Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Ihan hyvin voi odottaa varhaisultraanMoi kaikki, liityn mukaan keskusteluihinMulla tuli sunnuntaina kiinnittymisvuotoa, odottelin vielä päivän, josko ne olisikin olleet menkat, mutta tiistaina tein positiivisen testin
Olo on tosi uskomaton, kun meillä on tasan vuosi yrittämistä takana. Tein vielä keskiviikkona varmuuden vuoksi toisen testin. Kannattaako testien tekemistä jatkaa johonkin tiettyyn pisteeseen asti, vai vaan odottaa varhaisultraan?
Ikävä kuulla, että on ollut keskenmenojaIhan hyvin voi odottaa varhaisultraanEihän ne testit monille mitään lisää tuo ja toiset tekee vain sen yhden ainoan testin. Itsellä on kuitenkin ollut keskenmenoja, niin haluan seurata sitä viivojen kehitystä. Vaikka ei sekään varsinaisesti ole loogista, kun mun varsinaiset keskenmenot on tapahtunut raskauden ollessa pitkällä ensimmäistä kolmannesta
![]()
Moi kaikki, liityn mukaan keskusteluihinMulla tuli sunnuntaina kiinnittymisvuotoa, odottelin vielä päivän, josko ne olisikin olleet menkat, mutta tiistaina tein positiivisen testin
Olo on tosi uskomaton, kun meillä on tasan vuosi yrittämistä takana. Tein vielä keskiviikkona varmuuden vuoksi toisen testin. Kannattaako testien tekemistä jatkaa johonkin tiettyyn pisteeseen asti, vai vaan odottaa varhaisultraan?
Kyllä mä ainakin siinä jtn nään. Toivotaan, että vahvistuuView attachment 157120Voisikohan olla posi?3päivää menkkoihin, rsfu varhainen testi. En osaa uskoa että näen haalean viivan.. monia kuukausia tehnyt testejä, tätä samaa käyttänyt eikä aikaisemmissa ole tullut mitään viivan paikkaakaan näkymään.