Heinäkuun höpinät :)

Nyt on enempi sellanen vitutuskausi vähän meneillään, kun toi maha oikeesti levis ihan huomaamatta eikä oo pää vielä ihan mukana muutoksessa.

Nyt on muuten alkanu mietityttään myös, et mitä hittoa tuli tehtyä. Kohta tää pitää jo synnyttää ja osata toimia lapsen kanssa! Alku meni ihan rauhassa, et syntyis jo ja kyllä me tää hanskataan, eihän tässä mitään. Mut nyt on tullu kaikenlaisia kysymyksiä mieleen vauvanhoidosta ja synnytyksestä. On siis alkanu jännittää tässä vaiheessa. Kyllähän me oikeasti pärjätään ja osataan ja synnärillä varmasti saa hyvät neuvot ja opit, mut kai se on aika normaalia, et jossain vaiheessa alkaa kuitenki jänskäämään, kun kaikki kuitenki on meille ihan uutta.
 
Minuukin mietityttää jonkin verran tuo vauva-arki... On sujunu tää raskaus niin hyvin, että ehtii miettii kaikenlaista. Eniten ehkä ajtteluttaa se, että sit ei tosiaankaan voi enää ajatella vaan itseänsä tulemisissaan ja menemisissään eikä ees kotona ollessa. On joku, joka tarttee koko ajan ja millä hetkellä hyvänsä, vaikka ois mikä ohjelma töllössä kesken. Onhan meillä nytkin kissat ja koira, että vähän pitää miettiä, jos on viikonlopuks jonnekin lähdössä, että mitkä voi ottaa mukaan ja minne loput hoitoon tai mitn järjestyy, mut onhan vauva jotain ihan muuta sitten. Ja sit kun en kyllä tosiaankaan oo koskaan ollu mikään vauvojen hiplailija! Tai siis kun jotkut on että "oivoi, ihana, saako sitä koskee ja paijata ja voiko ottaa syliin ja syöttää ja heijata ja laulaa ja nukuttaa" niin ite en oo koskaan ollu kovin innokas ottamaan toisten vauvoja omakseni. Ei oo siis mitenkään sellaista luontaista kykyä olla pikkuvauvan kanssa. Isompien lasten sit paremmin, mut en kyllä niidenkään kanssa touhutessa oo ihan sinut sen asian kanssa. Mut oon aatellu, että kai se "työ tekijänsä opettaa" tässäkin asiassa. Että oppiihan sitä omansa kanssa olemaan, kun ei oo vaihtoehtoja! :D
 
Mie en kyllä vieläkään tunne muitten lapsia (etenkään tuntemattomien/puolituttujen/välttämättä ees tuttujen) mitenkään kiinnostaviksi ja kivoiksi :D. Tietty jos oppis tuntemaan, ois eri asia. Tai no vauvathan toki on aina söpöjä, mutta ei mulle kyllä semmosta pakottavaa tarvetta koskaan ole tullu, että pakko saaha syliin :D.

Tästä huolimatta olen kyllä kauheaa vauvakuumetta potenu sekä ekan kanssa että nytten, mutta ohan se oma aina oma. 

Mie koen jotenki helpommaksi sen, että on lapsi, jonka ottaa mukaan reissuun, kylään, minne vain ko että olis joku elukka. Kun varsinkaan kissat on harvoin tervetulleita minneen, ja koiraki vähä kyseenalasta. Vaikka en ole koiraihminen, en piä pahana, jos joku tulee meille kylään hyvin käyttäytyvän koiran kanssa, mutta voin kuvitella, että kaikki eivät tykkää.
 
Joo se tulee olemaan outoa, kun on se pieni siinä ja se on riippuvainen meistä aikuisista eikä siitä vaan pääse eroon. En siis sitä haluakaan, mut siis pointti oli, että pitää olla koko ajan saatavilla ja nyt voi olla ihan rauhassa vaan :) Ei pitäis olla ongelma lähteä lapsen kanssa reissuille eikä kyläilemäänkään, kun kaikki on tähän mennessä olleet ihan fiiliksissä meiän vauvasta. Ihme kyllä... Vähän hitaampaa taitaa vaan olla liikkeellelähtö sit vauvan kanssa ja aikaa saa varata :)

Mulla alkoi vauvakuumeilu joskus talvella 2010-2011. Kaveri oli saanut loppukesästä 2010 vauvan ja se oli mun mielestä aivan ihana. Vaikka koliikkilapsi olikin :D Mut sitä ennen ei oikein vauvat oo sytyttäny. Ihan kivoja ja usein todella söpöjä ollu joo, mut ei oo minkäänlaisia pakko-saada-oma -tunteita mussa herättäneet. Ei kyllä vieläkään vieraat vauvat kiinnosta vaikka kyllä hymyilevä pikkuipana nyt herkemmin saa hymyn myös mun huulille. Ja jopa ne kaupassa huutavat ipanat :D
Meille saa vauvat ja lapset tulla koska tahansa kylään, mut kaikenmaailman elukat on kiellettyjä. Tykkään koirista, mut olen liian allerginen ja tein päätöksen ettei meille tule karvakorvat kylään. Elukkatalouksissa kyllä voidaan kyläillä, kunhan vaihtuu sitten sukat jne kotiintullessa. Et minimoidaan hilseiden leviäminen meille sitten. Jos ei olis allergiaa, niin sais kyllä koiratkin tulla mukana meille.
 
Toi on kyllä totta, että kaupassa huutaviin vauvoihin ja pikkulapsiin on alkanu suhtautua vieläkin suopeammin. Just joku kaveri sano joku päivä sitten kun oltiin kaupassa ja siellä joku muksu jotain kitisi ja kiukutteli, että kohta se on sullakin tuota ja mie olin vaan että niimpä, voi kun kiva :D En siis ajatellu mitenkään voi ei tai ärsyttävä kakara. Se oli vaan söpöä... :) Mut en olis sitäkään halunnu mennä ite hoitamaan, hymyillen vierestä katoin kun sen vanhemmat sit tilannetta hoisi.

Ja kyllä toki sinänsä vauvan kanssa on helpompi, että sen voi ottaa kaikkialle mukaan, mut onhan se lähdön valmistelu toisenlaista ja kyllä sitä vähän pitää miettiä, että miten siellä kyläpaikassa nukutaan ja ollaan ja hoidetaan vaippapyykki ja liikutaan ja kaikenlaista. Tietysti jossain vaiheessa itsestään selvää ja automaattista, mut näin etukäteen mietityttävää...
 
niinkin kliseiseltä kun saattaa kuullostaa niin silti niin totta että lapsi se opettaa vanhemmaksi sitten itsekin esikon odotus aikana pohdiskeli noita samoja asioita että osaanko mä olla sitten äiti. lapsista oon aina tykänny ja oon pärjänny mut nyt oli sitten tulossa oma joka on siinä 24/7 ja mähän odotin esikkoa yksin kun esikon isää ei pahemmin likka kiinnostanu koskaan. vaan kohtahan tuo neiti on 1vuotias jotta kaipa sitä on osannu sitten hoitaa :D nyt tän kans vaan pohdiskellu että tuleeko esikosta kuinka mustis ja miten sitäosaa antaa huomiota molemmille yhtäpaljon
 
täälä ny sitten alkoo närästykset uudestaan enemmän on kyllä iltapainotteista ettei pysty nukkuun kunnolla kun närästää niin pirusti renniet ei enää tunnu auttavan.
 olisko teillä tiedossa mitään koti konsteja närästykseen joita vois kokeilla? kun neuvolaankin olis viel pariviikkoa aikaa enkä viitti ihan närästyksen vuoksi soittaa jos en oo kokeillu kaikkee :D
 
Tanku: Närästykseen tulin kommentoimaan. Mulla tuota on ollut alusta asti tässä raskaudessa sekä esikoisesta. Oon huomannu et nimenomaan siihen ilta närästykseen auttaa se et syön oikeen/raskaamman ruuan viimeistään klo 18 aikaan mut mieluiten jo klo 17. Sit noin tunti ennen nukkumaan menoa syön rahkapurkin (johon laitan vähän hilloa makeutukseksi) tai jugurtin. Toi rahka (syön sitä valion pehmeää maitorahkaa niin ei oo niin ärtsyä) on siinä mielessä hyvä et siinä on paljon protskua niin ei tuu yölläkään nälkä. :) Sit nukun ainakin alkuyön yleensä kahdella tyynyllä. Tän metodin oon huomannu auttavan närästykseen, ei toki aina, koska niin se vaan illalla kostaantuu jos on päivällä syönyt liian rasvaista tai raskasta ruokaa. Eli tietysti niidenkin vältteleminen on hyväksi närästykselle. Myös paprikan syöntiä oon vähentäny. Mullakaan se Rennie ei hirveän hyvin auta niin meinasinkin nyt lääkäriltä pyytää varalta reseptin Gaviscon-nimiseen närästyslääkkeeseen. Se on nestemmäistä ja sitä voidaan antaa ihan pienillekkin vauvoille. Yksi äiti kehui sen maasta taivaaseen kun kärsi todella pahasta närästyksestä raskausaikana.

Oon Tankun kanssa samoilla linjoilla et niin se on jännä miten se lapsi opettaa. Muistan kun viikkoa ennen esikoisen syntymää minulle iski hirmuinen paniikki et kohta vauva syntyy enkä osaa hoitaa sitä. Sitten kun odotus meni lasketun ajan yli niin vauvaa jo kovasti odotti eikä enää pelottanut. Toki kun vauva tuotiin mun viereen synnytyksen jälkeen osastolla niin en uskaltanut edes koskea siihen ja mietin vaan et toivottavasti se nukkuu. Niin kamalalta kuin kuulostaakin olin jopa hieman helpottunut kun vauva sitten vietiin lastenosastolle vaikkakin tietysti oli kova huolikin. Näin jälkikäteen on naurattaneet nuo tunteet, mutta minulla ei ollut mitään kokemusta vauvan hoidosta niin kyllähän sitä aluksi jännitti. :)
 
Vähä samoilla linjoilla oon itekki ollu, siis ku mulla ei oo minkäänlaista kokomusta alle 1 vuotiaista lapsista, puhumattakaan iha vauvoista.. Oon jotenki aina päässy "välttelemään" kontaktit niihin enkä esi. kyläpaikoissa oo koskaan halunnu ottaa vauvaa syliin :D Nyt ku itte ootan ni kyl välillä tulee paniikki etten osaa ja en tiiä mitään vauvojen hoidosta, millon se pitää kylvettää, miten saa itkun rauhottumaan, miten imetetään, mitä sille pitää pukee päälle jne jne... Mut kai sitä tosiaan sit käytäntö opettaa parhaiten, parhaimmaks tavaksi oon oppinu ettei kannata etukäteen kauheesti miettiä.. niinku ei kannata sitä synnytystäkään.
 
Mulla on jo tuo yks napero, mutta täytyy silti opetella kylvettämään uutta tulokasta itte, ko mieshän se kylvetti esikoista aikanaan :D. Nyt mies on viikot poissa mahdollisesti, niin ainakin yks kylvetys viikossa jää sitte mulle, hui :D.
 
Mä oon kyllä aina mielelläni ottanu kavereiden vauvoja syliin, mut ikinä en oo lapsenvahtina ollu tms, eli ei ole yhtään kokemusta kyllä lastenhoidosta. Sylissä osaan pitää :D mut eihän toi lastenhoito mitään rakettitiedettä ole. Ja se mikä mua helpottaa on se, et eihän se vauvakaan tiedä paremmasta alkuun ;) heheh. Eniten jänskättää vauvan käsittelyssä vaan se, että päätä tukee tarpeeks joka käänteessä, mut eiköhän sekin tuu luonnostaan, kun nytkin viime viikolla käänsin kaverin vauvaa sylissä toiseen asentoon eikä pää retkottanu mihkään suuntaan siinä välissä. Miestä taitaa alkuun eniten pelottaa, että rikkoo vauvan tai jotain :D
 
Tuo Marzipaanin kommentti oli hyvä, että vauva ei tiedä paremmasta! :D Tottahan se on, että yhdessä saadaan opetella. En uskokaan, että kukaan on täydellinen äiti heti kun saa vauvan syylinsä, vaikka ois miten paljon puljannu toisten vauvojen kanssa. Eikä varmaan kenestäkään semmosta tulekaan, vaikka ois kymmenen omaakin, aina voi tulla uusia tilanteita eteen, kun vauvatkin on kuitenkin yksilöllisiä. Eihän kaikki hiljene saamoin konstein tai imetys ei välttämättä sujukaan samalla tavalla toisella kertaa, kuin ekalla. Että siinä mielessä. Mut onhan se kamala vastuu, kun on tavallaan vastuussa ihan kokonaan toisen ihmisen olemassa olosta, se nyt ei vaan pärjää ilman meitä äitejä...
 
Ja sitä täydellistä äitiä tuskin on olemassakaan :) Ihan järkyttävän iso vastuu me ollaan kyllä päätetty ottaa, mut eiköhän kaikki suoriudu siitä kunnialla! Mä mietin välillä nyt jo, et osataanko me kasvattaa muksusta sitten mallikelponen ja täyspäinen kansalainen. Ja kaveri ei edes ole syntyny vielä :D
 
^ mieki oon miettiny ihan samaa aikoinaan ja uskalsin silti alkaa "tekemään" lapsia :D. Ja kyllä näköjään ollaan osattu, toivottavasti sama linja jatkuu jatkossaki. Sillon mietin, että en uskalla hankkia lapsia, enkä koiria, ko ei tiä tulleeko niistä yhteiskuntakelposia :D. No, koiraa en uskalla vieläkään, ko ei mulla ole hajuakaan miten niitä kasvatetaan!
 
Ei ne koiratkaan niin vaikeita ole kun vaan osaa sopivan rodun valita :) Itsehän siis en ole kasvattanu pennusta koiraa, mulle ostettiin aikanaan 4v "valmis" koira :D Mut vierestä seuraillu nyt vajaan vuoden yhtä koiranpentua ja omistajiaan ja hyvin menee ainakin tolla triolla. Kyllä mekin varmaan saadaan ihan hyvä ihminen kasvatettua vauvasta, kun molemmilla on tarpeeks järkeä päässä ja nyt jo jotain puhuttu, et mitäs jos esim meidän lasta kiusataan vaikka pihalla, et mitäs me tehdään sit jos nähdään tilanne jne ja aika yksiin menny mielipiteet ja ajatukset muutenkin. Ainakaan ei johdu meistä kahdesta jos lapsi menee "pilalle" :D
 
Mulla taas menee koirat vaikka "vasemmalla kädellä" kasvattaen, kun noita on niin monta kasvattanut. Sen sijaan vauvan suhteen olen ihan pihalla :D Olen _kerran_ elämässäni pitänyt pikkuvauvaa sylissä ja silloinkin se laitettiin mulle syliin kun istuin (äitinsä, kaverini kävi vessassa)  ja minen uskaltanu varmaan hievahtaakkaan ennenkuin kaveri tuli vessasta ja otti vauvan takas :D Mulla ei ole hajuakaan miten vauvaa pidetään tai miten sitä hoidetaan, mutta eiköhän ne siellä synnärillä sitten opeta :) Ja onneksi tuo mun mies on tuollanen vauvaihminen ja tykkää sylitellä aina kaikkien tuttujen vauvoja, joten sillä on kokemusta ainakin siitä sentään :)
 
Sarahin kirjotus oli kyl just niinku mun kirjottama.. :) tosin eipä miehelläkään taida olla sen enempää kokemusta ku mullakaan.. ollaan molemmat iha uunoja mitä tulee vauvan hoitoon.
 
Samanlaisia tuntemuksia äidiksi tulemisesta mullakin. En oo koskaan oikein ollu sinut lasten kanssa, että se ois jotenkin helppoa. Siskon lapset on "opettaneet" olemaan vähän rennommin. Sillon kun hekin oli pieniä vauvoja, se syliin ottaminen pelotti. Koko ajan piti niettiä onko pää oikein, onko siinä sylissä nyt hyvin muukin kroppa yms. Kerran kun olin hoitamassa pienempää tytöistä ja se oli sillon ihan vauva, niin sain kyllä vaipan vaihdettua, mutta neppareilla oleva kietaisubody ei meinannu mennä millään päälle. Loppujen lopuksi siitä jäi yksi "ylimääräinen" nappi, mut kyllä se body päällä pysyi :D Kyllä siinä varmasti vielä monta kertaa tulee miettimään miten mikäkin juttu pitää hoitaa, mutta eiköhän se jotenkin suju ja onneksi on ystäviä keneltä voi kysyä neuvoa vaikka keskellä yötä. Mitäs niissä valmennuksissa opetetaan? Eikö sieltäkin saa jo jotain tietoa perusjutuista?
 
Ihanaa, mä en märehdi yksin näitä kaikkia tulevia uusia asioita :) Joku juttu mulla vielä oli eilen illalla mielessä mikä piti tänne kirjotella, mut enhän mä enää sitä muista.

Mä en tiedä valmennuksista muuta, kun että meillä on yks kerta lähinnä synnytyksestä, yks oli joku missä on vauvaperhe/vauva+äiti kertomassa omia kokemuksia imetyksestä esim. ja yks parisuhteeseen liittyvä. Toi toka varmaan muotoutuu aika pitkälti sen mukaan mitä se vieraileva tähti kertoo ja mitä ihmiset uskaltaa ja kehtaa häneltä kysyä. Elokuun loppupuolella on meillä noi valmennukset sit.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top