Haaveena esikoinen

Samaistun täysin teidän ristiriitaisiin ajatuksiin lapsen hankinnasta! Oon miettinyt itsekin niin älyttömästi ja kyseenalaistanut että onkohan tää nyt järkevää, jaksanko ja pystynkö yms. Sit haluun toisaalta ajatella että se että pystyy kyseenalaistamaan ja miettimään kriittisesti on kuitenkin iso voimavara ja ainakin tarkoittaa että on kova motivaatio olla hyvä vanhempi, on joustavuutta pohtia asioita eri näkökulmista ja kyseenalaistaa myös omaa ajattelua. Se on varmasti kaikki plussaa lapsiarjen keskellä. Vaikka toisaalta myös aiheuttaa kuormitusta.. 😁

Täällä taas tapahtuu erikoisia asioita, aloitin oviksen testaamisen kun ovikseen pitäis olla vielä useita päiviä, ja nyt yhtäkkiä ilmestyikin plussa ovistestiin. Nyt kp 14, ovis ollut yleensä kp 17-18. En tajua taas yhtään mitä tapahtuu enkä tiedä onnistuuko yrityspuuhat nyt oikea-aikaisesti, mutta näillä mennään. 🤷🏻‍♀️
Ei sillä etteikö ois kova motivaatio olla hyvä vanhempi jos ei ole ristiriitaisia ajatuksia, olipa hienosti ilmaistu... No mutta ehkäpä ymmärtänette tarkoitukseni.
 
Onko muilla ollut kovin ristiriitaisia ajatuksia tämän lapsen saannin suhteen? Mulla ollut melkein koko ajan. Haluan tosi kovasti lapsen, mutta samalla se myös pelottaa ihan älyttömästi. Koska kyllähän se muuttaa ja mullistaa koko elämän ihan täysin. Eikä sitten voi enää tehdä tai mennä niin vapaasti kuten ennen. Mutta samalla tiedän, että jos pidettäisi taukoa tai lopetettaisi yrittäminen, niin kyllä se ajatus lapsesta pyörisi takaraivossa koko ajan ja olisi ehkä jotenkin vähän myös tyhjä olo. Ehkä tuo pelkokin luo nämä ristiriitaiset tunteet. Mutta samalla mun on jotenkin todella todella vaikea nähdä itseäni äitinä ja sellainen olo, että voinko mä edes saada koskaan lapsia. Sekin tuntuu niin epätodennäköiseltä että raskautuisin ikinä.

Mulla ei ole mitään tällaisia ajatuksia, olen "aina" tiennyt haluavani äidiksi ja lapset ikäänkuin täydentäisivät elämäni, tyylillä että nyt jotain puuttuu.:red-heart:
Ainoa mikä pelottaa on se, että mitä jos en ikinä vain tulekaan raskaaksi... Nytkin on oltu ilman ehkäisyä jo heinäkuusta -23 ja takana yksi vkm. :disappointed-face:
 
Tänään kp10 ja ovulaatiota ennustaa vasta 10 päivän päähän, mikä toisaalta sopii paremmin kuin hyvin koska mies tämän viikon työreissussa niin ei tallettelemaan päästäisikään. Varmaan kuitenkin aloitan oviksen metsästyksen loppuviikosta silti. :tears:

Tästä kierrosta mulla on tosi hyvä fiilis!:smiling face with heart-eyes: Oon huomannut tiettyä "säännöllisyyttä" mun kierroissa, joka toinen kierto on ns. normikierto ja jokatoinen venähtää pitkäksi. Ja tää kierto olisi nyt se ns. normaali kierto! :smiling face with heart-eyes:
 
@Burkei mä samaistun sun ajatuksiin. Meidän polku kun tähän asti on ollut lievästi kivinen niin on joutunut myös useaan otteeseen pohtimaan että tätäkö sitä oikeasti haluaa ja mitä kaikkea joudutaankaan käymään läpi ennen kuin on meidän vuoro. Meidän kohdalla ollaan myös jouduttu rahallisesti panostamaan tähän jo jonkin verran koska julkisesta ei oo ollut apua. Sekin on kyllä aina tuntunut siltä että tottakai sitä panostaa koska sitä haluaa sen oman lapsen enemmän kuin mitään muuta.
 
Elämä on aina ollut melko stressaavaa eikä se koskaan oo menkkojen aikatauluihin vaikuttanut. Enkä tiiä jaksanko ens kierrossa yrittää mitään. Taidan jäädä hetkeksi pois keskusteluista, vaikka tiiän että se on paskaa niin en kestä muiden onnistumista.
Mä niin samaistun 💔 Etenkin kirpasee esikoisen kanssa onnistujat, tuntuu että plussaajat ”ei enää ole samalla puolella”, jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Eikä siis ole henkilökohtaista ketään kohtaan❤️ Yritän vaan ajatella, että tunteet on ok ja niitä tuleekin kun on itselle niin tärkeä aihe, mutta ne vaan pitää käsitellä. Ja sitten taas jatkaa.

Nyt tosin en tiedä miten kauan tässä katselee tätä hommaa, kp41 ja ei mitään merkkejä uudesta kierrosta 🥺 eihän tuo vielä ole älytön, mutta tottakai miettii jatkuvasti että mikä on vialla.
 
Ei vitsi miten turhauttaa kun yritykset jää sen takia että ovis olikin ihan väärään aikaan, kierto on ollut monta kuukautta niin säännöllinen. 😩 Kolme päivää ennen ovista oli nyt sitten yritystä. Mutta en kyllä toivo tältä kierrolla yhtään mitään kun ei oo yli vuoteen tärpännyt vaikka ois osunut täydellisesti oviksen ajankohtaan yritys. Turhauttaa niin kovaa että menee "hukkaan" kuukausi 😭 ja sit samalla suututtaa se että itsellä koko elämä pyörii nyt yrittämisen ympärillä, on vaikeaa kohdata se että itsellä menee kokonainen kuukausi pilalle tämmöisen takia. Phuuh vähän vaikeempia hetkiä taas päällä. Liittyykö ovikseenkin mielialanvaihteluita, selittäiskö se yhtään tätä omaa olotilaa? 😆
 
Mä huomasin jo aika yrityksen alkuvaiheessa, että mulle tulee kauhee kiukku ennen ovista ja sit taas viikko ennen menkkoja. Onneks hoksasin, et liittyy myös tohon ovulaatioon, oli vähän takkusta yritystä, kun aina ovulaation alla sai riidan aikaseksi. Nyt kun yritystä jo reilusti takana, niin osaan pitää ovis- ja menkkakiukun omana tietona, nythän meillä onki sit ihanan seesteistä 🤣
Mut siis mulla ainakin on molemmissa ihan samanlainen fiilis, että kaikki ärsyttää ja on päin h*lvettiä. Onneks menee nopeesti ohikin 😁
 
Täälläkin kiukuttaa, että kaikki menee pieleen, vaikkei ovulaatiosta tai kuukautisista oo tietoakaan😅 Joo saapa nähdä, päästäänkö me koko keväänä yrittämään. Halusin kokeilla Menopuria tässä kuussa, kun tuntui tuon toisen lääkkeen kanssa takkuaminen niin turhalta. No olipa nyt tänään sitten kontrolli-uä ja taas surkea 12 mm follikkeli. Perjantaina uus ultra, mutta tuskimpa taaskaan tuo kasvaa. Ite oon miettinyt jo, että olisko lääkäreiden järkevämpää laittaa vaan mut suoraan ivf-jonoon seuraavaksi, tässä mennyt parin kk aikana jo lääkekatto täyteen, eikä mitään olla päästy ees yrittämään. Tässä menee vaan ihan hukkaan resursseja ihan kaikilta, tällä vaivalla olis jo saanut yhden ivf-rundinkin vedettyä. Toisaalta, eipähän sekään auta jos follikkelit ei vaan kasva. Olipahan taas negistä täältä suunnalta💩
 
Hei!
Liitympä minäkin tänne keskusteluun, kun ensimmäisen lapsen yritys sovittiin miehen kanssa hiljattain alkavaksi :smiling face with heart-eyes: Nyt meneillään kp 6/28-32.
Jännittää ja pelottaa, mutta kuitenkin innostunut fiilis, sekavat tunteet siis :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Mulla ikää jo 35v, joten toivon kovasti, että yrittämisessä ei kestäisi kovin kauaa. Haaveissa olisi toinenkin, mutta näillä näkymin saisi jäädä kahteen lapseen, toivotaan että aika riittää! Ollaan oltu mieheni kanssa 5v yhdessä ja lapsista puhuttu pidempäänkin, mutta nyt on ensimmäistä kertaa tilanne, että voidaan tosissamme aloittaa, sillä mies on vasta valmistunut yliopistosta (alanvaihtaja). Hän toki vielä etsii työpaikkaa, mutta toivotaan, että yritysaika + 9kk olisi tarpeeksi aikaa löytää ensimmäinen uuden alan työpaikka.. Ja jos ei, niin kyllä ne asiat aina jollain järjestyy. Sisarella on vastasyntynyt vauva, joten jospa sieltä jo joutaisi käytettynä jotain tavaraa, ja kirppisten kautta joka tapauksessa tulee etsittyä vauvatavaroita sitten aikanaan, jos se pieni meille suodaan. Eli nämä rahahuoletkin vielä kaiken muun lisäksi tässä sopassa, mutta kuten sanoin, uskon että kaikki kyllä järjestyy :Smiling Face With Smiling Eyes: Itse olen kuitenkin vakitöissä.

Mites muilla taloudellinen tilanne, tuntuuko, että on helposti varaa kaikkeen tarpeelliseen, vai varaudutteko tiukempaan talouteen uuden perheenjäsenen saapuessa?
 
Muokattu viimeksi:
@Aurinko88 me ollaan molemmat vakkaritöissä, mutta olen varautunut siihen että tiukempaa voi olla kun jää vanhempainraha tuelle. Aateltiin niin, että itse otan myös mieheltä ne luovutettavissa olevat päivät, että voin olla mahdollisimman pitkään kotona. Sitten palaan kyllä heti töihin kun tuo vanhempainraha loppuu, koska en halua jäädä ns. elämään miehen rahoilla.
 
@Aurinko88 varmastikin talous tulee kiristymään mikäli uusi perheenjäsen talouteen tulee. Me ollaan molemmat vakitöissä ja ihan ok tienesteillä molemmat. Kaikki kulut ja ruuat maksetaan yhteiseltä tililtä ja laitetaan suunnilleen sama prosenttiosuus palkoistamme molemmat yhteiselle tilille. Jos (ja toivottavasti kun) rahatilanne vanhempainvapaan tms. takia heikkenee, ollaan sovittu että sitten suhteutetaan taas kustannuksia sen hetkisten tulojen mukaan. Ollaan laskettu, että talous kestää sen, että kumpi vain voi olla vanhempainvapaalla. Meillä minä olen se paremmin tienaava, mutta olisin kyllä siitä huolimatta maksimi ajat vauvan kanssa kotona. :D
 
@Aurinko88 me ollaan molemmat vakkaritöissä, mutta olen varautunut siihen että tiukempaa voi olla kun jää vanhempainraha tuelle. Aateltiin niin, että itse otan myös mieheltä ne luovutettavissa olevat päivät, että voin olla mahdollisimman pitkään kotona. Sitten palaan kyllä heti töihin kun tuo vanhempainraha loppuu, koska en halua jäädä ns. elämään miehen rahoilla.

Vanhempainvapaa uudistuksen myötä on mahdollista tehdä lyhyempää työpäivää. Ilman, että menettää 6pvä/viikko. Tällänenkin voi olla vaihtoehto puolison kanssa tehdä. Tällöin vapaat riittää aika pitkälle ja samalla rahatilanne on hieman parempi 😉 Itseä ainakin kirpaisi tulojen tiputus, vaikka sen tiesi ja oltiin varauduttu asiaan.
 
Me ollaan tosiaan puolison opiskelujen takia oltu niin kauan tiukilla, että ei tunnu missään enää, kunhan vaan on välttämättömiin varaa. Mies ei oo siis saanut mitään tuloja, käynyt vain satunnaisesti töissä opintojen ohessa (max pari sataa €/kk).
Meidän harrastukset on onneksi semmosia, ettei niihin mee rahaa, eikä muutenkaan juuri ikinä jakseta lähteä mihinkään erikoiseen (mikä voisi maksaa jotain siis), niin ihan hyvin voidaan jatkossa miehen löytäessä vakityön laittaa kaikki uusi yli tarpeen jäävä sitten vauvajuttuihin. Sitä vaan olis toivonut että ois enempi säästöjä, mut siihen nyt ei voida vaikuttaa, töitä saa kun saa ja sen verran ehtii säästää kun ehtii.
 
Me ollaan tosiaan puolison opiskelujen takia oltu niin kauan tiukilla, että ei tunnu missään enää, kunhan vaan on välttämättömiin varaa. Mies ei oo siis saanut mitään tuloja, käynyt vain satunnaisesti töissä opintojen ohessa (max pari sataa €/kk).
Meidän harrastukset on onneksi semmosia, ettei niihin mee rahaa, eikä muutenkaan juuri ikinä jakseta lähteä mihinkään erikoiseen (mikä voisi maksaa jotain siis), niin ihan hyvin voidaan jatkossa miehen löytäessä vakityön laittaa kaikki uusi yli tarpeen jäävä sitten vauvajuttuihin. Sitä vaan olis toivonut että ois enempi säästöjä, mut siihen nyt ei voida vaikuttaa, töitä saa kun saa ja sen verran ehtii säästää kun ehtii.

Vauvan ja lapsen kanssa on paljon ilmaistoimintaa kunnan puolesta. Käytettynä saa kyllä edullisesti hankittua kaiken tarpeellisen. Ei välttämättä tarvitse paljoa käyttää rahaa. Lapsilisä ainakin meillä riittää vauvan juttuihin 😊
 
Täällä dpo3. Jännittää, että miten tässä käy. Nyt sain selkeen oviksen tikutettua ja tuntemuksia on ollut. Nyt turvottaa tosi paljon ja hengästytti kävelylenkillä jotenkin. Toki se voi olla toi katupölykin. Eilen nukuin päikkärit…En yleensä nuku. Haluaisin uskoa ja toivoa, että tää onnistuis luomuna. Jos ei, niin 22.4. on tosiaan ivf-suunnittelu.🤞
Mä oon pienestä asti halunnut oman perheen ja kaksi lasta. Nyt mulla on perhe, mutta ei omaa lasta. Yritän kaikkeni, kunnes joku toteaa, että se ei ole mahdollista mun soluilla… 🥴 Toivotaan parasta. Tää on raastavaa. Jos ees yks lapsi…
Tää turvotus voi olla ihan mitä vaan. Pms vai raskaus, ken tietää. 🤷🏼‍♀️ oireet molemmissa samanlaisia.
 
Taas turhautuspurkautuminen. Sitä koittaa pysyä rauhallisena ja zen-modella, mutta hyvin vaikeaa on. Odotin, että jo eilen, kp27, olisi menkat alkanut. Ei tullut. Nyt odotan, että tänään alkaa ja samalla tiedän, että kun ne alkaa niin petyn taas. Testeihin en koske, koska pelkään niitäkin. Ehkä lauantaina, kp31, eka testi jos ei mitään kuulu. Toivottavasti se olisi positiivinen ja pysyvä. Tällä hetkellä tuntuu, että en löydä mitään oireita lähestyvistä kuukautisista, mutta en raskaudestakaan. Hirveästi ajatuksia pää täynnä ja yritän blokata niitä ja esittää, että eipä tässä mitään kummempia ole meneillään. Alan olla ihan kypsä, kun on vaikeuksia päivittäin ajatella yhtään mitään muuta kuin lapsen saamista tai saamattomuutta 🙄

Muokkaus: En viitsi uutta viestiä pistää niin kirjoitan tähän. Niinhän se vuoto alkoi sitten tänään aamupäivällä. Ainoa mukava asia tässä on, että kierto oli juuri sellainen mitä normaalisti. Eli 28-29 päivää ja ei alittunut tai ylittynyt. Jee jee 😐
 
Muokattu viimeksi:
Taas turhautuspurkautuminen. Sitä koittaa pysyä raihallisena ja zen-modella, mutta hyvin vaikeaa on. Odotin, että jo eilen, kp27, olisi menkat alkanut. Ei tullut. Nyt odotan, että tänään alkaa ja samalla tiedän, että kun ne alkaa niin petyn taas. Testeihin en koske, koska pelkään niitäkin. Ehkä lauantaina, kp31, eka testi jos ei mitään kuulu. Toivottavasti se olisi positiivinen ja pysyvä. Tällä hetkellä tuntuu, että en löydä mitään oireita lähestyvistä kuukautisista, mutta en raskaudestakaan. Hirveästi ajatuksia pää täynnä ja yritän blokata niitä ja esittää, että eipä tässä mitään kummempia ole meneillään. Alan olla ihan kypsä, kun on vaikeuksia päivittäin ajatella yhtään mitään muuta kuin lapsen saamista tai saamattomuutta 🙄
Täysin samoja fiiliksiä täällä tällä hetkellä, aika vaan matelee ja hankala ajatella mitään muuta. Mulla nyt kp30, mutta vasta dpo10 koska lyhyt luteaalivaihe, ja tein aamulla negan testin. Menkat nyt myöhässä kaksi päivää ja sunnuntaista lähtien ollut kyllä alaselkä- ja vatsakipuja, eli eiköhän ne sieltä vielä ala. Tsemppiä odotteluun 🩷🩷
 
Täällä DPO4. Yritän olla analysoimatta, mutta kaikenlaista pientä tuntemusta on alavatsalla, niin en pysty olemaan yhtä zen kuin edellisessä kierrossa. Tämä oli eka kerta kun talleteltiin ovisplussan jälkeisenä päivänä, joten tietysti mietin, onko sillä mitään vaikutusta. Saapahan piinailla taas. 😀
 
Noniin, nyt on laitettu ratakset pyörimään ⚙️ Olin terveyskeskukseen yhteydessä ja sieltä tulee nyt sitten lähetteet verikokeisiin ja papaan (josta kesällä vierähtänytkin jo 6 vuotta 🫢) ja suunnataan kohti lapsettomuuslääkärin vastaanottoa. Se tosin menee väkisinkin meillä nyt varmaan kesäkuun puolelle, koska jonojen päälle on kovaa vauhtia lähestymässä töiden puolesta kiireinen sesonki, nimittäin kevätkylvöt 🚜🌱 Eli vielä ainakin pari kiertoa olisi aikaa raskautua luomusti ennen sitä 😊 Pellot ei ole luomussa, mutta tässä asiassa pysyisin mieluusti luomuna 😂
 
Voi hitto. Oon täs tikutellu ovista ja tääl on tapana ilmottaa ovisplussasta klinikalle aamulla ja sit seuraavana päivänä pääsee inssiin. Tikutin tänään aamulla negan mut nyt iltapäivällä plussan! Nyt sit toki ilmotan huomenna aamulla klinikalle mut inssi menee perjantaihin ja epäilen et se on kyl sit jo liian myöhästä oikeen ajotuksen kannalta.
 
Takaisin
Top