Phyh... kai mäkin nyt sitten kerron tästä elosta.
Eli anoppilaan tämänkin tositarina sijoittuu.
Ihan ensimmäisenä tulee tälläinen "pakko" tilanne. Anoppilassa on iltatähti, 6v poika. Hieman erityinen lapsi, lievää kehitysvammaa + ADD mutta hirmu osaava ja ihana lapsi. Ja tykkää minusta ihan valtaisan paljon. Lisksi anoppilassa elää vielä amitsua käyvä tytär, valmistuu kokiksi nyt ensi keväällä. Appella ja anopilla on molemmilla omat firmat ; mies tekee sähköjuttuja ja vaimo aloittanut sisustusliikeen viime keväänä. Molemmilla saattaa olla hommia lauantaisin.
Molemmilla on työpäivä lauantaina, appi lähtee yleensä jo 7 aikoihin mutta anoppi avaa liikkeensä vasta 10. Viime viikolla oli tilanne että mieheltäni oli KYSYTTY että tuleeko hän vahtimaan pikkuveikkaansa lauantaina. Mies vastannut ympäripyöreitä, ei ollut aikeissa tulla. Lauantai aamuna saadaa vihanen soitto : Missä olette? teidän piti olla täällä jo tunti sitten? Ihan hoomoilasena mies sitten selitti että ei ole lupautunut mihinkään, hän on nyt vapaalla. Vastaus oli että sinne piti mennä heti vahtimaan kun kerran oli LUVATTU mennä. Ööööh, mitä hittoo??
Päivä jatku niin että mentiin sitten sinne vaikka amitsua käyvä tyttö oli kotona. Hoidettiin pojua sitten 11-14 ja kun anoppi tuli tehtiin lähtöä. Anoppi kysy että minne ollaan menossa? Vastaus oli että kotiin?? Ette te nyt kotiin mene kun me lähdetään 18 aikaan sinne konserttiin ( myöhästynyt hääpäivälahja, olisko ollut tyyliin Samuli Edelman, en muista minne lähtivät, evvk) ja te olette LUVANNEET vahtia pojua illan. Siinä kohtaa meni hermo, mutta anopille ei uskalla alkaa räyhään, tuntuu olevan toisinaan vähän epätasapainonen ihminen, joten katottiin vaan monttu auki ja mies sai sanottua että mitä? Tässä olis omakin elämä elettävänä, ei me voida koko päivää vahtina olla. Anoppi alottaa syyllistämään MEITÄ seuraavasti ; minä en ainakana lähde enää ikinä minnekkään kun kerran pojun hoitamisesta saitte tälläsen shown aikaan, oppikaa aikuset ihmiset sanomaan ajoissa jos ei käy. Ja esim. minä en ollut KUULLUTKAAN koko aiheesta sen paremmin kuin mieskään. Ei oltu pyydetty, paha mennä sopimuksia rikkomaan. No sitten lannistuneina istuttiin alas, mä jatkoin legoilla rakentaimista, mies lähti röökille tallin taa. No sitten anoppi keksi ratkaisun : hänellä on toinen poika, miestäni vuoden nuorempi. Eräänlainen rakennusalan multitalentti. Ja pojalla on kihlattu. Minusta pahaa selän takana puhunut muka hienosto ihminen. Rasittava tyyppi. Ja anoppihan RAKASTAA heitä vaikka heitä ei ikinä siellä näy eikä heiltä ikinä mitään pyydetä. Ja jos pyydetään se pyydetään hunajaisella äänellä tyyliin "anteeksi että vaivaan tälläsellä mutta voisitteko te milläään tulla, pakko ei ole" kun meille taas tulee "tulkaa heti!!!" . Soittipa sitten pojalle joka suostui hoitamana illan, siinä 19 aikoihin tullaan pojua hoitaan, oli veljen vastaus. No ajattelin et ainakin ilta saadaan olla, mullakin kuitenkin alkuraskauden väsymystä ja vaivaa sen verran jo ja kaksi aikusta tarvii joskus sitä omaa aikaa. Anoppi ja appi lähitvät rientoihinsa ja me jäätiin siihen uskoon et pari tuntii vielä.
No, kello tuli 18, se tuli 19. Mies soitti veljelleen että missä on. Kahvilla toisella paikkakunnalla, tulen kohta. Puol 8 me pakattiin poika meidän autoon ja lähettiin meille. Kello tuli 20, poika katseli Netflixiä meillä, kello tuli 21 poika torkku mun sylissä ja klo 21.30 ovikello soi ja veli ihanan kihlattunsa kansa suvaitsivat tulla hoitamaan lupauksena. Veivät pojan kotiin ja jäivät yöksi. Arvatkaa ketkä sai kunnian kun hoisivat poikaa KOKO lauantain. Ei ainakaan me.
Ja tämä on vain yksi MONISTA kerroista. Niin monesti ollaan heidän elämää helpotettu. Kiitos sanotaan mutta mielestäni kiitollisuus avusta ei tule sanojen vaan tekojen/asenteiden välityksellä. Ei kovin kivalta tunnu. Monelle olen tätä puhunut ja kaikki ovat kovasti ihmetelleet ja sanoneet että antakaa olla tollasen paskan. Mutta pojua käy sääliksi.
En aina ymmärrä anopin mieltä. Pyytää meiltä apua aina kaikkeen ja yleensä ellei muuta ole niin tottakai sukulaista ollaan autettu. Haravoitu, rakenneltu, hoidettu .. mitä milloinkin. Mutta silti ME ollaan ihan paskasakkia anopin mielestä. veli ja kihlattu, joita ei ikinä näe, saavat kaiken paisteen ja loisteen osakseen kun ovat niin ihania ihmisiä. Me jotka autettaan ei saada mitään. Esim. itse tykkään kovasti laulaa. Laulettii kerran vappuna tuon kihlatun muijan kanssa singstaria. Joku hidas vaikerrus rakkauden vaikeudesta se oli. Minä lauloin ihan normaalisti, olen laulanut useamman vuoden joten olen hyvä äänen hallinnassa ja ääi vielä soi, kihlattu taas .. no joo. Anoppi sanoi kun laulu loppui että minä olin ihan paska, matkin liikaa alkuperäisesittäjää mutta tuo kihlattu oli kyllä loistava. En minä kehuja kalasta mutta naurettavaa.
Olimme viime uuden vuoden Kemissä. Koko porukka. sielläkin hoidettiin miehen kanssa pojua kun muut meni mäkeen, itse käytiin kai kerran kahdestaan jossain. Hoidettiin lasta, siivottiin, kokkailtiin ... Mutta auta armias kun veli ja kihlattu KERRAN tekivät jotain rupusia purilaisia niin he pelastivat koko loman. Mitäs meidän panoksesta. Ja niitä purilaisia jaksetaan hehkuttaa vieläkin.
Joskus mietin että yrittäkö se anoppi olla mukava siksi kun ei näe lastaan kovin usein vai esittääkö hän heille(kin) jotain roolia, anopilla on monia eri rooleja. Ei pidä koskaan luottaa kasvojen ilmeeseen.
Tuntuu jotenkin että meitä käytetään. No nyt ollaan sovittu vaikka valehtelevamme että aina on jotain koska esim. ollaan 4vk putkeen vietetty joka lauantai pojua hoitaen. Meillä ei ole omaa aikaa viikoloppuisinkaan. Poju on ihana mutta periaate että me hoidetaan ja saadaan paskaa niskaan silti on kurja. Meitä käytettään ja silti dissataan. Anoppi on minun painoani kommentoinut ikävästi, samoin mieheni. Ihan normeja ollaan, mutta kun veli käy salilla ja kihlattu on muuten vaan niin siro ja kaunis. En luota anoppiini pätkääkään. Se mitä hän minulle kasvotusten sanoo, ei koskaan ole mielestäni aitoa. Hän esittää. Lapsilleen anoppi huutaa, tiuskii, kiukuttelee ja on marttyyrinä kaikelle. Pienelle suloiselle pojalleenkin hän saattaa huutaa mitä vain. Mielestäni anoppi on pelottava, epävakaa ihminen. Lisäksi anoppi on juoppo, juo joka päivä. Siitä johtuu sitten lihava ulkomuoto, mutta meitä voi silti haukkua. Kokiksi lukeva tytär on viime aikoina viihtynyt meillä, asutaan jonkun matkan päässä mutta tulee mopolla tai mopoautolla meille ja istuu täällä koko illan, ei halua mennä kotiin. Herkkä tyttö joka ei hyväksi äitinsä juomista ja jonka isä ei ymmärrä tytön huolta. Kertoi huolissaan kerran että äitinsä joi taas paljon ja kun tyttö meni sanomaan että se ei tunnu hänestä kivalle, niin sai haukut ja anoppi puollusteli vain itseään. Myös masentuneisuutta mielestäni on ja diagnoosiani (heh) vahvisti kun tyttö kertoi kerran olevansa huolissaan kun surullinen äiti oli vastannut tytön kysymykseen "miksi olet noin apea?" että hänen elämässä ei ole aihetta iloon. Suloinen tyttö ja olen sanonut että meille voi aina tulla. itse en käytä alkoa ollenkaan, mies nyt ottaa kuppia toisinaan.
Mutta tälläistä täällä, peruspaskaa. Nyt lähtivät anoppi, appi ja poju Leville lomailemaan. Arvatkaas ketä pyydettiin mukaan ja ketä ei. Veljeä pyydettiin ja miehelle sanottii että sellanen perheloma pienessä poppoossa, nyt ei oteta mukaan ketään ylimääräsiä vaan ollaan ihan lähimmäisten kesen. Miehellä asiasta selvästi vähän paha mieli, on aina ollut se "musta lammas" ja se "huonompi veli". Eilen kyseli multa että millainen on narsisti. Kai alkaa heräämään siihen että äitinsä ei ole ihan terve päästään.
Että niin.