Heinäkuun höpötykset

Eilen käytiin äitipolilla ja hyvin oli poika kasvanut, jopa paremmin kuin siskonsa kolme vuotta sitten rv 31+1. Jos nyt odotellaan laskettuun aikaan asti, niin syntymäpainoa n. 3400g tällä kasvuvauhdilla. ...Ja taas sai ruokailuohjausta, miten pitää pitää sokerit tasaisina!!! No eipä tässä raskaudessa niitä "kasvattavia sokeripiikkejä" vielä ainakaan ole näkynyt, joten oma-aloitteisesti siellä kasvaa. Toisaalta odotan, että lapsonen syntyisi jo ennen 38. raskausviikkoa, koska esikoinen syntyi 38+1 ja kohdunsuu oli kiinteä ja kova syyskuun alkuun asti. Nyt oli jo kohdunsuu vähän pehmennyt, vaikka kohdunkaulalla pituutta riittikin. Vielä pitäisi mennä synnytystapa-arvioon kuulemma rv 38+1, mutta kovasti toivon, että tuon ajan voisin perua ja lapsi olisi jo maailmassa. Nyt oli kääntynyt pää alaspäin, tai huomasinhan minä sen, kun viikonlopusta alkaen potkut ovat osuneet pääosin mahan yläreunaan. Vieläkään ei ollut kovin kuvauksellinen lapsi, pusuhuulet nähtiin ultralla, mutta muuten laittoi kyllä kädet naaman eteen tiukasti, siis se 3D-kuva jäi saamatta, vaikka olisi ollut kuinka mukava muisto tästäkin. Toisaalta pianhan sen pienen saa käsivarsilleen ja näkee ihan oikeasti, minkälainen pieni pippurinen mies siellä on kasvanut. Esikoinen oli kyllä polilla edelleen sitä mieltä, että sisko siellä on ja nimeksi tulee Helmi! :D

Tänään mies on mun isän äidin luona tekemässä ulkorakennuksen kattoremonttia ja ollaan tyttösen kanssa kaksin kotona, huominen menee ilmeisesti samalla kaavalla. Laitoin miehelle rasiallisen ruokaa mukaan, niin ei heidän tartte miettiä, mitä syövät siellä, riittää, kun lämmittävät valmista. Viimeksi oli mun täti luvannut ruokkia työläiset, mutta eipä ollut tätiä näkynyt soppakattilan kanssa ruokaa tarjoamassa. Lapsonen oli aamulla miehen lähtiessä sitä mieltä, että hän lähtee isin kaveriksi tai ainakin äiti lähtee hänen kanssaan bussilla perästä ja sit otettais meidän auto ja ajeltais kuulemma mummun luo kahville. Jäätiin kuitenkin kotiin, kun ei äidillä ollut "paukkuja" lähteä reissuun. Anoppilassa pitäisi käydä tässä joku viikonloppu, niin ei tarvitsisi ihan lähellä sitä laskettua aikaa enää sinne mennä, matkaa kuitenkin 200km, eikä se autossa istuminen enää loppuvaiheessa tuntunut esikoisenkaan aikaan mukavalta. Nyt sunnuntaina mennään kuitenkin käymään Mikkelissä ja kysytään, haluaisiko miehen opiskelukaveri vaimonsa kanssa tulla meidän pojan kummeiksi. Nimeä ei "pikku-ukolla" vielä ole, suunitelmia kylläkin. Miten teillä muilla, joko nimet ja ristiäiset/nimiäiset pyörii mielessä? Minä olen jo kaiken suunnilleen suunitellut. Ajattelin, että pidettäisiin samalla tavalla kuin oli esikoisenkin aikaan, eli vuokratilat seurakunnalta (sieltä myös liinat, astiat ja ruokien esille pano) ja tarjoilut jaoin "osallistujien kesken", koska mummot halusivat auttaa. Voileipäkakun tein itse, täytekakun ostin valmiina, pullaa ja kuivakakkua "tilasin" mummoilta. Olin tosi tyytyväinen tähän järjestelyyn, samoin mieheni ja näillä puheilla nämä seuraavat ristiäisetkin tulevat saman kaavan mukaan.

Ihana ilma meillä täällä, käytiin aamusta jo puistossa ja nyt on tyttönen unilla. Nukuin minäkin jonkun tovin ja kohta pitäisi kyllä herätellä tuo neitonenkin tuolta. Sitten ois aika etsiä välipalasta, mitähän tänään keksisin. Kävisköhän jossain "kahvilla"... Vaikka enhän minä kahvia edelleenkään alas saa. Ja näin nättinä päivänä vois kyllä aloitella sen vauvan vaatteiden pesun tuonne kaappiin odottamaan tulijaa. Oispahan jotain jo valmiina. :)
 
Kyllä on taas veto poissa, että hoh-hoijaa vaan...

Kotiuduttiin tuossa ultrasta vaihteeksi.
Pikkuisella kaikki hyvin, hyvin kuulemma kasvaa ja lääkärin mukaan koko vastaa viikkoja, 2,2kg näyttää merkinneen korttiin. Näytti jotain kaaviota ja paino näytti menevän ylä- ja alakäyrän välissä, eli hyvä juttu.
Ottivat pikkuiselta sydänkäyrän ja sekin näytti kätilön mukaan hyvältä.
Reilun 3 viikon päästä taas uudestaan ja sillon varmaan tehdään samalla se synnytystapa-arvio.
Lääkäri tutki myös niitä mun paineita ja käski käydä neuvolassa mittaamassa ne paineet sillä mun omalla mittarilla. Jos paineet on siellä samanlaiset kuin yleensäkin mulla neuvolassa sillä mun omalla mittarilla (ettei siinä mun mittarissa ole mitään vikaa), niin käski lopettaa lääkityksen. On kuulemma liian alhaiset paineet, vaikka se lääkityskin on lääkärin mukaan surkean pieni.
Oli taas sen sortin lääkäri, ettei oikein viittinyt kysellä siltä mitään saatika sitten pyydellä mitään kuvia. Sanoin miehellekin, että nuo kätilöt on ollu tosi mukavia, mutta lääkärit ihan persiistä. Níiden lääkäreiden kanssa on sellanen tunne, että ne vaan haluaa hoitaa hommansa nopeasti ja päästä susta äkkiä eroon. Toisaalta ymmärrän, mutta kyllä sitä silti toivois, että vois hyvillä mielin kysellä itseään askarruttavia asioita. Tai pyytää selittämään, että mitä mittoja se siellä ottaa ja mikä osa vauvasta nyt näkyy ruudulla, mutta ei... Sinällään tympii käydä noissa ultrissa, kun tuntuu ettei siitä jää itelleen mitään käteen. Ei muuta kuin, että lääkäri tutkii ja toteaa, että hyvältä siellä kaikki näyttää ja antaa uuden ajan. Onhan se tieto siitä, että vauvalla on kaikki hyvin tietysti se tärkein, mutta joka tapauksessa tuntuu joka kerran jälkeen, että jää sellainen tyhjä olo... :(

Vaatehankinnoista sen verran, että osaatteko sanoa (te joilla on lapsia entuudestaan), kuinka paljon niitä kokoa 50 olevia vaatteita kannattaa hankkia?
Tuntuu että niiden löytyminen kaupoista on kiven alla, kun suurimmassa osassa vaatteissa pienin koko on 56.
Miten pian se vauva kasvaa sen kokoiseksi, että pitää siirtyä siihen kokoon 56?
En viitsisi turhaan hankkia kaikenmaailman vaatteita, jos jäävät pian pieniksi. Enkä toisaalta halua olla koko ajan pesemässä pyykkiäkään.
Meillä on tällä hetkellä pikkuiselle kokoa 50 olevia vaatteita:
- 5 housut
- 7 bodya/potkupukua
- ohut haalari alkusyksyyn
- 3 sukat pienintä mahdollista kokoa (tiedän ettei niitä monia tarvita)
- pari myssyä

Vieläkö tässä on lähettävä kaupoille ehtii lisää, vai...?!
 
SweetSeptember, et todellakaan tuu tarvitsemaan noin paljoa koon 50 vaatteita. Ne menee pieniksi vähintään kahdessa viikossa. Esikoisen vauvavaatteet kävin vasta läpi ja siellä ei ollut kuin yksi 50cm body ja sitä ei montaa kertaa käytetty. 56cm on ihan ok, ei se alussa haittaa jos joutuu hieman käärimään hihoja ja suurin osa vaatteista on kuiteskin puuvillaa niin ne pieneneekin joka pesukerran jälkeen. Meidän poika oli syntyessään 54cm ja ekan kuukauden sisällä tuli 3cm lisää. Varasin huomiselle lääkäriajan, epäilen kärsiväni poskionteluntulehduksesta. Pari viikkoa sitten tuli eka kurkku kipeeksi ja sitten ala ja yläleuka, minkä jälkeen menin ihan tukkoon. Meni paremmaksi kun höyryhengittelin ja viikon ajan on ollut vaan vähän tukkoinen ja kurkku hieman kipeä. No eilen illalla iski taas alaleukaan kipu ja yöllä teki oikein kipeetä, aamulla tuntui myös yläleuassa ja sellanen kumma olo poskessa. Kaikki kivut siis vaan vasemmalla puolella. Näin koko viime yön unta että kauhee reikä hampaassa. :) No, toivon mukaan selviää, hieman hirvittää jos nyt pari viikkoa on ollut joku kova tulehdus jossain, siis jos se vaikuttaa vauvaan. Inhottavaa. Lauantaina tuli muuten ensimmäisen kerran säännöllisiä kipeitä supistuksia. Reilun tunnin aikana 6 kpl ja pari tuntia sen jälkeen vielä muutama. Ihan mielenkiinnolla odotan jos niitä tulee paljonkin ennen kuin pääsee tosi hommiin. Nää oli siis just sellasia millä mun ensimmäinen synnytys alkoi. Niinhän ne sanoo, et jos vielä näillä viikoilla mennään niin lepäillä tai lämpimään suihkuun ja usein ne sitten laantuu ja jos sitten ollaan siellä lasketunajan paikkeilla voi kokeilla jospa ne jatkuis vaikka kävelylenkin avulla. Niin tein silloin ekalla kerralla ja voin sanoa että ei me kovin kauas päästy kävelemään, ennen kuin oli ihan pakko päästä kotiin, en viittinyt tuolla ulkona ulista. ;) Noista vaatteista vielä että oon nyt kaikki vauvanvaatteet pessyt ja silittänyt. :) Sairaalakassikin on jo melkein valmis. Täällä pitää olla omat vaatteet sekä vauvalle että itselle, kun usein pääsee sinne hotellin puolelle tyylin tunti vauvan syntymästä. Ainoa mitä sieltä löytyy on vaippoja ja siteitä. Tälläkertaa pakkasin hieman enempi vaatteita itselle, mulla epiduraalin takia kastui yhdet housut täysin, kun en tuntenut että pitäis päästä pissalle. Nousin tuolista ja pissat vaan valahti housuihin. ;) Taas näitä juttuja mitä ei ollenkaan kaipaa kokevansa uudelleen...
 
Kiitti vastauksesta, Tuisku12 :)
Vähän oon arvellukin, ettei niitä koon 50 vaatteita ihan hirveästi tarvita.
Vaikkakin veikkaan, että meidän pikkuinen syntyy alle 50 senttisenä, kun ei kummankaan suvussa ole päälle 50 senttisinä synnytty.
Mutta joo, täytyy sit panostaa enemmän niihin koon 56 vaatteisiin. Ja eihän se tosiaan haittaa alkuun vaikka vähän joutuu lahkeita tai hihoja käärimään, kun vauva ei pahemmin liiku. Ehkä ne liian isot vaatteet on sit myöhemmin hankalammat, kun pikkuinen ryömii, leikkii tai opettelee seisomaan ja kävelemään.
 
SweetSeptember: oon ostanu ihan vaan muutamia 50 koon vaatteita ja käyn sitten hommaamassa lisää, jos syntyy  aikaisin ja tarvii noita pienempiä.. Ite oli 52 ja mies 53 cm syntyessään niin en uskaltanu ja molemmat ollaan painettu siinä 4 kg :) Kaverin vauva joka syntyi nyt hieman ennen laskettua aikaa niin sille vielä ne 50 cm vähän isoja eli riippuu vähän milloin syntyy.. Tosin niitä isompia voi sitten vähän kääriä.. joku taas oli sitä mieltä ettei oo kiva kääriä, vaan pukea sopivan kokoisiin... eli ihan kuinka ajattelee! :) ittellä ei tosiaan aikaisempaa kokemusta, mutta yhteenvetoa tuttujen puheista. Oon nimittäin yrittäny psyykata itteäni, että saattaa mennä ylikin.. niin en sen takia oo uskaltanu hirveeti ostaa ihan noita pieniä.. mutta voihan se olla, että niillekkin tulee tarve.. tulevat viikot näyttää! :D jos syyskuussa on viileää niin "kotiinhaku fleecehaalari" on mulla jopa kokoa 62.. ettei jää heti pieneksi.

Synnytys: Pyöriikö muilla kovasti jo mielessä? Oon huomannu nyt parin viikon aikana kokeneeni ajoittain jopa pientä synnytyspelkoa.. aiemmin en pahemmin ajatellu edes asiaa.

Neuvola: Mulla ollu pari kertaa nyt sijainen ja oikeen ärsyttää, kun se vaan ottaa kaikki mitatukset ja testit ja merkkaa korttiin ja kysyy lopuksi oliko jotain kysyttävää ja toteaa, että kaikki hyvin (sit saa jälkeenpäin tutkia korttia) ja sit saattaa herätä jotain kysyttävää jälkeenpäin.. mut kai se riittää, kun ne toteaa et kaikki hyvin.  Mun oma neuvolatäti kertoo aina tuloksen ja kommentoi jotain.. tottunu liian hyvään.. ;)

Kosmeettisista haitoista: Täälä ei vielä ainakaan raskausarpia.. maksaläiskiä on jonkin verran tullut kasvoihin.. : / meillä äidin puolella aika monella naisella niitä kasvoissa eli osasin myös odottaa. Turvotusta oon nyt jaloissa huomannu parin päivän aikana (heti neuvolan jälkeen, kun olin kehunu ettei mitään turvotusta.. :)
 
Sokereista, raskausdiabeteksesta ja vauvan kasvusta:

Mulla oli rv 27 yksi arvo (1 h arvo) vähän koholla sokerirasituksessa, mutta kotitestausviikolla arvot olivat jatkuvasti tosi matalat, ja nyt mittailen enää satunnaisesti (silti useammin kuin neuvolasta suositeltiin, koska siskot ovat saaneet jättiläisvauvoja ja pelkään että tästä tulee samanlainen lähemmäs 5-kiloinen järkäle). Mulla on nyt viimeisen kolmen viikon aikana alkaneet sokerit nousta satunnaisesti vähän miten sattuu, ja kyllä ahdistaa... Syön tylsänä ihmisenä aina samanlaisen aamupalan, ja ennen rv 30 kun olin vielä töissä, se nosti sokerit korkeintaan 5,8:aan. Nyt lomalla sama aamupala nostaa sokerit lähemmäs seitsemää, ja tänään arvo oli 7,8 eli juuri hälyrajalla. Vain yhden varsinaisen rajanylityksen (eli yli 7,8) olen bongannut tähän mennessä, ja sen syy oli selvä (paljon valkoista riisiä, hyvin vähän rasvaa ja kuitua aterialla + makea jälkiruoka testimielessä, kun siihen asti arvot olivat olleet jatkuvasti naurettavan matalalla). Myös sellaiset ilta- tai välipalat, jotka vielä kuukausi sitten nostivat sokerit hädintuskin paastorajan yli (esim. ruisleipää margariinilla ja raejuustolla, maustamatonta jogurttia ja joku hedelmä), saattavat nyt nostaa lähemmäs seiskaa.

Voiko raskausdiabetes pahentua loppuviikkoja kohti? Mitenköhän paljon noita yli rajan arvoja tarvitaan, että ne kasvattavat vauvaa liikaa?

Ahdistaa, kun en yhtään tiedä missä mennään vauvan kasvun suhteen. Sf-mitta menee keskikäyrän alapinnalla, mutta eihän se kerro kaikkea. Mittaustuloskin riippuu kai myös vauvan asennosta, ja tämä on nyt viihtynyt aika paljon poikittain... Nyt on tosi huono omatunto kaikista "repsahduksista", esim. vähähiilihydraattisen aterian jälkeen pari palaa suklaata tai puolikas muffinssi, siitäkin huolimatta että olen monta kertaa testannut ettei esim. pieni määrä suklaata tasapainoisen aterian yhteydessä ole hetkauttanut arvoja lainkaan.

Seuraava neuvolakäynti on vasta 4 viikon päästä, ja se onkin jo painoarvioultra. Melkeinpä toivoisin (no en tietenkään oikeasti), että tulisi jotain muuta asiaa neuvolaan ja ultraan sitä ennen, että voisi puhua tästä ja ehkä tarkistaakin kasvun... :-/
 
Supistuksista: 

Täällä oli viime viikolla harjotussupistuksia vähän turhankin usein (sängyssä kun vähänkin liikahti, niin maha pinkeenä. ja alavatsaan välillä koski. Ja minä kun olin jo kerennyt lueskella vaikka mitä netistä, niin huolestuin ja soittelin neuvolaan, josta aikaistivat neuvolalääkäriä. Eilen käytiin siellä lääkärissä (31+5) ja kohdunkaulaa oli jäljellä 2-2½cm, ja saatiin varalta lähete äitipolille ultraan jotta näkee että kaikki on kunnossa. Nyt pitäs vaan yrittää ottaa vähän rauhallisemmin, mikä on yrittäjänä melko vaikeaa..

Vaatteista:

Itse ajattelin hankkia parit 50cm vaatteet ja enemmän sitten niitä 56cm. Täällä vaatteiden pesu jäi vähän vaiheeseen kun pesukone päätti sanoo ittesä irti.. Pari koneellista kerkesin pesemään. 

Unista: 

Nyt oon parina yönä nähny unia synnytyksestä ja sitten synnytyksen jälkeisistä päivistä. En tiiä liittyskö tuohon lääkärissä käyntiin, kun tajusi että ei siihen välttämättä ole edes sitä kahta kuukautta. 
 
Lillii: Itekin ajattelin nyt pitää taukoa vaatteiden hankinnassa ja katsoa, että minkä kokoinen typy sieltä tulee. Joutaahan niitä vaatteita sitten ostamaan lisää, jos huomaa ettei nykyiset riitä. Noilla nykyisillä pääsee jo kuitenkin hyvin alkuun :)

September: Tiedän tuon pelon liiankin hyvin ja vaikka tällä hetkellä oma muksu vastaa kokonsa puolesta viikkoja, niin silti pelkään jotain äkillistä kasvupyrähdystä.
Se sf-mitta on kyllä niin harhaanjohtava, jos sen perusteella alkaa vauvan kokoa laskemaan. Itellä se on mennyt koko raskauden ajan sen yläkäyrän yläpuolella, eikä tuolla tosiaan mitään jättivauvaa ole.
Vastasiko vauva viikkoja siinä rakenneultrassa? Eikö teillä seurata sen kasvua, kun sulla on kerta raskausdiabetes? Oisin kuvitellu, että myös sen takia sitä kasvua seurattais.
Kun itse puhuin kerran terkkarilleni niistä peloistani, että tulee iso vauva, niin hän sanoi, että voidaan tarvittaessa siellä neuvolassakin tehdä ultralla painoarviota. Se nyt ei ole sitten meidän tapauksessa ollut tarpeen, koska käyn siellä äitiyspolilla niissä kasvunseurantaultrissa.
Miten sulla on neuvola vasta neljän viikon päästä? Eikö niitä pitäisi olla tiuhempaan jo tässä vaiheessa? Voi kait sitä soittaa sinne ja kysyä, että voisiko tulla aiemmin. Sanot että ahdistaa ja pelottaa ja pitäisi päästä tarkistukseen ;)

Herkutteluista: Vaikka itselläni ei sitä raskausdiabetesta ole, niin silti omatunto soimaa, jos erehtyy herkuttelemaan. Nyt viime aikoina on tosiaan iskenyt aivan mieletön makeanhimo ja on tullut kyllä annettua periksi tuolle himolle ehkä liiankin usein. Edelleen odotan niin sitä hetkeä, kun kroppa on taas täysin oma ja saan syödä mitä haluan. Koskee muutakin kuin pelkkiä herkkuja :))

Kropan muutoksista: Tää mun maha on kyllä melkoinen arvoitus, mitä tulee kokoon. Joinain päivinä maha on tosiaan hävinny melkein kokonaan ja joinain päivinä näyttää kuin ois rantapallo paidan alla. Mahan muoto on kuitenkin selvästi erilainen ja siitä sen selvästi tunnistaa, että raskaana ollaan.
Rinnat ei ole minusta kasvaneet yhtään tai ole millään tavalla turvoksissa. Välillä olen epäilly, että ne ois peräti hieman kutistuneet. Kuppikoko on kuitenkin ennen raskauttakin ollu sen E, että eipä näissä yhtä selvästi muutokset näy, kuin pienissä rinnoissa. Sitä kirkasta ja välillä valkoistakin nestettä tulee kuitenkin välillä reilustikin ja siitä todisteena mm. aluslakana mun puolelta sänkyä, joka on täynnä länttejä. Täytyiskin vaihtaa lakanat ja ruveta nukkumaan jonkun pyyhkeen päällä.
Raskausarpia on nyt ilmestynyt pari molemmin puolin napaa. Ovat aika lyhyitä, mutta punertavia. En ole jaksanut kummemmin niiden takia stressata.
Enemmän stressaan tuon mun alavatsan takia. Koska mun oma paino on pudonnut raskauden aikana olen alkanut epäillä, että alavatsasta ois lähtenyt rasvaa. Roikkuu meinaan niin pahasti sellainen löysä pussi tuolla alavatsalla, että inhottaa ;(
Kauhulla olen miettinyt mikä homma on sitten raskauden jälkeen yrittää saada tätä kroppaa kuntoon...
 
Jeps, lääkärissä käyty ja poskiontelothan ne kiukuttelee. Sain kortisonisuihkeen kahdeksi viikoksi ja vielä varuiksi antibiootin, en kyllä usko että tarvii antibioottia siis jos ei kuumetta osta. Apteekissa sitten pelotteli mut tosta nenäsuihkeesta oikein kunnolla vaikka lääkäri lupas että näin loppuraskaudesta voi hyvin käyttää. Jotenkin epämiellyttävä vanha farmaseutti, luki kaikki varoitukset ja totes vaan että jos nyt itse uskallat ottaa. :( Joo, siis siellä luki että on aiheuttanut eläinkokeissa rakennevikoja, mutta myös että näin ei pitäisi olla ihmiselle. Ja eipä niitä nyt enään näillä viikoilla synny. Otan kuiteskin tota ihan mielellään kun kärsin kovasta särystä ja vedän siihen sitten kauheesti särkylääkettä. Noista kosmeettisista haitoista, mulla ei oo tullut yhtään raskausarpia, ei esikoisesta eikä nytkään. Oon rasvannut joka päivä, mutta kaipa se on geneettinen juttu. Rinnat kasvoi yhdellä koolla heti raskauden alussa C muuttui D kuppiin, niin kävi viimeksikin. Vähitellen sitten imetyksen aikana, tais olla kun poika oli 8 kk ne laski omaan kokoonsa. Niin ja sitten kun lopetti imettämisen ne kutistui entisestään, mutta onneksi kk lopetuksen jälkeen palautuivat hieman. Mutta eipä ne koskaan tuu olemaan niin kuin ennen raskauksia. ;) harmi juttu! Mulle oli kaikkein järkyttävin vaihe siinä vaiheessa kun poika oli 3-4 kk, kun hiukset alkoi lähtemään. Raskauden aikana kroppa tuottaa niin paljon kasvuhormoonia, että normaalia hiusten lähtöä ei oikeastaan ole. Sitten muutama kuukausi raskauden loputtua tippuu kaikki ne hiukset jotka olis normaalisti tippunut noiden 9-12 kuukauden aikana. Siis se oli ihan kamalaa, hiuksia oli joka paikassa ja lopulta tuntui että puolet oli poissa! Sitten sitä alkoi kasvattaa sitä uutta, mikä näyttää aikas hauskalta, varsinkin kun on pitkät hiukset. Nyt ne uudet hiukset on n. 10-15cm pitkät ja vanhat 40-50cm. Syksyllä pääsee sitten kasvattamaan uutta kerrosta. :) Mulle toi hiusjuttu oli aika kova paikka. Nyt täytyy toi poika saada hereille, kannoin se tuolta sängystä sohvalle jo reilu tunti sitten, mutta vieläkin vetää sikeitä. Saa nähdä miten käy nukuttamise kanssa illalla! Ihanaa, mennään koko perhe illalla syömään merenrantaan ja täytyy nyt nopeesti saada välipala aikaan ja koiran kanssa sitten ulos.
 
Sokereista: Mulle sanovat äitipolilla, että herkimmin nousee arvot just 27-35-viikoilla, joten vielä pitäisi jaksaa jatkaa piikitystä. Yhtään raja-arvoa en kyllä vieläkään ole normaalisyömisillä saanut. Herkuttelupäivänä voi löytyä niitä raja-arvoja ja jopa satunnainen korkeakin, riippuu, millä herkuttelee. Ja jollain opilla terkkarin sijainen löysi mun virtsasta vähän sokeria viime neuvolassa (pian 2vk sitten). No tämä asia tarkastetaan tulevana maanantaina. Nyt kun siirryttiin käymään neuvolassa 2vk:n välein ja siihen lisäksi sitten ne äitipolin kasvuseurannat. Äitipolilla vaan tuntuu, ettei ne ole ikinä tyytyväisiä. Esikko oli "kirppu" koko raskauden ajan ja teki yhden ainokaisen kasvupyrähdyksen, joten saavutti -1 -käyrän ja tästä oli kova polemiikki. Nyt on tämäkin muksu tehnyt ilmeisesti kasvupyrähdyksensä, koska oli päässyt "normikäyrälle" ja heti sain kuulla siitä, että pitää katsoa, mitä suuhun laittaa, miten paljon ja miten usein. Odottelevat edelleen kasvupyrähdystä tältä lapselta. Seuraavan kerran pitäisi mennä tarkistamaan kokoa 38+1, jolloin ilmeisesti tekisivät myös sen synnytystapa-arvionkin. Ei kuulemma riitä, että yksi muksu on jo ulos tullut normitietä. Ystäväni kertoi, ettei heillä tehdä arviota enää toisesta tai useammasta lapsesta.
Vaatteista: Pienten n. 50cm:n vaatteiden tarve ja käyttöikä riippuu tosiaan vauvan koosta. Esikoinen oli syntyessään 2500g ja käytti 50cm:n vaatteita 3kk (alkuun olisi voinut laittaa vaikka lahkeet ja hihat solmuun, ilman suurempaa ahtautta vaatteen sisällä). Nyt tulossa oletetusti 2900-3500g poika (riippuu siis siitä, syntyykö rv38+ vai vasta lasketun ajan tuntumassa), joten ihan niin pitkään en usko 50cm:n vaatteita käytettävän. Ja tosi pitkään käytettiin myös 56cm:n vaatteita.
Supistuksista: Vielä ei ole supistellut "oikeasti", mutta ahkerasti kyllä kovottelee, eli harjoitussupistelee.
Äsken kävi mukavia vieraita, mun serkku perheensä kanssa. Oli meidän neitoselle seuraksi 1v tyttönen. Ja hyvin tuntui onnistuvan palikkaleikitkin. Huomenna tulee toinen serkkuni käymään täällä meillä ja heillä on kolme lasta lähes 6v, lähes 3v ja 5kk. Katsotaan, miten leikit onnistuu heidän kanssaan.

Kurja tämä uusi näppäimistö, kun joutuu "hakkaamaan" kirjaimia ihan tosissaan!! Jää sitten kirjaimia pois, kun ei muista kunnolla lyödä näppäintä alas. Ostettiin uusi tietokone ja sen mukana tuli uusi näppäimistö. Entisen koneen näppäimistö ei käynyt tähän koneeseen, kun tähän käy vain USB-liitännällä oleva näppäimistö. Entinen on vanhalla tavalla liitettävä. Jospa löytyisi jostain soviteosa, niin saisin vanhan hyvän näppäimistön taas käyttöön.
 
SweetSeptember: Mäkin luulin, että neuvolakäynnit alkaisi tihentyä, mutta ei täällä Turussa näytä olevan niin. Mulla oli terkkarineuvola maanantaina, edellinen oli lääkärineuvola 5 viikkoa sitten. Totesi vain, että seuraava käyntihän mulle onkin varattu jo, painoarvioultra rv 37. Eli siihen on tosiaan vielä se nelisen viikkoa. Kuulemma sitten sen jälkeen käydään terkkarilla kerran viikossa. Rakenneultrassa vauva vastasi viikkoja, paitsi oli ehkä painossa muutaman päivän edellä. Senkään takia en siis usko, että sf-mitta kertoo totuuden ja että tästä olisi tulossa alle 3500-grammainen.

Muutenkin, mulla on viimeiset kerrat ollut aina eri terkkari, tällä kertaa oli jopa eri neuvola, koska oma terkkari, jonka piti palata kesälomalta, onkin sairaslomalla eikä kukaan tiedä miten kauan, eikä sijaista ollut hankittu ja muut terkkarit omassa neuvolassa vielä kesälomalla... Samasta syystä oli peruttu perhevalmennus, jonka piti alkaa toissapäivänä. Kukaan ei siitä edes ilmoittanut meille, mikä on mielestäni melko pöyristyttävää. Ja tämä maanantainen terkkari oli hälytetty tuuraamaan kesäsijaista (!) hoitovapaaltaan muutamaksi viikoksi ja oli ekaa päivää töissä nyt, eikä oikein sanonut mitään mistään, hymisteli vain. Ihan mukava tyttö, mutta.

En ole saanut lähetteitä äitipolille tai mihinkään muualle vauvan kasvuseurantaan, koska ekalla kotiseurantaviikolla sokeriarvot olivat niin hyvät. Olen soitellut neuvolaan pari kertaa sen jälkeen kun olen huomannut noita korkeampia arvoja, ja maanantainakin esittelin kirjanpitoani ja mainitsin huoleni, eikä kukaan ole osannut kommentoida mitään, sanoneet vain että tuskin on aihetta huoleen. No, ne sijaisten sijaiset eivät ole omilla syömisillään vastuussa tämän vauvan kehityksestä tai mahdollisista suuruudesta johtuvista synnytyskomplikaatioista, joten helppo se on sanoa, että tuskin on aihetta huoleen.

Supistuksista: Mulla tulee harjoitussupistuksia nykyisin tosi tiuhaan, useita kymmeniä päivässä. Tuntuu ja NÄYTTÄÄ aika hurjalta, kun vauva on pääasiassa poikittain nykyisin. Tästäkin olen maininnut neuvolassa useaan otteeseen, mutta yhdenkään terkkarin mielestä ei ole ollut tarvetta tarkistuttaa kohdunkaulan tilannetta. Nyt muutamana viimeisenä iltana on ollut alavatsan kipuilua, mutta en ole varma suhteutuuko se millään lailla noihin supistuksiin.

Jotenkin on kyllä vähän orpo olo. Ehkä soittelen neuvolaan taas huomenna ja vaadin ylimääräisen käynnin - mieluiten lääkärille. Tässä epätietoisuudessa alkaa synnytyspelkokin vaivata ihan uudella tavalla, ja kaikki tämä tietysti vaikuttaa mielialaan - tänäänkin olen itkeskellyt koko iltapäivän, kun on ahdistanut niin paljon.

Onneksi täällä foorumilla käy keskustelu, että saa edes jotain tukea näihin murheisiin! :-)
 
Mulla taitaa olla hankittuna vain yksi paita ja yhdet housut kokoa 50. Muuten olen ostanut kokoa 56, ne varmaan on ihan hyviä. Hattuja vois varmaan ostaa vielä, niitä meillä ei ole kuin ne, mitkä tuli äitiyspakkauksen mukana. Ikeasta hankittiin lisää pyyhkeitä, laitapehmuste pinnasänkyyn, unipussi ja pari lelua. Niin, ja säilytyslokerikko(sellainen kankainen) vauvan vaatteille. Se on kyllä tosi kätevä! Ja nyt kun vaatteet ja muut tekstiilit on pestyinä ja viikattuina kaapissa valmiina vauvan tuloon, alkaa synnytys tuntua enemmän ja enemmän todelliselta. Taitaa alkaa pikkuhiljaa totuus iskeytyä.. ;) Samalta reissulta ostettiin myös suojalakana sänkyyn. Vaikka tuskin nyt ihan piakkoin ne lapsivedet menis. Onhan tässä vielä kuutisen viikkoa aikaa. Mut eipähän tarvitse sitä enää miettiä :) Raskausarpia mulle ei ole tullu vielä ainakaan, mutta tuntuu, että selluliittia on tullut raskauden aikana ihan kummallisiin paikkoihin: kylkiin, rintojen keskelle ja niiden alle ja vähän lisää reisiin :( Aikasemmin mulla on ollut vähän sellua takapuolessa ja reisissä, mutta kyllä mä huomaan sen lisääntyneen. Onko kellään muulla samaa? Kohtalotoveria kaipais :P Mä kyllä niin odotan sitä, että pääsee taas kuntoilemaan ja lihasmassan takasin! Tuntuu, että kaikki lihakset on vaan surkastunu tän odotusajan aikana. Onneksi ei ole pitkä aika enää. Ja neuvolakäyntiä odotellessa!
 
Kehon muutoksista: Rinnat kasvoi ihan alkuraskaudessa yhdellä kuppikoolla, mut sen jälkeen ei oo muutoksia näkyny. Mä saan edelleenkin huomautuksia lähes kaikilta tutuilta vähän väliä miten maha on niin pieni viiikkoihin nähden (32). Onhan se aika pieni, mutta keskikäyrällä silti mennään... Ajattelen kauhulla että minkä näköinen toi maha on sitte synnytyksen jälkeen, etenkin jos vielä viimisinä viikkoina kasvaa ihan mahdottomasti. Tuntuu että mahan alaosa on yhtä punaista raskausarpea, isoja, leveitä, pitkiä ja tosi ärhäkän punaisia. Melko arkojakin vielä. Niin toivon että mitään ihan mahdottomia arpia ei jää näkyviin ja että maha myös kutistuu ettei jää sellaista löysää nahkaa siihen. Ei kai se maailmaa kaada jos näin ei ole ja ei kai se enää koskaan palaa entiselleen, mutta....

Vauvan vaatteista: Me ollaan hankittu 50cm vaatteita vaan muutama. Loput on 56cm ja isompia. Mä oon ollu syntyessäni 50cm, miehen pituudesta ei oo tietoa, täällä kun ei vauvoja mitata, mutta kuitenkin ihan hyvän kokoinen vauva on ollut äitinsä mukaan. Käytetään sitten isompia vaatteita ja kääritään hihoja ja lahkeita tai ostetaan pienempiä jos vauva on kovin pieni.

Nyt alkaa synnytys ja vauvan tulo oikeesti konkretisoitumaan ja nyt alkaa tulla sellasia fiiliksiä ettei enää jaksais odottaa. Toisaalta olis aika sokki jos vauva nyt just päättäis tulla, mut jotenkin vaan ei jaksais sitä kahta kuukautta... No, 7 kuukautta on mennyt niiiiin äkkiä niin eiköhän nää pari kuukautta tästä vielä jotenkin sinnitellä! :)
 
Synnytyksestä: Itse ainakin olen alkanut henkisesti valmistautua synnytykseen. On tullu myös mietittyä mitä kaikkea sinne sairaalakassiin pakkaa sitten mukaan, mitkä housut ja mikä paita itselle mukaan ja pikkuisellekin on jo kotiutumisasu valittu.
Kyllähän se hetki sieltä lähestyy kaiken aikaa :) Nyt vaan jännitetään sitä, että pitääkö mun aavistukset paikkansa ja lähtö tulee ennen laskettua-aikaa vai mennäänkö peräti yli sen.

Ostin vauvalle lisää vaatteita alennuksesta, mutta 56 senttisiä.
Alkaa kaikki tarvittava olla hankittu. Se kuumemittari pitäisi vielä ostaa, muita kerkeää miettiä ja hankkia sitten myöhemmin.

Pieni kädenvääntö vauvan nukkumisjärjestelyistä jatkuu anopin kanssa.
Mehän oltiin alunperin suunniteltu, että vauva nukkuisi alusta saakka omassa huoneessa pinnasängyssä. Tästähän anoppi ei tykänny, ei se sitä mitenkään suoraan sanonut, mutta ilmaisi ihmetyksensä ja totesi, että heillä on kaikki lapset nukkuneet vanhempien kanssa samassa huoneessa.
No, sitten tultiin miehen kanssa siihen tulokseen, että laitetaankin vauva nukkumaan ensisänkyyn meidän huoneeseen (kun näin useassa paikassa suositeltiin). Joten minä väsäsin vauvalle pedin äitiyslaatikkoon meidän sängyn viereen ja viime viikolla anoppi sitten näki sen ensimmäistä kertaa. Kovasti sitä ihasteli ja oli niin tyytyväisen oloinen. Sitten mainitsin, että se nukkuu siinä niin kauan kun mahtuu nukkumaan ja sen jälkeen ostetaan sille pinnasänky toiseen huoneeseen, koska se pinnasänky ei mahdu meidän makkariin. Anoppi tokas heti, että "perhepetiin sitten". Mä vaan naurahdin ja sanoin, ettei me siihen lähdetä. Itse olen nukkunut lapsuudessa perhepedissä, eikä se ollut mitään mukavaa. Tähän anoppi hyvin totisena tokaisi, että no sitten mun mies nukkuu vauvan kanssa siinä perhepedissä. Eli siis anoppi on laittamassa mua nukkumaan sohvalle. En viitsiny enää jatkaa keskustelua ja anoppikin lähti sitten onneksi.
Illemmalla miehen kanssa puhuttiin asiasta ja mies kysyi, että mikä se perhepeti edes on. Ollaan aiemminkin puhuttu asiasta, muttei olla käytetty siitä tätä kyseistä sanaa, joten selitin sen sille ja se sano heti, että ei todellakaan sellasiin nukkumisjärjestelyihin ruveta, että johan tästä on puhuttu. Mulla ei ole mitään perhepetejä vastaan, jos joku tykkää siitä järjestelystä. Itse pelkäisin kuitenkin koko ajan, että jompikumpi meistä kierähtäis unissaan vauvan päälle tai huitasis sitä kädellä. Lisäksi oon lukenut siitä mitä se tekee parisuhteelle, enkä epäile yhtään, etteikö se alkais koetella jossain vaiheessa parisuhdetta (poikkeuksia varmasti on!). Sitten on vielä se, että siinä vaiheessa sitten, kun lasta alettais opettaa nukkumaan omassa sängyssä ja omassa huoneessa, niin edessä voi olla mitä kamalin taistelu. Mikä siinä on niin väärää, että me halutaan lapsen nukkuvan turvellisesti omassa vuoteessa, sen oppivan hyvissä ajoin nukkumaan itsenäisesti ja halutaan vaalia meidän omaa suhdetta ja läheisyyttä vauvasta huolimatta :P
Jälleen kerran minua tullaan pitämään hirviönä ja tällä kertaa huonona ja itsekkäänä äitinä, kun MINÄ en halua nukkua perhepedissä. Anoppi kun olettaa, että idea on minun, eikä hänen pojallaan ole taas mitään sananvaltaa asiassa.
ARGH!!!! MENEE HERMO!!!
Tuon tapauksen jälkeen näinkin unta, että mulla meni välit anopin kanssa poikki, kun se suuttu mulle jostain. Harmittaa sinällään, koska mulla on oikeasti tosi ihana anoppi ja me tullaan tosi hyvin juttuun. Välillä vaan tulee tämmösiä kupruja eteen, eikä näissä asioissa auta se, että ollaan molemmat aika vahvoja persoonia, jotka sanoo suoraan mielipiteensä ja sitten taas se, että mun mies ei osaa tuoda mielipiteitään julki äitinsä läsnäollessa :(
Yritän olla välittämättä anopin ja muiden mielipiteistä. Kukin saa antaa ohjeita mitä tulee lapsenhoitoon ja kasvatukseen, mutta loppupeleissä mä ja mun mies päätetään siitä, miten me halutaan toimia. Eikä siitä kenenkään pitäisi nokkiinsa ottaa tai ainakaan kaataa sitten kaikkea lokaa mun niskaan ;(

Kellään muilla ongelmia sukulaisten kanssa näissä asioissa?
 
Ei meilläkään perhepedissä nukuta. Tyttösen sänky oli meidän makkarissa 2v9kk asti, jolloin siirryimme pienempään makkariin ja tyttö pääsi omaan huoneeseen. Alle viikossa tottui siellä nukkumaan ja odottaa pientä sisarusta sinne nukkumaan malttamattomasti. Kuitenkin pinnasänky on meidän makkarissa ja matka mun sängystä pinnasänkyyn alle 0.5 metriä. Tämä toinen tulija nukkuu ainakin jonkin kuukauden meidän kanssa samassa makkarissa, mutta kunhan yösyötöistä päästään, niin siirtyy hänkin nukkumaan lasten huoneeseen. Aamulla n. klo 6-7 esikko tulee yleensä meidän sänkyyn kyselemään, onko jo aamu ja usein hän jääkin sinne meidän väliin leikkimään peitoilla. Tämä sopii meille, mutta ei varmaan kaikille.
 
Tänään rupesin minäkin miettimään sairaalakassin sisältöä... Jotenkin tuli jännän tunteellinen fiilis. "Tässä sitä taas mennään", taisi olla se perimmäinen ajatus.

Sukulaisista ja muista: Mieheni kanssa ollaan todettu, että lapsenkasvatuksellisissa keskusteluissa on oltava aikas varovainen. Vaikka kuinka omat tavat toisi esiin vilpittömästi ja lempeästi rupatellen "näin me haluamme lapsemme hoitaa", voi vastapuolessa herätä hurja puolustuskanta omia tapoja kohtaan. Miten sitä saisi toiset luottamaan omiin valintoihin, vaikka ne poikkeaisivat lähimmäisten mielipiteistä tai tavoista paljonkin? Yhden riidan olen joutunut kasvatusjutuista riitelemään ja se riitti. Keskusteluja kyllä on käyty ja varmasti käydään jatkossakin, mutta niissä täytyy säilyä kunnioitus toisten valintoja kohtaan. Kyllähän se aina vähän kirpaisee, jos sukulainen tai ystävä katsoo hiemankin kieroon omia tapoja. Sitten täytyy vain nielaista ja muistaa, että loogisuus on kasvatuksellisissa asioissa monia muita asioita tärkeämpää. Eihän siitä mitään tulisi, että vaihtelisi käytäntöjä aina neuvolakäynnin/anopin vierailun/tms. jälkeen... Vaikka onhan niitä muitten "viisauksia" hyvä vähän miettiä ennen, kuin päästää toisesta korvasta pihalle. Joskus ne voi olla ihan viisauksiakin :) Omalla kohdalla olen huolehtinut siitä, että pysytään miehen kanssa täysin samoilla linjoilla. Se riittää tueksi, jos alkaa epäillä omia valintoja muiden höpinöiden takia.

Nukkumajärjestelyistä: Meillä esikoinen nukkui välillä pinnasängyssä, välillä meidän välissä. Ollaan menty vähän sieltä, missä aita on tutunut matalimmalta. Kumpikaan ei ole niin innostunut nousemaan nukutuspuuhiin kerta toisensa jälkeen oman peiton alta. Jos siis pienokainen on itkeskellyt, on hänet aika pian nostettu väliin unia jatkamaan. Reilu 1 1/2 vuotiaana poitsu "auttoi" kokoamaan itselleen ison pojan sängyn, jotta pinnasänky jäisi odottamaan seuraavaa tulokasta. Sen jälkeen ei muu ole kelvannutkaan :) Muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta haluaa aina nukkua omassaan. Samassa huoneessa ollaan kuitenkin, vieri vieressä (edelleen se sama syy: ei viitsi nousta, jos käden ojennus riittää). Moni tuttu on kysellyt, koska poika siirtyy omaan huoneeseen... Sitten, kun sen aika on. Nyt menee niin hienosti näin, että hassua olisi muuttaa systeemiä nyt. Kai veljekset saavat siirtyä yhdessä, kun toinenkin on siihen valmis.

Vielä mainitsisin, että esikoisen ensimmäisten viikkojen aikana sain parhaiten levättyä juuri lapsen vieressä nukkuen. Oli erinomainen unilääke :) Vaikka luulin pelkääväni päälle kierähtämistä yms, tuntui vieressä nukkuminen yhtäkkiä lapselle turvallisemmalta kuin etäinen pinnasänky... Vaikea sitä on sen enempää selittää. Tarkkoja ollaan kuitenkin oltu. Jos mies oli ottanut yhdenkin siiderin tai oli muuten vain poikkeuksellisen väsynyt, sai lapsi olla omassa sängyssä.

Mutta tosiaan... Minun mielestä näissä asioissa tärkeintä on päästä yhteisymmärrykseen puolison kanssa ja toimia sen mukaan. Toisaalta on tärkeää myös antaa ajan näyttää, mikä toimii omalla kohdalla parhaiten. Monet asiat ovat menneet niin, kuin aluksi ajatteli. Mutta moni asia on mennyt toisinkin. Hyvä niitä on silti miettiä etukäteen, hyvällä mielellä :)

 
Meillä poika on nukkui alusta asti omassa sängyssä, alussa niin että pinnis oli meidän sängyssä kiinni (meillä tosi korkea sänky) niin oli helppo nostaa syöttämään. Kyllähän se välillä jäi viereen yösyötöissä kun itse nukahti. En olis missään nimessä jaksanut juosta toisessa huoneessa, tai edes nousemaan ylös syöttöjen tai tutin ym. takia. Syötin lapsen mukaisesti, eli silloin kun itse vaati ja alussa ja tiheän imun aikaan siis aikas usein. Imetykse loputtua poika nukkui vielä samassa huoneessa n. 17 kk asti. Siihen asti heräili aika usein, tuli sellanen kausi että odotettiin sen rauhoittuminen. Mut sit itse omaan huoneeseen muutto meni tosi kivuttomasti, ei oo ollut suurempia ongelmia. Poika on niin tottunut omaan pinnikseensä ja siellä haluaa olla. Nukkuu paljon paremmin nyt omassa huoneessa kun me tai koira ei olla häiritsemässä. Luultavasti tän kakkosen kanssa siirretään omaan huoneeseen heti imetyksen loputtua. Muita joilla vauva painaa niin kovasti että vessassa saa juosta jatkuvasti?? Mulla menee nyt välillä ihan kauheeksi ravaamiseksi, puol tuntia on ollut pissavälit tänään. Jos menis sinne 42 viikolle, niin en tuu jaksaa! Siis joka kerta kun nousee ylös tai liikkuu enempi niin vessaan pissille... Ei ollut esikoisesta koskaan tällaista. Eilen illalla vielä iski joku ihme röyhtäys kohtaus kun olin menossa nukkumaan. Vauva möyri jotenkin ihan kauheesti ja röyhtäilin n. 40 min siis ihan kauheesti. Mies luuli että oksennan makkariin ja täytyy sanoa että lähellä oli. Sellanen olo oli kun olis ollut gastrokopiassa ja kun ne pumppaa ilmaa mahaan. Piti laittaa lisätyynyjä jotta sain nukahdettua ja vauva vaan veti jotain jumppaa masussa. Kerran teki ihan järkyttävän kipeetä, tuntui että vauva yritti kääntyä. Tuntui siis vauvan liike selässä asti. En usko että sai käännyttyä, mutta täytyy pe tarkistaa kun kätilön luo menen. Jeps, ei oo mitään ruusuista tälläkertaa tää odotus.
 
Oli mukava herätys tänä aamuna, kun hoitaja soittaa neuvolasta, ettei siellä ole tänään terkkaria paikalla, joka joutaisi mut ottamaan vastaan. Eli tänään piti olla neuvola, mutta se siirtyikin torstaille. Hoh-hoijaa sentään...

Mulla tuon virtsaamistiheyden määrä vaihtelee vähän päivittäin. Joinain päivinä käyn ihan inhimillisin väliajoin ja toisina päivinä ravaan varmaan sen puolen tunnin välein. Pari kertaa on tuntunu kun vauva on liikahtanu, että se liikahti just virtsarakon päälle ja puristi sieltä kaiken virtsan putkeen. Ilkeä tunne ja sillon muuten mennään vessaan ja nopeesti :D
Mua on lähinnä alkanu vaivata todella kamala kipu pakarassa. Välillä tuntuu kuin joku puukottais tylsällä voiveitsellä pakaraan.

Nukkumisjärjestelyistä vielä sen verran, että meilläkin on tuo vauvan ensisänky ("pahvilaatikko") sijoitettu ihan sängyn viereen mun puolelle. On varmasti kätevää, kun se on siinä ihan vieressä käden ulottuvilla. Ei tarvitse jatkuvasti nousta ylös, jos vauva kitisee ym.
Mutta sen pinnasängyn kanssa on vaan niin, ettei se meidän makkariin mahdu. Tai sais sen varmaan johonkin nurkkaan tungettua niin, että kahdella puolella on seinä vastassa, yhdellä sänky ja lipasto neljännen sivun edessä. Siihen olis niin hankala laittaa vauvaa ja ottaa sitä pois, ettei mitään järkeä. Etenkin kun ei olla mitään hujoppeja :D

Kyllä ite ainakin otan kaikki neuvot ja mielipiteet vastaan sukulaisilta, tutuilta ja kavereilta mitä tulee lapsenhoitoon ja kasvatukseen. Mikäli jokin neuvo tuntuu itestäkin järkevältä ja toimivalta, niin ilman muuta laitan korvan taa. Kuitenkin sitä haluaisi yrittää ensin itse, kokeilla eri tapoja ja että kuitenkin olisi se mahdollisuus kysyä sitten neuvoa ja apua jos on tarpeen. Sitä toivois, että läheiset osais kunnioittaa sitä, että halutaan itse oppia ja löytää meille se sopiva tapa hoitaa asiat. Inhottaa ja ärsyttää se kun tuntuu, että joillain tuntuu olevan se asenne, että heidän tapa tehdä asiat on se ainoa oikea tapa ja kaikkea muuta pitää sitten niin kärkkäästi arvostella ja paheksua :(
Ei tässä kuitenkaan olla mitään edesvastuuttomia ja keskenkasvusia nuoria, vaan vastuunsa tuntevia ja terveellä maalaisjärjellä tähän asti hyvin pärjänneitä kolmekymppisiä.
Eikä olla mitään "hihhuleita", jotka haluaa testailla "erikoisia" kasvatusmenetelmiä omien vanhempiensa kiusaksi :D

Sattuko muuten teidän silmään iltalehden sivuilla oleva artikkeli siitä, kuinka työskentely raskauden loppuvaiheessa olisi verrattavissa koko raskauden kestävään tupakointiin?! Eli aiheuttaa samoja ongelmia sikiön kehityksessä. Pisti vain silmään...
Entä huomasitteko näillä sivuilla olevan jutun siitä, että raskaana ollessa pitäisi pysyä viileässä? Liian kuumassa ja kosteassa oleskelu kasvattaa kohtukuoleman ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Onneksi taidetaan kaikki ruveta olemaan sellaisilla viikoilla, ettei tuon synnytyksen käynnistyminen olisi enää niin hirveä katastrofi :)
 
SweetSeptember: Se voi kyllä tuntua kurjalta, jos läheisten tuki ei olekaan ihan sellaista, mitä olettaisi. Toivottavasti lähellä on kuitenkin riittämiin ymmärtävää tukijoukkoa. Minulla imetyshormonit saivat mielialan heilahtelemaan aivan uusille ulottuvuuksille, ja sisältä kuoriutui varsinainen leijonaemo aika ajoin (harvemmin onneksi) :) Nyt osaan onneksi varautua "turhiin" tunnemyrskyihin. Ja onneksi olen oppinut aina varmistamaan toiselta, mitä hän oikein tarkoitti, jos joku letkautus meinaa saada mielen apeaksi. Eipä tule turhia väärinkäsityksiä, eikä tarvitse itse jäädä arpomaan toisen tarkoitusperiä. Väärinkäsityksistähän taitaa suurin osa harmeista alkaa... Ja toisaalta, jos toinen onkin eri mieltä, niin siinä on helpompi heti sanoa, miten itse toivoisi asioiden menevän... Äitini joskus sanoi ihan fiksusti, että mitä sitä muiden kuin puolison kanssa riitelemään. Puolison kanssa toki täytyy selvittää asiat, jotta kodissa säilyy hyvä henki ja yhteisest linjat. Mutta muiden kanssa voi hyvin olla eri mieltä ilman sen suurempia draamoja ja tulla silti hyvin toimeen.

Täällä juostaan vessassa myös vähän väliä, varsinkin kun esikoisen kanssa tulee touhuttua niin paljon. Puoli tuntia ei ole mikään harvinainen väli. Ehkä 1-2 tuntia on se tavanomaisin. Riippuu ihan, kuinka paljon on tullut juotua.

Onko muilla tullut jo kipeitä supistuksia? Itsellä on nyt parina päivänä ollut aika tujakka meiniki alakerrassa, mutta onneksi on jäänyt aina yhteen. Kovasti luotan siihen, että laskettuun aikaan menee kuitenkin...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top