HEIKUN KEIKUN HELMIKUU

Aurikoista huomenta!
Mikä mahtava keli, pakkasta vain -13 ja aurinko paistaa. Josko tänään pääsisi vaunulenkille. Nyt huomasin, että taitaa kyllä jonkinverran tuulla. Meille ei juurikaan tuulet sovi ja sitten kun pääsee tuonne lakialle, niin sitten huomaan todellisen kelin. Täytyy käydä tarkkailemassa, jos sittenkin jäädään vaan omaan pihaan touhuamaan.
 
Sintun toivomaa kakkaa nyt sitten tulee oikein tuutin täydeltä. Meilläkin odoteltiin vatsan toimintaa kuin jouluaattoa, kun poika oli ollut kakkaamatta kolme päivää. Sittenhän se hana aukesi, eikä loppua meinannut tulla.
 
Minäpä sitten menin hekuttamaan Jussin mahtavaa päivärytmiä. Eilen ei sitten juurikaan nukuttu, kun missään ei ollut hyvä olla vain syli kelpasi. Sylissä otettiin sitten pieniä torkkuja päivänmittaan.
 
Jälkitarkastuksessa käyty, paikat parantuneet hyvin ja hormonikierukka resepti taskussa. Nyt vain odottelemaan kuukautisten alkamista, jolloin kierukka asetetaan. Saas nähdä kuinka sitten sopii. Onko kellään kokemukisa hormonikierukasta? Elättelen toiveita, että menkat loppuvat kokonaan, koska ne ovat ennestäänkin melko niukat. Ilmeisemmin saattaa kuitenkin asentamisen jälkeen olla pitkäänkin vuotoa, saas nähdä.
 
Nyt aamupesuille koko sakki ja päivän touhuihin.
 
Huoh huomenta!

Aikamoinen yö takana taas. POika nukkuu, iskä nukkuu, koira nukkuu ja minä tuijotan kattoa täysin hereillä. Ja sitten just kun on uni makeasti tulossa, niin kuuluu vääää-äää. Päätäkin särki siihen malliin, että oli pakko käydä napsimassa pilleriä välillä. Katotaan siis jaksanko raahautua sinne tapaamiseen. Tarkotus ois kyllä, mutta en uskalla vielä luvata mitään.

Noniin, jäi vähän lyhyeksi. Kaapo herää aamupäikkäreiltä. Moro!
 
Huomenta!

Täällähän on vilskettä heti aamusta! Itsehän olen vielä yöpaita päällä, ja tunnin päästä pitäis jo olla lähdössä juna-asemalle :D Yöllä jo odottelin helvetin räjähtävän, kun menin itse jo silloin 23 aikaan nukkumaan ja yllättäen toi apina heräskin jo puol yhdeltä ekan kerran! Olin jo syyttämässä noita annoskokojen minimointeja ja tarkkailuita, mutta onneks seuraava herätys oli neljältä (jolloin poika nukahtikin itsekseen ilman syöttöä) ja seuraavaksi sillä olikin nälkä kuulemma seiskalta. Mies siis hoiti noi 2 jälkimmäistä kertaa, kun mä vedin unta palloon :)

Halipossun yö onneksi kääntynyt paremmaksi! Ja hurja mikä kauppareissu!! Jos ite oisin myymäläetsivä, niin sä et ehkä olis ihan heti siinä listan kärjessä, jota jäisin noin pälyilemään... Enpä oo muuten ite koskaan katellut kaupassa ympärilleni, että stalkataanko mua. Joskus oon miettinyt, että kaivelen taskuistani/laukustani huulirasvaa, kännykkää, mitä lie, että miltähän sekin näyttää - että ihme kun ei olla tultu kysymään, että mitäs ylimääräistä mä sinne laitoin!

Miten ihmeessä kaikilla on noin huonoja kokemuksia naapureista?? Mä oon kuitenkin asunut liki kymmenessä eri osoitteessa, eikä mulla oo yhtään huonoa kokemusta naapureista... Päinvastoin, pelkästään hyvää mammoista ja papoista, lapsiperheistä, sinkuista, bilettävistä nuorista, koiraihmisistä, maahanmuuttajista.... Omasta ex-kämppiksestäni voisin nurista, mutta hänkin ihan oikeesti on ystäväni :D Noh, koputan puuta ja odotan tän onnen joskus kääntyvän :)

Jahas, nyt kuulemma tääkään äiti ei saa roikkua tänään koneella. No, johan meidän pitää alkaaki valmistautua :)
 
Helou ja huh, sain kun sainkin luettua rästit, ei tosiaan pitäisi jättää päiviä väliin!
Yritän itse ottaa Maarisesta mallia ja kirjoittaa taloudellisesti tästedes, noinkohan onnistuu.

Neuvola olisi tänään vihdoin. Maanantainen peruuntui ja meinasi peruuntua tänäänkin,mutta laitoin hanttiin. Olisi siirtynyt tk:n sulun takia parilla viikolla. Muutenkin mennään jälkijunassa, nyt olisi se 3 kk neuvola ja poika on jo yli sen.. Toinen rota olisi vuorossa tänään ja meilläkin se aloitettiin myöhässä eikä muuta kuin lievää levottomuutta aiheutti. Joku piikkikin tänään pistetään. Kuinka MINÄ kestän sen[:(]?

Kesäjuhlat noinko ihan oikeesti..? Hmm. Jos meinaatte oikeesti tavata niin kai sitä olisi täältäkin asti lähdettävä?

Rytmit Kolme päivää on poika mennyt kummalla rytmillä. Syö tiuhaan ja joko nukkuu paljon tai tosi vähän päivällä. Yöt menneet hyvin kummassakin tapauksessa. Kai se kasvaminen vie voimia.

Menkat alkoi, eli kisakatsomot voi purkaa näiltä osin [:D] Kiva jos ovat epäsäännölliset, mistä sitten tietää millon pitäisi tulla ja varautua? Kierukasta kuulin että vuoto voi lakata kokonaankin. Mites sitten jos joku villi siittiö pääseekin kierukan ohi, niinkin tapahtuu, niin mistä tietää että milloin on tullut raskaaksi? Tarkoitan siltä kannalta, että eihän kierukkaa ja vauvaa voi kovin kauaa samassa kohdussa säilytellä.. En muuten muistanutkaan kuinka ärsyyntynyt voikaan olla menkkojen aikana. Illalla rapiseva pähkinäpussi sai kulmat tosi kurttuun. Ääniherkkyyttä.

Hiustenlähtö lohdutonta... viemäri tukossa ja joka paikassa hiuksia!!! Kuinka kauan tämä kestää ja kuinka harvaksi tämä pää vielä käy? Onneksi on mistä ottaa mutta silti.

Täällä on yllättäin pakkanen lauhtunut, mutta Valo vetää sikeitä sohvalla ja ei ihan heti herättyä viitsis vaunuihin tunkea, jos ei nukukaan niin malttaako vaunuissa vaan killitellä?
Mitäs vielä..
Hui mitä tissille voikaan tapahtua, onneksi nyt on paranemaan päin[:)]

Joku tuulettikin jo lukeneensa kirjaa, ihanaa. Minä sain pitkästä aikaa luettua kanssa kirjan, voi miten autuasta. Minä ja mies kumpikin illalla kirja kädessä ja Valo nukkuu sohvalla torkkujaan. Nykyään taas nukkuu sohvalla, ei makuuhuoneessa nukahda uudelleen jos havahtuu. Tulee ilmeisesti hätä että missä kaikki on ja itkasee. Nukuttaessakin kurkistelee olenko vielä siinä vieressä. Niin ne tavat muuttuilee.

Näkemiin!
 
Iha-haa ihanaa!

Pimatsu veteli tuolla auringon alla vaauniussa puoltoista tuntia täyttä unta! Minä vihdoin suostuin miehen pitkäjänteisestä kehotuksesta heivaamaan pikkukopan pois vaunuista. Tilalle laitettiin lampaantalja. Ukko kun ajtteli, että tuolla liikunallisella lapsella on yksinkertaisesti liian ahdasta. Siinä se sitten nukkkui. Ja minä kahlasin innosta puhkuen metsässä kameran kanssa kuvaamassa lumisia puita.....

KISAKATSOMO...just kun ajattelin alkaa kutomaan sitä olympia-pipoa!! Ei sitten tuu uutta vauvaa Praniksen perheeseen. Vielä?

Vaan noista oikeista kisoisa... Vaikka en juurikaan urheilusta perusta ja jääkiekosta varsinkaan, siellä kun polvisukkiin ja bermudoihin pukeutuneet miehet suikkii eestaas printti-paita päällä... niin oli se sliti ihanaa, kun mies heräsi peliä kattomaan ja teki aamiaisen valmiiksi!!!! Oon varmaan laitoksella saanu viimeks herätä kahvin tuoksuun ja kuppien kilinään. Tuli ihan hemmoteltu äitienpäivä olo!

Voi hyvä perse, panitko sä ihan oikeesti muksun muovipussiiin paskomaan? (Sinttu?) Mulla on posket kohmeessa, kun oon itekseni täällä hirnunu, sisään päin hiljaa, etten herätä tuota lasta. Oliko Alepan vai Siwan pussi?

JA nuo naapuri tarinat!!! Mulla on vissiin ollu aina hyvät naapurit. Meijän porukka se on ollu se,josta ääntä lähtee. Muistan, kun muutin muksujen kanssa kerrostaloon eron jälkeen... soittelin siinä innoissani kitaraa parvekkeella. En idiootti tajunnu, ennekuin aamulla, että herranen aika, nyt ollaan kaupungissa. noh, kahvipaketin ostoon ja soittelemaan ovikelloja anteeksi pyynnön kera! Vaan, sielläpä olikin iloisia naapureita, jotka kiitteli viehättävästä iltasoitosta! Olivat kuunnelleet hiljaa omilla parvekkeillaan ja laulaneet mukana!
Samoin toisessa kodissa... Pidettiin vähän isommat tupaantuliaiset. Pikkutunneille meni grillaus ja soitto ja "siman" juonti rivarin pihalla. Jo kun alettiin hoilaamaan "norjalaista villapaitaa" niin aidan yli työntyy suklaakakkua ja tervetulo toivotuksia!!!
 Tällä uudella kylällä järjestettiin rock-konsertti omille kakaroille viimekesänä koulun päätöksen johdosta.Ihan tässä omassa pihassa metän keskellä, vähin äänin. Oli siellä kuulema ollu hyväntuulista ukkoo ja akkaa koiraa "mukataluttamassa" tuolla tien poskessa... Tänne on kuulemma muuttanu joku TOSI KIVA KULTTUURIPERHE?

No niin, tämä taloudellinen kirjottaja vetäytyy välipalan ääreen. Mies pilkkoo jotain mistä kuuluu rohisevaa viillon ääntä? Ja sitten se kaivaa muosipussia ja kuuluu märkää napsahtelua.... ja sitten kopashtelee joku... ja mikro sanoo pip-pim. Tuli nälkä, vaikken tiiä mitä saan! Oisko lihapiirakka nakeilla ja sipuli rouheella?
 
Heimoi!

Pranametri, onhan noita lapsia syntynyt kierukan kanssa, vaan eipä taida olla ku pidättäytyminen se satavarma keino. Eikä sitä kierukkaa välttämättä poiskaan olla joiltain ronkittu, koska oon kuullut lapsien syntyvän "kierukka päässään", vai oonkohan vaan hyväuskoinen hölmö mennyt kaupunkilegendoihin?
Ja ehkä hyvä, että teillä sitä kakkosta vielä jännätään hetken verran? :) Tsemppiä hiustenlähtöön, toivottavasti pian loppuu etkä ihan kaljuunnu!

Hihih, mäkin täällä oon hihitellyt sintun kakka-aamuja. Ilmeisesti on vähän jokapuolella laulattanut suolia tuo rota, tai sitten tällainen kevääntulon haju muuten vaan. Taitaa beibet haistella kakat ojanposkista ja alkaa näyttää, että hekin osaavat! :)

Olipa kivaa kun Tuik toi myös Kaapolaisen näytille tapaamiseen! :)

Ja ainiin... Ampun veijarin nimi jäi muakin mietityttämään, että vallanko sen meinaat salassa pitää? Jos niin, niin jäädään sitten hölmönä mielissämme pohtimaan :)
Ja tokihan meidän miitinkeihin mahtuu! Muillekin voinee vinkata, että jos ootte kaupungille pelmahtamassa ja treffailla tahdotte, niin voi tuolta pk-seutulaisista käydä vaklaa, oisko miittiä sovittu. Tai sitten voi ehdottaa ite sellasta sopivaa päivää, kyllä sieltä yleensä aina innokkaita seuraksi löytyy! Ja toivottavasti ne maarisen kesäjuhlat nyt sitten järkätään, jos väki sitten vähän kauempaakin innostuu tulemaan! Kohta joudutaan pyytämään sinne jo ihan luvat, kun onkin pihamaa yhtäkkiä telttakyläksi muuttunut! :)
Kauniisti kirjoitit tuosta oman lapsen tärkeydestä ja spesiaalisuudesta... Niinhän se on, että jo pienikin ihmisen taimi ymmärtää pian, että häntä rakastetaan ja hän on juuri omana itsenään täydellinen. Etenkin kaurislapset kaipaa sitten (tähtioppien mukaan) ihan hirveästi sitä hyväksyntää ja kannustusta, että hän on maailman rakkain oli millainen sitten tahansa. Kauriit kun tuppaa olemaan vähän ylisuorittajia, eikä millään luovuta (itse kauriina voin kyllä allekirjoittaa monetkin näistä väitteistä).

Mitähän se maarisen mies tuollaisten ääniefektien kera kokkailikaan? Taidan itsekin siirtyä tutustumaan jääkaapin antimiin!
 
Moro!

Oli tosi kiva käydä pk-mammojen kanssa kahveella! Vaikka asunkin täällä susirajan takana niin sisäisesti oon edelleen vankasti helsinkiläinen! Oli kyllä aikamoinen uloke otassa kun lähin junalle, mutta äkkiä se suli kun pääsi mukavaan seuraan turisemaan! Ja Kaapo Kaasujalka veteli kolme ja puoli tuntia unta palloon ja jouduin sen herättäämään täällä kotona syömään. Nyt se on valvonut kaksi tuntia ja taas tuntuu väsyttävän ihan hirveesti. Taitaa olla joku kasvukausi menossa kun on yhtä haukotusta tuo poitsun elo. Junamatkailua hieman jännitin etukäteen kun ei olla aikaisemmin menty, mutta se sujui hyvin ja avuliaita käsiä löytyi auttamaan meidän junaan ja pois. Tullaan kyllä uudestaankin jos vain aikatauluihin sopii! Niin ja terhituuliko se oli jolla oli se kaveri järvenpäässä ja lupasi meidät parittaa? :) Ois mukava saada kaveri vaunulenkeille täältäkin suunnalta.

Hehee, mäkin naureskelin mielikuvalle, että sinttu on oikeesti laittanut neidin muokkariin! No mutta ei se mitään, eipähän ainakaan sotke paikkoja sitten. :)

Miten Pranametrillä meni neuvolassa? Minkäs kokonen Valo jo onkaan? Ja sujuiko piikitykset hyvin? Mäkin oon kuullut noita syntyi kierukka päässä- juttuja, mutta ei kyllä kenellekään tutulle ole niin käynyt, joten en mene vannomaan onko totta.

Noniin, taas pitäs mennä tissi ojossa ääntä kohti ja sit se oiskin nukkumatin aika tolle meidän vesselille. Hyvää yötä kaikille!

ps. kepsuttelin tänään ihan ajatuksissani alkuun painobaarille, ilmeisesti vanhasta tottumuksesta. Vasta siellä mäen päällä älysin mihin ne jalat oli minua vieneet. :)
 
..hoh hoijaaa. Terveisiä päiväunilta! Ne oli lihapiirakoita, ne äskeset. Rohiseva ääni tuli veitsen halkoessa graham piirakkaa, kostea napsaus kuului nakille ja kopsahtelu sipuliveitsen osuessa leikkuulautaan..... NAm ja nam. taas on nälkä! tytöllä myös, koska kovasti hököttäää.

tämä on minun neljässadas viestini. piti olla juhlallista, mutta kun tuli kiire sanoa tää, niin sästän ne juhlllisuudet sinne viiteensataan... Eli:
En muista olenko minä tätä seutua vielä paljastanu, mutta Tammelassa ollaan. Eli jos ne kesäkemut tulee toteen, niin tänne on jokapuolelta yhtä lyhyt matka!!!! vinkvink Pranis.....

äh, em minä ossaa tyttö sylissä kirjottaa. Moro!
 
NO hui, olipas Halipossulla ikävä kauppareissu, ite oisin varmaan lopulta jo kysynyt että, niin , oliko jotain asiaa? Huvittavaa mutta karmaisevaa, todennäköisesti mullakin olis tullu mieleen ensimmäisenä kuitenkin se, että hän olis voinu viedä mun vauvan! Minähän en jätä vaunuja täälä lähipikkukaupankaan pihalle asioidessani, kun ei voi tietää mitä hulluja tuola liikkuu. (toinen vainoharhainen siis)

Uskallankohan mä antaa noita minisundropseja (jätin ne jekovitit nyt pois vihdoin...)nyt kaikki 5 tippaa kerralla niinku apteekintäti suositteli, meinas ettei tartte totutella vähemmällä määrällä?? Mitäs ootte mieltä?

Tänään ollaan oltu koulussa ja neiti on nukkunu vietävän paljon. Saapa nähdä kostautuuko yöllä vai johtuuko tämä nyt van jostain kasvupyrähdyksestä... Hyvin jaksaa neiti tosiaan luentojen aikana nukkua, sitten tauolla syötiin ja vaihdettiin vaippa, vähän aikaa hereillä ja taas nukuttiin. Onneksi oli mielenkiintonen aihe kriisityöstä niin ei äitikin nukahtanut...[:D]
 
Nyt on kitisevä poika antanut myöten unelle, olisko se rotalitku aiheuttanut vikinää, ainakin viimeksi teki vähän jotain. Nyt ostettiin varmuuden vuoksi panadollitkua myös, jos vallan kipeäksi menee pikkupoika ekasta piikistään. (taisi syntyessä sen k-piikin saada). Koska sää oli kutsuvan aurinkoinen, tein ensin Valon kanssa vajaan tunnin lenkin ja sieltä suoraan neuvolaan. Poika ei ehtinyt kuin hymyillä ja sitten vaatteet pois ja punnittiin ja venytettiin. TUlihan siinä kriittiselle ihmiselle itku (Valolle). Kun vaatteet taas oli päällä, tuli jo hymyä ja juttuakin. Ihmetteli silmät ymmyrkäisinä paikkoja. Pitäisi varmaan kyläillä jossain että näkisi muutakin kuin oman kodin seinät.. (samat sanat taisi olla edellisen neuvolan jälkeenkin)
Pituutta oli 62,4cm ja painoa 6380g. Eli ihan putkeen menee ja tissillä saa jatkaa, hyvin on kasvanut.
Nyt kun oli eri neuvolatäti (-tyttö!) niin saimme pakkasrajaksi -15 jos ei tuule. Jihuu!

Kyllä noi pk-kahvit kuulostaa sitten hauskoilta tapaamisilta. Mukava ajatus että jotkut meistä tuntevat toisensa jo naamastakin[:)]

Valo on alkanut haluta isän syliin. Äiti vaan ei toisinaan kelpaa. Itkua ja kiemurtelua. Kun isi ottaa syliin, rauhoittuu poitsu. Ensin on lennätetty ja roikotettu kuin lepakkoa jaloista alaspäin. Uskokaa tai älkää, siitä saa hymyn! Taitaa olla poika tullut isäänsä; tykkää toiminnasta ja liikkeestä. Ehkä äiti vaan on välillä niiiiiin tylsä..?

Höh, unohdin kertoa kuinka urhea pikku-Valo oli piikitettäessä. Itse piikki ei tuntunut varmaan miltään, mutta tämä oman tahdon omaava nuorimies ei voinut sietää paikalleen pakottamista, siitä tuli parku. Joka loppui kuin seinään kun isi lennätti käsivarsien varassa: uusi näkökulma neuvolahuoneeseen[:D]

Monta kertaao n pitänyt käydä lisäämässä resepteihin suklaapähkinäpikkuleivät, josko nyt.. Varoitus! Vie kielen mennessään ja mikään määrä ei ole riittävä[;)]
 
Iltaa!

Namnam, Pranametrin keksiresepti näytti herkulliselta! Mulla on tuolla kaapissa "ylijäämäistä" joulusuklaata (missä on siis rusinoita ja pähkinää ja mitälie), joten voisin tehdä sillä koe-erän tosta reseptistä. Jostain syystä se ei vaan tollasenaan tuu syötyä, kun on ollut muitakin suklaavaihtoehtoja. Tosin se on jo 2008 joulusta, että en tiiä, onko se enää ees hyvää :D (eli jos on, niin ois jo aika saada käyttöön se!)

Ahhahahaah.... kenen huonosta huumorista kertoo, että mun mielestä maarisen lause "kostea napsaus kuului nakille" on ehkä yksi perversseimmistä kokkauskuvauksista ikinä?

Amppu, okei, meillä on diili! Muistakin sit kertoa, koska oot tulossa cityyn, niin me varmasti tullaan Joonan kanssa kuulemaan pojan nimi! :) Ja tota ryömimisvaihetta täällä kans ootellaan, ei varmaan mee pitkään, kun sen verran pontevasti täällä yksi pieni apina jo itteään vatvoo! Päivällä kerroin pk-tytöille, kuinka Joona eilen ponkasi itsensä mun reiden yli ja onneksi oli äidillä nopeat kädet, muutoin ois ollut ensimmäinen sohvalta tipahtaminen edessä!

Rinkku, jos sulla itellä on turvallisempi olo testata ne minisunit yks kerrallaan, niin tee niin! Etenkin jos tiedät jekovittien aiheuttaneen väänteitä. On kyllä käsittämätöntä ajatella itseni luennolle ton apinan kanssa... huh, oot kyllä ihan supermami kun pystyt vauva vierellä keskittymään luentoon!

Pranametri, Valo kuulostaa samanlaiselta vauhtipötkylältä kuin Joona. Paikallaan ei oo yhtään niin kivaa, jos "vaihtoehtona" on ympäriinsä lentely tai vaikka vaan olan yli kurkkiminen. Äitiparan kädet ei vaan jaksa lennättää apinaa yhtään niin kauaa kuin isin, joten isi on ehdottomasti paljon coolimpi tyyppi ku äiti!

Jos Joona on pohjaton kaivo, niin taidan sitten olla minäkin. Kuuden aikaan söin siskonmakkarakeittoa, nyt tässä parin tunnin sisään olen syönyt vähän tonnikalasalaattia, 2 kiiwiä ja seuraavaksi joudun ehkä tyhjentämään miehen aamuista kisakatsomoa, kun siltä on jäänyt sipsejä ja dippiä. Ja jos nekään ei riitä, alan ehkä puuhailemaan noita pikkuleipiä - nukkuahan ei yöllä kannata, vaan sit oon kätevästi valmiina syöttämään Joonaa kun se tuolta joskus herää! :D
 
SannaaaaKoooooo.... sinä ja sun napsut! Empä tullu sitä noin ajatelleeksi, mutta kulostaa ihan kelpo arkipervolta! Hyi hyi. Tästäpä sitten hillitttömät naurut ja hyväntuulisena yöunille. Huumori on elämän suola ja huono huumori sen hunaja! Nam.
 
Ehtoota vielä!
Mun tissit on lopettanut toimintansa. Ei perhana tuu juuri mitään maitoa ja Jussi murisee ja ähisee tissillä, venyttelee nänniä huulillaan. Eikä koko päivänä ole tullut edes tuntemuksia maidon herumisesta. Onkohan tähän mitään tehtävissä? Pitäiskö hakea ykkösolutta... Eräs kaveri herutteli maidon liikkeelle just oluen voimalla ja hyvin toimi. Toivoin, että olisin saanut imettää vähän pidempään.
 
Vaunulenkillä käytiin ja olihan sitä viimaa ilmassa. Käytiin samalla pulkkamäessä tai paremminkin liukurimäessä. Pitihän sitä kokeilla likurin luistoa, hyvin luisti, mutta perse oli lujalla[:)].  Olihan se niin jännää touhua, että maidontuotantokin loppui[:-]. Jussikin nautti ulkoilmasta, nukkui 3,5 tuntia. Iltapäivällä lähdettiin sitten kiertelemään kauppoja ja siitäkin nuorimies selvisi nukkumalla.
 
Huomiselle on sitten luvattu taas lumisadetta ja lumitöitä. Hyviä ja rauhallisia unia niin pienille kuin isommillekkin palstalaisille!
 
Tiihuli, ehkä vaan tänään oli huonomman herumisen päivä? Koita vielä rauhassa, toivottavasti se sieltä vielä taas nousee. Tai sitten sillä mallaksella vähän avittelet :) On tainnu palstan tytöt täällä myös hehkutella noita rooibos-teitä (tee, tyhmä sana taivutettuna).

Tää jätti miehen sipsit rauhaan ja päätti keittää tuttisoppaa. Aamullakin ehtii sitten syödä :)
 
[:)] Apua noita napsahtelevia nakkeja! [:)] hih...

Joo siis mä tosiaan laitoin Veeran muovikassiin. En keksinyt muutakaan. siinä se nökötti hoitopöydällä nappaan asti vedetyn pirkan jätekassin kanssa. TOIMII!!
ja toi meidän manta päästelee muuten aivan törkeen pahan hajusia piruja!!! yääk! ei ne ennen haissu millekään [&o]

MAHALLAAN OLEMISESTA: Siihen ei Veera suostu edelleenkään[:o] heti tulee hirvee huuto kun käännän sen.. eihän se mihinkään liikkeelle pääse ikinä jos ei suostu olee mahallaan. eikai sitä nyt selälleenkään voi eteenpäin ryömiä.. mtähän pitäis tehdä ton kanssa???????

Ja nyt on muuten toi kuolan valuminnen ja nyrkkien imeskely saapunut tähänkin taloon. Ei vaan tarttis niitä molempia käsiä samaan aikaan sinne kurkkuun työntää. itkuhan siitä tulee.

Ai Tiihuli oli oikein pulkkamäkeen uskaltautunu. ja vielä pelkän liukurin kanssa. hui! ei kyllä meikäläisen kellari kestäis vielä tommosta mäenlaskua [;)]
 
Nyt olen vähän aikaa ihan "all yours". Miehet nukkuu ja kissan heitin aamuyöstä pihalle, kun kävi häiritsemässä jo kolmatta kertaa unia!

Valo sai nyt aamulla ekan kerran elämässään särkylääkettä. Panadolin suspensioliuosta (on siinä kumma sana). Ja nukahti sohvalle tyytyväisenä. Ilme vaan oli hassu, kun sai suuhunsa oudon makuista ainetta. Normaalit aamujuttelut piti tehdä huulet kiinni mutisten[:D] pöhkö tyyppi.

Sintun kakkashow on jäänyt ihan kommentoimatta. Voi hyvänen aika[:D] Olet käytännöllinen ja kekseliäs nainen! Otetaan oppia[;)]

No, se hetki meni. MOlemmat heräsivät.

Toivottavasti tänäänkin pakkanen laskee aamusta, oli niin virkistävää käydä ulkona eilen. Kävin sitten Maarisen kehotuksesta katsomassa toukokuisten masukuvia.. niih. Hurmaavia mahoja..

Tiihuli  voiko maito loppua noin vain seinään? Jospa sait vaikka vähän kylmää siellä pulkkamäessä? Päivitäpä miten on tämä päivä sit mennyt.
 
Sinttu - elä huoli, ei täälläkään poika ole ollut mahallaan viihtyvää sorttia... nyt vasta alkaa olla ihan siedettävää, mutta ei kauaa kiinnosta. Ei väkisin kannata pitää, tuskastuu vaan... Ainahan voi päivittäin kokeilla, joku päivä se vaan onnistuu ja siinä on ihan kivaa. [:)]
 
HUomenta!

Tiihuli: voihan se olla, että Jussi kasvaa nyt kovasti ja on imenyt tisut ihan tyhjiksi ja näin "tilaa" lisää maitoa seuraaviksi päiviksi. Kuulostaa muuten todella oudolta, että loppuisi kuin seinään? Onko tänään herunut? Koita tosiaan sitä ykkösolutta ja sitten olen kuullut, että tiivis ihokontakti vauvan kanssa saattaisi lisätä herumista. Eli vaatteet pois ja peiton alle pesimään mamma ja poikanen!

Sinttu on kyllä kätevä emäntä! Hihiii, voin kuvitella pikku neidin sätkimässä pirkan muokkarissa ja välillä kuulu oikein mukavia pörähdyksiä pussin sisältä! [:D]

Ei meilläkään mahallaan viihdytä kovin kauaa. Hetken jaksaa kuikuilla kunnes tulee väsy ja vikinä. Jos on tutti suussa niin voi vaikka nukahtaa siihen mahalleen, mutta tutin kanssa ne niskalihastreenit jää vähiin kun tuo pikku hedonisti nautiskelee lutkutuksesta ja makaa joka raaja rentona. Eli näyttää vähän siltä, että täällä ei kyllä ole pelkoa ryömimään lähdöstä lähiaikoina!

Kiva, että Pranametrin neuvolakeikka meni mukavasti!

Nyt Kaapo heräilee aamupäikkäreiltä, eli se on moro!
 
Huomenta!

Joona heräs viime yönä KOLMESTI! Siis mitä ihmettä?! Tyhmänä sit eilen vielä lueskelin noita kaikkia ruoka-juttuja, niin tuli sellanen ounou-olo, että mitä jos tolle ei toi korvike muka kohta riitäkään takaamaan unta. Päivälläkin on tankkailu meinaan lisääntynyt, tosin ollaan yritetty saada se annoskoko tippumaan siihen 100ml/kerta. Illalla ja yöllä oon kuitenkin edelleen antanut 120ml, mutta ei sekään näemmä auta. Kummasti alkoi tuntua se kuukaus taas pitkältä ajalta, että jos silloin voitais alkaa sitä bataattia harjottelemaan suuren nälän peittoamiseksi...

sinttu, viihtyykö Veera sun tai isin sylissä mahallaan? Ehkä voisi hiljalleen koittaa siirtyä siitä lötköttelystä eteenpäin, Veeran omassa tahdissa. Täällä Joona myös viihtyy mun tai isin reiden päällä sillain "puoli pystyssä" mahallaan, että jalat on koukussa tai mitenlie sohvalla ja ukkeli rintakehällään ja käsillään saa punnertaa reiden päällä. Tosin näin se just toissailtana meinas siis hypätä sohvalta alas ku ponkaski vähän kovempaa, enkä mä ollut varautunut sen voimiin :D
Ja toi kuolaaminen ja nyrkkien suuhun tunkeminen kuulemma liittyy siihen, että vauva löytää kätensä! Eli jee, yksi etappi teillä siis suoritettu! :) Mäkin menin halpaan ja luulin hampaiden teoks, mutta suurin osa taitaa kyllä olla tota käsien löytymistä, sen verran harvoin enää auttaa itkuun ikenien kutittelut :)

Pranametri, hih, ehkä Valo ei tykännyt siitä särkylääkkeestä ja ajatteli, että jos pitää suun kiinni, niin äiti tai isi ei pääse uutta settiä törkkäämään sinne ;)

Jahas, pitäisköhän se koittaa saada omaankin mahaan vähän täytettä. Ja sit vois suunnata vaikka vaunuttelemaan tonne harmauteen!
 
Heippa vaan taas!
Nyt on tää karhukerho sitten jollakin langattomalla yhteydellä sopinu, että YÖLLÄ SYÖDÄÄN ja kunnolla!!! Täälläkin siis herättiin viideltä huulet tiukkana ja kiihkeänä tissille. (isi on kateellinen)

Tästä pääsenkin aiheeseen nimeltä IMETYS! kun nyt oon tämmönen pitkänlinjan imettäjä, niin voin törkeen hyviläni sanoa, että EI SE MAITO LOPU ITSESTÄÄN! Jos tuntuu, että maitoa ei oikeen tarpeeksi tule, niin rauhoittaa (jotenkin) mielensä. Ottaa päiväunia ja lepälee. Antaa vauvan imutella "liian" usien ja juo itse paljon. Villasukat jalkaan, lämmintä teetä kuppiin, iso kulho pikkuleipiä ja iloinen mieli. Semmonen leppoisa kotoinen rauha ja nautinto auttaa yleensä! Ja melkeen loppuun kuivuneet uomat aukee... saattaa mennä pari päivää ja meneekin, mutta se kannattaa. Oma mieli ja kroppa lepää ja vauva nauttii ja isikin saa nauttia ihanasta rakkaastaan uudella tavalla, kun se on levännyt. Turha hööki pois!!! (se vaan on niin vaikeeta)
...........................................................
jaaha meillä herättiin. Kohta taas!
 
Takaisin
Top