Haaveena esikoinen

Täällä dpo11, kohta viikon jo ollut kuukautismaista jomotusta, joka yleensä alkaa pari päivää ennen kuukautisia. Rinnat arat ja tänään aamulla ollut jotenkin todella kuvottava olo, nämä eivät kuulu minulla normaaleihin pms oireisiin. Silti ei yhtään uskalla ajatella tai toivoa, että olisi tärpännyt🥺 ajattelin yrittää jaksaa dpo14 saakka eli perjantaille testaamatta. Jotenkin fiilis, että kuitenkin huomenna alkaa tiputtelu, kuten joka kierrossa dpo12 alkaa😩

Olen niin toivonut, että viimeistään tästä kierrosta tärppäisi, niin pääsisi hyvissä ajoin kesäloman kautta pois työelämästä hetkeksi😂 olisihan se aika ihana joululahja myös. Toisaalta, jos nyt ei ole tärpännyt, niin seuraava ovis osuu lomalle, joten pystyy sitten ainakin panostamaan talletteluihin paremmin.
 
Joo ei ole helppoa, itsekin oon miettinyt että mitenhän 2- tai varsinkin 3-vuorotyö vaikuttaa hormonitoimintaan ja hedelmällisyyteen. Onneksi itsellä on silti ollut säännölliset n. 28 pv kierrot että toivottavasti ei ihan hirveästi vaikuta kuitenkaan :Grimacing Face: :Face With Tears Of Joy:
Siis aivan samaa miettinyt kun teen itse 3-vuorotyötä 🙈 tänään yövuoroon oi voi.

Mulla menossa nyt kp14 ja oletettavasti dpo1. Tästä eteenpäin aika sitten taas matelee oletettavasti seuraaviin menkkoihin asti. Ei oo yhtään mitään tuntemuksia, niinkuin viime kierrossa. Tasavahvuiset viivat tuli tikutettua kp12, mutta ei mitään ovistuntemuksia, limat kyllä tuli normisti. Tapahtuukohan sitä ovulaatiota ollenkaan 😑 viime kierrossa selkeitä tuntemuksia oikealla puolella. Nyt ehkä jos mielikuvitusta oikein käyttää niin vaihtelevasti molemmin puolin vähän... Jotain.. ehkä 😆 onko muilla kokemuksia, että toisinaan tuntuu todella vahvasti oireet ja toisinaan ei juuri mitään?
 
Mulla on ollut tuota että välillä ovis oireet tuntunut ihan selkeästi ja välillä taas ei oikein mitään. Siinä kierrossa missä tärppäsi, ei ollut kovin selkeitä ovis oireita.

Täällä menossa nyt dpo 6.
Huojentavaa kuulla 😊 ehkä tässä kierrossa on sitten mullakin toivoa 😊
 
Huojentavaa kuulla 😊 ehkä tässä kierrossa on sitten mullakin toivoa 😊
Jos sulla on ovistesti ollut positiivinen niin on melko todennäköistä, et ovis on kuitenkin tapahtunut 😊 Nuo oireet myös vaihtelee mulla kierrosta toiseen. Välillä on koko alavatsa turvoksissa kuin mikäkin pallo ja paikat kipeenä. Toisinaan taas ei melkein mitään tuntemuksia 😁
 
Siis aivan samaa miettinyt kun teen itse 3-vuorotyötä 🙈 tänään yövuoroon oi voi.

Mulla menossa nyt kp14 ja oletettavasti dpo1. Tästä eteenpäin aika sitten taas matelee oletettavasti seuraaviin menkkoihin asti. Ei oo yhtään mitään tuntemuksia, niinkuin viime kierrossa. Tasavahvuiset viivat tuli tikutettua kp12, mutta ei mitään ovistuntemuksia, limat kyllä tuli normisti. Tapahtuukohan sitä ovulaatiota ollenkaan 😑 viime kierrossa selkeitä tuntemuksia oikealla puolella. Nyt ehkä jos mielikuvitusta oikein käyttää niin vaihtelevasti molemmin puolin vähän... Jotain.. ehkä 😆 onko muilla kokemuksia, että toisinaan tuntuu todella vahvasti oireet ja toisinaan ei juuri mitään?
Mulla on vuosi yritystä takana. Alunperin menkat olivat kivuliaat ja muuten ok, nykyisin menkat kivuttomat ja kaikkia epämääräisiä oireita välillä ovulaatio-kuukautiset (pahoinvointi, nipistely, turvotus, tyhmäily), minkä vuoksi olen todennut etten oireisiin luota enää. Näköjään kohtuni vihaa minua ja tekee kiusaa, minä kiusaan takaisin ja pistän sinne vauvan vaikka väkisin. 😤

Mutta joo, joskus ovulaatiofollikkeli voi ilmeisesti repiä jotain ja silloin sattuu paljonkin, mutta ei tosiaan joka kerta.

Googlailin jokin kuukausi sitten tuosta yövuoron vaikutuksesta hedelmällisyyteen ja ilmeisesti siinä on samanlaista vaikutusta kuin liiallisen kahvin juonnin kanssa - - > pidentää raskaaksituloon vievää aikaa. Tutkimuksia tosin oli yksittäisiä (tyyliin Australiassa hoitoihin hakeutui todennäköisemmin yövuoroja tekevä), ei mitään isoja hankkeita. Mutta ylimääräisiä yrityskuukausia voi ajatella yövuorolisänä, niin minä teen.

Mulla kolmen yön jälkeen ovulaatio kyllä tapahtui, mutta hormonipiikki tuli tosiaan illalla ja testi oli pos/lähes pos vasta klo 21 jälkeen eli ehkä vähän myöhäisemmässä rytmissä oltiin.
 
Täällä on kp14, ovistesti oli vielä nega mutta jospa lähipäivinä. Toki yritetään, mutta katse on jo tammikuun lääkärikäynnissä. Simppa-analyysi on varattu ja kävin ottamassa raskautta yrittävän verikokeet sekä AMH:n. Tulokset olisi tulleet, mutta en uskalla katsoa niitä. Pelkään että romahdan ja suren koko joulun, jos varsinkin AMH on huonolla tolalla. 😩
 
@Ness juurikin hämmentää se että mennään niin äärilaidasta toiseen 😅 viimeksi olin ku ilmapallo, yökötti ja mitä kaikkea, nyt ei yhtikäs mitään! 😆

@Sinertävää tykkään sun asenteesta "pistän sinne vauvan vaikka väkisin"😂. Täytyy mennö samalla asenteella, oikkuilee kohtu mitä hyvänsä 😄. Kyllä nuo yövuorot vähän taas stressaa valmiiksi, mutta täytyy nyt vaan yrittää luottaa että tällä kertaa joku sitkee sissi siitä huolimatta tarraa kohtuun 😆
 
Täällä on kp14, ovistesti oli vielä nega mutta jospa lähipäivinä. Toki yritetään, mutta katse on jo tammikuun lääkärikäynnissä. Simppa-analyysi on varattu ja kävin ottamassa raskautta yrittävän verikokeet sekä AMH:n. Tulokset olisi tulleet, mutta en uskalla katsoa niitä. Pelkään että romahdan ja suren koko joulun, jos varsinkin AMH on huonolla tolalla. 😩
Tsemppiä ja voimaa tulosten katsomiseen🙏 Osaan samaistua tuohon, kävin myös itse ottamassa sen naisen hormonitutkimuspaketin ennen hoitoihin hakeutumista ja kyllä vähän kipuilin tulosten kanssa, vaikkei niissä mitään hirveää ollutkaan 💕 Kuitenkin hienoa että teette jo asioita etukäteen ennen ensikäyntiä. Se varmasti vauhdittaa teidän alkutaivalta mahdollisissa hoidoissa 🫶
 
Mulla ei kyllä juuri koskaan mitään selkeitä ovisoireita ole, limoja ehkä mutta ei kyllä koskaan mitään nippailuja tms. tuntemuksia. Toki käsittääkseni tämä on hyvin yksilöllistä joka tapauksessa enkä jaksa olla asiasta huolissani. Mulla nyt dpo4, menkkojen pitäisi alkaa 19.12. Yllättävän rauhallisin mielin olen eikä ole pahemmin mitään testailuhimojakaan ollut (toki eipä siinä mitään järkeä vielä olisikaan). Työharjoittelu ja jouluvalmistelut pitävät ilmeisesti kiireisinä :Face With Tears Of Joy: :thumbs-up: Ajattelin muutenkin tehdä testin aikaisintaan 20.12, kun viime kierrosta viisastuneena varhainen testailu tuo vain turhia pettymyksiä ja rahanmenoa...
 
Ilmeisesti myös ikään liittyvää. Itellä ei ollut oviskipuja alle kolmekymppisenä. Monet kaverit ja täällä kans lukenu samaa, et iän/synnytysten myötä on alkanut tuntua.
 
Mulla ei ole ovulaatiota ollut yhdistelmäpillereiden takia vuosiin. Nyt tässä tyhjennysvuotoa odottelen siis edelleen pillereiden lopetuksen jälkeen. Sunnuntaina alkoi jomotus ja kivut, eilen aamulla heräsin kunnon kramppeihin sekä turvotukseen. Vuoto ei kuitenkaan alkanut, ja illalla petipuuhien jälkeen huomasin, että onpahan sitkeää ja kirkasta limaa... Tänään ei ole ollut mitään oireita, eli olikohan tuo nyt sitten kuitenkin kaikki ovulaatiokipua? Voiko ovulaatio tulla ennen tyhjennysvuotoa? Kivut oli kyllä melkein samaa luokkaa kun menkkojen aikaan ja kesti aika lailla vuorokauden. 🤔
 
Täällä alkoi uusi kierto eilen, starttasi siis virallisesti yk15. Ovista ennustelee jouluviikolle, onneksi kuitenkin pyhien jälkeen 😆 Ensi vuonna pääsee sitten jatkamaan hoitopolkua kaikkien kontrollikokeiden jälkeen 🤞

@Pepino uskalsitko katsoa tuloksia?
 
@Maijjja Mulla ainakin oviskipu on selkeästi vaan toisella puolella ja hyvinkin pistävä ja "kouraiseva" kipu. Kestää noin 4h. Kauanko oot odottanu tyhjennysvuotoa / milloin lopetit pillerit?
 
@Maijjja Mulla ainakin oviskipu on selkeästi vaan toisella puolella ja hyvinkin pistävä ja "kouraiseva" kipu. Kestää noin 4h. Kauanko oot odottanu tyhjennysvuotoa / milloin lopetit pillerit?
Marraskuun puolivälissä lopetin pillerit, eli onhan tässä odoteltu. Yleensä tyhjennysvuoto tullut heti 1-2 päivää tauon aloituksesta, mutta nyt ehkä vaikuttaa sekin, kun vaihdoin pari kuukautta aiemmin tuohon dienogestiin, jolla on voimakkaampi vaikutus kohdun limakalvoihin. 🤔 Odottavan aika on pitkä, vaikka dienogestin pakkausselosteessa luki, että parikin kuukautta on vielä normaalia odotella oman kierron alkamista.
 
Täällä alkoi uusi kierto eilen, starttasi siis virallisesti yk15. Ovista ennustelee jouluviikolle, onneksi kuitenkin pyhien jälkeen 😆 Ensi vuonna pääsee sitten jatkamaan hoitopolkua kaikkien kontrollikokeiden jälkeen 🤞

@Pepino uskalsitko katsoa tuloksia?

Nyt uskalsin katsoa tulokset. AMH oli 2,37. Vaikka luku ei yksistään kaikkea kerrokaan, niin tuntuu tosi helpottavalta, kun olin siitä huolissani. 🙏🏼 Ferritiini oli taas tippunut, nyt enää 42. Luulen, että voisin jotain rautaa alkaa popsia. Sideralista en saanut mitään vaikutusta, joten täytynee kokeilla jotain muuta. Muuten kilpirauhaskokeet ja muut testit ok, ja vitamiinit ja folaattiarvot ovat hyvällä tasolla. Onneksi katsoin nyt nuo, ei tarvi murehtia enempää noita ja voi keskittyä rauhassa odottamaan lääkäriaikaa. 😊
 
Tosi hyvät tuo AMH🫶 onneksi katsoit. Ei tullut mitään hirvittäviä yllätyksiä. Rautaa kannattaa varmaan alkaa popsimaan että nousee se ferritiini. Se on kyllä haastava saada nousemaan 😅
 
Perinteinen ”meitä ei koskaan onnista” fiilis saapunut, kaikki vituttaa ja ärsyttää 😅

Pyörrän sanani ja testailen lauantaiaamuna vasta jolloin on synttäripäivä (olis paras lahja tai sit saa sen punkun vetästä huiviin). Ristiriitaisia fiiliksiä kun tuntuu että oireita on enemmän kuin yleensä mutta kaikki on silti edelleen pms-oireisiin meneviä. Lämmöt on sahannut enemmän kun yleensä mutta ouran plussakäyrällä mennään vielä.

@Pepino hyviä tuloksia sulla! Hyvä että uskalsit katsoa ☺️
 
Tosi hyvät tuo AMH🫶 onneksi katsoit. Ei tullut mitään hirvittäviä yllätyksiä. Rautaa kannattaa varmaan alkaa popsimaan että nousee se ferritiini. Se on kyllä haastava saada nousemaan 😅
Totta, heti on parempi mieli. ☺️ Pitäisi löytää joku toimivan raudan lisäksi sellainen vatsaystävällinenkin vielä. Ei auta kuin kokeilla jotain. Hyvä että teilläkin hoitopolku jatkuu heti ensi vuonna. 🤞🏼

@Lottanen1234 Tunnistan hyvin tuon ärsytystunteen. Toivottavasti sinne kuitenkin tulisi se paras synttärilahja. 🎁
 
Tänään tuli ovistestiin plussa. Kp16 joten palattiin normaalimpaan aikatauluun. Ei voi syyttää geleetä että myöhästyttäisi ovulaatiota. ☺️ Laskin että DPO11 osuu jouluaatolle. 🥺 Tarkoitus oli kyllä ottaa tämä kierto ihan rennosti, mutta olisihan se nyt maailman paras joululahja, joten voi olla vaikeaa. 🎁
 
Takaisin
Top