Huhtikuu 2013

Tervetuloa Pikkumäki ja onnea! :) Mukava kun meitä on jo melko joukko, vaikka la:t lienee vasta kuun puolenvälin tietämillä. Kuinkahan paljon meitä onkaan kun loppukuun la:n omaavat ehtivät mukaan! :) Toivottavasti kaikilla pysyy vauva mukana loppuun asti!
 
Kyllä minunkin käsitykseni mukaan raskaudet ovat niin yksilöllisiä, että toisilla ei ole kertakaikkiaan mitään oireita ja toiset istuvat pää pöntössä monta kuukautta. Itselläni nyt kaksi päivää ollut selkeää kuvotusta (5+1 tänään), saahan nähdä, miten tämä tästä yltyy....

Liikuntaa aion minäkin jatkaa, tosin ehkä jätän ainakin tässä alkuvaiheessa rankimmat body pumpit väliin ja keskityn lempeämpiin lajeihin. Vaikka oikeasti kai sitä pystyy urheilemaan ihan normaalisti melkein raskauden loppuun saakka, jos on hyvä vointi. Se on toisaalta ihanaa, ettei tarvitse ajatella nyt ainakaan laihtumista, itsellä ainakin elämä on yleensä jatkuvaa taistoa kiloja vastaan. Hiilareita voi ja pitää syödä ja muutenkin pitää huolta siitä, että syö hyvin ja tarpeeksi. Ei mitään herkkujen mässäystä 24/7 tietenkään...... :P

FB-ryhmään saattaisin liittyä, jos ja kun raskaus jatkuu yli kriittisten viikkojen!
 
Tervehdys! 

Eilen tosiaan oli taas testailupäivä, kun mies halusi saada varmuuden, etten varmasti huijaa.. ja niihän ne kaks viivaa siihen tuli, eikä miehellä ollu enää nokan koputtamista siitä asiasta, mutta sitähän se harmitteli, kun testi ei näytä kuka tulevan vauvan isä on.. Juupatijuu, mies tietää takuuvarmasti, kun käyttää niitä pieniä aivosolujaan, että lapsi on hänen! No tais olla taas sitä asennevikaa, uskon että kun aikaa kuluu, niin mies hyväksyy ja uskoo, että vauva on hänen.
Jätän sen nyt miettii asioita rauhassa ja pyysin, että ilmoittaa minulle, kunhan tietää mitä meinaa lapsen suhteen. 

Ne eiliset mahakivut loppui, kun otin panadolin. Ei ne mitään pahoja sinänsä ole, hetken kestävät ja sitten menevät ohi. Ja tänään on ollut pienempää jomotusta alamahassa ja selässä. Kyllä mä uskon, että ihan normaaleja kipuja ne on :) 
Tänään iski kauhee väsymys. Heräsin siis jo kaheksan aikaan, söin puuron ja menin sohvalle telkkaria kahtomaan, nii sinne nukahin. Ja äsken vasta heräsin.
Koulu alkaa maanantaina, saa nähä miten sitä jaksaa könköillä sinne, jos tämä väsymys tästä vaan pahenee tai pahoinvointi... 

On kyllä ihanaa, että meitä on näin monta jo! :) Joillain näky olevan sama la ku mullakin.. Mulla on onneksi serkku myös raskaana, nelisen vkoa edempänä ku minä, nii senki kanssa saa höpöttää ja porista näistä asioista nii paljo ku vaan jaksaa :D Äitiki suhtautu asiaan mainiosti ja uskon, että saan kaiken tuen häneltäkin, vaikka tilanne on mikä on.

Pitäisköhän tänään suunnistaa kirjastoon hakemaan vauvakirjoja... :D
 
Uskaltaudun nyt minäkin tänne. Eli tein tuossa viikko sitten tiistaina ensimmäisen testin (joita on tullut tehtyä yhteensä 3kpl, ihan varmuuden vuoksi) ja nettilaskurin mukaan LA olisi 11.4. Meillä on ennestään 1v 3kk poika ja tämä vauva tärppäsi ekalta yrittämältä. Oireita näin 4+6 on vielä aika vähän; pientä arkuutta rinnoissa, janottaa & pissattaa enemmän sekä erilainen "maku" suussa. Eka neuvola on 23.8. Ensimmäinen lapsi leikattiin perätilan vuoksi, joten nyt jännätään pääsenkö tällä kertaa kokemaan normaalin synnytyksen. Jos kuitenkin päädytään taas sektioon, sekin on täysin ok. Tsemppiä vaan meille kaikille! :)
 
Oireista.. Mä jo toivoin, että säästyisin pahoinvoinnilta, mutta eilen se alkoi oikein kunnolla. Tänäänkin on ollut koko päivä huono olo :( Vatsakipua on ollut oikeestaan koko ajan ja tuntuu hieman pahenevan. Soittelin neuvolaankin ja kyselin asiasta. Pitää vielä seurailla oloa ja tarvittaessa sitten lääkäriin tarkistamaan onko kaikki kunnossa. No toivotaan, että kaikki menis hyvin. Onnea kaikille uusille plussanneille! :)
 
Täällä ei oikein oireita ole, toivon että tulis edes jotain. Ainoo on toi mahan turvotus ja pienen pieni etova olo aamusin.
 
Terve tänne kaikille! 

Tervetuloa mukaan kaikille uusille plussanneille sekä paljon onnea ja liimapintaa pikkuisille! :)

Täällä on taas kovasti kirjoiteiltu, ei tarvitse olla kuin yhden kokonaisen päivän pois niin on tullut tekstiä monta sivua! Mahtavaa! :)

Täällä kans taistellaan tupakkaa vastaan, niinkuin oli puhetta aikaisemmilla sivuilla... Itse käytän myös sähkötupakkaa, vielä on nikotiini nesteet sisässä, tilattu on nikotiinitonta. Nyt on puolitoista viikkoa oltu polttamatta tupakkaa tupakkaa että on vain käytetty sähköstä, ensimmäiset päivät olivat hyvin vaikeita mutta nyt ei enään oikeastaan tunnu missään eikä sitä sähköistä tule paljoa edes käytettyä. Kohta täytyy yrittää lopetaa kokonaan, ensin jos siirtyisi nikotiinittomaan nesteeseen ja sitten jättäis pois kokonaan. :)

Oireita täällä ei ole ollut tänään eikä myöskään eilenkään mitenkään kovin paljon, muutaman kerran juilinut vatsaa, väsyttää ja nälättää ihan armottomasti. :D Voivoi, pitäisi vaan syödä ja nukkua niin kaikki olisi hyvin. :D Eilen varasin meille varhaisultraan ajan, sain sen ens viikon pe 17 pvä, aamupäivälle. Toivotaan että kaikki hyvin ja pikkuinen on matkassa mukana. <3

Joku kyseli liikkumisesta ja syömisestä ettei kiloja kertyisi...  niin itse en ole kovin urheilullinen koskaan ollut :D mutta kai sitä pitäisi jotain keksiä ettei leviä kuin pullataikina käsiin tässä odotusaikana. Teen fyysisesti raskasta työtä ja olen liikkeellä koko päivän (Olen hoitaja) niin ei kovasti enää duunin jälkeen tai enne duunia kiinnosta lenkkipolulle tai kuntosalille lähteä. Mutta katsotaan jos jotain pientä kivaa keksisi omaksi parhaaksihan se olisi että tekisi jotain liikunnallista. Ainakin jatkan terveellistä ruokavaliota, en ajatellut napostella vaikka kuinka mieli tekisi. :)
 
Minulla on  mennyt ruokahalu kokonaan. Ei ole paha olo, eikä edelleenkään paljon mitään oireita, mutta ei ole nälkä enää ollenkaan. Pakotan itseni syömään jotain. Ennen kuin plussasin niin hotkin koko ajan jotain. Silloin oli käsittämättömän nälkä jatkuvasti.

Nyt on vatsa tänään ollut vähän kipeämpi :< toivottavasti ei ole mitään ihmeellistä kuitenkaan.
 
hohhoo tätä poltetta ! nivusten seuduil tuntuu koko aika semmosta poltetta, vähän ku mitä kasvukivut ollu sillon nuorena  ! tai sitte kovat menkkakivut. Onko muilla ollut tota nivuskipua ? en muista että esikoisesta olis näin vahvana ollut, tai ei ainakaan mieleen jjääny.
 
Mulla on aika pientä oireilua mielestäni. Tissit on kylläkin kipeät ja raskaat ja turvoksissa. Ja alavatsaa vihloo välillä muutaman sekunnin ajan, useasti päivässä. Ja valkovuoto lisääntynyt. Mutta ei oo oksettanut ja ruokahalu on normaali. Eikä vatsa ole mielestäni turvoksissa. Jännä kuulostella kroppansa eri tavalla kuin aiemmin. Oloni on mitä mainioin. Aika väsynyt olen kyllä ja nukahdan samantien jos menen makuulle (tai istun autossa kyydittävänä) ja nyt olen nukkunut jopa parin tunnin päiväunia (kesäloma alkoi just maanantaina). Mutta unen kanssa mulla ei oo muutenkaan ollu ikinä ongelmaa ja rakastan nukkumista. :D

Hain tänään apteekista sitten raskaana oleville tarkoitettuja vitamiinejakin. Jospa niissä on sitten jotain hieman paremmin kuin tuossa tavallisessa vitamiinipurkissa. :)
 
Minulla on ollut hieman enemmän tänään tuota vatsan jomottelua. Lisäksi epäilen, että epämääräinen olo työpäivän jälkeen on raskauteen liittyvää huonovointisuutta. Ehkä viimeiset 3 päivää sitä on ollut (hankala olla, kun ajelee töistä kotiin ennenkuin saa ruokaa), tänään sitten tajusin yhteyden :)

Lisäksi vatsa toimii 2-3 krt/pvä. Vaikka normaalistikaan en kärsi ummetuksesta, tämä wc-tahti on ollut kyllä melkoista. 

Mies ei ala puhua raskaudesta oikein mitään. Kuuntelee kyllä, mitä kerron, mutta ei juuri kommentoi tai kysele mitään. Olen ollut siihen aika pettynyt. Mutta muistan kyllä täsmälleen saman tilanteen muistakin raskauksista. Km:n jälkeen kai on tullut epävarmuutta ja mies sanoikin, ettei uskalla vielä kamalasti innostua, ettei tule sitten suuria pettymyksiä. Ymmärrettävää, mutta silti itsestä tuntuu aika surulliselta. Olisihan se kivaa, jos toinen olisi edes hieman kiinnostunut. Tai osoittaisi kiinnostusta.

merihevonen 5+6
 
mä oon jotenkin ihan paniikissa, mulla ei oo ollut iltapäivän jälkeen oireita ollenkaan. aamulla oksensin kolme kertaa peräkkäin. mutta siihen se jäikin. pelottaa kun oireilu vaan vähenee ja vähenee :'(
miten teillä joilla aikasempia raskauksia, oliko näinkin pitkiä taukoja oireettomana? tai vähenikö oireet?
 
Merihevonen - Meillä on aika sama tilanne kotona, mies kyllä kuuntelee mutta ei juttele tai kysele raskaudesta. Kysyin tähän syytä, niin sanoi myös että ei uskalla iloita ennen varhaisultraa, silloin jos masusta jotain löytyy niin keskenmenon riski on enään hyvin pieni niin voi alkaa iloitsemaan ja nauttimaan raskaudesta kanssani. :) Meillä takana tuulimuna viimekesältä joka todettiin vasta 12+ np-ultrassa. Harmittaa että joutuu tavallaan yksinään käymään nämä ensimmäiset viikot läpi, onneksi täällä on seuraa ja saa purnata. ;) 

Täälläkin tuntuu että oireet vain häviää... kai se kuuluu asiaan, ei kai koko ajan voi jotain ollakkaan? Ei kannata stressata niin kauan aikaan kun ei vuotoa tule ja muuten kaikki ok, itse ainakin yritän olla stressaamatta ja toivoa että masussa olisi elämää. :)
 
Eilen oli ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen.
Työhousut puristi vatsan kohdalta, liekö sitten raskaudesta johtuvaa (tänään 5+4)
vai onko viimeaikainen herkuttelu saanut tämän 'ilmiön' aikaan

Mutta, ihan kauheeta, kun koko ajan tekee mieli roskaruokaa ja herkkuja.
Eilinenkin työpäivä meni juustohampurilaista himoiten. Hyvä etten asiakkaalle sanonut summan sijasta, että 'yksi juustohampurilainen, kiitos!' :D
Järki sanoo, että tässä tulee muutenkin paino nousemaan, niin ei pitäis enää itse sitä
edesauttaa.

Myös väsymys on ottanut musta vallan. Eilen illalla tuli uni niin nopeasti ja nyt aamulla en olisi
jaksanut herätä ollenkaan. Mitä juuri lainkaan en tee, on torkuttaminen, mutta tänä aamuna torkutin reilu puolisen tuntia.

Mitään en itselleni mahtanut, mutta aamulla oli pakko tehdä yksi raskaustesti
Edelleenkään se viiva ei ollut läheskään yhtä selkeä kuin se toinen. Mutta siis näkyi
kumminkin siinä ns. 'selkeänä haamuviivana'.
Mun niin tekisi mieli mennä ostamaan jo kaikkea vauvakamaa, mutta edellinen
km kyllä ajoittain muistuttelee, että pidä vielä pintasi, älä vielä osta.
Ja kyllä tuo mieskin kaupassa aina sanoo, että katellaan sitten myöhemmin niitä vauvanvaatteita ja tutteja :D

Noista oireista, niin joku tuolla jo mainitsikin, että me ollaan yksilöitä ja näin myös oireetkin
sen mukaisia. Joillakin on ihan kamalat oireet ja joku toinen taas täysin oireeton.
Sama kai pätee myös tuohon, että oireet vähenee. Ei minunkaan rinnat arista enää niin paljon kun toissapäivänä aristi ja pahaa oloa mulla on ollut vasta yhtenä aamuna pikkuisen.
Tuskin siitä kannattaa huolestua, että ne vähenee. Eikö ole kiva, kun tulevalla äidillä on mahdollisimman mukava olla vielä tässä vaiheessa :)
 
niin ei välttämättä tarvis huolestua, mutta kun tuntuu että se oireiden väheneminen on monella keskenmenon oire. ja itsellä selvästi kyllä vähentyneet. eipä sille kuitenkaan mitään voi itse jos kesken menisi.
nyt tosiaan ainakin syke näkyi ultrassa :)
 
heidh: Mulla on ollu sitä nivuskipuja.. sillon ku oli vähän kovemmat kivut, niin sillon sattu myös toiseen nivuseen.. 

Nyt on vaan pientä nippailua ja jomotusta sillon tällön. Mutta ihan kauhee palelu eilen illallakin. Ja olo on ku ois flunssa tulossa. Kurkku on oudon tuntunen ja eilen tuntu, et särkee lihaksiakin. Kuumetta ei kuitenkaan ole. Lämpö sahaa 35.9-36.7 välillä. Tänään tuntuu olo vähän paremmalta, ainaki näin aamusta. 
 
Mullakin on ollut sellaisia flunssan kaltaisia oireita ja yhtenä päivänä lämpö nousikin 37,3 asteeseen. Kurkkukipua ja nenän tukkoisuutta, mutta siedettävissä määrin.
 
Niin eikö se ole, että raskaana ollessa vastuskyky heikkenee, joten voi saada helpommin esim. flunssan? 
Mulla kun se tuntuu muutenki olevan heikko, nii nythän ne kaikki taudit mulle vasta tuleekin! Oon satavarma, että kun maanantaina menen kouluun, niin loppuvkosta olen kipeänä... =/
 
Kiva kuulla etten ole yksin naiden oireidenhelpottumispelkojen kanssa, koska pelkaan jatkuvasti ettei raskaus etenekaan, kun olo helpottaa. Alkuun oli huono olo, pari paivaa sitten iski ihan alyttoman paha olo niin ettei ruoka pysynyt sisalla, ja nyt ihan OK olo. Kai se tosiaan vaihtelee, vaikea vaan tietaa tallaisia juttuja kun en ole koskaan ennen ollut raskaana enka viela kertonut edes vanhemmilleni niin en voi viela aidilta kysella. Ylihuomenna Suomeen ja sitten paasen kertomaan etta hanesta tulee mummi! Jos ei pahaa oloa tms ala kuulumaan niin helpotan luulosairauttani tekemalla viela yhden testin lauantaiaamuna :)

Menin ostelemaan vauvan vaatteita hyvalla omallatunnolla: paras ystavani synnyttaa ensi kuussa ja pitaahan hanen pienelle tytolleen jotain ihanaa ostaa...oli kiva kierrella vauvanvaateosastoa ja ihastella.

Viikon verran on tasta tiennyt enka ole saanut mitaan toita tehtya, teen siis tutkijan hommia biologian alalla. Saa nahda million alkuhuuma helpottaa niin etta voisi taas keskittya palkkatoihin, edes vahan!
 
Takaisin
Top