Heinäkuun hikoilut!

Sultaha voidaan ottaa verikokeella vasta-aineet niin sillähä se selviää..mutta sitä sanotaan että lieväkin rokko antaa vastuksen..miehen veljellä oli aikoinaan 4 näppyä ja vaste on..jännä etteivät ole sua alkuraskaudes tutkineet koska neuvolas pitäs vesirokko kysyä.

Toivotaan parasta ja uskon että kaikki sulla on hyvin :)
 
Pelkään vaan että ite saan uudestaan ja mahdollisesti sitten vielä vauvakin synnyttyään. Ja joo vesirokosta on puhuttu ja olen sanonut että vauvana olen sairastanut, mutta ei siihen mitenkään kiinnitetty huomiota.
 
Kyllä se lievänäkin sairastettu vesirokko antaa samanlaisen suojan, ja jos olet sanonut että olet sen sairastanut niin miksi sitä olisi pitänyt sen enempää kontrolloida. Eri asia, jos olisit sanonut ettet ole sairastanut tai et ole varma.
 
Samaistun, mäkin ylitulkitsen jokaista oiretta enteilevän muka synnytystä :'D
 
Neuvolan toimintaan ja googletteluun tuskastuneena pieni vinkkikysely tänne: mitä olette todenneet hyväksi avuksi seuraaviin loppuraskauden vaivoihin:
- ummetus
- unettomuus (max 1.5h yhtäjaksoista unta jo viimeiset 2kk...)
- nivelten turvotus ja jäykkyys (sormet on nyrkissä aamuisin ja pitää avata varovasti toisella kädellä)
- levottomat jalat
- alaselän luiden ja lihasten jäätävät kivut (hieronnassa käyn, mutta kallista lystiä useammin kuin kerran 1-2 vkossa)

Neuvolan vastaus kaikkeen on, että nuo kuuluvat vaan tähän vaiheeseen. Näinhän se on, mutta itse toivoisi kyllä itsestäänselvyyksien sijaan jotain konkreettista apua, mutta sitä ei ole tullut. Anteeksi avautuminen, hieman ottaa vaan etenkin tämä nukkumattomuus hermoon...
 
- Ummetus: laktuloosi
- Levottomat jalat, magnesium
- Kivut: paracetamol 500mg, sohvalla makoilu
- Turvotus, runsas veden juonti, hapotettu vesi uppoaa helpoiten
- Unettomuus: päiväunet sohvalla
 
Unettomuuteen voi auttaa myös d-vitamiinin ja magnesiumin ottaminen illalla.
 
Neuvolan toimintaan ja googletteluun tuskastuneena pieni vinkkikysely tänne: mitä olette todenneet hyväksi avuksi seuraaviin loppuraskauden vaivoihin:
- ummetus
- unettomuus (max 1.5h yhtäjaksoista unta jo viimeiset 2kk...)
- nivelten turvotus ja jäykkyys (sormet on nyrkissä aamuisin ja pitää avata varovasti toisella kädellä)
- levottomat jalat
- alaselän luiden ja lihasten jäätävät kivut (hieronnassa käyn, mutta kallista lystiä useammin kuin kerran 1-2 vkossa)

Neuvolan vastaus kaikkeen on, että nuo kuuluvat vaan tähän vaiheeseen. Näinhän se on, mutta itse toivoisi kyllä itsestäänselvyyksien sijaan jotain konkreettista apua, mutta sitä ei ole tullut. Anteeksi avautuminen, hieman ottaa vaan etenkin tämä nukkumattomuus hermoon...
Ummetus: pegorion
Unettomuus: liikunta/touhuaminen jos pystyy.
Turvotus: veden juonti, jalat ylös, kylmä jalkakylpy.
Ja särkylääkettä loppu vaivoihin...
 
Mulla on samat vaivat +lonkka- ja liitoskivut, enkä ole keksinyt toimivia kikkoja niihin. Unettomuus on pahinta. Saatan valvoa parikin tuntia keskellä yötä. Unensaantiin ei yhtään auta että lonkat kipuilee ja kylkeä saa vaihtaa välillä puolen tunnin välein. Joka aamu väsyttää ihan suunnattomasti!
Kohtahan se on yöheräilyä muutenkin, vain vauvan kanssa sitten.
 
Neuvolan toimintaan ja googletteluun tuskastuneena pieni vinkkikysely tänne: mitä olette todenneet hyväksi avuksi seuraaviin loppuraskauden vaivoihin:
- ummetus
- unettomuus (max 1.5h yhtäjaksoista unta jo viimeiset 2kk...)
- nivelten turvotus ja jäykkyys (sormet on nyrkissä aamuisin ja pitää avata varovasti toisella kädellä)
- levottomat jalat
- alaselän luiden ja lihasten jäätävät kivut (hieronnassa käyn, mutta kallista lystiä useammin kuin kerran 1-2 vkossa)

Neuvolan vastaus kaikkeen on, että nuo kuuluvat vaan tähän vaiheeseen. Näinhän se on, mutta itse toivoisi kyllä itsestäänselvyyksien sijaan jotain konkreettista apua, mutta sitä ei ole tullut. Anteeksi avautuminen, hieman ottaa vaan etenkin tämä nukkumattomuus hermoon...

Mä oon syönyt raskauden aikana joka päivä kuivattuja luumuja/viikunoita ja juonut paljon vettä, niin ei ole tullut ummetusta. Pari kertaa olen unohtanut syödä noita luumuja/viikunoita, niin se on sitten kostautunut eli uskon että noi toimii ainakin mulla
 
Ummetukseen mun mielestä auttaa parhaiten chiansiemenet. Ja sitten tietty noi luumut jonkun verran myös. :)
 
Täällä vähän epäselvä tilanne. Supistaako vai eikö supista. Kun ei koske kun niitä neule puikko tuikkauksia kohdunsuulla aina kun liikkuu ja vähän väliä menee vatsa kovaksi. Järkky etova olo ollu eilisestä asti, syönti ei auta oloon. Vauva liikkuu kyllä reippaasti. Mutta kävely on tukalaa juuri nuitten tuikkauksien takia. Yritin soitella neuvolaan jos ne pystyis selvittää onko ne oikeita suppareita joiden takia pitäis mennä näytille kysille. Huomenna olis muutenki sinne meno.
 
Täällä kans epäselvää supisteleeko vai mitä :D viimeyöstä asti ollu menkkakipua ja nyt päivällä alkanu alaselkä poltekkin. Välillä tosi pahoja pistoksia alapäässä. Tunnin matka on synnytyssairaalaan niin en kovin helposti jaksa sinne lähtä vaan että ne kattois kohdunsuun tilanteen ☺ Saapa nähä. Nyt rv 36+6
 
Mua huolettaa enemmänkin tällä hetkellä se, et supistuksia harvaan ja ne ei oo kivuliaita. Potkuja sitäkin enemmän. Huolestuttaa, et vointi on edelleen melko hyvä. Alle 2vko aikaa la:an ja huolestuttaa, et menee sektioon. Perätilan alatiesynnytys ei niinkään huoleta, kun on ammattihenkilöt jotka tietää mitä pitää tehdä. Pieni sormien pistely ja yölliset asennonvaihdot ei haittaa. Huoli vaan on tulevasta...
 
Täällä Kirppu kävi tänään vielä poikittain. Pylly tuntu vasemmalla navan vieressä ja pää oikeassa kyljessä :D sekkii että jos veet menee ni mites jos Mukelo on poikittain. Amppari kyyti vasemmalla kyljellä... Mies töissä.

Ootteko työ nyt mitenkä herkillä ollu. Musta tuntuu että kaikki itkettää ja etenkin tää olo kun tuntuu etten osaa puhua enkä yhtään mitään. Vehnäjauho pakettiaki yritin jääkaappiin laittaa...
 
Mä tässä yks ilta tein pannaria. Pellille laittaessa taikinaa nii huomasin että ötököitä ollu jauhoissa joten taikina ja kaikki jauhot roskiin kaapista. Tein protskupannaria meille sit iltapalaks nii näköjään höystettynä omilla hiuksilla miehelle. Samana pvänä laitoin vahigossa näytepakkauksen pyykinpesuainetta tiskikoneeseen. :woot: Voin sanoa että illan ja yön mietin että mitähän vauvan kaa menee pieleen ja ei ollu itku kaukana :eek:
 
Neuvolan toimintaan ja googletteluun tuskastuneena pieni vinkkikysely tänne: mitä olette todenneet hyväksi avuksi seuraaviin loppuraskauden vaivoihin:
- ummetus
- unettomuus (max 1.5h yhtäjaksoista unta jo viimeiset 2kk...)
- nivelten turvotus ja jäykkyys (sormet on nyrkissä aamuisin ja pitää avata varovasti toisella kädellä)
- levottomat jalat
- alaselän luiden ja lihasten jäätävät kivut (hieronnassa käyn, mutta kallista lystiä useammin kuin kerran 1-2 vkossa)

Mulla auttoi levottomiin jalkoihin se, että käärin kylmäpakkauksen pyyhkeeseen ja pidin sitä pohkeiden päällä. Syön kyllä myös magnesiumia, mutta joskus telkkaria katsellessa saatan laittaa kylmää jaloille.
 
Levottomiin jalkoihin magnesiumin lisäksi myös kylmägeeli !! Jeesaa ainakin täällä :) ja kun ottaa illalla Mg tupla-annoksena ni auttaa myös vatsantoimintaan ;)
 
Vesirokon vasta-aineet otettiin eilen ja tänään lääkäri soitti ja ilmoitti niiden olevan matalat ja nyt tarvii perjantaina aloittaa lääkitys mun ja vauvan suojaksi. Kaikkee sitä voikin sitten sattua. En tiedä pitäiskö mun jatkoa ajatellen ottaa rokotus?
 
Takaisin
Top