Hankinnat

Mää en vielä jaksa miettiä hankintoja, ku ei oo vielä sykettäkään nähny. Ehkä nt-ultran jälkeen pikkuhiljaa voi alkaa miettiä. Toki edellisiltä lapsilta paljon on ennestään, että ei paljoa tarvi edes ostella.
 
Ei kaikki😁, meillä 3vk ikäisenä muutti omaan huoneeseen, 1-2 kertaa muistaakseni muutamana yönä sai syöttää ja sen jälkeen nukkui yöt läpi 10-13h ilman syöttöjä. Nykyäänkin 10kk nukkuu 12-15h. On niin lapsi ja perhe kohtaista, toiselle toimii ja toiselle joku muu.😊 Eli vauvat voi myös nukkua hyvin. Ja meillä itseasiassa nukkui paremmin kun meni omaan huoneeseen, ei herännyt meidän peiton kahinoihin tai tuhinoihin, ja sama toisinpäin itse nukkui paremmin. Meillä oli itkuhälytin ja älysukka n.7kk asti, nykyään vain itkuhälytin.
Hei, mikä on älysukka? Miten toimii? Ihan uus juttu ainakii itelle 😬
 
Näin alkuvaiheessa ollessa tuntuu jotenkin vielä niin epävarmalta ja kaukaiselta koko asia, että hankintojen aika on kyllä vasta myöhemmin.

Mutta me ainakin otamme varmasti äitiyspakkauksen kun esikoisesta kyse ja ihan kaikki tarvikkeet puuttuu. Haluaisin välttää haalimasta turhaa tavaraa, mutta tässä ketjussa mainitut lapsikirja ja älysukka kyllä varmasti menevät hankintalistalle, vaikka eivät ihan prio1 juttuja olekaan.

Oikeastaan tässä vaiheessa raskautta ainut "hankinta", jota vakavissani mietin, on kerä jotain pehmoista lankaa, josta voisi ryhtyä virkkaamaan tai neulomaan pienenpientä nuttua tai peittoa. Tämän kaltainen käsityöprojekti tuntuisi jotenkin hyvältä lähestymistavalta konkretisoida odotusta.
 
Mä tilasin tutteja omalla tekstillä ja bodyn jo silloin kun jätettiin ehkäisy pois 😂 Tosin sen takia, että halusin jollain erikoisella tavalla ilmoittaa miehelleni kun tärppi on käynyt 🤭 Lähipiirissä on paljon pieniä lapsia, joten kaukalosta pinnasänkyyn on jo tulossa🤭 Sovittiin kylläkin, et käydään ensin varhaisultrassa ennenkuin otetaan vastaan yhtää mitään 🥰 Tuo älysukka olikin mulle täysin uusi asia myös!🤭
 
Meilläkin oli tuo älysukka käytössä, mutta jossain vaiheessa lopetin käytön kun tuntui aiheuttavan enemmän päänvaivaa. Ei oikein pysynyt paikallaan meidän mönkijän jalassa joten se telakka hälytteli turhaan pitkin yötä.

Uskon että tästä huolimatta tulee alkuun seuraavankin kanssa käyttöön. 🤣
 
Puoliso on vannottanut ettei hankita mitään ennen ainakaan tokaa kolmannesta. Ikävästi mulla loppuu työsuhde siihen mennessä ja ei oo toistaiseksi seuraavaa pestiä tiedossa, niin kahtellaan kuinka paljon hankitaan sittenkään muuta kuin pakollisia tavaroita ja pääosin käytettynä. Oon kyllä arponu jo kauan ennen ees aktiivista yritystä vaunuja jotka miellyttäisi silmää ja tuntuu käteviltä, pitänee laittaa hakuvahdit pystyyn torissa 😁
 
Oon edellisissä raskauksissa tehnyt yhden vaatehankinnan nt-ultran jälkeen ja niin ostin tänäänkin yhden vaatesetin odottamaan käyttöön pääsyä🥹
Vaatteita siinä katsellessa mietiskelin kyllä, että jos tässä raskaudessa ei selvitetä sukupuolta etukäteen, tulee vaatehankinnat oleen todella vaikeita 😄
Mun mielestä jos vaatteet on ns. Neutraaleja, ne on enemmän poikamaisia (siis harmaat, beiget tms) ja sit taas esim hempeemmät värit tyttömäisiä.
Ja tuohon lisäyksenä, kaikki toki saa pukea lapsensa kuinka tahtoo enkä arvostele muiden lasten pukeutumista 🫶🏻
Mutta itse oon tykännyt omat vauvat pukea niin että jo vaatteista voi päätellä kumpaa sukupuolta se edustaa, kun vauvoista ei muuten ulkonäöstä välttämättä osaa sanoa 😄
 
Meillä sukupuolesta vähän riippuen että kuinka paljon hankintoja tarvii tehdä, jos samaa sukupuolta kun edellinen niin hankintalistalla ei taida ensihätään olla muuta kun sisarusrattaat 🤔 Meillä on tyttö puettu sen verran hempeisiin vaatteisiin, että näistä ei kyllä kovin montaa pojalla pysty käyttämään 🤭
 
Vasta viimeisen kolmanneksen aikana aion tehdä hankinnat ja mieluiten käytettynä, uutena vain turvakaukalo jalustalla. Mahdollisimman vähällä haluan mennä ja koen neljän lapsen kokemuksella tietäväni jo mitä itse tulee käytettyä.

Omalla listalla on:

- yhdistelmävaunut
- turvakaukalo ja jalusta
- sukkiksia ja bodyja (mieluiten kietaisu), joku trikoohaalari
- pipo, merinovillahaalari, villasukat ja villa- sekä trikootumput
- sähköinen rintapumppu
- maidonkerääjiä
- liivinsuojia ja vaippoja
- pienet kynsisakset
- vauvan vanupuikkoja
- Stokke Newborn-set tai sitteri
- kaukalopussi (alkuun ohuempi, myöhemmin toppa, niin ei tartte ollenkaan haalaria)
- imetysliivejä ja -paitoja
- imetystyyny
- tuttipullo
- peili autoon

Löytyy jotain kautta:

- pinnasänky
- kosteussuoja, peitto, tyyny ja lakanoita sekä huppupyyhe
- ikivanha ja maaleista kulahtanut TrippTrapp (pitäis raaputtaa maalit ja maalata uudestaan!)
- harsoja
- makuupussi
- rattaisiin toppapussi (ei mennyt kaupaksi aiemmin, niin oli siskolla lainassa)
- mökillä Ikean Antilop ja matkasänky
- pitkä trikoinen kantoliina
- itkuhälytin (mökillä ja ulkona nukkuessa ehdoton!)

Ei hankita:

- matkarattaat
- amme
- kylpytuki
- bumbo
- hoitotaso
- hoitolaukku
- leluja tai kirjoja
- isoja määriä jemmavaatteita
- tutteja
- äitiyspakkaus
- kehto/sivuvaunu/unipesä
- unipussi
- äitiys vaatteet
- kantoreppu/rinkka (jollei lähdetä vaeltamaan)
- leikkimatto/kaari
- toppahaalari/vk-haalari (vasta 1v eteenpäin)
 
Meillä lapset jo sen verran isoja, että kaikki ollaan keritty hävittämään 🤭 Paitsi molempien äitiyspakkaukset on täynnä niitä tärkeimpiä vaatteita. Vakuumipusseissa on myös paljon vaatteita, kun en ole saanut aikaiseksi myydä. Mutta näinköhän on enää käyttökelpoisia 🤔
 
Meillä on aika paljon juttuja jo esikoisen jäljiltä, mutta äitiyspakkaus varmasti otetaan, mikäli on itseä miellyttävät kuosit. Vähän pohdin myös toisen triptrapin hankkimista, sitten kun istuminen alkaa olla ajankohtaista, eli vuoden päästä :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: riippuu toki vähän esikoisestakin, että kuinka hyvin hän pystyy syömään aikuisten tuolista vai pystyykö ergonomisesti ollenkaan, hän on silllin 4,5v niin voi olla, ettei toista triptrappia tarvita. Sen näkee sitten. :smiling-eyes:

Jonkun verran vaatteita, varsinkin pieniä kokoja tarvitaan, ja varsinkin jos on eri sukupuolta, niin ehkä me ei pojalle ihan pinkkejä frillahousuja yms pueta :tears:

Ja jos on "nukun vain liikkeessä"-tyyppinen tapaus, niin sitten meille tulee sellaiset vaunut, jotka heiluvat sähkön voimalla kännykän apilla, jos on vähän vähemmän vaativa tapaus, niin sitten pärjätään jo olemassa olevilla :tears:
 
Esikoinen tulee olemaan 2 v. vauvan syntyessä, niin paljon pystyy kierrättämään. Toki jos sukupuoli on eri, niin varmasti osa vaatevarastosta vaihtuu.
Suurin tarvittava hankinta on mahdollisesti tuplarattaat. Olen kuitenkin vielä kahden vaiheilla siitä, tarvitaanko niitä, vai pärjättäisiinkö vanhoilla ja seisomalaudalla. Sen näkee varmasti kevään ja kesän mittaan, miten liikkuvainen esikoinen tulee olemaan.
 
Edellisiltä on jäljellä kaikki mikä on suht ehjää ja tahratonta ja mm pinnis, turvakaukalo, vaunut jne. Jotain vaatteita tulee varmasti hankittua kun toisen lapsen lempparit ei ookkaan aina seuraaville olleetkaan niin lemppareita vaikka ois voinu luulla.
 
Mä sain tietää että meidän mökin vintillä (jonne on säilötty sekalaista rojua noin 4 sukupolven ajan) on KAKSI pinnasänkyä! Oletettavasti kotona ja mökillä asuneet, koska meidän perheessä ei kyllä missään vaiheessa oo ollut kahta pinnasängyssä nukkujaa yhtä aikaa. Nyt täytyy vaan toivoa että ne on riittävän samannäköiset että mun sisustussilmä sietää niitä. :tears:
 
Mä sain tietää että meidän mökin vintillä (jonne on säilötty sekalaista rojua noin 4 sukupolven ajan) on KAKSI pinnasänkyä! Oletettavasti kotona ja mökillä asuneet, koska meidän perheessä ei kyllä missään vaiheessa oo ollut kahta pinnasängyssä nukkujaa yhtä aikaa. Nyt täytyy vaan toivoa että ne on riittävän samannäköiset että mun sisustussilmä sietää niitä. :tears:
Ainaha voit itse tuunata niistä mieluisat. Vähä väriä purkista ja sen sellasta 😊
 
Me ei olla vielä hankittu mitään. Ollaan siis säästetty 6 vuotiaalta kaikki ettei tarvitsekaan ostaa mutta nythän tää meni aivan vihkoon kun tulijoita onkin kaksi. Eli joudutaan kuitenkin hommaamaan uudet kamppeet...toki yritän löytää käytettynä kaiken muun paitsi vaunuja en löydä, sen tiedän jo varmaksi.
 
Takaisin
Top