat, en todellakaan tee niin ja lähinnä vauvalle olen viimeisen vuoden aikana ostanut mitään.
He eivät millään tavalla ole osallistunut mihinkään hankintoihin ja, jos esittelen jonkun muun ostaman jutun niin niistä ollaan kateellisia!
Ovat eläkkeellä ja asuvat lähellä, mutta mitään apua ei tarjota.
Olin anopin kanssa kaupassa kaksin (vauva oli isän kanssa kotona, kun oli nuhassa) ja kaupan jälkeen anoppi tokaisi, että oli kiva ja helppo käydä kaupassa kuin ennen vanhaan ja oli kiva käydä jatkossakin, kun vauva ei ole mukana!
Joo ei tarvitse mun kanssa enää kauppaan lähteä, mulle ei todellakaan ole ongelma, että vauva on mukana.
Tosi sekava purkautuminen, mutta kiitos tästä.
 
Noh. Ainakin ovat laittaneet teitin anopit ja apet korttinsa pöytään heti alussa. Meidän lapsesta tykättiin tasan niin kauan, kun se ei liikkunut itsekseen, vetänyt tavaroita alas tai pelleillyt ruokapöydässä. Sitten alkoi vaaperon perusnälvintä ja -ilkeily. Olin jotenkin ajatellut, että osaisivat kauniisti ohjeistaa ja opastaa lasta... Mä en ole heihin enää yhteydessä eikä he lapseen. Ajattelen tämän asian niin, että anoppi on se, joka menettää. Hän ei näe taitavaa ja kilttiä lapsenlastaan eikä pääse seuraamaan kehitystä. Hän jää lapselle vieraaksi eikä lapsi ehkä koskaan opi häntä rakastamaan.

pikku muru: Pidä kiinni siitä, että sinä olet hyvä äiti, koska sinusta on kiva olla lapsesi kanssa. Jos ihminen ei viihdy oman lapsenlapsensa kanssa, hänellä on itsellään tunne-elämän ongelmia. Appiukon jutut on sen oma ongelma. Puolustaako miehesi sinua perättömiltä syytöksiltä?
 
Kiitos polkulainen :)
Kyllä mies puolustaa (onneksi) ja juuri siksi riitautui isänsä kanssa. No nyt on puhevälit, mutta kyllä mä tuon tulen muistamaan ja välit ei oo samanlaiset kuin ennen. Mua ahdistaa käydä heillä, jota ei onneksi usein joudu tekemään.

Todellakin anoppi ja appi on ne ketkä menettää paljon, kun käyttäytyvät noin typerästi.
 
Voi ei pikku muru ja polkulainen, ei teilläkään kiva tilanne ole.

Täytyy sanoa että kauhulla odotan sitä kun anoppilaan täytyy kylään mennä silloin kun lapsi kävelee ja touhuaa itsekseen, siitä tuskin seuraa mitään hyvää.

Tässä taannoin anoppi ja appiukko loukkasivat vähän vielä lisää. Sovimme papin kanssa kun ristiäisiä suunniteltiin että anoppi tai appiukko lukee ristiäisissä jonkun pätkän raamatusta koska ajattelimme sen olevan heille kunnia kun uskovaisia ovat. No se oli väärin ajateltu, kerroimme heille asiasta, kummaltakin tuli huuto ja paasaus että he eivät mistään uudesta raamatusta lue mitään. Mies aikansa taisteli heidän kanssaan niin appi suostui sen lukemaan. No sitten ristiäisissä anoppi oli naama norsun värkillä koko ajan kun pappi puhui kun hän ei tykkää siitä papista eikä usko siihen mitä pappi sanoo. Kysyin anopilta tulisivatko he kuvaan vauvan kanssa, ei sekään sopinut, tuli jotain olemattomia selityksiä kuinka hän ei tykkää olla kuvattavana ja blaa blaa, myöhemmin alkoi mennä tuolinsa kanssa kameraa karkuun, todella lapsellista. Kaiken lisäksi appiukko vittuili tytön nimestä. Heillä kummallakaan ei ole minkäänlaisia käytöstapoja eikä käsitystä siitä mitä toiselle voi sanoa.

Ei aiota hetkeen mennä heidän luokseen kylään, muutenkin on jo pitkään ahdistanut käydä siellä. Olen kanssa sitä mieltä että anoppi ja appiukko tässä jotain menettää.
 
ohhoh, kyllä noita on joka lähtöön! harmi vaan, ettei nuo isovanhemmat tajua mokaamisiaan ja sitä, että tie lastenlasten luo menee vanhempien kautta. ja sit tietenkin se, että jos on inhottava omalle lapsenlapselleen, ei tosiaankaan tarvii ihmetellä, miksei tapaa lapsenlastaan!

meillä anoppi oli vailla, että tyttö 3vee pitäisi antaa kesällä hänen luokseen pitemmäksi aikaa ja tyttö pärjäisi varmasti, kun ei mennä sanomaan, että ei pärjää. minä siihen (kusipäänä!) ilmoitin, että ei käy! perusteluita en sen paremmin antanut eikä niitä meiltä tivattukaan. miehen kanssa keskusteltiin siitä, etten halua antaa tyttöä anoppilaan, koska anopin miesystävä dokaa rankasti ja mielestäni se ei ole lasten katsottavaa menoa. anoppi vähättelee miesystävänsä dokaamista, "juo kuulemma vähemmän kuin ennen". keskustelin pari viikkoa sitten anopin miesystävän dokaamisesta miehen veljen vaimon kanssa ja hän kertoi, että miesystävä oli dokaillut heillä ollessaan niin paljon, ettei ollut päässyt alakertaan ilman apua! anopin kertomus aiheesta meni niin, että hänen miesystävänsä oli istunut iltaa aamuneljään saakka. eli neverever mun lapset menee anoppilaan, vaikka anoppi olisikin selvinpäin ja hoitokykyinen! toinen syy olla antamatta tyttöä anoppilaan on, että anoppi käy meillä ehkä 3-4 kertaa vuodessa eikä tyttö ole koskaan yöpynyt hänen luonaan eikä muutenkaan ollut yhtä yötä pitempään poissa kotoa. mies on samaa mieltä, ettei tyttöä anneta minnekään, kun ei ole pakottavaa tarvetta, mies vain ei saa sanottua sitä eitä äidilleen. anoppi oli tämän asian kääntänyt niin (miehen veljen vaimo kertoi), että minä olen kuulemma niin kiinni tytössä, etten anna häntä mihinkään :grin olen puhunut anopille oman äitini juomisesta ja mielestäni sanonut, ettei mun lapset mene mihinkään, missä joutuu katsoo dokaamista.
 
Martza! Onpa miehen vanhemmat tapoihinsa kangistuneita. Hirveästi he eivät tule kyllä muuttumaan, 30 vuotta täytettyään ihminen ei enää kovin helposti paranna tapojaan. Nuoremman sukupolven tapoja ja näkemyksiä he eivät varmasti kunnioita. Ei siis kannata lähteä heidän kanssaan väittelemään eikä edes neuvottelemaan. Ottakaa vaan rauhallinen linja, että teette niin kuin itse haluatte ja että he joko ovat mukana ja kunnioittavat teidän tarpeita ja tapoja, tai sitten jäävät pois. Ei kaikkiin sukulaisiin ole pakko olla läheisiä ja lämpimiä välejä. Lapselle täytyy tietysti myöhemmin korostaa sitä, että hän on rakastettu ja tärkeä, vaikka aikuiset murjottavat ja kiukuttelevat.

Ex-anoppini aina valitti siitä, miten hän ei tykkää siitä, kun kaikki lapsensa tulevat kerralla kylään. :confused: Teki mieli kysyä, että oliko pakko tehdä viisi lasta, jos niitä ei jaksa ottaa kotiinsa yhtä aikaa. Itse ajattelenkin helpottavani hänenkin elämäänsä pysymällä pois hänen hovistaan. Ettei hän vaan rasitu liikaa vieraiden kyläilyistä! :nailbiting:
 
Takaisin
Top