Esikoistaan odottavat tammikuiset

Minä olen kans syönyt melko surutta, en usko noihin hysterisointeihin. Ainoat mitä olen välttänyt on graavi lohi, hauki kypsennettynäkään ja maksa joitten minkään edellämainitun suurin ystävä en muutenkaan ole. Kotimaisia juustoja (mukaanlukien Aura) olen syönyt vailla mitään omantunnontuskia hyvällä halulla. Nyt vaan tuli toi raskausdiabetes joten joutuu syömään vähän terveellisemmin... täysjyväleipää, puuroa, paljon erilaisia rahkasmoothieta jne. olen syönyt ja lisännyt hedelmiä välipalaksi ja lounaalla aina reilusti salaattia ja ei ollenkaan riisiä, pastaa jne.

Mulla ei ole ollut koko raskauden aikana lainkaan pahoinvointia, mitään ällötyksiä ruokaa kohtaan eikä oikeastaan suuria intohimojakaan. Kahvia olen juonut koko alkuraskauden 1-2 kuppia päivässä kuten ennenkin. Salmiakkia ja lakuakin silloin tällöin vähän kerrallaan nauttinut.

Nyt mennään rv 17 + 2. Ensi viikolla diabeteshoitajalle ja viikolla 21 rakenneultraan. Kromosomit on tutkittu istukkanäytteestä joten tyttöä tiedetään odottavamme :)
 
Noista miehistä sen verran,että jokainenhan on yksilö ja ottaa asiat eri tavalla.
Kuitenkin mieheni kanssa kuunnellaan yhdessä sydänääniä ja hymy tuli miehenikin naamalle kun hän kuuli kuinka vauva liikkui :) että kyllä meilläkin tätä molemmat kovasti odottaa.

Tänään taas aamulla aloitin verensokereiden mittauksen, tässä vielä parina viikkona pitää mittailla parina päivänä viikossa,sitten olisi lääkärille aika. Arvot olleet todella hyvät,joten toivon että tuota mittailua voisi vähentää hieman,ainakin neuvolatätikin olis sitä mieltä.

Täällä rakenneultra on 20.9 ja malttamattomana odotan että pääsee näkemään vauvamme :)
Eilenkin hypistelin pieniä vaatteita,mitä on tullut hommattua ja saatua. Odotan tätä tulokasta niin innolla :) Yksi meidän huone odottaa remonttia, josta alkuun teemme yhteisen huoneen,mutta vauvan kasvaessa,siitä tulee vain hänen huoneensa. Kunhan saisi pidettyä hieman lomaa niin saisi kaikki raivattua remontin alta pois :)

Kuullostaa siltä että voin joskus ottaa palan pitsaa missä on aurajuustoa :)
Täällä on kyllä neuvolatädit onnistuneet pelottelemaan kaikella,onneksi täällä kerrotte mitä voi siis järkevissä määrin syödä :) Kylläpä pienistä asioista tulee hyvä mieli :)

Kohta olisikin ruokatauon paikka :) päivät menee ruokaa ajatellen :D


 
Aurajuustosta: mie söin huoletta niin ekassa raskaudessa kuin syön nytkin aurajuustoa esim. pizzassa ja kastikkeessa. Mikäli siinä juustossa jotain listeriabakteeria on niin se kuolee kun ruoka kuumennetaan, joten mun mielestä ei tarvi pelätä että sais siitä juustosta jotain. :) Ja aika usein tulee syötyä, kerran pari kuussa vähintään. Sellasenaan en uskalla homejuustoihin raskausaikana koskea.
Mut mitä vaan listeriabakteerin riskin sisältävää tuotetta VOI SYÖDÄ KUN SE KUUMENNETAAN ASIANMUKAISESTI.=) Esim. pakastevihanneksetkin.
 
martsaH81, pitsassahan voi syödä ihan mitä vaan kun se on kuumennettu korkeassa lämpötilassa :) Alkoikin tehdä mieli aurjuustopitsaa, nomnom... (tietysti aika suolaista, mutta en ole jaksanut valitettavasti hirveästi miettiä sellaista kun vp on toistaiseksi ollut ok).

Meillä mies on kyllä ollut aivan ihana kaiken suhteen, vaikka raskaus oli alunperin pieni yllätys. Tuntuu välillä, että hän on melkein enemmän fiiliksissä kuin minä :) Tietysti olen todella innoissani, mutta sen verran vielä jännittää, että meneekö kaikki hyvin että jotenkin alitajuisesti yrittää toppuutella itseään. Koko ajan on tosi huolehtivainen ja hoitaa paljon enemmän kotihommia kuin minä ja heti alusta asti ilmoitti, että meille ei nyt raskauden aikana osteta muuta kuin vähäsuolaista margariinia :D <3 (vaikka muuten olen tosiaan syönyt aika miten sattuu tuon suolan suhteen...)
 
Täällä vietettiin eilen tämän äipän synttäreitä ja illalla nauroin miehelle, ettei tainnu kakkukahvikekkerit olla masuasukin mieleen, kun illalla alkoi sellaiset bileet masussa!
Pieniä "tönäisyjä" olen tuntenut ehkä viikolta 17 sillointällöin, mutta eilen ja tänään on ihan liikkeellä ollessakin tuntunut liikettä.
Eiliset bileet oli kyllä paras synttärilahja =) piti oikeen miehenkin käskeä kokeilla vatsan päältä ja kommentti "oho" paljasti, etten ehkä ole vain kuvitellut, että jotain tuntuu ulospäinkin!

Hankintoja olen koittanut vielä hillitä, rakenneultrakin on vasta parin viikon päästä, että jos sitten enemmän jotain...
Muutaman bodyn olen kuitenkin ostanut ja äitini osti, kun lastentarvikeliike myi viime talvisia toppavaatteita pois, niin toppapuvun. Kirpparilta äitini oli löytänyt halvalla tosi siistit ja suht hyväkuntoiset emman yhdistelmät, joko heille kotiin tai mökille, ettei meidän aina tarvitse omia raahata mukana. Samaiselta kirppikseltä oli myös ostanut pari pussia, mitkä sisälsi erilaisia vaatteita, oli bodyja, potkareita, myssyjä, tossuja ja joku kevyt vanupuku tms.

Molemmille isoäideille tämä tulokas on ensimmäinen lapsenlapsi, joten uskallan epäillä, että lähempänä h-hetkeä alkaa molemmista suunnista virrata jos jonkinmoista löytöä =), joten en esim. vaatteita kauheasti viitsi itse (ainakaan vielä) hankkia.

Vaunuja olen netissä vertaillut ja muutamassa kaupassa käynyt niitä vähän ihmettelemässä, pitäisi vielä tuo mieskin raahata mukaan, kun meillä on jonkinverran pituuseroa, niin saisi kokeilla ja ihmetellä niitä. Itse tekisi mieli jo kävellä kauppaan ja ostaa omat "suosikit", mutta enhän minä niitä yksin päätä.

Turvakaukalossa olen jäänyt junnaamaan muutaman vaihtoehdon välille. Mutta eihän silläkään kiire ole vielä...
 
Niitä ensimmäisiä liikkeitä täällä odotetaan kovasti.
Eilen oli neuvola ja lääkäri. Kaikki enemmän kun kunnossa, sokerirasitukseen vaan tarvii nyt varata se aika tän oman ylipainon takia.
 
Vinkiksi, että Apetitin feta on pastöroitua. Se joka on erilaisilla jutuilla maustettu ja sellaisissa pienissä läpinäkyvissä muovisissa rasioissa. Sitä olen ostellut salaattien joukkoon :P nam.

 
matsaH81 totta tuo mitä miehistä sanoit ja tähän hetkeen mun on nyt todettava, että vaikka omani on mitä parhain, niin pakko myöntää että oon vähän kateellinen niille kanssasiskoille joiden mies rohkenee heittää jyyrän miehisyytensä (mikäli sellaisia edes ovat) hetkeksi mäkeen ja leperrellä masulle. Mie oon lähestulkoon satavarma, että toi köriläs ei semmosta tee :D Mut toisaalta on se ennenkin yllättäny että en nyt vielä heitä toivoa siitä lepertelijästä. Ja toisaalta oon nähny kuinka se tykkää vauvoista ja lapsista, joten voin kuvitella kaikki vauvalle lepertelyt sitte kun se on syntyny, mutta että mun mahalle pitäis... :D

mikuliini, onnittelut vielä tässä vaiheessa synttäreistä! :) Itsellä tänää 30 v. täyteen, meni vähän alkukevään synttärisuunnitelmat uusiksi ja lopulta päädyin siihen, etten pidä mitään kekkereitä. Juhlin sitte vaikka ens vuonna ne isot pyöreet bileet.

Meille ilmestyi eilen pari vuotta vanhat ja uudenveroiset Emmaljungat, oon iiiihan tohkeissani! Nyt pitäis vielä raivata niille + jo aiemmin tulleille matkarattaille (joo, on lähteny mopo lapasista) tilaa tohon kuistille/eteiseen. Oon myös levittäny kaikki hankitut vaatteet olkkarin isolle ruokapöydälle ja voin kertoo, että luulin niitä olevan vähän vähemmän :D Tää koko pöytä täyttyy noista..
 
Mie toivon,että mieheni eleet pikkaisen muuttuisi kun näkee ekan ultran ensi kuussa :) ja viimeistään vauvalle lepertelisi kun se on saapunut maailmaan. Täällä on perinteinen suomalainen mies,ei aina suostu tunteitaan näyttämään.
Mutta asioista onneksi puhutaan ja kaikki suhteessamme on ok, ja lapsen tulo on enemmän kuin tervetullutta. Onhan tätä yritetty 1,5v :)

En ollut varma tunsiko eilen pieniä liikkeitä, tuntui kuin joku olisi ns. kutitellut/rapsutellut mahaa sisältä päin,meni tosi nopeasti ohi ja myöhemmin illalla ei enää tuntenut mitään. Mutta tosiaan dopplerilla kun kuuntelee ääniä kuulee kuinka kovaa liikkuu :)

Hyvää viikonloppua kaikille! :)


 
Täällä mennään viikolla 18+2 ja "maha" on aikamoinen liikkuja jo. Illalla varsinkin kun on syöty niin alkaa hirvee riehuminen.
3.9 rakenneultra eikä malttais millään oottaa! ääääh
Meillä on jo kasassa kaikki isoimmat hankinnat vauvaa varten ja joka tuutista tungetaan vaatteita yms vauvahärpäkettä :D Hukutaan varmaan kamaan mutta eipähän ainakaan oo puutetta tavaroista.. Itse miehen kanssa ostettu yksi ulkopuku. Hehheh
 
Jempula: Meillä on kans 3.9. ultra ja sitä päivää en tahdo jaksaa odottaa.
Hankintoja ei olla tehty juurikaan, kun olemme aikoneet odottaa tuota ultraa ja ehkäpäs sitten uskaltautuu ostoksille. Hoitopöytä voisi jo hankkia, jossa olis laatikosto samassa. Olis muutenkin hyödyllinen huonekalu meillä. Mistä kannattaisi katsoa käytettyjä Huuto.netin lisäksi?
 
Mulla oli rakenneultra tuossa 16.8. ja pieni tyttöhän sieltä kuulemma ois tulossa! Kävinkin jo ostamassa lahjakortilla Name It-liikkeestä yhet ihanat vaaleenpunaset housut, harsoja ja sukkia. Sit ostin Eurokankaasta lahjakortilla kankaita, mistä aattelin tehä sit ite joitain vaatteita :) Ja kovasti täällä möyritään joka päivä masussa, möyris möyris.. :) <3
 
Oooo! miksi en silloin ihan ensimmäisillä viikoilla tajunnut et netissä on tämmösiä kivoja keskustelu osioitakin minne vois tulla ihmettelemään :)
Täällä siis esikoista odotellaan kuin kuuta nousevaa ihan tekemällä tehty siis!
LA ois 20.1.2013 ja seuraava etappi on kai rakenne ultra jonne päästään 3.9, jospa näkyis kumpi ois tulossa ja vieläkin tärkeämpää että kaikki ois hyvin masussa. Kauheesti ahertelee tosinaan tuolla niin että tämä mammakin tuntee <3 ekan muljahduksen omasta mielestäni tunsin joskus 15+6 mutta mene ja tiedä harjojako tunsin :D
 
Tänä aamuna koin jotain hassua.. yötoppini rinnuksessa oli kaksi märkää läikkää ja puristaessa tuli myöhemmin kirjasta nestettä ja sellainen juova jotain valkoisen kaltaistakin. Onko muilla ollut tämmöistä oiretta? ja jos millä viikolla huomasitte tämmöistä.. kai se on vaan maitotehtaan käynnistys juttuja?
 
Paniikkimamma: täällä kans tissit vuotaa kirkasta nestettä, toinen enemmän ku toinen :D kävi tänään ostamassa kertakäyttösiä liivinsuojia, ettei tarvis koko ajan olla pesemässä liivejä, nyt kun on vaan parit sopivat ku ei oo viittiny ostaa ku ei tiiä kuin paljo kasvaa viel rinnat...
 
Täälläkin on nyt jotain omia hankintoja uskallettu tehdä, ei sillä ettenkö olisi aikaisemmin uskaltanut ostella, mutta halusin ensin tietää sukupuolen, ennen kuin ostelee mitään, paitsi mitä nyt tein sillon alkuviikoilla jotain neutraalin värisiä vaatteita (kuvat löytyy tuolta mun päiväkirjasta). Nyt sitten ostin siis vaaleanpunaiset pökät ja harsoja ja sukkia pikkutyttöselle. Ja sitten kankaita kans, mutta ne on kans aika semmosia, että sopis kummalle vaan, mut mie en ookaan mikään vaaleanpunasten prinsessahörhelöjen suurin ystävä.. :)

Mulle on ilmestynyt semmonen aika haalea linea negra tohon navan alapuolelle, vielä ainakin toistaiseksi se loppuu tohon napaan, mutta saa nähä tuleeko yli vai pitäytyykö siinä loppuun saakka. Eilen oli neuvola ja siellä oli kaikki kunnossa, sydänäänet jumpsutti vahvoina ja vauva potkiskeli anturia, hihi :D Mulla tosin oli vaan hemoglobiini laskenu aika rankasti, viime käynnillä oli noussu ja oli 128, mut nyt oli laskenu 110:een.. Ihmekös väsyttää vähän.. Mut nyt vaan rautalisää naamaan ja menoks! :)
 
MiMMuhi: miekin kävin ostamassa sellaisia kertakäyttöisiä kun en löytänytkään niitä pestäviä joita oisin oikeasti halunnut. Yllätyin kun aukaisin tuon paketin nehän oli älyttömän paksuja sekä ISOJA O.o ei mulla kuitenkaan nuin paljon sitä nestettä vielä tule ja taidankin tyytyä ihan vanulappuihin toistaiseksi tai ainakin kokeilen miten ne toimisi..
MPOP: täälläkin tehty jo ostoksia.. muutamia bodyja jotka käy molemmille ja tuleva mummu ostellut kaikennäköisiä vaatteita jotka käy molemmille.. malta odottaa ensi viikon maanantaihin ja rakenne ultraan, toivottavasti murunen päästää tän äiskän jännityksestä ja näyttää kumpi on :) että saa vähän ostaa rennommin :)
 
paniikkimamma: Niinpä, onhan se sit mukavampi ostella ihan niitä kunnon poikien tai tyttöjen vaatteita jos tietää, että kumpi on tulossa :) Vaikka ei niissä sukupuolineutraaleissa vaatteissakaan mitään vikaa ole, mut helpompi sit ostella tietyltä osastolta niitä vaatteita, ettei tuu ihan vaaleenpunainen röyhelöhame pojalle. :D Ja kyllähän siinä tavallaan se todellisuusaste taas kasvaa ja tavallaan siihen vauvaan kiintyykin eri tavalla, kun tietää, että kumpi sieltä on tulossa. :) Vaikka yhtä rakashan se on vaikka ei tietäiskään!
 
Paniikkimammalla on sama LA ku minullakin :) Tervetuloa vaan!

Täällä siis 19+1 tänään ja melkoisia liitoskipuja haaroissa ja supistelujakin olen tuntenut. Välillä kun nousee ylös kun on istunut pitkään ei meinaa päästä kävelemään kun sattuu haaroihin niin kovin. Panadolia olen nappaillut mutta ei meinaa auttaa. Pitäisi ehkä käydä ostamassa niitä 1 grammasia Paratabseja joita mainostettiin että saa jo ilman reseptiä. ja nehän sopii raskaana olevillekin.

Raskausdiabetesasia pysyy nähtävästi aika hyvin kurissa, ainoastaan kerran on aamusokrut ollu yli viitearvojen.  Olen kiinnittänyt tarkasti huomiota siihen että syön hyvin ja terveellisesti.

Rakenneultran aika on 10.9. Ja tiiättekö mitä mää onneton olen tehnyt? Hukannut äitiyskorttini! En löydä sitä mistään. Tiedän sen olevan sellaisessa pienessä punaisessa laukussa joka mulla oli mukana Naistenklinikan sikiötutkimusyksikössä käydessäni, mutta laukku on kadonnut jäljettömiin! Siellä kansiossa on myös tähän saakka otetut ultrakuvat toukasta...  :(
 
Takaisin
Top