Hankinnat/ ostokset ja lahjukset

Tuo vesipisteen läheisyys oli hyvä huomioon otettava asia. Mä keksinkin tosi hyvän paikan kylppäristä, jota en ollut edes ajatellut. Meinasin laittaa hoitopöydän makkariin, mutta sieltä on pitkä matka vessaan tai kylppäriin.
 
Me päädyttiin hankkimaan suht kookas lipasto, johon saa hyvin hoitoalustan päälle. Säilytystilan puute ratkesi samalla! Toistaiseksi tyytyväinen ratkaisuun, mutta katsotaan miten toimii käytännössä. Sijaitsee käytännössä ihan makkarin kph:n vieressä, joten vesipisteelle hyvin lyhyt matka.

Suurin osa muista ”pakollisista” hankinnoista alkaa olla tehty, paitsi vaunut sitten vasta myöhempänä. Niitäkään ei tosin kovin pitkälle viitsi lykätä, jos pitkät toimitusajat:rolleyes:
 
Me kiellettiin vauvalahjat,jotenkin tarviin nyt tilaa ja sisäistämisaikaa tälle asialle:shy:,meillä ei juurikaan ole tarpeita nyt. Käytiin vauvatalo johannassa "retkellä"miehen kanssa ja yks yllättävä tarve huomattiin,pesä,se soikea käy suoraan rottinkisänkyyn ja toimii myös muuten. Sit näin sulosen vaunu nauhan ja riepuja tarvitaan,ihastuin pariin kuviolliseen:smug: joten "tarpeet"oli siinä...ainaki toistaseks:wink
Mä kuuntelen paljon klassista tai laulan ja oon laulanu vauvoille,nyt mä haluun soittorasian jota iltasin soitan vauvalle,jospa se rauhottais sit tarvittaessa syntymän jälkeenkin:happy:
 
Meillä ei edelleenkään oo muutamien alesta / kirppareilta löytyneiden vaatteiden ja kavereilta saatujen tavaroiden lisäksi mitään hankittuna. Ajattelen edelleen, että synnytykseen on vielä niin kauan aikaa ja äippärikin alkaa niin ajoissa, että hyvin ehtii vielä.

Vaunujen kanssa ajateltiin tehdä niin että mennään muutamien kriteerien (pohjoisen runsaslumiseen talveen sopivat renkaat, pitkät vanhemmat) kera pariin liikkeeseen ja katsotaan mitä on tarjolla. Tämänkin ehtinee tehdä vielä loppuvuodesta.

Ainoa päähänpinttymä mulla taitaa olla Stokken syöttäri, koska ajattelen sen huonekaluna ja sehän tulee olemaan todella pitkään kuvioissa. Eli mielellään siihen panostaisi.
 
Meillä on se syöttäri ja suosittelen! Lapsilla tulee olemaan kuitenkin niin paljon ei-esteettistä tavaraa että se yks normaalin huonekalun näköinen on ihan tervetullut :D
 
Tänää hommattiin ikeasta vauvan vaatteille lipasto :) voi alkaa pikkuhiljaa pesee vaatteita. Saa vaa nähä kui monta kertaa esikoinen ne ehtii levittää :D
 
Meillä aika hyvin pienelle kaikkea kun on noita aikasempia pikkasia joilta jäänyt joitain vaatteita pyörii kaappiin ku ei ole raaskinnut laittaa kiertoon. Viikonloppuna mies viel kävi ostaa vaatepaketin kokoa 50-56cm (paljon siel oli turhaa mut en ilennyt sanoa ku toinen niin kauniisti pikkasta ajatteli). Täl hetkellä suurin ongelma on se että en tiedä mihin vaatteet laitan kun ei ole paikkaa/tilaa ja sit viel se et pitäs tuo tuleva pikku isoveli opettaa pinnasängystä pois jotta ei tarttisi toista pinnasänkyä hommaa. Makuupussin ja kaukalopussin meinaan ommella pienelle itse tarvikkeet on jo katottu mutta en ole vielä käynyt hommaamassa niitä ja turvakaukalo pitäis hommaa autoon mutta taidan odottaa black fridayta jos ois joku hyvä tarjous silloin.
 
Hei kiitos tuosta Black Friday -muistutuksesta! :) Eilen juuri mietittiin, että ei tässä mikään kiire olekaan kaikkea hankkia valmiiksi. Ollaan aika hyvin katsottu, mitä isompaa tarvitsee hankkia, valittu merkit ja mallit, ja ne saa aika nopeestikin sitten haettua, kun sen aika on. Vaunukopissa tais olla kuukauden toimitusaika, mutta epäilen, että kaksosten kans hetkeen edes tulis vaunuteltua talvisäässä.
 
Meille kotiutui tänään tummanruskea Stokke Sliipi :Heartred Ensimmäinen varsinainen hankinta! Sille kaveriksi sitten syöttötuoli samaa sarjaa ja hyvälaatuiset vaunut, niin muu kampe joutaakin sitten olla kirppiskamaa tai muuten edukkaampaa.
 
Tajusin viikonloppuna, että meillä ei ole vielä mitään hankittuna tulokkaalle. Esikoinen on sen verran pieni vielä, että aika paljon saa perittyä suoraan käyttöön mutta olisi mukava jotain pientä omaa hankkia tammikuun vauvallekin. Mitä te muut olette hankkineet tilanteessa jossa ei oikein ”tarvitse” mitään kun vaatteetkin on tallessa?
 
Täällä on paljon saatu / ostettu vaatteita ja tarvikkeita käytettynä. Uutena tilasin itkuhälyn ja sähköisen rintapumpun, sekä vielä yhdistelmät + kaukalo käydään liikkeestä. Muutoin alkaakin olla tarpeellisimmat kasassa :) lähinnä tutteja, vaippoja sekä muuta arkista tavaraa puuttuu, mut ne ennättää ostaa vaiks ihan lähimarketista. Vaatteet on aika neutraaleja / sinipainotteisia, että tytölle pitänee ostaa jotain ihanaa hörhelöä ja pinkkiä. Jahka sukupuoli varmistuisi :grin
Ite myös oon neulonut makuupussin (sellainen, et menee siinä tammi- huhtikuussa) ja neulon viel töppöstä, tumppua ym. pientä.
Niin ja äitiyspakkauskin tuli pari viikkoa sitten, ja musta ne kuosit on aivan ihania :joyful:
 
Meillä oli pitkään sillee ettei ollut yhtään mitään ja nyt onkin sitten joka paikka täynnä tavaraa :D tänään haettiin äitiyspakkaus - voi että voi Suomen valtio sponssata avokätisesti ihan vaan siitä syystä että joku lisääntyy!

Vaunupaketti haettiin myös. Tilattiin Britaxin yhdistelmäpaketti eli sellainen jossa on ”kaikki” tarvittava. Stokken sänky haettiin viime viikolla ja tripptrapp vielä hommataan.

Huh! Mihin tän kaiken tavaran tunkee?!
 
Ja sitä vaan kertyy lisää vaikka kuinka kontrolloisi :D ja ei ne pienet tavarat mutta vaunut, huonekalut yms. pölähtää ihan yllättäen ja täyttää kaiken tilan.
 
Äitiyspaketin hakemus lähtee vasta huomenna, muut alkaakin jo olla.. babynestin tilasin ja lämpöpussin talven varalle. Oikeastaan vaan isoin eli yhdistelmävaunut puuttuu - ne tarkoitus tilata nyt tän kuun aikana! Jotenkin pikkuhiljaa alkaa tässä konkretisoitumaan :grin turvakaukalo me saataisiin kaverilta, mutta oon miettinyt olisko sittenkin parempi ottaa samaa merkkiä kuin vaunut.

Mites muilla ammeiden tilanne? Oon saanut monelta kaverilta suosituksen tuohon Stokken Flexibathiin joten sellainen varmaan siis tulossa. Mies ei siitä tykkää tosin :bored:
 
Meillä flexibath käytössä ja ollaan tykätty :) vie niin vähän tilaakin, kun saa taitettua kasaan.
 
Äitiyspaketin hakemus lähtee vasta huomenna, muut alkaakin jo olla.. babynestin tilasin ja lämpöpussin talven varalle. Oikeastaan vaan isoin eli yhdistelmävaunut puuttuu - ne tarkoitus tilata nyt tän kuun aikana! Jotenkin pikkuhiljaa alkaa tässä konkretisoitumaan :grin turvakaukalo me saataisiin kaverilta, mutta oon miettinyt olisko sittenkin parempi ottaa samaa merkkiä kuin vaunut.

Mites muilla ammeiden tilanne? Oon saanut monelta kaverilta suosituksen tuohon Stokken Flexibathiin joten sellainen varmaan siis tulossa. Mies ei siitä tykkää tosin :bored:

alunperin oli ajatus sellainen pyörillä siirreltävä hoitopöytä/amme systeemi. Mut meillä on mun ja sisarusten vanha amme, tuskin muuta hommataankaan :rolleyes:
 
Turvakaukalo on vielä se, mikä pitää hankkia! Mitäs vielä..

-kylpyamme
-muutama vaate lisää
-sitteri
-imetystyyny
-kantoliina

Muuten alkaakin olla jo kaikkea. Läjittäin vaippoja sitten tietty ja muita hygieniajuttuja yms. tutteja ta pikkusälää. xD Vielä ehtii hyyyvin, 3kk aikaa! :wink

Vaunut ostettiin käytettynä että siinä säästettiin pitkä penni. Violetit Emmaljungat löydettiin satasella. Tutkittiin, ettei hometta jne. Ainoa "vika" että on ollut useammalla käytössä ja piti pestä ja pesun jälkeenhän ne onkin kuin lähes uudet. Hyvin oli pidetty vaunuja siis. :cat:

Pinnis löytyy jo varusteineen, hyllytilaa on ja hoitopöytä. :Heartred On pehmoleluja, mutta hirmusti ei ole tuota muuta krääsää vielä hankittu ennenkö sitten myöhemmin hommataan kun pikkuinen tänne tupsahtaa.:dummy1:
 
Aijuu tosiaan, itsellekin tarttisi sitten muistaa mm. imetyspaitaosasto. :D Varmaan kierrän kirppiksiltä jotain edestä napitettavia paitoja. Parit imetysliivit ostin h&m:ltä, sitä isointa kokoa.. @__@ Apua, jos nämä hinkit tästä vielä kovin kasvaa! Mistä ihmeestä löytyy isompia liivejä kuin 85E -kokoa? Siis normikaupoista.. Vai onko se mentävä seuraavaksi erikoisliikkeeseen?:eek:

Mulla on nyt jo kasvanut kahdella kuppikoolla nämä kannut plussasta lähtien. Herra siunaa sitten kun maitoa alkaa tulla. No, se lienee sen ajan murhe.
 
Yksi mihin on ihan hurahtanut nytten on nämä lasten c-kasetit.. Vanhat kunnon lastenlaulut ja sadut. Niitä on tullut hankittua liuta! :D Tärkeimmät jutut ensin, tietenkin. Pitää olla tunnelmaa. xD
 
Takaisin
Top