Heippa, uskaltaako tänne hypätä mukaan kun ei voi kellekään muullekkaan kertoa aamulla tein liuskatestin ja olin ihan et ei näy mitään ja sit olin jotain näkevinäni ja sit hainkin illalla toisen selkeämmän testin ettei tarvii arpoo näkyykö vai ei tänään kp 27.. Ei ole vielä mitään selkeitä oireita alkanu kun taas kahdessa edellisessä raskaudessa on jo ollut tässä kohti.. Ala vatsaa on kyllä jomotellut
Täällä tehty toissa päivänä positiivinen testi, josta olen kuin puulla päähän lyöty Esikoisen saaminen kesti 4 vuotta ja hän sai alkunsa 3. ivf-hoidosta. Täydellisestä lopputulemasta huolimatta ivf:t meni aivan päin seiniä ja meille puhuttiin jo lahjamunasoluista minun hyvin alhaisen amh-arvon ja hoitojen hyvin heikon vasteen vuoksi. HUSissa minulle puhuttiin myös ennenaikaisista vaihdevuosista.
Esikoinen on täyttänyt juuri vuoden ja nyt meillä on luonnollisesti käynnistynyt raskaus.. imetän edelleen, jonka vuoksi kiertoni on epäsäännöllinen ja olemme puolisoni kanssa harrastaneet toukokuun aikana seksiä tasan kerran ja silti testi on selkeän positiivinen! Mielen on hieman vaikea usko tämän olevan totta
Esikoista yrittäessä emme saaneet ikinä luonnollisesti edes haamua testiin, vaikka lasta todellakin yritettiin.