Heikosti positiivinen

Tänään mulla neuvolassa kuunneltiin ensimmäisen kerran sydänääniä, kauan sai täti niitä etsiskellä mutta ennen luovuttamista sieltä sitten kuului kovastikin sydän täpyttävän ja nauruhan siinä pääsi. Oli aikasta mahtava fiilis et siellä nyt sit joku jantteri kasvaa. Paino oli ihanasti hieman laskenut mikä on loistava, sillä mun laihdutuskuurit tosin tyssäs tietoon raskaudesta. Verenpaineen alapaine oli hieman korkea samoin hb, mutta ei kuulemma vielä mitään kovin hälyttävää. Keskiviikkona sitten mennään isännän kanssa s.joelle plk ultraan ja tentattavaksi. Kiva sitten vihdoinkin saada kuva siitä pienestä masuasukista ja varmasti uskalletaan jo rueta puhumaan kavereillekkin tästä uutisesta.
Lauantaina olin shoppailemassa ja poikkesin enkelin eväspussissa, löysin sieltä aivan ihania mummola ja paappala tauluja:D Mielestäni sellaisen ojentaessa luulisi porukoiden tajuavan saavansa pian ensimmäisen lapsenlapsensa:D
Mulla on nyt ollut ihan hyvät fiilikset, nukkua toki voisi ja paljon!
Mutta kovasti olen yrittänyt lenkkeillä ja pyörräillä, ratsatuksen nyt taidan jättää kokonaan pois harrastuksistani.
Näin, jos sitten keskiviikkona jälleen palaan asiaan [:D]
 
Kerrohan susa sitten kuulumisia ultrasta s.joelta! itse olen menossa sinne 12.8 ja ei millään jaksaisi odottaa niin kauan.....
 
Ensi viikolla on sit toinen neuvola ja toivottavasti neuvolatäti sais sydänäänet kuuluviin! Mulla etominen hieman helpottanut, mutta välillä on olo ettei tee mitään mieli, mutta on kuitenkin pakko suuhunsa jotain pistää tai tulee entistä huonompi olo.... Viikonloppuna kerrottiin pikkusiskolleni ja hänen poikakaverille... yllättyivät hieman!
 
Hieman välillä huolestuttaa tämä "oireettomuus" / vähäiset oireet! Onko muilla samantyyppisiä "ongelmia"?
 
 
 
 
 
 
 
Mulla on todellakin handra samanlaisia ongelmia! Huolestuttaa, että oireet ovat niin vähäisiä. En koe edes mahan nippailua, jota kaikki muut tuntee kokevan. Onneksi torstaina ultra, sitten näkee, onko siellä ketään elossa..!
 
Mulla on ja samanllaisia ongelmia siis ettei ole juurikaan mitään oireita. Tissit on turvoksissa ja kipeät välillä vihloo vatsaa ylös noustesa ja siinä kaikki. Oon käyny ultras pari viikkoa sitte ja kaikki oli hyvin sillo mut nyt elelee epävarmuudessa. Npultraan viel reilu pari viikkoa...
 
Taalla joukkoon ilmoittautuu 26-vee tuleva aippa. Laskettu aika 27.2! Janskaa :) kiva lukea muiden kokemuksia ja juttuja odotuksesta yms yms!!
 
Muilla nayttaa olevan smaoja oireita kuin minulla, tai siis ei oireita lainkaan tassa alkuraskaudessa... etovaa oloa on ollut silloin talloin, mutta aika harvakseltaan. Ihmetysta herattaa kun rinnoissa ei tunnu miltaan... verikoe on otettu etta raskaana ollaan, mutta ultraan en ole edes saanut viela kutsua. Sain tietaa olevani raskaana vasta kun jo kuudennella viikolla. Nyt viikkoja takana 8 ja 2 paivaa.... ultraa odottelen minakin kovasti jotta kuulisi niita pienen sydamenlyonteja!!!
 
Herve!

Hengissä ollaan ja paksusti voidaan. Paha olo on väistynyt, mutta tissit on niiiiiiin kippeenä. Jos nännit vois räjähtää, niin nyt ne sen tekis.

Hiostavat kelit ollu ja nestettä menny kaksin käsin kurkusta aolas, ja yötä päivää sitä sitten pissillä juostaankin. Onneksi uni tulee helposti vessajuoksuista huolimatta.

Olen huomannut vatsamakkaroistaniu huolimatta, että maha on kasvanut. Eli tuosta ko noustaa iha suoraan alakerrasta ylöspäin häpyluun päälle niin siinä on kunpu :D ja myöskään vatsaa ei pysty kiskomaan samalla tavalla sisään kuin aikaisemmin.

Jotenkin kamalan äkkiä tää aika menee.. 200 päivää niin mulla on vauva.. siis oletuksena LA..  sehä o jo melkee no ei iha huomenna, mutta pian kuitenkin.

Mutta jospa nyt menis tuonne mahan viereen nukkuun jotta jaksaa huomenna taas hymyillä.

Voidaan paksusti ja maikkimaille tere tulemast :D
 
huomenna eka lääkäriaika ,saas nähä miten jaksaa heräillä AAMUSTa..
liikkeet ei tod.ole helposti havaittavia ja tuntuvat ihan pikku hipaisuilta tuolla ihan alhaalla, kuitenkin erotan ne normeista ilmakuplista.. vatsamakkaraa löytyy mullakin ja paljon myös turvotusta jalkapallon verran.. näytän jo siltä ku kuuluis vasta syksyllä näyttää.. [;)]
 
Tulin juuri neuvolalääkäristä. Sieltä kuului pienet sydänäänet!!! Ihana helpotus!! Nyt on ihan eri tunne, kun on jotain konkreettista! Jaksaa ruveta siivoomaan, kun muuten ei huvittaisi yhtään. Meillä tänään asunnon näyttö, toivottavasti päästään tästä pian eroon ja muuttamaan isompaan. Elämä hymyilee [:)]
 
heippa!
Neuvolasta just tultiin, ei siellä ollu mitään ihmeellistä. Terkkari otti ne normit pituuden, painon ja sit piti täytellä sata eri kaavaketta. Ja ne imi joku 5 purkkia verta siinä samalla. Oottelen innolla/kauhulla ultraa, sanoivat että vasta joskus kuukauden päästä pääsee... Nyt vaan ootellaan millon kolahtaa postista kutsu naistenklinikalle! Pahoinvointi on hellittäny vähän otettaan, nyt voi jopa laittaa ruokaa. Aikasemmin mun piti lähtee aina ulos jos mies teki ruokaa, meinas muuten tulla oksennusreissu samantien jos ruoka vähänkään haisi [:'(]
 
Takaisin
Top