Esittelyketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sammie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Moi! 37v, lasta yritettiin yli 2v kunnes saatiin alkuun ensimmäisellä ICSI:n tuoresiirrolla, vaikka epäilys onnistumisesta oli suuri (mitään ei saatu pakkaseen..). Meillä ongelmana vähäinen siittiöiden määrä. Huomenna on viikkoja kasassa 10 ja edelleen on vaikea uskoa, että tämä pitkäaikainen haave on ehkä pian totta. Olen sen verran onnekas, että minua ei pahoinvointi tai muut elämää haittaavat raskausoireet juuri ole vielä vaivanneet. Toisinaan tekisi kyllä mieli, että vaivaisi, jotta tuntisin voimakkaammin olevani raskaana Kahden viikon päästä on taas ultra, jonka jälkeen uskallan ehkä alkaa kertoa läheisille ❤️

Isot tsempit kaikille
 
Moikka kaikille, liityn varovaisesti tänne. Kolmatta odotellaan. Esikoisen ja kuopuksen välissä oli kaksi keskenmenoa joten katsotaan miten nyt käy :Heartred Tulen helposti raskaaksi, mutta se ei auta jos menee kesken :rolleyes: Esikoinen ehtii täyttämään 4 vuotta ennen marraskuuta ja kuopus on sitten 1v10kk. Hulinaa riittää sit ehkä loppuvuodesta :woot:
 
Onpa hauskaa saada sut tänne!! :) Paljon onnea. Toivottavasti kaikki menisi hyvin :Heartred
 
Oi kiitos bluebe :Heartred Kiva kun täältäkin löytyi tuttuja :)
 
Moikka! Olen 36 v. esikoisen odottaja pääkaupunkiseudulta. Yritys aloitettiin 2018. Alle kahteen vuoteen on mahtunut neljä keskenmenoa, joista kaksi viimeistä alle puolen vuoden sisällä. Tämä raskaus alkoi pari kuukautta km jälkeen juuri ennen kuin piti aloittaa keskenmenotutkimukset. Tällä hetkellä menossa 7+4 ja keskiviikkona varhaisultrassa nähty elävä ja viikkoja vastaava pikkutyyppi.
 
Täällä 35-vuotias esikoisen odottaja Pirkanmaalta. Viikkoja nyt 10+0. Takana vuosi yrittämistä ”kahdestaan” ja yksi hoitokierto. Ensimmäisestä tuorealkion siirrosta kemiallinen raskaus ja ensimmäisestä pakastealkion siirrosta sitten tärppäsi tämä. Hoitokierrosta saatiin yhteensä 9 munasolua, joista 8 hedelmöittyi, mutta vain tämä yksi selvisi viiden päivän viljelystä. Eli jos menisi kesken tai jotain muuta ikävää sattuisi, niin kaikki alusta, pakkaseen ei jäänyt yhtään. Varhaisultrassa käytiin jo, koska se kuuluu hoitoihin. Siellä oli kaikki hyvin ja nähtiin, kun pieni sydän sykki.❤️ Toivotaan että kaikki on yhä hyvin ultrassa parin viikon päästä.
 
Muokattu viimeksi:

Meillä samanlainen tarina vuodelta 2015 jolloin myös saman ikäinen kuin sinä.
 
Täällä 26-vuotias toisen odottaja E-P:ltä. :smug:
Ensimmäinen tärppäsi ekasta kierrosta reilu neljä ja puoli vuotta sitten, mutta tämän kanssa saatiinkin odotella kuukausia. Meille oli miehen kanssa heti alusta asti selvää, että halutaan sisaruksille vähintään 2,5v ikäeroa, että vähän lieventää hulinaa, mutta saapa nähdä. :grin Esikoisen ja pikku asukin ikäero on lasketun ajan mukaan 4,5 vuotta ja pari päivää. :rolleyes:
 
Moikka kaikille! Oon Pirkanmaalla asuva kolmekymppinen kahden ihanan lapsen äiti. Tyttö 2014 ja poika 2017 eli kolmatta odotellaan. Aina on raskaus saanut alkunsa nopeasti, mutta yhden keskeytyneen keskenmenon olen kokenut kahden edellisen lapseni välissä eli siitäkin kokemusta on. Nyt tässä raskaudessa hyvillä mielin eteenpäin ja toivotaan, että kaikki sujuu loppuun saakka hyvin. Hauskaa tässä raskaudessa on se, että pojan 2017 ja tämän uuden vauvan laskettu aika on täysin sama eli 11.11 :)
 
Moi,

28-vuotias ensimmäisen odottaja Uudeltamaalta:greet025 Asustelen Nurmijärvellä miehen ja kissojen kanssa. Tänää 8+5, la on 22.11. Ensimmäinen neuvola takana, ja nyt odotellaan lähetettä ultraan! Toivottavasti mies pääsisi mukaan, vaikka nyt ilmeisesti ainakin Hyvinkäällä rajoitettu puolison pääsyä tutkimuksiin:sorry:
 
Oon viivyttänyt tätä esittelyä, kun ajattelin, että ekalla neuvolakäynnillä mahdollisesti korjattaisiin laskettua aikaa. No, eipä korjattu, joten tulen varmaan loppuun asti seikkailemaan marraskuisten ja joulukuisten väliä.

Olen 35-vuotias kahden lapsen äiti (synt. -14 ja -17), välissä keskeytynyt keskenmeno. Esikoista toivoimme pitkään ja olimme aloittamassa hoitoja, kun lopulta tärppäsi. Asumme Pohjanmaalla. Tällä tietoa la 30.11., mutta tiedän ettei voi ihan pitää paikkaansa. Oletankin, että menee joulukuulle. Muutenkin molemmat synnytykset menneet yli lasketun ja lopulta käynnistetty.
 
Moikka,

30-vuotias ensiodottaja Pirkanmaalta. Kolmannesta kierrosta tärppäsi ja nyt mennään 11+4. Varhaisultraan ei ensin pitänyt mennä, mutta ei maltetukaan odottaa ja käytiin viime viikolla yksityisellä ultrassa, kun sinne pääsi vielä puolison kanssa. Kaikki oli hyvin ja yksi vauva siellä heilutteli hyvinvoivana ❤️ Perheeseen kuuluu minun ja mieheni lisäksi koira ja viikonloppuisin miehen poika. Nt-ultra on viikon päästä. Kiva ollut lueskella täältä muiden kokemuksia ja kerätä näin aika noviisina tietoutta samalla kaikesta :happy:
 
Moi :greet025

Oon 36 vuotias ensiodottaja Turusta (kahden viikon päästä 37 ja Kaarinasta laughing7) Takana vähän yli pari vuotta hoitoja Felitaksella. Olen itsekseni liikkeellä ilman kumppania. Kuusi inseminaatiota ensin mistä ei tapahtunut mitään ja tämä oli nyt kolmas keinohedelmöitys. Tärppäsi myös syksyllä tokassa yrityksessä, mutta meni kesken 6 viikolla. Nyt 9+2.
Varhaisultrassa kävin ja ja ylimääräisessä ultrassakin ja kaikki oli hyvin. Onnellisena ja jännittyneenä odotan mitä kesä tuo tullessaan. Toivottavasti tyyppi pysyy menossa mukana. :Heartred
 
Moikka! :)

Täällä kirjoittelee 29 vuotias, kesällä 30 vuotias, Kaarinalainen :) Toista lastamme odotellaan miehen ja esikoisen 8/2018 sekä kahden koiran kanssa. Tällä hetkellä menossa rv 11+0, puolentoista viikon päästä olisi nt ultra edessä, jännityksellä odotellaan sitä :) La on 12.11.
 
Takaisin
Top