Hankintoja

Vielä en ole hankintoja tehnyt, mutta sormet syyhyää jo pelkästä ajatuksesta niiden kaikkien pienten sukkien ja potkuhousujen seassa :p Kaikennäköistä on jo lähipiiristäkin tarjottu, mutta vielä en ole suostunut mitään kotiuttamaan. Täällä, kun on jo aiemmin lapsen saaneita niin onko kenelläkään ollut perinteistä keinuvaa kehtoa käytössä? Onko aivan täysin turhake, kun pinnasänky on kuitenkin tarkoitus hankkia heti alkuun?
Meillä oli käytössä sellainen moderni matkakehto, mutta silloin asuttiin 2 kerroksisessa talossa ja se oli alakerrassa käytössä. Niitä ei voi kauaa käyttää eli jos ei todellakaan tarvii niin en hankkisi. Nyt asutaan yhdessä kerroksessa ja en hanki mitään lisää pinnasängyn rinnalle.
 
Pinnasänkyihin saa myöskin ruuvattua semmoset keinujalat niin ei tarvii molempia, kehtoa Ja pinnasänkyä hommata.

No näin ajattelinkin, kiitos vastauksesta. Meille siis tarjottiin lähipiiristä juuri tuollaista keinuvaa kehtoa. Mutta vaikka se kaikella suloisuudellaan houkuttelisikin, niin taidan kieltäytyä tarjouksesta. Varastointitilat, kun eivät muutenkaan ole mitenkään älyttömän suuret.
 
Meillä oli käytössä sellainen moderni matkakehto, mutta silloin asuttiin 2 kerroksisessa talossa ja se oli alakerrassa käytössä. Niitä ei voi kauaa käyttää eli jos ei todellakaan tarvii niin en hankkisi. Nyt asutaan yhdessä kerroksessa ja en hanki mitään lisää pinnasängyn rinnalle.

Kiitos vastauksesta. Tämä edelleen vahvistaa sitä, että tuskin otan tuota appiukon tarjoamaa kehtoa vastaan kaikista houkutuksista huolimatta. Muutenkin pyrimme hankkimaan vain aivan välttämättömiä juttuja vauvaa varten, koska säilytys koituu usein ongelmaksi. Itseni tuntien juuri tuollaisiin tavaroihin varmasti syntyy jo jonkinmoinen tunnesidekin niin myyminen tms, ei varmaankaan edes onnistuisi :D
 
Molemmat hyviä, kallistuisin varmaan mustaan vaihtoehtoon kun joskus netistä tilaamani tuotteet ei samanvärisiä kuin kuvassa mutta tosiaan makuasia :) punainen kupu auki asennossa harmaa näyttää kyllä tosi kivalta yhdistelmältä
 
Noita kankaita ihan livenä käyty kattoo ja on kyllä hyvä harmaa. Mut silti. Argh, miten vaikeeta. Toisaalta mietin että mustat kankaat haalistuu paljon helpommin ( bugaboissa vielä melko yleistä) ja harmaassa varmaan lika näkyy vähemmän :eek:
 
Mä otan Foxin tolla harmaalla pohjalla ja just viinipuna maleeratulla kuomulla. :) Meidän Donkey oli mustalla pohjalla ja beigelle kuomulla ja uskon että toi harmaa kestää likaa paremmin. Just hiekka ja maito jne ei näy harmaassa yhtä helposti. Kumman rungon meinaat ottaa? Mun tekis mieli ottaa toi musta mutta en tiiä näkyykö siinä kolhut helpommin?
 
Jos harmaat kankaat nii harmaa runko kyllä :D Suomessa noilla rungoilla on jo melko iso hintaero :eek: Hollannista tais tulla joku kymppi hintaeroo. Musta lienee olevan suositumpi , nut ei kai vaikuta jälleenmyyntiarvoon. Mutta joo , likaa kolhuja ja naarmuja itsekin mietin , musta ei varmaan anna yhtään armoo. :/ taidan kallistua harmaan :D lupasin miehelle että tänään tilataan kun oon nyt kuukauden pähkäilly
 
Pakko heti kysyä kun vaunuista tänne laitettiin et miten oette osanneet päättää mitkä vaunut otatte? En näe/ tunne eroja merkkien välillä ja kamalasti valikoimaa niin tuntuu ihan kamalalta suolta o_O
Me tullaan asumaan taajamassa ja mietittyttää et millaiset renkaat täytyy olla, värit sun muut tiedän.
 
Pakko heti kysyä kun vaunuista tänne laitettiin et miten oette osanneet päättää mitkä vaunut otatte? En näe/ tunne eroja merkkien välillä ja kamalasti valikoimaa niin tuntuu ihan kamalalta suolta o_O
Me tullaan asumaan taajamassa ja mietittyttää et millaiset renkaat täytyy olla, värit sun muut tiedän.

Me mentiin ihan myyjän suosituksen mukaan ja sen miltä ne vaunut tuntu, ku niitä vähä pukkaili :D Toki sen verran oli tiedossa, että on laadukas merkki ja suunnilleen hinnat, mitä ne normaalisti maksaa. :)
 
Jollyroomia selailin Jonkin aikaa ennenkuin bongasin sieltä petit cherie rattaat niit paketteja missä sänky ja vaipanvaihtopöytä, pitkään ajattelin et meille tulee ne rattaat kun arvostelut vaikutti hyvältä myös. Sit huomasin kerran kadulla noi donkeyt ja ne vaan miellytti omaa silmää nii paljon et oli pakko päästä kokeilee :) silloin sit olin varma että nämähän mä haluan :Heartred ja ajatus siitä että niist saa yhden ja kahden lapsen rattaat ja vaikka kolmannelle seisomalauta + jälleenmyyntiarvo ratkaisi sit loput ( eka vasta tulossa ja näitä jo mietin :’D )
 
Kävin eilen ensimmäistä kertaa kirppiksellä katsomassa vauvan vaatteita. Pari myssyä ja pieniä sukkia tarttui mukaan 0,50€/ kpl. Peruskietusbodeja en aio ostaa käytettynä kun uudet saa lähes samaan hintaa netistä.
Vaunut ollaan nyt valittu, meille tulee Emmaljungat NXT60. Onko kellään kokemusta niistä? Ei kai täydellisiä ole ollenkaan mutta nämä tuntuivat meitä miellyttävän eniten. Alkuun olin ihan varma että haluan Buggaboot mut ei ne sitten kaupassa ollutkaan niin mahtavat.
 
Mä kävin mun pienemmän auton kanssa testaamassa ja Bugaboon Fox meni takakonttiin! Jes, ei jouduta vaihtamaan molempia autoja. Yaris saa toimia mun apuna koulukyyditsemissä, kolme lasta istuimissa ja vaunut mahtuu, ja koirakin johonkin väliin saa ihan varmasti mahtumaan. :wink
 
Hain juuri netistä tilaamiani vauvan juttuja. :) Luomupuuvillapäällisellä varustetun imetystyynyn (monikäyttötyyny Doomoo), myös luomupäälysteisen hoitoalustan ja panda tyynyn. Mainitsin tosta panda tyynystä kälylle ja ei ollut kuullut, eli mietin että kuinka yleisiä ovat Suomessa? Täällä suositellaan juuri turvallisempana vaihtoehtona. Niin ja pilkkahintaan ostin raskausuimapuvun, nyt pääsee ensi viikolla kylpylään. :wink
 
Hmm, mistäs saisi 45-50cm vaatteita, mielellään verkosta? Toisekseen, onko joku nähnyt taaperolle (92cm) vaatteita, joissa on leppäkerttu-aihe? Taaperoni on leppäkerttufani, mutta en ole huomannut että niitä löytyisi vaatteista.
 
Mä tilasin netistä Gesslein F4 -vaunut, vaihdettavilla ”talvirenkailla”. On melkein ainoat mitkä mahtuu pituussuunnassa auton takaluukkuun ilman pyörien irrottamista. Näin saan toisen koiran viereen. Toinen saa sitten tarpeen vaatiessa matkustaa beben vieressä takapenkillä. Nämä on myös pehmeällä kantokassilla. Mitä vähemmän säilöttävää ni sen parempi.
 
Hmm, mistäs saisi 45-50cm vaatteita, mielellään verkosta? Toisekseen, onko joku nähnyt taaperolle (92cm) vaatteita, joissa on leppäkerttu-aihe? Taaperoni on leppäkerttufani, mutta en ole huomannut että niitä löytyisi vaatteista.
Kärkkäisellä myydään 32-44cm vaatteita, löytyskö niitä myös verkosta.
Mutta 50cm löytyy melkein mistä vain missä on vauvanvaatteita.
 
Takaisin
Top