Esittelyt :)

Hei. Minäkään en ole tänne mitään kirjoitellut vielä, kun oma elämäntilanne on ollut koko raskauden melko kaaottinen. Nyt olen ehkä hyväksynyt sen. :)

Odotan esikoista, täytän kesällä 32 ja asustan Turussa. Alunperin kotoisin Keski-Pohjanmaalta.

Tällähetkellä en ole töissä. Ehdin juuri aloittaa keikkatyöt laivalla ennen raskautta, mutta raskaana se olisi liian raskasta työtä. Ehkä vielä jotain pientä hommaa löytyisi tähän keväälle ja kesälle.

Raskaus oli todellinen yllätys ja selvisi vasta sen jälkeen kun vihdoin saatiin exän kanssa hankalat välit poikki. Olemme kuitenkin nyt olleet tekemisissä ja molemmat innoissaan pikkubabystä. Välillä vähän huoli meinaa vallata mieltä, mutta on onneksi ohimenevää.

Tulen asumaan kaksin babyn kanssa, mutta isä on täysillä mukana. Nyt on minulla ensin edessä uuden asunnon etsintä ja muutto.

Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen ei ole ollut ihan helppoa, mutta nyt kun maha jo näkyy ja myllerrystä tuntuu, niin ei voi olla muuta kuin innoissaan, eikä malta odottaa mussukkaa saapuvaksi! :Heartred
 
Mandin äiti, ja kaikki muutkin, tervetuloa mukaan! :)

Toivottavasti täältä löytyy vertaistukea jokaiselle tarpeen mukaan :)

Mandin äitille vielä, mulla itselläni on ekalla ja tokalla lapsella ikäeroa 1v 3kk ja nyt tokalle ja kolmannelle tulossa ikäeroa 1v 9kk. Kohta on siis melkeinpä kolme lasta kolmessa vuodessa. Tänä vuonna täytän 33 v
Sandy; sulla on ollut sitten vielä hurjempi tahti kuin mulla! Naureskelin just miehelle, että nyt lokakuussa kun ollaan tunnettu 3 vuotta, niin ollaan oltu 2 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi pientä lasta!
 
Sandy; sulla on ollut sitten vielä hurjempi tahti kuin mulla! Naureskelin just miehelle, että nyt lokakuussa kun ollaan tunnettu 3 vuotta, niin ollaan oltu 2 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi pientä lasta!

Me ollaan tunnettu nyt keväällä miehen kanssa 3vuotta, mentiin naimisiin viime kesänä ja ootetaan toista yhteistä lasta :) :D
 
Heips. Elikkäs minä olen 22, pian 23vuotta täyttävä esikoistaan odottava Jyväskyläläinen.
Miehen kanssa olemme seurustelleet teiniajoista lähtien, 9vuotta lokakuussa.
Nyt meille on luvattu saapuvaksi syksyllä 2016 pikku yllärinä pieni vipeltäjä :) LA 22.9. rv 16+2
 
Täällä kirjoittelee 2,5v tytön äiti. Toista lasta odotellaan innokkaasti tulevaksi tytön ja miehen kanssa. Asumme Keski-Uusimaalla. Miehen kanssa olemme pitäneet yhtä reilu kymmenen vuotta. On kiva päästä tänne vaihtamaan ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
 
Moi kaikille. Liityn mukaan palstalle vasta nyt, kun odotusaika on ollut niin epävarmaa aiempien ikävien kokemusten vuoksi. Olen jo 40-vuotias eli aika ikäloppu ensimmäisen lapsen odottaja Espoosta. Naimisissa ollaan oltu muutama vuosi ja työelämässä jo pitkään. La 17.9. Toivottvasti täältä löytyy muita saman elämäntilanteen jakavia!
 
Nyt kun on itsekin saanut tälläisen "foorumi elämän" päälle niin kirjoitetaan samalla vauhdilla hieman tännekin.

Olen siis 23-vuotias esikoistani odottava Lahdessa asusteleva nainen. Seuranani asustelee samanikäinen avopuoliso sekä reipas 2-vuotias kissa.

Meillä tärppäs heti ekasta kierrosta ja alku shokin jälkeen molemmat innoissaan menossa kohti ensi syksyä. Huomenna ois 22 viikkoa täynnä :3
 
Muokattu viimeksi:
Keski-Suomessa, landella asutaan. Minä 36v, mies 33v, toinen raskaus, eka meni kesken.
 
Etelä-Savosta kotoisin olen. Ukon kanssa ollaan uusioperhettä pyöritelty 13 vee kohta. Perheeseen kuuluu ennestään 17, 16 ja 15- vuotiaan nuoret :wink ja nyt jos luoja suo, niin syksyllä tämä uusi tulokas. Mies 46 ja ite 36. Elämä on ♡
 
Heipä hei! Olen Vantaalla asusteleva 31-vuotias naikkonen kihloissa 26-vuotiaan mieheni kanssa ja esikoista odotellaan la 25.9. Perheeseen kuuluu lisäksi 2 kissaa. Miehen kanssa ollaan tunnettu 2 vuotta ja 31.12.2015 mentiin kihloihin ja 3 päivää siitä sai meidän pieni poika alkunsa. Tiedetään siis että on poika tulossa ja nimikin on jo herralle valmiina. Kivaa löytää ryhmä missä muutkin on suht samassa vaiheessa menossa oireineen ja kipuineen kaikkineen, vertaistuki se paras tuki:) Ammatiltani olen lähihoitaja töissä kotihoidossa josta jouduin saikulle 14.7 liitoskipujen ja kohdunkaulan lyhenemisen sekä pehmenemisen vuoksi. Nyt kotona yrittäny ottaa mahd.iisisti kun on painorajoitukset nosteluun mutta onneks vuodelepotuomiota en saanu, saa nähdä mikä on tilanne kun on ylihuomenna neuvola et tuleeko lisää rajoituksia. Liitoskivut onneksi helpottanu, mutta nyt kun sf mitta huitelee käyrän yläpuolella on mahankoko alkanu vaikuttaa selkään. Näillä mennään, ei auta kun hetken vielä jaksaa:)
 
täällä 27-vuotias esikoista odotteleva mami :) yksi abortti takana neljä vuotta sitten kun koin, etten ollut vielä valmis eikä silloinen kihlattuni tuntunut olevan edes tarpeeksi kypsä huolehtimaan lapsesta kun olin itse koko suhteen ajan toiminut "äidinkorvikkeena" hänelle...

asun Turussa kihlattuni ja kahden kisuvauvan (toinen vuoden vanha ja toinen 3kk) kanssa 27neliöisessä yksiössä. Laskettu aika syyskuun 11.pv, eli tää maailmankuulu terroristi-iskupäivä.. kuinka sattukin että mentiin viime vuonna juuri tuona päivänä kihloihin?! :D
ammatiltani olen graafikko ja valokuvaaja, mutta nyt neljä vuotta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä .. raskauden ajan tosin voinut paremmin kuin koskaan ennen :) harrastuksina blogin kirjoittaminen ja vloggaaminen..
 
Minäkin vielä tulin tänne lisäämään esittelyn näinkin loppuvaiheessa!

Eli ensimmäistä odottelen Espoossa, ikää on 30 vuotta. Meille on (ilmeisesti) tulossa isokokoinen poika. Jännää ajatella, että minussa kasvaa pieni pippeli! :p

Raskaus on mennyt ihan hävettävän hyvin, ja lähti liiankin helposti käyntiin. Mitään ikäviä oireita ei oikeastaan ole ollut, eli pitää valittaa siitä ettei ole päässyt juurikaan valittamaan... :D

Töistä jäin kesälomalle pari viikkoa sitten, ja siitä sitten suoraan äitiyslomalle ensi viikolla. Mä olen sairaanhoitaja, ja töissä vuodeosastolla, joten ihan hyvä oli jäädä ensin lomalle, en varmasti olisi kyllä muuten jaksanut enää töissä. Vaikka fyysisesti olisikin ehkä jaksanut, niin henkisesti oli jo melko tiukkaa kun ajatukset oli ihan muualla ku potilaiden hoidossa :joyful:
 
Jaahas, mulla onkin näköjään jäänyt esittelyt tekemättä, vaikka oon lähes alusta asti foorumilla ollut mukana :D Noo parempi myöhään kuin ei milloinkaan..

Helsingissä asutaan rakkaan mieheni kanssa ja odotetaan ensimmäistä lastamme. Naimisissa ollaan oltu reilu neljä vuotta. Itse täytän loppuvuodesta 27v ja mies 26. Oon koulutukseltani tradenomi/johdon assistentti ja pari vuotta oon ehtinyt olla työelämässä. Mies vielä opiskelee, mutta tarkoitus olisi nyt syksyn aikana saada gradu pakettiin ja paperit ulos! Siinä mielessä siis kiva tilanne, kun voidaan olla yhdessä kotona lapsen kanssa alussa. Toki taloudellisesti voi tehdä vähän tiukkaa, mutta uskoisin kuitenkin että pärjätään ihan hyvin :)

Ollaan kumpikin kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta nyt asuttu jo kuusi vuotta Helsingissä ja sitä ennen kävin vähän ulkomailla vapaaehtoistyössä kokemuksia hakemassa. Vapaa-aikana toimitaan vapaaehtoisina seurakunnassa, nähdään paljon kavereita ja ihan vaan nautiskellaan elämästä ja yhdessäolosta :D Nyt on kyllä niin jännää nähdä, mitä kaikkea uutta lapsi tuo tullessaan arkeen ja parisuhteeseen.. :)
 
Löysin vasta tässä loppuvaiheessa raskautta tämän foorumin, joten tulenpas esittelemään itseni.

Lapissa asustan ulkomaalaisen kihlattuni kanssa, olen 26-vuotias ja hän pian 28-v. Eilen tuli vuosipaivä, olemme tunteneet kaksi vuotta. :woot: Ensimmäistä lasta odotamme, myös ensimmäinen raskaus. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani ravintolakokki, mutta opiskelen sosionomiksi, äitiysloman jälkeiselle ajalle jää opintoja reilu vuosi. Mieheni on työelämässä. :)

Poika pitäisi olla meille tulossa, kovasti odottelemme häntä jo maailmaan, la 9.9. ja viikkoja 36+6. Synnärillä piti jo eilen käyä, kun epäilin lapsivettä menneen. Poika on kuitenkin vielä tiukasti yksiössään, ja saa siellä ollaki vielä ainakin viikon, vaikka olo onkin jo tuskainen. :D Harjotussupistuksia tullut tihiään jo kaksi viikkoa, jospa olisi suht lyhyt sitten itse synnytys...
 
Sainpas nyt viimeinkin aikaiseksi tämänkin näpytellä :)

Täällä kirjoittelee 28-vuotias vaimo ja äiti Espoosta. Miehen kanssa pian 10 vuotta yhteistä taivalta takana.

Esikoinen on 3-vuotias maailman ihanin poika :love7 ja hänelle odotellaan pikkuveljeä syntyväksi (la 7.9.).

Sairaslomalle jäin heti kesäloman jälkeen fyysisen työn vuoksi, olen ammatiltani kätilö/sairaanhoitaja.

Toivottavasti pian saisi aloitella elämää kahden lapsen äitinä :Heartblue:Heartblue
 
Takaisin
Top