Helmikuun höpinät

Nene, mulle tulee aina välillä epätodellinen olo. Luulen että johtuu osittain myös siitä että meillä on kaikki mennyt tosi nopsaan ja raskaus alkoi ekasta yrityksestä km jälkeen. Kuvittelen että kaikki muut odottajat ovat tosi valmistuneita ja ovat suunnitelleet raskautta ja vauvaa jo monta vuotta :P Niin juu, ja kaikilla muilla on tosiaan oma huone vauvalle heti alusta ja tilaa hoitopöydälle ja ihan uudet vaunut ja ja ...
Kyllähän sen ymmärtää ettei se niin ole, mutta kuitenkin.
 
Täällä on kyllä kans tullut kaikki tosi nopeasti. Aloimme mieheni kanssa tosiaan vasta juhannuksen aikoihin seurustelemaan ja elokuun alussa pamahti plussaa (emme siis yrittäneet, on ihan ns. Vahinko lapsi ) että kyllä sekin varmasti osaltaan vaikuttaa tähän epätodelliseen oloon :D
 
Me ollaan miehen kanssa tutustuttu alkuvuodesta 2013, vuosi sitten pistettiin molempien elämät aivan uusiksi ja muutin omaan kotiin maaliskuussa. Siitä saakka ollaan oltu yhdessä. Eli vaikka ollaan oltu parhaimpia ystäviä n kaksi vuotta, niin suhteessa ei vielä vuottakaan.
Yllätys meillekin olisi ollut tulossa, mutta päättyi keskenmenoon. Tämä on suunniteltu, mutta en uskonut että olisi tärpännyt ekasta :D
 
Meeki kärsity flunssas :sad001 koko raskauden ajan saanut syödä rautakuuria ja juosta tyksin kotrollikäynneissä liian matalat arvot, nyt sain kuulla että on lähtenyt nousuun :) ensi viikolla 4d ultraan jännittää tosi paljon, sohvalta ei ylös pääse enään ilman ponnistuksia, turha miettiä edes leipäpussin kantoa kaupasta aivan tuskaa :D kyllä nyt vähän alkaa jo riittämään tämä tuskastelu. Onneksi vähän yli kuukausi ja maailma mullistuu :Heartred
 
Me oltiin tunnettu huomat 6kk kun itse pamahdin paksuksi:D Suunniteltu, mutta ei ihan uskottu että kerrasta tärppää. No tärppäsihän se. Varmaan tuo nuori-ikä vaikuttaa hedelmällisyyden tasoon. On myös sukulaiset tunnustanut, ettei niitä lapsia tarvitse kauheesti yrittää kun tulee yrittämättäkin.

Herättiin tänään aamulla kummatkin miehen kanssa sellaisen olon kanssa, että flunssa saattaisi iskeä. Onneksi ei vielä ole ihan kuollut olo, mutta joku pöpö tuntuu vaanivan hekkoa hetkeä puolustuksessa.

Oon jo suunnitellut, että 37+0 päivänä alkaa rappujen juoksu treenit ja kaiken maailman poppakonstit, että pienokainen syntyisi! Alkaa jo ahdistamaan ja tässä on ''vasta'' 32. viikko huomenna... :rolleyes::confused:
 
Määkin alan vaan pikku hiljaa toivoa, että pikkuinen syntyisi mahd. pian. Sen verran tukalalta välillä tuntuu. Pikkuinen on vielä niin ylhäällä että maha tuntuu välillä olevan ihan ähkyssä. Ja samalla on ihan hirveen kova ruokahalu että voisin syödä vaikka koko ajan. Ei mikään kaikista paras yhdistelmä... :p Mut samalla myös tosi epätodellinen olo, että muutamien viikkojen päästä saa sen oman pikku nyytin syliin. :love7 Ja hän viihtyy todella mielellään oikealla puolella, eikä millään suostu uskomaan että äidin mielestä ei tunnu kauheen kivalta kun hän potkii välillä niin kovin että tuntuu että jalka tulee kohta kyljestä läpi. Mieheni sanoin: "Kauhea jääräpää, niin kuin äitinsä" :grin

Ilmeisesti kaikenlaista pöpöä nyt on ollut liikkeellä, täälläkin sairastettiin reilu viikko sitten mahatautia. Ensin oli mies kipeenä ja sitten minä. Ei ollut mikään kiva kokemus, en tiedä provosoiko raskaus tautia vai oliko muuten vaan tavallista ärhäkkäämpi pöpö, mutta itse sain juosta ensimmäiset 8 tuntia puolen tunnin - tunnin välein halaamassa pönttöä, vaikka mahassa ei edes ollut mitään mitä oksentaa... ei kiva. :yuck: onneksi mahataudit menee suht. nopeasti ohi.
 
Muistutus kaikille, että täysi raskaus kestää 40 viikkoa ja vauva silloin valmis. Sanon tämän siksi että inhottaa vauvan ns. ulosajaminen väkisin, vaikka tiedän tunteen korvien välissä paremmin kuin hyvin. Mun raskaudet ollu 40+2 ja 41+5. Täysiaikaiset nukkuu paremmin, on terveitä ja osaa syödä. Ja miksi tää mulla mielenpäällä? Koska mulla ollut täysi riskirakaus ja vauva pysynyt onneksi sisällä. Rupesin urheilemaan taas mutta tajusin pointin varoituksista konkreettisesti kun saman lasketun ajan kanssa raskaana oleva ystäväni synnytti kolme viikkoa sitten! Lapsi aivan kohtuvauvan näköinen. Iho läpikuultava, silmät kiinni, ei syö. Tässävaiheessa raskautta vauvan paino nousee istukan kautta 200g/ viikko että pääsisi edes 3,5 kiloiseen vauvaan. Kasvu hidastunut noin aikaisella niin että 40g tullut kahdessa viikossa. Pääsevät ehkä huhtikuussa kotiin ja senkin jälkeen kerta viikossa sairaala. Eli kannattaa varoa mitä toivoo.
 
En mää toki toivo, että lapsi ennenaikaisesti syntyy enkä aio omilla toiminnoillani sitä mitenkään hoputtaa. Lapsi syntyy sitten kun on siihen valmis. Kun sanoin toivovani että hän syntyy mahd. pian niin tarkoitin enemmänkin sitä että toivottavasti nää viimeiset viikot kuluisivat nopeasti. :)
 
En oikeen usko, että kukaan tosissaan haluaa vauvan liian aikaisin ulos. Itse ainakin haaveilen siitä, että vauva olisi jo nyt valmis, mutta eihän se ole. Vauvat kumminkin kehittyy eri tahtiin ja vauvan alun saamista ei voi sanoa tarkalleen, joten myös se ajan kohta milloin vauva on valmis vaihtelee. Vauvan koko on myös yksilöllistä, eikä koko ole pelkästään se mikä määrittelee miten valmis vauva on. Pitää myös ottaa huomioon esim keuhkojen kehittyneisyys yms.
Haaveilen siitä, että saisin jo vauvani syliin terveenä ja hyvinvoivana. En oikein jaksa tätä raskaana olemista, mutta se ei missään nimessä tarkoita, että ajattelisin itsekkäästi itseäni vauvan sijasta. Joten toivon vieläkin mitä olen koko ajan toivonut, ihana terve lapseni nopeasti syliini. Toivon myös vauvan olevan valmis 37 viikolla mielummin kuin 42 viikolla.

Itsehän en ollut ollenkaan syntymässä vaan 43. viikolla käynnistettiin synnytys ja silloinkin käytettiin kaikki mahdolliset avut, että rupean syntymään.

Jos on normaali raskaus, niin ei se vauva sieltä ulos putkahda ennen kuin on valmis. Ihan sama harjoittiko viikoilla 37. mitä poppakonsteja tahansa.
 
Jep, mulla samat ajatukset kuin yllä. Toivon, että aika kuluisi nopeasti, en sitä että tulisi ennenaikaisesti. Tuskin tosiaan kukaan sitä toivoo. Tosin esim. 38. viikolla vauva alkaa jo olemaan aika valmis eikä syntymä tuohon aikaan itseäni ainakaan huolettaisi. Meillä ainakin aika tarkkaan se hedelmöitysaikakin tiedossa :-)
 
Olen pookkanan kanssa samoilla linjoilla! Ja tosiaan vauva on täysaikainen rv 37 ja lääketieteellisesti valmis kohdun ulkopuoliseen maailmaan ilman apuja, kuten hengityskonetta. Kuitenkin se milloin vauva syntyy riippuu ihan luonnosta. Ja sekin miten vkolla 40 syntynyt lapsi nukkuu, syö ym eroaa vaikka vkolla 36 syntyneestä riippuu vauvasta sillä jokaisessa on niitä yksilöllisiä eroja. Voihan se olla että vkolla 40 syntynyt syö heikosti ja tarttee lisä happea jos on ns laiska vauva. Ja se miten se vauvan paino nousee odotusaikana riippuu aika pitkälti istukan toiminnasta ja äidin syömisestä.

Ei oo tarkoitus luennoida ja lytätä muiden ajatuksia asiasta, mutta tälläkin asialla on se toinen puoli jota ei välttämättä tule ajatelleeksi.
 
Onhan se nyt itsestään selvää että kaikki haluavat vauvansa syntyvän tarpeeksi kehittyneenä ja valmiina tähän maailmaan. Tuskin kukaan toivoo että syntyi liian aikasin ja joutuisin viettämään ensimmäisiä viikkoja tai kk sairaalassa. Kaikki tietää mitä täys aikainen raskaus kestää.

Voi se täys aikainenki vauva nukkua ja syödä huonosti ja olla paljon sairaana!! . Aika typerää yleistää asioita.

Sitä vaan joillakin on vaikea raskaus ja toivoisin ajan kuluvan nopeampaa ja sais vauvan ulos ja helpottaisi omaa oloa kummasti. Kaikki haluaa varmasti omaa ja vauvan parasta.
 
Onko muita, jotka ovat vielä töissä? Itsellä enää 3vkoa olisi jäljellä, mutta en meinaa millään enää pysyä tahdissa mukana :sorry:
Ajattelin mennä päivä kerrallaan, mutta töissä ollessa olo on jo tukalampi kuin pari viikkoa sitten.. Selkää särkee, jalat turpoavat ja kipuilevat, liikkuminen on kömpelöä, pikkunen potkii kipeästi ja kylkiä kolottaa välillä..En tiedä johtuuko hormoneista, mutta ajatuksetkin meinaavat välillä olla sekavat ja teen pieniä virheitä välillä, kuin olisi humalassa :wideyed::grin
 
Mulla olisi vielä 1,5 vko jäljellä. Menen huomenna hiihtoloman jäljiltä töihin yhdeksi päiväksi järjestelemään asiat, jotta voin jäädä sairaslomalle viimeisiksi päiviksi. Ei enää jaksa!
 
Vielä töissä. Istuminen joskus sattuu selkään mutta onneksi hieronta auttaa. Välillä kun vauva potkii kovaa, nousen kävelemään ja nukuttelemaan vauvaa. Hän nukahtaa vähän heijatessa tai mun kävellessä. :Heartred loma alkaa vasta 24.3. Ihan hyvin jaksaa vaikka ei oo paljoa vapaa-ajan ongelmia kun kaksi pientä oottaa sit kotona. :-D
 
Mullakin on vielä 3 vk töitä jäljellä. Vielä reilu viikko sitten tuntu, että tässähän jaksais vaikka kuinka pitkään. Tämä viikko oli yhtä väsymystä, vaikka en tee läheskään täyttä päivää. Saa nahan miten ens viikko sitten vuorostaan.. Onneks lomaviikolla on pari pv lomaakin ja sijainenkin kohta jo aloittaa.

Nyt oltiin vkl sukulaisissa, jossa pieni kuukauden ikäinen ihana pallero :Heartred yöllä kun heräsin hänen itkuun niin huomasin oman yöpaidan olevan ihan märkänä maidosta :P
 
Mä olin maanantaina viimeisen kerran duunissa. Nyt pidän lomapäiviä ja 7.3 alkaa virallinen mammis.
Kuvittelin jaksavani loppuun asti, mutta kiihtyvä työtahti ja kilometrin kävelyt ja portaissa juoksut ei sit enää ollutkaan kauheen hyvä asia.
 
Muokattu viimeksi:
Virallisesti jäin äippälomalle tossa viime viikon sunnuntaina. Mulla oli vielä tänään ja vielä ensi sunnuntaina työvuorot. Kyllä sen huomas, että mitä pidemmälle raskaus menee sitä vaikeampaa. Istuin töissä aina kun oli pienikin mahdollisuus. Lonkat lonksu, kohtu supisteli, väsyttii ihan sikana, olin ihan sekasin ja jalat&selkä särki. Oli ihan oikea valinta jäädä se 50 päivää aikasemmin, todellakin oikea aika minulle. Vielä minä sen yhden vuoron tosta vetäsen, mutta sitten en kyllä pysty enää. Pomo jo kyseli, että jos tekisin vielä niitä sunnutaivuoroja, mutta ymmärsi kyllä kun kieltäydyin.

Mulla nuo tissit on vuotanut jo kauan. Eniten ne vuotaa jos halin miekkosen kanssa ja tulee sellanen rakkauden tulvahdus. Myös jos vauva kovasti potkii, silittelen massua ja mieten ihanaa pienokaista. Rakkauden tulivuoret:rolleyes::p Toivottavasti sama tahti jatkuu vielä kun tyyppi on syntynyt! Yksi ihminen on jo ehtinyt pelotella, että hänen ystävällään oli koko raskauden ajan vuotanut tissit, mutta maito ei noussut vauvan synnyttyä ollenkaan, vaan sama tiputteleva vuoto jatkui:nailbiting::confused: Toivon niin, että kaikki menee hyvin, sillä imettäminen olisi todella hienoa!
 
Täällä puhuttiin epätodellisesta olosta, kuulostaa todella tutulta. Joskus oikein pysähdyn ja yritän tajuta, että tämä oikeasti tapahtuu juuri minulle. Tuntuu vieläkin niin uskomattomalta, että juuri minä olen saamassa lapsen. Olen sellainen ihminen, että en todellakaan pidä mitään itsestäänselvyytenä ja ihmettelen aina tosi paljon kaikkea hyvää, mikä tulee vastaan. Kun alettiin seurustelemaan mieheni kanssa se tuntui ihan epätodelliselta tosi kauan. Tuntui, että oli liian hyvää ollakseen totta. Sama tunne oli, kun menimme kihloihin ja suunniteltiin häitä, ja kesällä kun mentiin naimisiin. Raskaaksi tulin heti ekasta kierrosta ja olin ihan paniikissa monta viikkoa, koska pelkäsin niin, että menee kesken.

Tässä yhtenä päivänä bussissa istuessani, tunsin itseni niin onnelliseksi, että meni ihan kylmät väreet ja tuli ihan pakahduttava tunne. En voi uskoa, että tämä oikeasti on minun elämääni. Välillä taas mietin tulevaisuutta ja tuntuu pelottavalta, miten paljon menetettävää minulla nyt on. Varmaankin sekä tämä epätodelliselta tuntuva onni ja pelko kaiken menettämisestä johtuu siitä, että elämäni oli aikaisemmin aika erilaista kuin nykyään. Äitini kuoli noin kuusi vuotta sitten taisteltuaan syöpää vastaan 15 vuotta. Joten aika lailla koko lapsuuttani ja nuoruuttani varjosti tämä sairaus ja pelko siitä, milloin kaikki romahtaa. Tämä on tehnyt minusta todella tietoisen siitä, että elämän hyviä asioita pitää arvostaa eikä niitä saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Miten uskomattoman ihmeellistä onkaan se, että juuri minun vatsassani potkii oma pieni vauva. :Heartred
 
Niinpä, epätodellinen se on kuulkaa olo, vaikkei kyseessä ole edes se ensimmäinen lapsi, ei sitä meinaa tajuta ennen kuin se lapsi on oikeesti tossa sylissä. Kyllä pitää itseään välillä nipistää, tajutakseen, että meitä on ihan kohta neljä, siis ihan kohta. Ja tunteita on todellakin laidasta laitaan, välillä pelottaa kaikki tuleva ja se mitä kaikkea meillä perheenä onkaan vielä edessä. Ja toisena hetkenä sydän pakahtuu siitä rakkaudesta, mitä tuntee miestä, tytärtä ja tätä tulokasta kohtaan ja kuinka onnellinen on kaikesta siitä mitä mulla nyt on.

Jos joku olis mulle sanonu 15 vuotta sitten, kun ton mun miehen tapasin, että hei tässä on sun tuleva aviomies ja lastesi isä, niin en ois varmaan uskonu, mut päivääkään en vaihtais. Mun elämä on kyllä just sellasta kuin olen sen aina toivonut olevan. Kaikki se mikä on mulle tärkeetä ja ne asiat joita arvostan on nyt kohdillaan, ei paremmasta väliä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top