Tosta vakuutuksesta, missä vaiheessa sellanen kannattais ottaa? Siis mitä eroa sillä on, ottaako ennen vai jälkeen synnytyksen? Tai sen verran ymmärsin vauvavakuutus-sivuilta, että jos syntymän jälkeen ottaa niin jos ehtii esim. sen kuuluisan korvatulehduksen saamaan, niin saatetaan rajata vakuutuksen ulopuolelle. Ja vähän kalliimpi tais olla ennen syntymää otettuna. Kyllä se nyt varmaan kuitenkin tulee otettua kun tää meidänkin julkinen terveydenhuolto on ihan kuralla ja sairaanhoitajaystävältäni kuullu niin hurjia juttuja yhdestäkin sairaalasta ja nimen omaan ulkomaalaisista lääkäreistä, että huhheijaa, sehän on melkeen ku kuolemantuomion sais jos sinne joutuisi. Ei nyt pidä lähtä yleistämään, mutta siis mieluummin yksityiselle jos tarvetta tulee.
Kestovaipoista: Mun tekis mieli kaikessa ekologisuudessani alkaa kestovaippailijaksi, mutta oon aika varma etten jaksa sitä puljaamista kovin pitkälle. Esimerkki huippuvihreydestäni vaikka siinä, että ollaan asuttu tässä melkeen vuoden päivät ja kerran vissiin heittäny tonne kompostiin jotain. No, aika näyttää. Eiks äitiyspakkauksessa tuu kestovaippojakin, niin voi kokeilla oisko se meijän perheen juttu. Tai no miehen juttu se ei kyllä oo, se on ihan selkee.
Eli se oma pituus ei vaikutakaan niin paljon mitä luulin. Pitää sitte hankkia useempia eri kokoja vaatteita. Kaverilta saan onneksi käytettyjä pari kassillista, eikä tarvi maksaa mitään. Kiitos hälle :)
Näin synnytysunta! Tosin siinä mun mies synnytti :D ja multa vaan kyseltiin että supistaako supistaako. No en tienny millasia supistukset on, niin en osannu vastata, mutta kovissa tuskissa olin. En ehtiny synnyttää kun jo heräsinkin. Ehkä ens yönä :D
Ja sitten työpäivitystä: Siellä ne Einsteinen jälkeläiset on menny tekemään ens kuun työvuorot mun selän takana. Ollaan siis aina tehty työvuorot yhdessä, niin ei pitäis tulla kovin paljon muutoksia kun voi esittää toiveita. No, oli sovittu että eilen klo 11 tehdään ne vuorot, ja kun minä meen paikalle niin "no myö tehtii ne jo eilen, laitettii Mikolle (nimi muutettu. Tyyppi on mun TULEVA tuuraaja) toiset vuorot. Eihän tää nyt sinuu liity mitenkää, eihän sun tänne ois tarvinu tulla. Myöhän sovittii että sitte kun nää tehää, niin nää sitte kans pysyy tälläsenä eikä niitä muutella ja siehän oot sairaslomalla." No hermostuinko? Kyllä ja annoin sen ilmi aika selkeesti. Papatin siinä että tietääkseni mulla on vielä ihan pätevä työsopimus ja mun sairasloma loppuu viiminen päivä tätä kuuta, ja lähtökohtaisesti tuun takasin töihin, ihan sama miten kauan oon työkuntonen sen jälkeen. Useaan otteeseen mainitsin myös, että aika vittumaista ja epäkorrektia toimintaa tollanen selän takana puuhailu, ja varsinkin se että toimitaan toisin ku on sovittu, eikä vaivauduta edes ilmottamaan asiasta mulle mitään, joten raahauduin turhaan paikalle. Kun olin lähdössä niin oli se äänensävy vähän pahoitteleva, ettei käynyt edes mielessä ilmottaa mulle, mutta anteeksipyyntöä ei kuulunut. Sovittiin kuitenkin, että teen sairasloman jälkeen yhden vuoron ja katsotaan jatkoa sitten. Nyt mietin kantelisinko asiasta jollekin viralliselle taholle, koska tässähän on toimittu työsuojelulain vastaisesti. Taidan ens viikolla ainakin mainita, että kai se urpo tajuaa toimineensa toisin ku laki edellyttää ja että mulla on kaikki oikeudet lähtä viemään asiaa eteen päin.
Noniin, se oli pakollinen ja lopullinen avautuminen. Eilen raivosin ihan hirveesti tosta jutusta, tänä aamuna vaan naureskellu hämmentyneenä.