Helmikuun höpinät

Jep, itsekin pelkäsin esikoisen odotuksen aikana miten pärjään ilman miestä ja tukiverkostoa, mutta hyvin siitä selvisi.. Se äitiys vaan tuli itsekseen kuin salama, sitä heti halusi tehdä kaikkensa lapsensa eteen..
Vaikka välillä väsytti, niin ei siltikään ollut sellaista epätoivoa..
En ole tavannut ketään, joka olisi käynyt läpi synnytyksenjälkeistä masennusta ja minun ystäviini kuuluu tosi nuorena äidiksi tulleita sekä n. 30 vee mammoja.. Paitsi, että äitini kävi jonkun masiksen läpi, ei kuulemma halunnut ottaa minua edes sektion jälkeen syliin, äidilläni on kyllä muutenkin paljon mielialanvaihtelukausia ollut läpi elämänsä, että kai sekin altistaa..
Onhan tosin niitäkin, jotka eivät vaan masentuvat vaikkei olisikaan mitään aiemmin ollut..
On tärkeää pitää itsestään huolta, eikä myöskään ylisuorittaa äitiyttä ja kun muistaa että juuri sinä olet paras äiti lapsellesi - ei kukaan muu, niin sekin helpottaa..
 
Muokattu viimeksi:
Toisille äitiys tulee kuin luonnostaan, toisilla sitä joutuu hakemaan pitkäänkin ennenkun kunnon side muodostuu lapseen ja asiat alkavat sujumaan. Joillain se ei koskaan lähde kunnolla sujumaan(se nyt on tietenkin harvinaisempaa mutta oonpa hoitanut päiväkodissa 6kk lastakin siksi koska äiti ei pärjännyt lapsen kanssa kotona, eikä jaksanut, ja tilanne päättyikin sitten siihen että lapsi sai sijaisperheen. Tilannetta siis koitettiin hoitaa ensin sillä että lapsi otettiin jo 6kk vanhana päiväkotiin).
Tunnen yhden äidin joka oli 3kk ihan hoidossa pian lapsen syntymän jälkeen masennuksen vuoksi. Mutta hänellä masennus helpotti sitten ja pärjäsi myöhemmin hyvin lapsen kanssa.

Varmaan monella on myös iso kynnys hakea apua raskauden aikana tai sen jälkeen masennukseen sen takia että "kuuluisi" olla onnellinen ja pitäisi heti rakastaa lasta kun sen ensimmäistä kertaa näkee.

Itse oon ainakin huomannu, että jo tässä raskauden aikana on käyny läpi kaikki maholliset tunteet laidasta laitaan, välillä on suoraan sanottuna kaduttanut koko raskaus ja välillä on tosi onnellinen siitä.
Täytyy toivoa ettei mikään kunnon masis iske sitten missään vaiheessa kun vauva syntyy, tää raskaus on ollut aika vaikeaa aikaa mulle fyysisen voinnin puolesta, niin mielellään sitä kokisi sitten että vauva-aika sujuisi vähän paremmin :)
 
Tunnen myös masentuneita äitejä. Syitä on ollut monenlaisia. Imetyksen"epäonnistuminen" on laukassut joillekin masista. Se on kova paikka, vaikka kuinka ajattelis järjellä, että ei se maailmaa kaada.

Itse jouduin oikein tekemään töitä sen eteen, etten olis vaipunut epätoivoon, kun vauva-aikana oli niin paljon vastoinkäymisiä. Sanoinkin usein, et nyt kyllä olis jo syytä masentua, mutta ei tässä voi, kun pelkäsi vauvan terveyden vuoksi. Kaikesta on selvitty.

Synnytyksen jälkeen ne hormoonimyrskyt on kyllä uskomattomia. Itku voi tulla ihan yllättäen ja itse kärsin sellasista kylmäkohtauksista. Tärisin ihan hirveästi ja hampaat kalisi. Mies kääri mua peittoihin ja piti sylissä. Ihan ihmeellisiä!
 
Odotan innolla sitä myllerrystä mikä on luvassa...

Muutenkin oon herkkä ja tunteellinen niin musta tulee varmasti täys sekopää.
 
Mä koin esikoisen kanssa jonkinlaisen masennuksen. Ei sitä koskaan mitenkään diagnosoitu, kun en asiaan hakenut apua. Ilmeni itkukohtauksina ja tunteena, että musta ei ole yhtään mihinkään. Olis ollu vaan parempi, ettei mua olis ollu. Olin paska äiti, huono vaimo, surkea ystävä yms. Pahin vaihe oli kun vauva oli 3kk vanha. Mies oli ihan ymmällään, mutta yritti parhaansa mukaan tukea ja auttaa. Yritti ehdottaa mulle ammattipaua, mutta enhän mä jäärä suostunu. Myöhemmin on tehny mieli sanoa neuvolassa, että ettekö te tosiaan huomannu, ettei kaikki ollu hyvin, mutta en oo kehannu. Kyllähän siellä joskus jälkitarkastuksen aikaan joku lappu täytettiin tyyliin "miltä nyt tuntuu", mut se oli siinä. Jos joku olis kerrankin oikeesti kysyny jaksanko tai miten menee "mie olisin varmaan romahtanu"...

Siitä suosta kuitenkin noustiin. Koko ajan jaksoin kuitenkin vauvaa hoitaa hyvin ja hänestä kasvokin ihana ja sosiaalinen lapsi. Itsesyytökset ja riittämättömyys olivat vaan hirveitä. Lapsi kasvo ja alko hymyilemään yms. Mies jakso hokea, että olin hyvä äiti ja vaimo ja se rakastaa mua tapahtu mitä vaan. Se meni sitten aikanaan ohi. Jotenkin hävetti "kehittää" itelleen joku masennus, kun kaiken piti olla hyvin. Joo, eihän se niin mene, mutta siltä silloin tuntu. Nytkin itkettää, kun aattelee tota aikaa. Seuraavassa raskaudessa pelkäsin tota samaa, mutta ilmeisesti olin oppinu olemaan itelleni jo lempeämpi enkä enää oo joutunut ton peikon kanssa painimaan.

Nyt oon aina tuntosarvet pystyssä tuoreiden äitien kanssa. Muutamalle oon puhunu näistä omista kokemuksistani ja kummasti sieltä alkaakin sitä tarinaa tulemaan takasinkin. Usein sitä ei tarvii ku jonkun jolle vois puhua. Mulla se sattu olemaan toi ihana mies, jota ilman en olis selvinny täysijärkisenä.
 
Mulla on krapula. Mä en ala! Miten voi olla krapula ihmisellä, joka on juonut yhden lasin viiniä ruuan kanssa?!?! Tämä on vääryyttä. Olin kaverin ihanissa häissä lauantaina ja ilta venyi yli puolen yön. Noh, eilinen meni aivan pilalle sen takia ja tämäkin aamu oli sellaista liisteriä, ettei toista! Olis edes jokin järkevä syy, mutta pari tuntia pidempään valvominen! Noh, kaippa tämän kestää! Päikkäreitä odotellessa. Töitä enää 7 tuntia.
 
Mulla yksi hyvä ystävä joka sairastui masennukseen synnytyksen jälkeen, mutta ihan niinkun neljänsuora sanoi, vasta jälkeenpäin sen pystyi huomaamaan. oltiin paljon tekemississä, mutta en mäkään silloisella kokemuksella osannut nähdä mitään hälyttävää, hän aina ollut herkkä omissa tekemisissään.Oli koliikkinen vauva eikä imetys onnistunut yms. hän vieläkin muistelee kauhulla aikaa esikoisen kanssa. lapsesta kasvoi ihana sosiaalinen, taitava neiti! ja äitikin on nykyään ihan kunnossa :)
Mutta seuraavassa raskaudessa oltiin sitten molemmat varpaillaan etsimässä masennusken merkkejä, eikä samanlaista silloin hänellä ilmennyt. mutta enää ei uskalla riskeerata kuulemma yhtään lasta, sen verran kova paikka ollut hänelle tuo vauva-aika.
On se hyvä tiedostaa että moinen saattaa kohdalle osua, ja hakea apua jos siltä tuntuu- saattaa päästä vähän helpommalla!
 
Tänään alotettiin aamu sillä että makoillaan sängyssä ja kuunnellaan Les Sylphides baletin musiikkia niin pikkupallerolla on jotain minkä tahtiin jumppailla :) Ajattelin ottaa tavaks että aina kun jään aamulla yksin miehen lähtiessä salille niin laitan itellekin lapsena ja jo masussa soitetut balettimusiikit soimaan ainakin hetkeks. Ties vaikka tästäkin sit jossain vaiheessa tulis tanssija :) Omallekin päälle on hyvä rentoutumishetki välillä kuunnella jotain muuta kun hirveetä bassojen jytkettä!
 
Eilen oli vapaapäivä ja huomenna taas enkä malta oottaa vaikka aamu meneekin sokerilabrassa. Musta on tullu laiska!
 
Mulla taas alkaa pinnaa kiristää jatkuvat vapaapäivät! Ennen saikkua niitä arvosti kyllä ihan eri tavalla :)
 
Mäkin kävin sokerirasituksissa. Ihan hirveetä ku tuli nii huono olo, onneks meni ohi äkkii:) Eikä ollu sokerit koholla.
 
Kuinkakohan alas tämä työmotivaatio laskee ennen kuin äitiysloma alkaa? Työtahti jo nolottaa itseäkin. Hetkittäin tulee spurtteja ja hommat etenee kovinkin vauhdikkaasti. Mutta näköjään ainakaan tänään ei ole sellainen päivä.
 
Mulla tosiaan to aamuna tää ihanuus edessä :/ Nytkin oli oma valinta menenkö vai en mutta pakko mennä ku mua vähän stressaa kun luin lisäinfoa että ainahan ne sokerit ei näy pissassa ja esikoinen oli 4185 g vaikka tuli viikon ennen laskettua :/
 
Mulla ainakin sanottiin että seuraavana päivänä saa tulokset neuvolasta kunhan vaan soittaa sinne :) En siis saanu heti.
 
Joo seuraavana päivänä saa tulokset. Itse en kyllä useinkaan muista soittaa sinne soittoaikana. Ja kun muistan, niin kello on vaikka mitä silloin jo :)
 
Eihän tää mama meinannu keksiä että mihin sitä alkais kirjotella, joten kirjottelen nyt sit tänne :wink
Mitenkäs muut jakselee töissä? Itellä rv 27+4 menossa ja toista viikkoa saikutellaan..Ja on hyvinkin vahva tunne ettei tästä enää työkuntoseks muututa..Toisaalta tuntuu hölmöltä jos työt on tosiaan toistaseks tehty, äitiysloma olis oikeesti alkanu ens kuun puolessa välissä mut sit toisaalta kun ajattelee ni eiköhän niitä töitä oo tehty jo ihan riittävästi ja viimeistä kolmannestahan tässä jo mennään..Hankalaa ja inhottavaa vaan kun pitää viikko kerrallaan saikutella kun ei pääse neuvolalääkärille vielä pariin viikkoon..Eikä nuo tuolla työterveydessä oikein osaa mitään mihinkään sanoa ja kirjottelevat vaan niitä saikkulappuja sitten.. o_O
 
Mulla rv 26+5 ja saikulla oon kanssa, kun oli se verenvuotohomma, mistä oon tuol muissa aiheissa kirjottanutkin.. Sairaalassa mulle sanottiin, et en tuu enää palaamaan töihin ja sillon se alko kyl vähän harmittaan. Nyt tosin sitten "pelottaa" et mitäs jos ne nyt yhtäkkii sanookin et oonkin työkunnossa, kun oon jo töihin ilmottanut et mä en enää töitä saa tehä. Mulle siis kerralla kirjotettiin vaan 2 viikkoo saikkua, kun olis kai ollut kauhee paperisota, jos olis heti se n. 1,5kk kirjottanut.. Ja nyt mua oikeesti jopa pelottas mennä töihin. Tarjoilijan työ ei kuitenkaan oo mitään kevyintä ja kun mun molemmissa työpaikoissa ollaan yksin periaatteessa töissä..toisessa paikassa nyt on sentään kokki paikalla myös, mutta eihän se ehdi auttaan nosteluissa yms.. ja toisessa paikassa siis ollaan ihan yksin, joten on aikas rankkaa työtä ja tosiaan se et kukaan ei oo auttamassa, jos jotain sattuu.. :( Olin jo tos ennen saikkua vähän väsähtänyt töistä ja oli tiedossa tosi paljon töitä, et alko se työnteko jo muutenkin väsyttämään, mut kyl se vähä silti harmittaa et näin aikasin sit kuitenkin kunto on se ettei jaksa/pysty enää.
 
Mulla rv 27+5 ja ootan et vakuutusyhtiölt tulee päätös meidän vauvavakuutuksen saamisesta (koska sairasloma saattaa vaikuttaa sen vakuutuksen saamiseen) sit jään saikulle. Oikean käden ranteen nivelet raskauden takia niin löystynyt, että tällä kädellä ei vaan kohta enää tehdä MITÄÄN. Ranne särkee, nivelet lonksuu ja ku nostaa töissä 16 kg painavaa lasta niin tuntuu et joku repis puukolla rannetta irti. Ei auta mitkään ranteen tukemisest sun muut.
 
Ei mulla ainakaan mikään paperisota oo ollut, kun lääkäri kirjotti äippäloman alkuun asti lomaa. A-todistus riitti, mut olis laittanu sen B-todistuksenkin tarvittaessa. Mulla alaselkä renaa ja työ fyysistä, niin eipä se vissiin paremmaks muutu mahan kasvaessa, että suotta sitä sairaslomaa pätkimään. Niin ja rv nyt 27+4, saikku alko viime viikolla.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top