Ihanat kamalat sukulaiset

Hepsuli, mua niiiiin pistää vihaksi tollaset! Mun anoppikin vähän tyrkyttää ruokaa, mutta uskoo, jos sanon olevani täysi. Eihän tässä oikeasti pidä vetää kahden ihmisen ruoka-annoksia, paremminkin kaksi kertaa terveellisemmin, vois olla se oikea sanonta.
 
En haluaisi tuotakin mammaa lakata näkemästä. Jotenkin sitä on onnellinen että omat isovanhemmat ei enää ole elossa neuvomassa. Tää mamma on vielä joskus ollut päiväkodissa töissä että odotan tässä että ongelmat on varmaan vasta edessäpäin.
Voi elämä muuten hän sanoi että haluaa antaa rahaa lahjaksi ja minä nöyrästi kiitin, mutta sitten hän teki siitä numeron. Varmaan tekee myöhemminkin (sen me maksoimme-tyyliin). Hän sanoi että ei he nyt voi sitä antaa. Sitten kysyi mitä pitää hankkia ja kaukalo tuli puheeksi sanoin että se ainakin pitää olla hankittuna ja autossa jo kun lapsi syntyy. (Siitäkin keskustelua, että ei pientä siihen laiteta..sylissä pidetään autossa.. o_O ) Sitten hän sai paskahalvauksen..alkoi miehelleen selittää että "Hepsuli" tarvitsee sen rahan nyt jo! (Voi jum******!!) Sanoin äkkiä että juurihan sovittiin että annatte jos annatte..en tiedä kumpaa mies uskoi, kyllä hän tietää että mamma on vähän omalaatuinen.
 
Vähän on nyt mammalla outoja ja vanhentuneita ajatuksia. Vauva sylissä autossa? Tosi turvallista. Itse en varmaan huolis rahaa ihmisiltä, joiden tiedän sitten paasaavan aiheesta tai vetoavan siihen tavalla tai toisella.
 
Paha mun mennä sanomaan että rahaa ei vastaan oteta, miehen asia se on. En tiedä paasaako siitä myöhemmin, pelkään että asia tulee olemaan niin.
 
käytiin pari viikkoa sitten anopin ja miesystävänsä luona yöpymässä yhden yön verran, kun oltiin matkalla kotiinpäin (takana viikon Lapin reissu). anopin miesystävä sit alkaa vänkäämään, että tyttö voisi jäädä heille ja alkoi juoksuttaa tyttöä kysymässä äidiltä, voiko jäädä. minä sit vastailen tytölle, että ei onnistu etkä jouda jäämään, kun ollaan menossa Muumimaailmaan (kun hekin heittäytyivät alhaisiksi, niin tein minäkin :angry5). anoppi sitten selittää, että heidän tuttaviensakin tyttäremme ikäiset lapsenlapset olivat useamman yön isovanhemmillaan ja hyvin meni. kertoivat kuitenkin, että lapsenlapsista toinen itki iltaisin äitiä ja hänelle sanottiin, että äiti tulee huomenna hakemaan, vaikka oikeasti tuli vasta muutaman päivän kuluttua :eek: olin järkyttynyt, että lapselle valehdellaan tuolla tavalla, kun vaikka kyse onkin 3,5-vuotiaasta, tajuaa hän, mitä tarkoittaa huominen! sanoin lopulta anopin miesystävälle, ettei meidän tyttö ole ollut poissa kotoa yhtä yötä pidempään, joten en ole jättämässä häntä nytkään! enkä jättäisi muutenkaan, koska tämä miesystävä oli taas tempaissut kuppia niin, että heti huomasin, että on kännissä ja vissiin naukkaili lisääkin, kun illalla sössötti jo niin veemäisesti, että sain tehdä töitä, että kestän tilanteen!
 
Mun mielestä tosi törkeetä että tolleen valehdellaan lapselle. En kyl itekkään tossa tilanteessa olis lasta sinne jättänyt.

Mua jotenki taas ottaa päähän anoppi ja appiukko. Tai koko ajan ne on vihaksi pistäny mut nyt taas vähän enemmän. Muutettiin just isompaan kämppään. Mun vanhemmat on auttanu muutossa, ovat tarjoutuneet auttaa, äiti ollu tytön kanssa kun mä olen vieny tavaroita ja isä ollu kantoapuna. Appiukko on vaan vittuilevaan sävyyn kysynyt jatkuvasti että joko on muutettu, anoppiakaan ei ole asia kiinnostanut. Tänään olin siivoamassa vanhaa kämppää ja jätin vauvan miehelle. Appiukko oli soittanut miehelle ja mies oli kertonut olevansa vauvan kanssa kahden, appi oli tehnyt selväksi kuinka idiootti minä olen kun en ollut itse hoitamassa vauvaa vaan mies hoiti. En varmaankaan olisi apelta ja anopilta apua vastaan ottanut mutta silti vituttaa ettei heille ole mieleenkään tullut että ehkä apu voisi olla ihan jees ja vittuilevat vaan siitäkin asiasta.
 
Joo eräiden mielestä on vielä tähänkin päivään mennessä niin että nainen siivoo, laittaa ruuan, hoitaa kodin ja lapset. Monta kertaa alusta asti miehelle sanonut, että mua ei noin kohdella. Tätä näkee ihan kaveripiirissä ei vain tuossa edellisessä sukupolvessa. Mäkin oon kuullut olevani idiootti asiassa kuin asiassa appiukolta. Mitä milloinkin, mies ei ole mulle sanonut koskaan semmoisia. Me yritetään päästä yhteisymmärrykseen keskustelemalla ilman tommoisia typeriä letkautuksia.

Vaimo teki ruokaa, miehen tullessa kotiin pissas lapsi lattialle ohi potan. Mitä mies..ei voinut siivota vaan kutsui vaimon siivoamaan "sitsuaishonit"..siis kesken sen ruuan laiton. Olin paikalla..vaimo vain naureskeli, ehkä vähän nolona. Koko illasta en muuta muistanut. Heti kun oltiin mihen kanssa autossa sanoin että jos meidän lapsi joskus noin tekee niin kai sä siivoot?! Lupas siivota. :) Tästä on siis aikaa, en ollut silloin vielä raskaana.
 
Olen just samaa mieltä Hepsuli. Ne lapset tehdään yhdessä, ne myös hoidetaan yhdessä. Ei naisen paikka nykyään enää ole olla kotiorja. En myöskään käsitä ajatusmallia, että vauvan pitää olla aina äidin huomassa ja omassakin tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka puhuu, että lapsi on hoidossa isän luona, jos äiti on yksin jossain. Missä hemmetin hoidossa??? Lapsihan on ISÄNSÄ kanssa, eli kotona/oman vanhemman kanssa!
 
Muistan joskus anopin kanssa jutelleeni kun jäin työttömäksi että Hänen mielestään (hän tykkää sanoa noin) se joka on kotona, hoitaa kodin. Vaikka olisi lapsia.
Kotiäidin työ siis ei ole mitään verrattuna siihen että jos kävisit töissä jossain tekemässä vaikka sitä ihan samaa?! Äitä vaan ei voi väsyttää.
 
Voi apua... siis joo. Kun olin esikoisen kanssa kotona, tein enemmän kotitöitä. MUTTA, en todellakaan kaikkea. Alussa varsinkin, kun olin kipeä ja sitten iski rintatulehdus yms niin isäntä teki miltei kaiken.
Ja myöhemmin, jos mulla oli ollut tosi veemäinen päivä niin tasan olin eteisessä odottamassa kun mies tuli kotiin ja ojensin pojan tälle.
Työssäkäynti on raskasta joo, mutta niin on se kotona oleminenkin lasten/lapsen kanssa. Eritavoin raskasta. Yhteentörmäyksiä tulee, jos pariskunnalla on eriävät mielipiteet siitä, miten hommat tulisi jakaa. Mutta ei se kotona oleva voi olla se, joka hoitaa aamusta iltaan (yöhön) KAIKEN.
 
Ihanaa että löyty tämmönen ketju !! Niinkuin jiju aiemmin kirjoittikin, niin on voimaannuttavaa tietää että muillakin menee hermo joihinkin ihmisiin.

Alotan mun äidistä ja mummista. Äitille kerroin tästä tulevasta pikkusesta rv9, ei onnitellut vaan tokas että älä sano kellekkää ettei käy niinkuin viimeksi (keskeytynyt keskenmeno rv11). Sitten äitienpäivänä oli jo rv15 menossa ja kerrottiin silloin mun mummille ja miehen vanhemmille tulevasta perheenlisäyksestä. Mummilleni ostettiin Ihanimmat vauvaneuleet-kirja kun tykkää neuloa ja ajateltiin olevan oiva lahja jolla kertoa pikkuisesta. Mummini vain tokaisi "jaha, että kutoakko pitäis" sen jälkeen ei puhunut mulle mitään, mykkäkoulua kesti 3 viikkoa jonka jälkeen tuohtuneena soitti että kun ei oo mitään kuulunu (ei siis vastannut mun puheluihin) ja pyysi käymään. No minähän menin, itku kurkussa kuuntelin lähes tunnin sitä kuinka on epäkypsää tälläisessä elämäntilanteessa hankkia lapsi (ostimme mieheni kanssa omakotitalon 2 vuotta sitten, olemme naimisissa olleet kohta vuoden, yhdessä oltu jo vuodesta 2012). Minä oon työtön, 22v ja mies on 30v. Ei olla valmiita vanhemmiksi jne jne Palatakseni vielä äitiini joka jaksaa joka välissä muistuttaa että mitä vaan voi vielä tapahtua ja ettei mitään suuria hankintoja kannata tehdä ennen pienen syntymää. Nyt menossa rv28 ja pelottelu ei lopu..

Sitten ah niin ihana anoppini. Niin minun kuin mieheni vanhemmille tämä meidän pikkuinen on ensimmäinen lapsenlapsi. Ymmärrän että asiasta ollaan innoissaan, mutta en mä pidä siitä että kaikki mun valinnat on muka vääriä. Anopin mielestä oon ostanut jopa vääränlaisen ammeen, kuulemma aivan liian pieni. Kyllä ennenvanhaan muksut peseyty ammeessa ties kui monta vuotta ... Ja se että meillä toimii järjestely että mies töistä tullessaan käy kaupassa niin ei, kyllä vauvankin on päästävä kauppaan joka viikko heti syntymästä alkaen, kun kysyin että miksi niin vastaus oli vaan että kyllä vauvan on päästävä kauppaan, kysyin että mitä se pariviikkonen siellä kaupassa tekee niin anoppi totesi että on se väärin jos vauva ei pääse kauppaan.. en kyllä ajatellukaan linnottautua 4 seinän sisään mutta en mä kyllä anopin neuvoja tottele. Lisäks oon ihan kamala vaimo kun muka pakotan mieheni mukaan synnärille, vaikka mun mies on ihan omasta tahdosta tulossa mukaan "ei miestä saa pakottaa katsomaan sellaisia asioita mitä synnytyksessä tapahtuu" Lisäksi kun käyn pelkopolilla niin siitäkin oon kuullu semmosta kommenttia että on jo valmiiks paskamutsi olo. Anopin mielestä siis kaikki mun tekemät päätökset on huonoja tai vääriä koska "ennen vanhaan tehtiin näin ja näin"

Tsemppiä teille muille näitten ihanien kamalien sukulaisten kestämiseen ! Pahoittelut pitkästä avautumisesta, mutta helpotti oloa edes hiukan vaikken kaikkia anopin väläytyksiä kirjottanutkaan.
 
OMG minkälaisia vanhempia teillä ja tulevia isovanhempia lapsosilla onkaan. Omani kalpenee näiden rinnalla :p

Pakko silti vähän avautua. Anoppini on topakka peruskoulunopettaja, kolme poikaa kasvattanut vahva nainen, jolle alkaessamme mieheni kanssa teini-ikäisinä seurustelemaan olin se tyttö, jota hän ei koskaan saanut. Ahdistumiseen saakka on lahjoittu aina, ei tarkoiteta tietysti mitään pahaa mutta menee niin överiksi jo välillä. Esikoistyttäremme on nyt 7,5kk, muutimme reilu kuukausi sitten kerrostalosta omakotitaloon ja ensimmäisiä kertoja 12v yhdessäolomme aikana olen epäonnistunut laskemaan tuhanteen (sataan ei ole koskaan riittänyt) ja anoppi on nähnyt että hermo menee. En ole hiljaisemmasta ja rauhallisimmalla päästä luonteeltani itsekään, joten on kyllä jonkinmoinen ihme, että näin kauan selvisin. Neuvotaan joka asiassa, ostetaan kaikkea mitä ei tarvita/haluta ja loukkaannutaan jos jostakin kieltäydytään. Kaikki tämä tietysti tarkoitetaan hyvällä, ja pitäisi tietysti olla kiitollinen, mutta päälimmäisenä tunteena on kyllä vain ja ainoastaan ärtymys. Nyt omakotitaloon muutettuamme neuvominen on ihan överiä, koska enhän minä mistään mitään tiedä. Ohimennen kukkapenkiatä pitää pysähtyä nyhtämään jotain rikkaruohoja ("nämä sulla jääny tähän") tai huomauttaa että kukat täytyy kastella NYT ettei ne kuole, kuinka muuttopäivänä seinätkin piti mopata, mutta ei hän tietenkään itse voinut, vaan komensi siskoni sitä tekemään ja toimi muutenkin työnjohtajana itseni pyöriessä stressaantuneena huoneesta toiseen kun tunnuin olevan vain edessä. Meillä on koiria ja häntä inhottaa kamalasti kun tietää, että ne hyppäävät sänkyyn ja sohvalla ei meillä voi istua, koska vaatteisiin voi jäädä karvoja. Voi, kuulostaa kyllä niiiiiin pikkujutuilta mutta pidemmän päälle käy hermoille toden teolla.

Ja oma äitini on niin marttyyri! Kaikki on koko ajan huonosti vaikkei periaatteessa mikään ole. Päinvastoin. Varma keino saada mut raivon partaalle on heittää hänen lempimarttyrointikuvio kehiin kun/jos meillä tulee jostain pientä sanaharkkaa: eipä tarvi enää kauan kuunnella. Mummuni, äitini äiti, kuoli yllättäen 57vuotiaana aivoverenvuotoon ja sama kohtalo odottaa tietty häntäkin. Ikää nyt 52v. :eek::mad:

Molemmat asuvat lähellä ja ovat aina tarvittaessa valmiina tulemaan avuksi, hoitamaan tytärtämme, joka on molempien silmäterä, joten toki kiitollinen olen tästä. Silti, kuinka voikin käydä hermoille välillä...! Huoh. Olen puhunut.:p
 
ninsu kamalia ihmisiä, olen pahoillani puolestasi. Varsinkin äitisi käytös on kyllä niin epäkypsää. Mummisi taitaa olla myös aikamoinen marttyyri. Tsemppiä!
Nunnuliina Mä en kyllä kanssa jaksa kun mammat on pahalla tuulella, silloin niille ei kelpaa mikään vaan silloin ihmetellään kun kasvit on kuivia, on rikkaruohoja meidän pihassa ja kissan karvoja lattioilla. Ei mekään kun heillä kylässä käydään niin puutelistaa ala selittää, vai pitäisköhän jos se on täkäläisten tapa. :wink
Toinen mamma tuputtaa, mutta häntä en olekaan vähään aikaan nähnyt. Taisinkin siitä avautua kun ruokaakin tuputtaa niin pirusti, että meinaa oksennus tulla. Meillä kylässä ei kumpikaan enää oikein käy, kun toiselle ei kelpaa mun leivonnaiset (niis ei oo vehnäjauhoo) ja toista aivastuttaa pelkkä ajatus kissasta. "Laita se nyt jonnekin huoneeseen, ahdistaa" ..sitten kamala astmakohtaus. Vaikka kerran kissa oli kirjahyllyn päällä eikä koko ihminen edes huomannut sitä niin silloin ei ahdistanut yhtään. Eli tehdään sitten kärpäsestä härkänen :taunt014
 
Hepsuli, onneks on tämmönen palsta johon voi purkaa ärsytystään :D toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos taktiikkaa täs harjotellessa.. ja kyllä mun mummi on aina ollu marttyyri ..

Nunnuliina, ei sullakaa helppoa ole. Tsemppiä sinnekkin ! :)
 
Nyt täytyy kyllä tulla purkamaan tänne vähän tuntoja, vaikka teidän muiden tekstejä lukiessa tää vaikuttaakin aika pieneltä murheelta. :D
Oma äitini on raskauteni alusta saakka käynyt aivan liian kovilla kierroksilla mummoutumisesta, meinaa pää hajota kun ei mitään uskota. :banghead: Olisi ihanaa antaa toisen nauttia ensimmäisen lapsenlapsen odottelusta ja tulosta tavallaan, mutta kun hänen tapansa jyrää kaikki omani! Alku raskaudessa sain moitteita syömisestä ja muutenkin yleisestä olemisesta. Nyt raskauden loppua kohden on sitten tämä saakelin ostovimma kiihtynyt ja rahan tuhlaus on jotain aivan kammottavaa. Hän ei ole varakas ja elää muutenkin yli varojensa, nyt meillä on hänen ostamaa tavaraa nurkat väärällään ja kokoajan kannetaan lisää. Jossain vaiheessa lopetin jo sanomasta "ei tarvitse" "on jo" "älä jooko osta". Itse olen hankinnoissa enemmän käytännöllisyyden ja järjen kannalla, esim. kaikki vaatteet on ostettu käytettynä kavereilta yms.
En ole enää keksinyt tapoja joilla sanoisin kauniisti ja tuossa olikin ihanan rauhallinen kaksi viikkoa kun pahotin hänen mielensä ja tuli hetken hiljaisuus. Toki en suuremmin nauti kuitenkaan riitelystä läheisteni kanssa ja se painoikin mieltäni sitten koko ajan. Ärsyttää kun laskettuun päivään on enää viikko ja oma äiti on niin kierroksilla kuin hänellä itsellä olisi kohta synnytys edessä.
Ugh! :mad: Taitaa olla tulossa vielä paljon pahempaa kun vauva tulee maailmaan. :scratch
 
Mulla on taas ostovimmainen anoppi. Nyt kun jouduin sairaalaan jo viikoilla 34 hän kävi ostamassa pienet kotiintulo vaatteet vauvalle 44koon..
Sitten teddyhaalarin ja vielä ompeli yhden pienemmän. Ärsyttää ja taas uusi vauvan lelu! Kanttiinista jo torstaina osti jonkun pehmolelun. :S
 
I feel you Hepsuli! Anoppi on varmaan vielä pahempi kun hänen mieltä ei ainakaan haluaisi pahoittaa. :shifty: Äidilläni on pakkomielle ostaa kaikki uutena, mahdollisimman kallista ja paljon. Pieniä bodyjakin on kertyny niin hirvittävä määrä että tuskin niitä ehtii kaikkia edes käyttää.
 
Meidän sukulaisista ei kukaan mitenkään liiaksi asti ostele tytölle mitään mutts mua niin lujaa ärsyttää se kun anoppi paasaa meille koko ajan että kaikki pitää ostaa uutena ja kirppiksillä ei saa käydä. Anoppi on sellanen että ei tiedä ollenkaan mistä raha tulee, ei ole päivääkään töitä tehnyt, appiukko elättää, sellasen ihmisen on hyvä sanoa noin. Itse kyllä tykkään ostaa käytettyjä kun uudenveroisia vauvan vaatteita myydään tosi halvalla. Nyt viikko sitten appiukko sai melkein hepulin kun sanottiin että ostettiin tytölle käytetty syöttötuoli. Siihen on kanssa hermot meinannu mennä kun sanoin joku aika sitte anopille että pienimmät vauvan vaatteet on käynyt pieneksi, he ovat nyt ostaneet tytölle 86 ja 92 kokosia vaatteita ja sitte anoppi kysyy että mahtuuko ne sille, argh! Luulis sen näkevänki että tyttö hukkuu vielä ton kokosiin.
 
Takaisin
Top