Hormonimyrskyt

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja LilMinni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Muistetaan että kyllä jokainen nainen on luotu oma lapsi synnyttämään, ei lapsesta tule niin isoa, etteikö me onnistuttais! Tavalla tai toisella :love7
 
Samaa täytyy kyllä sanoa: teistä on mahdottomasti tukea ollut varsinkin näissä piinaavissa "ylipäivissä"! Kukaan muu kun sitä harmistusta, epävarmuutta ja turhautumista ei pysty täysin jakamaan tai siihen samaistumaan, kun samassa veneessä olevat. :) Kiitos LilMinni kuitenkin lohduttavista sanoista. Jotenkin nyt sen jo aavistaa, että jos vain kaikki sitten lopulta synnytyksessä menee hyvin ja saa sen nyytin rinnalle, ei ole enää YHTÄÄN MITÄÄN merkitystä, onko se nyt sattumalta syntynyt viikkoa ennen vai kaksi viikkoa jälkeen sen laskennallisen päivämäärän. :love017

Nyt kun itse on ohittanut lasketun ajan, tuntuu, että on maailmassa niin yksin tämän loputtomalta tuntuvan odotuksen kanssa. Kyllähän kuitenkin varsinkin meitä yli lasketun ajan meneviä ensisynnyttäjiä on käsittääkseni aika paljonkin. En ole siitä mitään tilastoa löytänyt, mutta ihan normaaleja täysaikaisia raskauksiahan nämä ovat viikolla 42+0 asti, vasta sitten niitä yliaikaisia. Äidin mielelle tämä varmana on rankinta, meidän vauvalla ainakin vaikuttaa olevan melko makeat oltavat vatsassa, kun kiirettä ei näytä olevan... laughing7
 
Olenkin sanonut, että meidän tulokas on kuunnellut tulevaa elämäänsä, niin hyvin, ettei halua ihan heti osaksi sitä. :laughing002
 
Meidän tulokas taas oikein piinaa meitä, kun ei tajua jo syntyä. Mies ei voi alottaa rehutöitä, jos tulee kesken lähtö ja tavarat jää pellolle. Myös hänen työpaikallaan on tosi vaikea järjestää asioita, koska tämä ei ole vielä syntynyt. Ajaa kuorma-autoa ja joku sitten pitäisi saada töihin, kun meillä tulee lähtö, mutta ketään ei voi velvottaa odottamaan koko ajan soittoa töihin jne. Kaikki olis ollut niin paljon helpompi järjestää muutama viikko sitten, mutta nyt kun mennään jo näin pitkällä elokuuta, niin alkaa nuo puinnitkin olemaan ajankohtaisia. Ehkä mies sitten viettää koko isyyslomansa pellolla auttaen omaa isäänsä ja minä oon kotona kaksin vauvan kanssa. :confused1
 
Tonne neuvolakuulumisiin jo kirjottelinkin, että tää meidän vauveli olikin semmosen tempun tehny, että oli saanu päänsä irti tuolta lantiosta.. Ihan käsittämätöntä!!

Mun päivä oli aamulla vielä ihan jees, mutta tän päivän neuvolareissun jälkeen tää päivä on aivan perseestä. Anteeks vaan karkee kielenkäyttö.
Käytiin kaupassa neuvolan jälkeen, ja siellä jo miehelle sanoin että mun päivä on niin pilalla, ettei ihmettele jos vaikutan kiukkuselta.
No kotimatkalla en saanu pidettyä itteeni enää kasassa, niin sitten ne kyyneleet rupes valuun. Mä pyyhin silmiäni minkä kerkesin, eikä mies tuntunu edes huomaavan, kun ite istuin takapenkillä.
Sain itteni kasattua hetkeks että päästiin kotiin, mutta sitten se taas alko.. Siinä kohtaa mieskin sitten huomas, että otin sen uutisen aika raskaasti..
 
LilMinni: Miten sillain voi käydä, että saa päänsä irti lantiosta?! :eek: Siis oliko jo kumminkin ollut kiinnittyneenä kunnolla? En yhtään ihmettele, että otit asian raskaasti. Olisin kyllä varmasti ite revenny täyteen itkuun jo siinä vaiheessa, kun tommosia olis kerrottu. :smiley-angry017 Oliskohan siinä voinu tulla joku virhe neuvolan tädillä? Meinaan mulla yks täti sanoi ensin, että on kiinnittynyt hyvin ja ens kerralla sanoi, että eihän täällä mitään päätä tunnu, mutta kun toinen tuli kokeilemaan, niin oli edelleen hyvin kiinnittynyt. :confused013
 
Suvii: Mulla kävi just noin. "Täällä pää on hienosti kiinnittynyt" sanoi täti 4 viikkoa sitten ja seuraavalla kerralla ei se kiinni ollutkaan eli tulkitsin sen virheelliseksi huomioksi tädiltä...
Ja pystyn niin kuvittelemaan ton maatilaemännän tilanteen!! Mehän asumme keskellä maaseutua eli kylvöt, puinnit ym. ovat vahvasti osa meidänkin elämää, kun maatilan äidit kuuluvat ystäväpiiriin eli viljelyyn liittyvät ongelmat ovat aina välillä tosi suuri taakka.
LiMinni: Komentoin tuonne toisaalle jo, mutta otan osaa ikävään päivääsi.
Katsotaan millaiset uutiset itse saan huomenna, kun hiukan on sellainen olo, että voisi jäädä heti synnyttämään eli pettymystä on ilmassa, jo siellä päädytään viikon päähän käynnistykseen :oops:
 
Suviii: ennen kun oma terkka jäi lomille, niin sillä kertaa pää oli juuri siinä hilkulla, että olisi kiinnittynyt. Viikon päästä olikin jo kiinnittynyt kun oli ensimmäinen käynti sijaisen pakeilla, ja olen tässä nyt kolme viikkoo käynyt tällä sijaisella, joka siis kahtena edellisenä kertana totesi pään olevan kiinnittynyt. Tänään kuitenkin pää heilui, ja tunsin sen jopa itsekin kun sitä kokeiltiin pariinkin otteeseen. Vauva on muljauttanut itsensä täysin toiselle kyljelle, ja ottanut oikeen niin vauhtia että pääkin irronnut lantiosta. Eipä ihme kun on tehnyt välillä kipeää.. Ja puoltaa sitä sekin, kun viikko sitten vauvan syke kuului vasemmalla puolella vatsaa ja tänään ne kuuluivat oikealla puolella.
Enkä tosiaan tiedä miten tää on mahdollista.. Pää oli ollu kiinnittyneenä muutaman viikon, ja nyt sitten olikin irronnut lantiosta. Yritin netistäkin lukee aiheesta, mutta en löytäny ensimmäistäkään juttua.
 
LilMinni, miten ikävä tilanne! Lukiessa tuli kyyneleet pelkästä myötätunnosta.
Sain itse viime viikolla päivystyslähetteen äitipolille, kun väittivät että vauva ei olekaan kiinnittynyt (jota monta viikkoa toitotettiin kuinka on kiinnittynyt) ja olivat sitä mieltä että vauva istuu tuolla vatsassa. Tilanne tsekattiin ja vauva on niinkuin kuuluukin, raivotarjonnassa. Silti tällainen, mikä hyvänsä poikkeava asia tuntus olevan näille päiville ihan liikaa.
 
On se myönnettävä, että kun on tämäkin nyt koettu, niin en toivois tätä kenellekään. Olo on henkisesti kun turpaan saaneella, varsinkin kun on se laskettukin jo ohitettu. Ei tämmösiä uutisia halua kuulla lasketun ajan jälkeen!
 
Kyllä tällanen raskausaika vaatii puolisoltakin paljon. On tässä mieli milloin missäkin ja ulkomuoto muuttunut ihan täysin. Ikäviä oireita ilmenee ja eipä tässä olo ole kovin hehkeä muutenkaan.
 
Huomenna alkaa viikot 42 ja nyt jos koskaan tää mieliala vaihtelee itkusta nauruun. Mä en kestä tämmöstä, nyt ymmärrän mitä ne itsesyytökset on kun vauva ei synny, ja vaikka kuinka järki sanoo että se ei johdu äidistä, niin silti sitä syyttää itseään, ettei vauva halua tulla kotiin.
 
Tämä nyt ei ihan tänne kuulu, kun ketuttaisi ilman hormoneitakin, mutta jurppii tuo kotihoidontuen pakkojakaminen todella paljon..

Käykäähän allekirjoittamassa tämä:

http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi

Uusi lakiehdoitus ei ota kyllä huomioon perheiden eri elämäntilanteita, huonopalkkaisia, tuloeroisia pariskuntia, opiskelijoita, työttömiä tai niitäkään, joiden lapset ovat muualla, kuin kunnalla hoidossa. Myös taloutta ja palkankorotuksia tämä ei kohenna. Kokopäivähoito kunnalle on kalliimpaa, kuin kotihoito.
Päiväkotien lapsimäärät lisääntyy entisestään. Pienet lapset tarvitsevat hoitajia enemmän. Onkohan jo päiväkoteja suunniteltu rakennettavaksi enemmän?

Omalla kohdallani tämä tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, sillä en pysty palkallani elättämään perhettäni. Olisin halunnut pitää alle 3-vuotiaan kotihoidossa Taas huonompi tuloisia syrjitään :sad015
 
Täällä ei hormoonimyrkyiltä näy loppua näin raskauden jälkeenkää :sad001 Ihan ihmeasioista sitä saaki ittesä suuttumaan.
 
Itse asiassa minusta tuntuu että nyt sitä vasta on herkkänä. Ainakin alkupäivinä sitä itki ties mistä. Kaikkeen ylireagoi o_O Muuten on tosi leijuva pumpuli olo mutta auta armias kun mies sanoo vähänkään pahasti. Tai vaikkei sanokaan.
 
Kuinka elokuun mammat jakselee hormonimyrskyjen kanssa näin synnytyksen jälkeen? Itse oon alkanu näkemään kamalia painajaisia, ja luulen että sitä alitajunta koulii tätä äidinvaistoa ja tunteiden kirjoa käy läpi sitä kautta, sen lisäksi että etenin iltaisin väsymys korostaa itkuherkkyyttä.
 
Mä en nyt niin kauheesti oo itkeny, mut välil mulle tulee niin kovia onnellisuudentunteen puuskia, että ne jo ihan pelottaa. En yhtää muista et olis esikon aikana sellasia tullu, nyt välistä tuntuu et ihan pakahtuu ja halkaa onnesta. Esikon aikana tuli kyllä sit itkettyy tän toisenkii edestä...
 
Kyllä mäkin itkin sairaalasta kotiin tullessa... Istuin vauvan kans takapenkillä ja mies laittoi soimaan anna puun mestaripiirros... Siinä kun katselin maailman täydellisintä ja rakkainta pientä olentoa, olin pakahtua! Ja itken toisinaan edelleen kun kuulen sen biisin... :D tai muutenkin vaan... :
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top