Heinäkuun höpinät :)

Alussa kun imetti, niin ei oikein osannu kuin makuuasennossa imettää. Kyllä sitä sitte oppi, ko vauvan pitely tuli muutenki tutummaksi. Mutta sekin tuli yllätyksenä, että ihan pienenä lapsi saattaa syödä yhtä rintaa puol tuntia ja toista toiset saman verran putkeen! Eli alussa kannattaa olla malttia senki suhteen. Mie olin aina kuvitellu, että ei se syö ko hetken ja that's it. Niin tapahtuu sitte vähä myöhemmin. Ainakin meilä meni näin.

Liian aikasin nyt jälkeenpäin ajatellen mielestäni imetys loppu (kiinteät 4kk iässä, kokonaan tissiltä pois 6kk). Oisin voinu ehkä viivyttää sitä lopetusta sillä, että ois jättäny ne kiinteät suosiolla myöhemmäksi, ko poika kuitenki kasvo rintamaijolla hyvin. Ainoa vain että meilä oli välillä rintaraivareita, mitkä oli ihan hirveitä! Tuntui ihan avuttomalta olo, kun toinen ei suostunu imemään ja huusi vain. Sitte on ne tiheän imun kaudet (lapsi tilaa itelleen lisää maitoa), jolloin sai olla koko ajan imettämässä. Kaikesta huolimatta haluan imettää ja välissä sitä on kaivannutki :D. 
 


Mikä on pahin yhdistelmä tällä hetkellä. Mä olen raskaana ja miehellä on tänään polttarit.

AARGH :D

En tuu ikinä kestämään. Jotenkin on yli suuri pelko, että sille sattuu jotain tai kännipäissään tekee jotain tyhmää. Miten ikinä pärjäisin vauvan kaa kahdestaan?

Ne lähti joku puoltuntia sitten ja oon tyyliin itkenyt yhtä soittoa sen jälkeen.


Ei sillä ettenkö luottais mieheeni ettei se lähtis kenenkään matkaan. Mä en vaan luota alkoholiin. Mulle alkoholi on hirviö joka saa ihmiset tekemään hulluja ja sairaita asioita. Liittyy lapsuuteen... Mutta siis, uskon että kuinka ihana ihminen vaan voi painostuksella alkoholin alasena tehdä jtn niin väärää.

Sen lisäks kuitenkin sen verran epävarma olo itestä kun en oo mikään muodollisesti pätevä tällä hetkellä vaan enemmän just valas. Valaus ei muuten haittaisi itseäni, mutta sitten kun miettii jonkun nätin stripparin hetkuttavan itteään miehensä edessä niin mulla hajoo pää. 
 
Hehhee, kuulostaa aika tutulta Rosebud :) Mies oli kaverin polttareissa ja kaikki nää kuukaudet, kun oon tulevista polttareista ollu tietonen, oon kauhulla niitä odottanu :D Mut hyvin ne meni, ei ne ollu menny minnekään strippipaikkaan, ei täällä meilläpäin semmosia paikkoja oikein olekaan - onneksi :P Oon kyllä tehny selväks, etten strippareita oikein sulata. Oon sanonu, etten hyväksyis sitäkään että joku "tavallinen" nainen jossain baarissa vetäis miehen jonnekin vessaan antaakseen sylitanssia ja esitelläkseen tissejään tai vielä pahempi - alapäätään, ni miks mun pitäis hyväksyä että joku strippari niin tekee. Toinen nainen se stripparikin on vaikka sitä työkseen tekeekin.

Mut kyllä ihan tavalliset baari-illatkin vähän ahistaa mua. Mä en pelkää että pettäis, edes humalassa, mut oon kai niin omistushalunen että ahistaa ajatus flirttailevista kauniista naisista joiden keskellä se siellä baarissa pyörii :D Ärsyttää jos näkee vaikka kadullaki jonku toooosi nätin tytön ja huomaa että mieskin sitä vilkaisee :D Haluis vaan olla miehensä silmissä se AINOA nainen maan päällä joka on kaunis ja seksikäs ;) Mut eihän miehet luonnolleen mitään voi ja ne avonaiset paidat ja pitkät sääret vaan valitettavasti saa päät kääntymään.. Onneks mies kuitenki jaksaa ylistää ja kehua ni kyllä mä nyt tiiän olevani sen silmissä nätti :) Ja onneks tää on molemminpuolista, eli miestäkin ahdistaa päästää mua yksin minnekään kun ei tykkää jos muut miehet tulee mua iskemään vaikka muhun luottaakin ;) Ymmärretään siis toisiamme onneksi hyvin :D
 


Toi kuulostaa täälläki tutulta tuo "tavalliset" baari-illat ahdistus mistä puhuit :D Ja kaikki muut.


Sit kuitenkin jos nyt vielä lisää tähän sen, että kiva olla yksin kotona ku muut pitää hauskaa, ku ei oo ees kaveria, joka tulis seuraks..... Yksinäinen olo kun sitten se paras kaveri eli mies on poissa oikeesti koko päivän, illan ja yön.

Koskakohan muka oon viimeks nukkunut yötä yksin?? Hyi kamala :D
 
Yksinäisyydestä: Mulla on tän toisen kohdalla vähän samoja fiiliksiä kuin teillä. Ekan kanssakin oli, mutta silloin yhtäkkiä ympärillä olikin monta samassa tilanteessa olevaa ja mm. naapurin kanssa tutustuttiin ja tultiin todella läheisiksi kun meidän vauvoilla oli vain 2 kk ikäero. Nähtiin melkein päivittäin ja teki todella hyvää purkaa mieltä kaikesta vauvan hoitoon liittyvästä (molemmille kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä) sekä kaikesta muustakin mikä ei vauvaan liittynyt. Olin tästä todella kiitollinen. Nyt pelottaa hieman kuinka yksin jään lasten kanssa kun kahden kanssa ei niin vain lähdetäkkään joka paikkaan ja nyt samassa tilanteessa olevat ovat monien satojen kilometrien päässä. Olen todella huono löytämään ystäviä nuista kerhoista, koska olen melko hidas avautumaan ja tutustumaan ihmisiin. Toki kahden kanssa on eri tavalla kädet täynnä työtä ja päivät menee vaihdilla mutta olisi kiva saada välillä muutakin puhuttavaa ja seuraa kuin lapset. Toivottavasti nytkin saan joltakin "yllättävältä" taholta mammakaverin, jonka kanssa voisi ystävystyä. :)

Jälkivuoto: Se todellakin on hieman vaiettu aihe. Minulla sitä esikoisesta kesti noin 3 viikkoa runsaampana (pärjäsi yösiteillä) ja sitten siihen pari viikkoa päälle tiputtelemalla, jolloin pärjäsi pienemmillä siteillä tai pikkuhousun suojilla. Menkat alkoikin sitten vasta noin 7 kk synnytyksestä. Sairaalassa ollessa vuoto oli todella runsasta ja olin ihan yllättynyt, kun seuraavana päivänä synnytyksestä vessaan mennessä suorastaan holahteli reisiä pitkin (sori ällöttävästä kuvauksesta :)).

Toinen vaiettu aihe mielestäni on imetys. Olenkin toisessa topicissa kirjoittanut kun meillä se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Sitten myöhemmin kun olen monen kanssa asiasta jutellut niin onkin selvinnyt ettei se monelle muullekkaan ole itsestään selvää ollut vaikka siitä ei puhutakkaan. Meillähän siis poika oli ensimmäiset 9 päivää sairaalassa ja vasta 4 päivän ikäisenä pääsi ensimmäistä kertaa tissille. Nuo eka päivät pumppailin ahkerasti, jotta maito nousi. (En kuitenkaan yöllä vaikka sitäkin suositeltiin). Sitten kun tissille päästiin ja varsinkin kun kotiin päästiin niin eipä poitsu meinannut tissille oppia kun oli jo pullon makuun päässyt. Neuvolantäti vain painosti hirmuisesti antamaan tissiä (eikä korviketta) ja luopumaan rintakumista. Onneksi olin sen verran jääräpäinen etten liikaa kuunnellut vaan sitkeästi yritin kyllä rintakumin kanssa imettää, mutta kun se ei vaan onnistunut niin en halunnut vauvaa huudattaa ja pitää nälässä vaan annoin sitten pumpattua maitoa ja korviketta lisäksi. Tätä taistelua kesti siis 3 viikkoa ja parhaimmillaan mentiin siten että kun poika ei suostunut tissiä syömään niin samaan aikaan syötin pullosta kun pumppasin toisella kädellä (siis sähköisellä pumpulla). Siinä hermoja koeteltiin ja olin monta kertaa luovuttaa, kunnes yksi päivä keksin vaihtaa imetysasentoa. Aikaisemmin olin siis aina imettänyt istualtaan kunnes päätin kokeilla makuultaan. Siinä asennossa poika alkoikin yhtäkkiä imemään. Rintakumista luovuin (vastoin neuvolanohjetta) vasta kun imettäminen sujui ja kun poika osasi ilman sitä imeä. Mutta todellakin tuo imettäminen oli ihan parista päivästä kiinni että olisin luopunut siitä kokonaan koska olin ihan väsynyt jo siihen taisteluun ja neuvolasta vaan painostettiin ja tehtiin huono äitioloa jos ei imetä. Olenkin nyt myöhemmin monen kaverin kanssa puhunut tästä (varsinkin esikoisen saaneiden kanssa) ja painottanut, että kannattaa mennä omien vaistojen mukaan eikä liikaa kuunnella neuvolaa ja sitä painostusta. Mun mielestä hyvän äitiyden merkki ei ole imetys vaan nimenomaan se että hyvä äiti tyydyttää lapsensa tarpeet (eli nälän) ja on ihan sama mennäänkö korvikkeella vai rintamaidolla. Imetys ei ole mitenkään yksiselitteistä kaikille eikä välttämättä se tuleeko maitoa vai ei ole mitenkään itsestä kiinni. Sori tästä paasauksesta, mut tääkin on mun mielestä tärkeä asia ja ainakin itselle kun esikoisen sain oli järkytys kun imetyksen kanssa oli tuommoista taistelua. Olin nimittäin ajatellut asian vain siten että asia on siitä kiinni tuleeko maitoa vai ei. Eli varauduin etukäteen siihen, että mennään joko imettämällä, korvikkeella tai tämän yhdistelmällä. En ollut tajunnut, että asia voi olla niinkin, että maitoa tulee, mutta vauva vaan ei opi tissille. :D

Ja tuo Lme:n mainitsema imetyksen kesto on niin totta! Minäkin alkuun luulin, että vauva syö vain pari minuuttia ja se on siinä, mutta todellakin alussa saattoi helposti vierähtää puolikin tuntia ja vauva otti hetken torkut ja taas jatkoi kohta seuraavat puoli tuntia. Eli siis aikaa siihen alussa meni. Myöhemmin vasta selvittiin sillä parilla minuutilla. :D Nyt kyllä toisen kanssa hirvittää, että mitä kaikkea sitä esikoinen ehtii sillä välin tehdä jos tulee samanmoiset imetysrumbat. :D

 
Oonhan mä aikaisemminkin tiennyt, että mulla on aivan mahtavia ystäviä, mutta teidän juttuja luettuani osaan kyllä taas arvostaa heitä enemmän. Herkkää tekstaria lähti kiitokseksi ystäville <3

Mulla on aika laaja sosiaalinen piiri ja siitä saan kyllä kiittää futis-harrastusta. Sitä kautta on tutustunut niin moniin ihmisiin, joiden kanssa on löytynyt yhteinen sävel. Ja toisaalta, mun paras kaveri, jonka oon tuntenut tarhasta asti, asuu 250km päässä ja on 1-vuotiaan pojan äiti (olen ylpeä kummitäti) eikä välimatka meidän yhteydenpitoa ole yhtään vähentänyt. Soitellaan ja kyläillään toistemme luona ja mikä onni, meidän miehet tulee myös todella hyvin toimeen! Myös pari yhdessä tehtyä ulkomaanreissua on takana ja toivottavasti monta myös edessä :)

Toivottavasti noista perhekerhoista aukeaa mahdollisuuksia ystävyyksiin. Kyllä aikuisenakin on mahdollista ystävystyä, vaikka se ei ehkä olekaan ihan niin yksinkertaista kuin esimerkiksi opiskeluaikana. Muutama hyvä ystävyyssuhde on löytynyt myös työelämästä, vaikka omasta mielestäni oon aluksi aina uusien ihmisten kanssa melko varautunut, kunnes sitten ns. pääsen vauhtiin.

Mun haasteena lapsen syntymän jälkeen on todennäköisesti riittävä yhteydenpito olemassa oleviin ystäviin ja myös se, että en jämähtäisi kaveeraamaan vain äitien kanssa vaan säilyisi välit myös niihin lapsettomiin.
 


Mäkin koko ikäni pelannut melkein futista, mutta nyt muuttaessa sekin jäi ja kaverit siinä samalla... Vaikka muutin vain espoosta vantaalle, on se jännä juttu.
 
Ei todellakaan ole paljon juttelua kuullut tuosta jälkivuodosta ja imetyksestä. Ainakaan sellaista todellista, onneksi ootte ihmiset nyt täällä jakaneet! :) Mulle esikoisen odottajana oli aikamoinen yllätys, kun n. rv 20 alkoikin rinnat vuotaa ja ihan aika tavalla.... Muutamana päivänä töissä hävetti ihan kunnolla, kun huomasin, että on läntti tissin kohdalla... No niinpä sitten kiireellä ostamaan noita kestosuojia rintsikoihin ja ovat olleet kyllä nyt yötä päivää käytössä. Yöllä etenkin sillon aiemmin vuosi, kun en oo yöllä pitänyt rintsikoita, nyt on sit saanut opetella nukkumaan toppi päällä, ettei tarvii joka päivä lakanoita vaihtaa... Ja ei kyllä tästäkään kovin neuvolassa puhuttu, mainitsin kyllä sit ite jollain kertaa, että mulla on alkanu rinnat vuotaa, että joudun käyttämään suojia, niin terkka vaan totes varmaan jotain että "ahaa". Ja siinä se. Tulkitsin, että kai se on ihan tavallista ja kyllä oon jostain palstoilta siitä muutamalla sanalla lukenu :D
 
Mulla myös rinnat tihkuneet jostain rv 20 lähtien, mutta ei sentään ihan tohon malliin. Yön jälkeen voi olla topissa/t-paidassa märkä kohta rinnuksella, mutta normiliiveistä ei ole ainakaan vielä tullut läpi. Täytyy varautua, jos alkaa tulla enempi. Äitini ja kälyni kanssa tuosta puhuin ja kummallakaan ei ole tipan tippaa tullut ennen synnytystä.
 
Nonni! Remppa ja muutto vihdoin ohi. Kyllä monet itkut tuli väännettyä ja tavaroita heiteltyä mutta nyt on valmista! Pääsimmekin jo muuttamaan torstai illalla kun saimme just just maalattuu kämpän valmiiksi ja nyt on viimosetki laatikot purettu ja jalat on kyllä niin kipeät ja turvoksissa. Malttanu nukkuukkaa tai syyä kunnol ku ei oo halunnu jättää kesken. Mulla jotenki pakko aina purkaa kaikki kerralla. Enne ei malta levätä :P Mies aina välillä otti kädest kii ja talutti istuu ja laitto lautasen etee ja sano että SYÖ!
Mä oon kans sellane kontrolli friikki ku sä etuli et oli pakko koko aja olla kyylään et tekihä mies kaiken niiku halusin ja sit saatoin just viiä tavarat käsistä ku "väärää paikka" oli niitä laittamassa  :D Mies aina silloin sanoi "mäkin rakastan sua".

Meillä kävi netin kans tuuri että se kyllä toimi jo silloin perjantai aamuna kuten ne lupas mut en malttanu jättää tavaroiden purkua keske. Kerranki Sonera toimi!
 
Rosebud, missä jengissä pelasit futista?? Mäkin muutin Espoosta Vantaalle, ja pelannu melkeen koko ikäni futista...
 
Mä pelasin hoogeessa ennen ku se yhdisty fc espoon kanssa. sit siinä siirtorulianssissa meni into kokonaan...taisin vaan pelata vanhemmissa kun sinä...?
 
Mä näi yks yö unta, että syntyi poika ja painoi vain 4800g (kun esikoinen oli 5050g). Saapinähdä oliko enneuni :D

Mulla on kans kaveriporukka vahtunut aikalailla. Ei mulle kyllä jäänyt peruskoulusta mitään "parasta kaveria", mutta nekin kaverit on jäänyt pois. Mutta äitiys on luonut todella paljon suhteita. Ja muille lasten äideille keksii varmasti jutteluaihetta. Mikäpä parempi keskustelun aihe kuin oma lapsi. Asun todella korvessa, mutta jostain ihmeen kummasta tässä parin kilomerin säteellä on 3 lasta, jotka on sytynyt 2011 niinkuin omanikin. Ollaan heidän kanssa vietetty aikaa kun kaikilla on vapaata. Toinen näistä äideistä on mun yläasteaikaisen hyvän kaverin isosisko :D ja toinen muuttanut muualta. Äitiys ennemmin korjasi mínun yksiäisyyttä.

Imetyksn otin todella haastavana, koska äitini eikä siskoni ole pystynyt imettämään kun maito ei vaan noussut. Itsellä nous onneks hyvin ja imetinki 8kk asti (enkä olisi lopetanut vieläkään jos olisin pystynyt raskautumaan imetysaikana, mutta toimi meillä turhan hyvänä ehkäisynä).
 
Mullakaan ei kyllä lapsensaanti vaikuttanut oikein mitenkään kaveripiiriin tai sosiaaliseen elämään. Tai no okei, ehkä se nyt kuitenkin vähän hiljeni :D Suurin muutos on varmaan ollut miespuolisissa kavereissa, jotka ovat tavallaan "hylänneet", mutta toisaalta ymmärrän, ettei seurani ehkä ole yhtä kiehtovaa nyt vauva kainalossa kuin ennen baarin tanssilattialla tai festareilla. :) Kavereita ja tuttuja on tullut muutama lisää, joiden kanssa olen lähentynyt entisestään, kun he ovat odottaneet samaan aikaan kuin minä jne.

Vauvakerhoihin ei ole tullut mentyä, on niistä sellainen mielikuva, että on aika kuppikuntien täyttämiä ja että saattavat todella tympeästi ottaa uusia ihmisiä vastaan. Ja tällaisissa tilanteissa, joissa tuntuu, että "tyrkytän" seuraani, niin olen ihan tosi surkea! Voi olla, että jos kavereita ja ystäviä ei olis näin paljon, niin varmaan olisin käynyt katsomassa noita kerhojakin... Joku vauvajumppa tai vastaavahan vois olla ihan huippuhauskaakin! Saas nähdä, miten sitä nyt sitten jumittuu vain kotiin, kun on kaksi pientä. Ei ole varmaan lähteminen ja käyminen paikoissa kovin yksinkertaista...

Mulla on aikamoinen asennevamma tota imetystä kohtaan. Olen jo nyt ihan varma, ettei imetys onnistu nytkään ja ei huvittaisi edes yrittääkään! Esikoisen kanssa se ei sujunutkaan, vaikka niin ensin sairaalassa luulinkin. Vauva oli silloin aika itkuinen enkä tiennyt keltanokkana yhtään että miksi. Eikä kyllä kukaan ollut neuvomassa. Maito ei koskaan noussut ja vikana päivänä sairaalassa ehdotin hoitajalle, että voinko punnita vauvan syömisen jälkeen, kun kuulin huonekaverin tehneen niin. No, siinähän selvis syy itkuisuudelle, ei saanut raasu tarpeeksi maitoa! Kotiin lähdettiin ohjeella, että pitää antaa lisämaitoa. Kotona imetin minkä pystyin ja väleissä pumppasin maitoa, että se maito lähtis nousemaan, mutta eipä vaan noussut. Lopulta koin sen 20 mll imettämisen niin turhaksi, että päädyimme korvikkeeseen kokonaan. Aluksi oli siitä ihan kauhea morkkis, mutta nyt kun katselen tuota pikkumiestä, joka on aivan terve ja hyvinkasvanut, niin väliäkö sitten tuolla! Ei munkaan mielestä sillä imetyksellä sitä äitiyttä sitten mitata. :) 
 
Mietin tässä että milloin pitäisi huolestua: tänään taitaa olla kolmas päivä putkeen kun vasemmassa kyljessä tuntuu ikävää vihlontaa ja pistämistä. Tunne tulee aina välillä, ja on pahempi jos lähden liikkeelle. Mutta kipu myös helpottaa aika ajoin. Kauan sitä pärjäsinkin ennen mitään varsinaisia raskausvaivoja! :) Töissä on kyllä ollut vaikeaa pari päivää kun väsyttääkin vielä ihan mielettömästi... En ole jaksanut myöskään liikkua yhtään, en edes lenkkeillä koiran kanssa. Tuntuu että tuo maha on jo niin valtava! Miten iso siitä oikein tuleekaan ja kuinka vaikeaa tästä olosta vielä tulee.... :/ 
 
Vilukissa, soita neuvolaan ja kysy! Kyllä ne osaavat parhaiten sanoa pitäisikö huolestua vai ei. Mä ainakin soitan sinne aina kun epäilen vain vähänkin, niin ainakin ajatukset rauhoittuvat... :) Joka tapauksessa älä huolestu liika jos se vihlontaa ja pistämistä ei ole kauhean voimakasta! Minullakin oli ja aina vain oikealla. Kuulema ihan normaalista vko 18-24 ja liittyy jotenkin kohdun kasvamiseen. Mutta soita ihmeessä neuvolaan ja varmista että tästä sinullakin on kyse!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top