Heinäkuun höpinät

Nee

Vauhtiin päässyt keskustelija
Joulukuunmammat 2015
Solis sitte heinäkuu!

Meillä eka neuvola vasta ens viikolla ja voin kertoo että on kyllä kamalaa oottaa rv 10. asti ennenku pääsee tarkastaa onks siellä ketää edes :P Pitänee vaa luottaa siihen että kaikki on ookoo ku ei oo ollu mitää ongelmia ja samoilla fiiliksillä mennään ku esikoistakin oottaessa.

Joko ootte kertonu tyypeille perheenlisäyksistä? :)
Meillä on mun perheelle kerrottu ja pari kaveria arvas heti ku en juonu kahvia.. :D
 
Hyvää Heinäkuuta vaan kaikille :)
Mulla on eka neuvola myös rv 10 eli 25.7. ja aika tuntuu matelevan todella hitaasti. Mutta ehkä tässä sinne asti jaksaa odottaa, kun lomakin alkaa tämän viikon jälkeen.
Meillä kerrottiin miehen vanhemmille ja hyvälle ystävä pariskunnalle juhannuksena ja viime perjantaina kerron mun äidille ja veljille. Kaikki ottivat todella hyvin asian ja ovat todella onnellisia meidän puolesta. Minun äiti oli niin tohkeissaan että suukotteli minut ihan märäksi. Hän tietää kuinka olen lapsirakas ja tämä on minun ensimmäiseni. Isommalla veljelläni on jo kaksi lasta, mutta nekin alkaa oleen jo isompia, 8v ja 12v eli perheeseen vauva on enempi kuin tervetullut :)
Miehelleni tämä on kolmas lapsi. Saa nähdä kuinka vanhemmat sisarukset ottavat uuden tulokkaan, vähän jännittää :)
 
heippa hei ja hyvää heinäkuun alkua täältäkin :)

mulla eka neuvola on rv8+5 elikkä 18.7. ja samalla on poitsun painokontrolli, kun viime neuvolassa oli paino vähän pudonnut..

mä kerroin heti omille vanhemmilleni jotka molemmat otti asian erittäin positiivisesti :) miehelle laitoin tekstarin asiasta, kun oli tärkeässä menossa äitinsä kanssa ja samallapa anopinkin mielipide asiasta selvisi, eiköhän tuo lausahdus; kyllä sen kesken saa, kerro aivan tarpeeksi :wink tosin osasin jo odottakkiin tuota häneltä, kun käski ukkoa käymään laittaan piuhat poikki vielä kun esikkoa odotin,, nauroin paskasta naurua kun asiasta kuulin :D
ja tosiaan muille ei kerrotakkaan asiasta, ennen kun np-ultrassa on käyty ja mahan kasvamisen laitan lihomisen ja kuumuuden aiheuttaman turvotuksen piikkiin ;D ens sunnuntaina joutuu varmaankin selvittelemään asiaa, kun siskon rippijuhlat on ja mulla ei tosiaan oo mitään mahaa peittävää vaattetta xD
 
No siis mä pelkäsin kuollakseni miehen äidin kommentia asiaan, koska tosiaan tämä on jo kolmas miehelleni ja ollaan oltu yhdessä vasta vuoden verran... mutta kyllä hän onnitteli ja oli ihan "mukana" asiassa.
Kertomisen jälkeisenä aamuna, käskin miestäni meneen haisteleen tunnelmaa ensin mökin alakertaan, mutta ihan hyvin siellä oli asiat. Ja kyseltiinhän multa jo heti, että miten olen voinut ja koska eka neuvola jne. Äitiyspakkausta "anoppi" jo kovasti odottelee, pääsee kuulemma hypistelemään :D
 
täällä kerottiin kummankin vanhemmille ja sisaruksille juhannuksena. Kaikki oli ok. Mun vanhemmat odottivat jo,että kokska tieto tulee, kun olen sanonut että seuraava saa tulla samantien vaikka. :hello2( mulla ja mun veljellä ikaeroa 1 vuosi ja 11päivää) Täälläkin np-ultra kolmen viikon päästä 24.7. Sitä kovasti odotellaan. mun äiti tulee siksi aikaa esikoista katsomaan, niin päästään miehen kanssa kahdestaan menemään sinne, kun neuvolasta sanottiin ettei kannata ottaa pientä mukaan, kun siel suht pimeää ja voipi olla pelottavaa.
Mutta sen verran huomaa,ettei tuu niinkuin koko ajan ajateltua tätä raskautta. Vaikka eskoisen aikana oli töissä,mut nyt kotona, niin aika vaan menee paljon nopeammin. Yks kysy et kuinka monella viikolla oon, niin en osannut sanoa tarkkaa, esikoisen aikaan tiesin päivälleen millä viikolla mennään :smiley-bounce022

Onko muuten teillä kenellä on jo ennestään lapsia, niin oletteko ajatelleet ottaa sen äitiyspakkauksen vai rahat? vaikka tää ei oo viel mitenkään ajankohtainen. mut ollaan sitä miehen kanssa ajateltu, mutta mitään päätöstä olla viel tehty. Varmaan sit jos rakenne ultrassa selviää kumpi sieltä tulee, niin ehkä sit tietää mitä tuon asian kanssa tekee. ku esikoinen on poika, jos toinen tulee niin sit varmaan otetaan rahana,mut jos tulis tytttö, niin sit ehkä pakkaus, en tiiä. Liian vaikeitä kysymyksiä :anyone
 
Heippa!

Mulla eka neuvola ylihuomenna ja nyt on viikkoja 7+0. Jännittää vaikka eipä siellä mitään jännitettävää ookkaan :D Oikeestaan se jännittää ku ei oo se tuttu oma neuvolatäti vaan joku toinen ku se "oma" on lomalla. Mut eipä siellä vielä mitään varmistu ku ei vielä sydänääniä kuunnella eikä oo ultraakaan. Vähä ittiä hirvittää et onko siellä mahassa ketään ja miten siellä menee jos on..Toisaalta raskausoireita kyllä löytyy väsymyksestä pahoinvointiin ja mielialojen heittelyyn..Oksentaa ei oo onneksi kuitenkaa tarvinnu. Näin ollu aiemminki..

Onnellinen meillä on tyttö 1v 4kk ja oon kans vähä miettiny tuota pakkausta. Ehkä tosiaan jos on tyttö ni en ota pakkausta ja jos on poika ni otan. Tosi monesti niissä pakkauksissa tosi poikamaisia juttuja ja jos on vielä sit sama mikä nytte ni siinä aivan tosi paljo poikamaisia. Niinku sillon tytönki pakkauksessa oli, suurin osa jäi käyttämättä ku en vaan osaa tytölle pukia vaaliansinistä :sad001 Sit sitä oon miettiny että tarvinkohan kaksostenrattaita, ku neiti täyttää sitte helmikuun lopulla 2v.. Pitää vähä miettiä..Lenkkeilykäyttöön ois kyllä varmasti paikallaan ku eihän 2v jaksa vielä pitkästi kävella ja jos jaksaaki ni se on nii hiasta :D

Meillä oikeestaan minä suurisuu oon kertonu jo melko monelle :D Mun vanhemmat tietää ja muutama kaveri. Anoppi ei vielä tiiä, mut en vielä tiiä millon kerrotaan. Anopille yli 40 lapsenlapsi :wink mut mun vanhemmille toinen ku mun sisaruksilla ei oo vielä lapsia. Porukat osaski jo ootella, tiesivät keskenmenostaki joka tuli sillon huhtikuulla.
 
siis täälläkin varmaan joudutaan ostaa sisarusrattaat, kun esikoinen silloin n.1,5vuotias. ja meilläkin mun vanhemmille vasta toinen lapsenlapsi ja miehen vanhemmille neljäs / viides .
 
Olipas kiva huomata, että tänne olikin tullut ihan mukavasti tekstiä sitten viime käynnin :)

Mä en luultavasti pakkausta ota. Vaatteita löytyy, harsoja löytyy, kynsisakset+ vauvojen huppupyyhkeitä löytyy. Ei ole mitään sellaista must have juttua varmaankaan. Mut saattaahan tuo mieli muuttua. Se pakkaus vaan jotenkin kuuluu tähän odotukseen :)

Mä en ole vielä hirmu monelle kertonu, mutta muutama kaveri+vanhemmat+sisko tietää. Np ultran jälkeen sit uskaltaa enempi puhua asiasta. Oon miettiny et koska pojalle kertois, innostuu varmasti kovin, mut mitä jos jotain meneeki taas pieleen. Oli ihan kamalaa kun viimeks kysyi, että mihin se vauva on menny.
Eihän tässä kuitenkaan muuta varmuutta vielä ole, kun että ainakin kaikki oli hyvin viikolla 7 eli viikkoa pidempään, kun mitä viime kerralla oli kehitys kuulemma lakannu. Täällä ei neuvolassa ultrata, eli sen puoleen itellä ei sinne kiirusta olis. On vaan juttelua ja lippulappusten jakamista oletan. Huomenna sinne kuitenkin.
 
Heippahei,

Täällä mennään tällä hetkellä ihan hyvin :) Voin kertoo, ostin sea-band pahoinvointirannekkeet! Ihan ykköset! Mulla oli nimittäin viime viikolla ihan hirveetä se pahoinvointi, laatta lensi aamua iltaa.. Niin nyt ei oo tarvinnut oksentaa edes joka päivä! Suosittelen niin ehdottomasti kaikille pahoinvointia poteville! Niitä saa tilattua netistä www.pahoinvointi.fi tai ostettua apteekista.

Tämän päivän tavoite mulla oli, et pystyisin olla töissä koko päivän. Ja pääsin tavotteeseen! En nimittäin ollut viime viikolla yhtään kokonaista päivää töissä, ei vaan pystynyt.. Pitää syödä parin tunnin välein ( mikä ei aina oo työpaikalla mahdollista) sit jos ei syö niin tulee niin heikko olo ja lopulta lentää laatta.. No ehkä se tästä ku pitemmälle mennään :) Töissä tosiaan tietää kaikki että oon raskaana. Pomolle kerroin viime viikolla, ja kuten kuvitella saattaa ko on naisvaltanen työpaikka et juoru leviää ni nyt yllättäen tullu kommentteja et jaa oot vissiin raskaana, miten oot jaksanut.. No eipä tarvi selitellä pahaa oloa yms. :)

Muuten oon tyytyväinen, et oon päässy tänne asti ihmeenkin vähillä vaivoilla. Turvotus on tietenkin aika hirveetä. Ja syömisen määrä sillon ko kykenee syömään. Syömisestä mieleen tullen, tekee niin mieli oikeen kermaista lohikeittoa! Oon puhunu siitä miehelle ainaki viikon ajan, ja sit vihdoin lauantaina sain sitä, mut ku pitäs saada lisää! :D Illalla ko nukkumaan ollaan menossa ni tulee yhtäkkiä semmonen et ois niin hyvää! Eihän lohi ole mitenkään ei suotavaa raskausaikana? Tuun sitä syömään luultavasti aika paljon...

-olgamaria, tänään 7+4
 
Kiva huomata että väki on jaksanu rustailla tänne! :)

Käytiin tänään mun mummun luona ja no pitihän sille kertoa kun se oli kuullu jo muistakin ilouutisista. Meijän isseelle on nyt sitte neljä lastenlasta tulossa ihan vuodenvaihteen tienoolla niin sitäkös se mummu jakso päivitellä että kylläpäs nyt on hienoa ja että yhdet kaksosetkin tulossa! Jäi sitte vähä toi oma "hei meille tulee vauva!" uutinen tuon kaksos jutun varjoon, mutta empä mä ny kyllä mitää höösäystä jaksaaskaa! Appiväelle ei olla kertomassa, huomatkoo sitte ku huomaavat. Mä en niin kestä anoppia. yrittää sabotoida meidän kasvatusmenetelmät jo esikoisenki kohdalla niin 6-0! mut onneks son "vaan" muori. sillei oo sanavaltaa näihin muksuihin *muhahahaa!!*

Äitiyspakkauksen otan ilmanmuuta vaikka on tuo edellinenkin vielä osittain jopa käytössä :) Ku me todennäkösesti saadaan tää paketti mikä nyt on jaossa ja oon kyllä tykänny että äp:n vaatteet on laadukkaita vaikka värimaailma ei aina kohtaiskaan. Kyllä niitä vaihtovaatteita tarttee, jossei muuta nii kotosalla pitää sit :)

mut muuten täällä on ällöpyllytys helpottanu tosi paljon! väsy on ihan armoton vois nukkua 24/7! sit ku tässä pitäis vielä näyttelyitä järjestää ja käydä niissä koiranäyttelyissä ja ja ja ääää mä tahon vaan nukkua enkä puleerata koiraa kuntoon.. (silti meitsi kukkuu koneella 22:08!)

NYT NUKKUU!

-Nee & Iigori 8+2
 
mä en vielä tiedä otanko pakkauksen vai rahan, kun toisaalta en haluais toista samanlaista pakkausta (2012-2013), mut mitäpä jos se 2014 pakkaus onki aivan karsee värimaailmaltaan :D

- OmenaPossu & vauva 6+4 (joo tosi oma peränen nimi, mut eiköös se siitä ultrassa muutu :wink)
 
Huomentahuomenta :)

Me otetaan ehdottomasti pakkaus, koska tämä on meille ensimmäinen yhteinen lapsi ja onhan sitä ihana päästä hypistelemään...niinkuin jo "anoppikin" sanoi :)
 
Moimoi !

Meillä on 2-vuotias esikoispoika ja äitiyspakkaus otettiin aikanaan. Aiotaan ottaa äitiyspakkaus myös tällä kertaa :)


M_02 & papu 7+2 :)
 
Heipsan!

Täällä otetaan äitiyspakkaus, koska on ensimmäinen tulossa. Vielä ei ole muuta hommattuna, kun kaks ystävän äidin tekemää peittoa ja Vauva-lehden kylkiäisinä tullut hoitolaukku :D. Noi peitotkin oon ostanut tässä vuoden aikana...

Me ei olla kerrottu vielä vanhemmille. Siskolleni kerroin, koska hän oli ensimmäinen, jolle kerroin aikoinaan yrityksestä ekana. Mies on tosi varovainen nyt. Ekasta raskaudesta ehdittiin kertoa molempien vanhemmille ja miehen muorille ja veljelle jne. Sitten se meni kesken. Kahdesta seuraavasta mies ei kertonut kellekään, enkä mäkään ehtinyt monelle, koska menivät sen verran nopeasti. Töissä kerroin heti menneiden tapahtumien takia. Ymmärtävät sitten paremmin, jos jotain tulee. Neuvola- ja lääkärikäynnit nyt ainakin vaikuttaa töihin, jos, kun ja toivottavasti kaikki menee hyvin :).
Miehen pojalle ei haluta kertoa ennen kun maha alkaa näkyä. Onneks en oo joutunut oksentamaan, vaikka vähän pahoinvointia on ollutkin. Sitä olis sitten vähän vaikeempi selitellä =P. Kai se vähän nyt jo ihmettelee, kun oon niin väsy enkä jaksa touhuta normaalisti. Saapa nähdä miten meidän ens viikon lomareissu sujuu...
Parille hyvälle ystävälle oon kertonut. Tai toinen arvas mun facepäivityksestä ja toinenkin epäili, kun juhannuksena kieltäydyin yhdestä lasillisesta fresitaa... :D. Äidilleni kerron varmaan viimeistään np-ultran jälkeen. Jotenkin haluan suojella häntä, kun keskenmenot on olleet niin kovia pettymyksiä myös hänelle. Äiti kun kuvitteli, että hänestä ei koskaan tuu mummoa ja tieto ekasta raskaudesta oli todellinen yllätys ja ilon aihe.

Malttamattomana odotan seuraavaa ultraa, joka on 17.7. Eka neuvola 22.7., mutta siellähän ei mitään ihmeempiä oo, höpöttelyä vaan... Ehdottomasti ostan dopplerin, että saan mielenrauhan jatkossakin! :)
 
mun tarkotus oli kertoa kaikille vasta 12 viikon jälkeen mutta kaikki ovat jo arvanneet kun pahoinvointi on ollut niin näkyvää , enkä juhannuksenakaan ottanut sauna kaljaa. varaan huomenna ajan np ultraan jonne äiti tulee mukaan :). hirveetä vaikka kerran olen jo "toukan" nähnyt ja sykekin löytyi, silti mietityttää mitä jos... huhhuh np ultran jälkren voi sitten vähän rentoutua :)
 
Meidän oli pakko kertoa miehen vanhemmille ja ystäväpariskunnalla ennen juhannusta, koska oltiin mökillä ja en juonut yhtään alkoholia, tosin, en mä juo normaalistikkaan juuri yhtään. Juhannus vaan nyt on sellanen "juhla" että tulee saunan ohella otettuaj a grilliruuan painikkeeksi. Joten tultiin siihen tulokseen, että parempi kertoa kun ruveta sitten selittelemään naama punasena, että ei vaan maistu.
Mun äidille ja veljille päätettiin kertoa juhannuksen jälkeen, koska jotenkin sellanen olo, ettei niitä voi sitten pitää pimennossa jos jo miehen vanhemmat tietää :)
 
Heinäkuun höpinät, hyvä idea Nee :)

olgamaria: Tuo lohikeittohimo kuulostaa ihanalta :) Itsekin olen sen suuri ystävä. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, että melkein mikä tahansa kunnon ruoka maistuu taivaalliselta.

JMH: Toivotaan todella, että kaikki on tällä kertaa hyvin. Teillä on ollut vähän turhan paljon menetyksiä! Peukut pystyssä.

Äitiyspakkaus on loistojuttu! Itse olen ottanut sen kuitenkin vain esikoiselle. Kahdelle muulle ja Helmi-Helmerille olen ottanut / aion ottaa rahat. Kynsisakset, makuupussi, lakanat, harsot yms. ovat olleet suuressa käytössä.

Me ei olla oikeastaan kerrottu vielä kenellekään. Tai no parille sukulaiselle oli pakko kertoa, kun kuin sattuman kaupalla törmättiin neuvolassa. Miten ollakaan, että satuttiin olemaan siellä samaan aikaan!!! Ei siinä sitten auttanut kuin kertoa, kun ketään lasta ei ollut itsellä matkassa. Muiden osalta pyritään pitämään salassa heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin toivottavasti pääsen ekaan ultraan.
 
mua rupee pikku hiljaa pelottaa et onks kaikki ihan kunnossa.. multa on lähteny ny 7kiloo siitä kun menkat oli viimeks (ovis oli vasta kp17 tienoilla) että miten tää siihen vauvaan vaikuttaa? kun mä en oo oksennellu ja syönkin suht paljon (aamupala, iltapala, ainaki yks lämmin ruoka ja naposteluakin vielä) niin ei se siitäkään voi johtua.. ja sit ku siihen yhdistää sen mun vähäsen oireilun, niin täytyykö mun nyt alkaa pelätä pahinta :sad001
 
Tää toinen raskaus on kyllä niin kummallinen verrattuna esikoisen odotukseen. Esikoikosesta oli jäätävää pahoinvointia ja väsymystä tähän aikaan mutta nyt ei väsytä sitten ollenkaan ja pahoinvointikin tulee jos tulee. Kerran tai kaksi saattaa olla päivässä hetken kuvotus ja laatta lentää ja sekin jos ei ole syönyt. Muuten olo on kun mitään ei olisi. Huolestuttaa kyllä koko ajan onko kaikki vielä hyvin ja vieläkö siellä se syke on :confused: Huomenna neuvolaan ja vielä joku kuukausi np-ultraan luultavasti. Voisi tämä kuukausi mennä nopeasti :)
 
Heips kaikille :)
Aika menee tuskallisen hitaasti tän ekan komanneksen.. Argh! :D
Tulis jo se aika np-ultraan, ni tietäis koska sinne pääsee :)
Tänne ei muutoin ihmeitä, oksentelut ja pahoinvoinnit pysyny poissa, jatkuva nälkä=painonnousu ikävä kyllä tallessa :wink Väsymyskin vaivaa ja rinnat on tosi paisuneet ja arat. Saa asentoa tosissaan hakea, kun nukkumaan käy(osittain mahallani siis tykkään nukkua). Haliessa tms tuntuu myös kurjalta. Ei puhettakaan että mahtuis samoihin liiveihin kuin ennen raskautta. Saas nähä käykö samoin kun ed. raskaudessa, sillon kasvo kolme kuppikokoa. Nyt ollaan jo yhen plussalla. Kai se on lähettävä nukkumaan, huomenna taas pitkä päivä poikasen kanssa ulkoillessa. Hyviä vointeja kaikille :)
 
Takaisin
Top