Esikoistaan odottavat tammikuiset

Untamoinen

Puuhakas puhuja
Lokakuun äidit 2019
Perustinpa tällaisen, kun meitä esikoistamme odottavia näyttää olevan täällä tammikuisissa aika monta. Täällä voidaan jakaa ihmetystä, tavaroiden hankintaa ja kaikkea, mitä ensimmäinen lapsi tuo tullessaan :)
 
Tämäpä oli kiva ketju. :)
Olen aika uhkarohkeasti tehnyt jo paljon hankintoja. Mm. ostellut paljon vaatteita niin vauvalle kuin itsellenikin odotusajalle. Tänään on tarkoituksena käydä hakemassa hoitopöytä, kun sellaisen kirppikseltä äkkäsin.
Onko muut uskaltautuneet jo ostoksille?
 
Kiva ketju. :)

Mä en ole vielä ostanut yhtään mitään. Monenlaista olen kyl suunnitellu ja kattellu, varmaan alotan noista mammavaatteista sitten, vielä pärjää omilla vähän suuremmilla vaikka tuntuu nekin kiristävän varsinkin iltasin. 

Eilen oltiin ultrassa kuulemassa et raskaus on kolme viikkoo neuvolatädin aikaa perässä, niinku olin itsekin ajatellut. Pituutta hällä oli tasan 2 cm, tästä se sitten lähtee. Sydänkin siellä kovasti hakkasi. Ootteko muut käyny ultrassa? 
 
Kiva aihe! Näin esikoisen kanssa sitä ollaan nimittäin harvinaisen pihalla :D.

Me ei olla hankittu vielä yhtään mitään, koska koko ajatuskin ahdistaa (lue: tässä kämpässä on yksinkertaisesti liian vähän tilaa). Jotain must have -tavaroita on tosin jo hankintalistalla, kuten kantoliina ja Flexi Bath -amme (koska no, se menee ainakin pieneen tilaan :D). Luulen, että vauvavaihe pyritään elämään mahdollisimman vähillä vauvanvaatevarastoilla, sillä niistähän kasvetaan niin nopeasti ulos (on sitten eri asia, onko mulla mitään käsitystä siitä, miten usein vaatteita täytyy vaihtaa, eli mikä on se vaateminimi ;)).

Rattaisiin täytyy kaiketi panostaa, sillä tammikuussa on vielä monen monta lumipyryä ja auraamatonta tietä edessä. Eräs viime syksynä synnyttänyt ystäväni osti viime talvena lopulta pulkan lapsen kuljettamiseen, kun ei jaksanut enää katujen täkäläistä talvikunnossapitoa.
 
Vilmaliini: vielä reilu viikko omaan  np-utraan.
 
Itse kävin varhaisultrassa kuluneella viikolla ja siellä näkyi sentinkokoinen sintti. :)
 
Kiva ku innostuitta tästä ketjusta :) En oo ainut joka on vähän pihalla tän kaiken kanssa!

Oon ostanu vauvalle ennen raskautta yhden vaatteen ja nyt sitte varhaisultran jälkeen ostin bodyn ja potkarit. Muita vaatteita en olekaan vielä ostanu. Löysin ittelle kirpparilta vähän äitiysvaatteita ja just synnyttäneeltä kaverilta sain kahdet äitiyshousut ja yhden äitiys-t-paidan, niillä pärjään varmaan aika pitkälle.

Meillä on kanssa must have-listalla kudottu kantoliina, vaunut ja tuo Flexi Bath vaikutti tosi hauskalta idealta :D Hoitopöytää me ei varmaan tarvita, kun meillä on iso kodinhoitohuone, jossa on aika paljon pöytätilaa. Alusta vaan siihen sitten. Aion käyttää kestovaippoja, että nehän ne on varmaan suurin hankinta sitten. En ees tiedä, hankitaanko vauvalle sänkyä vai nukutetaanko meidän sänkyyn. Mun hankinta-ajatukset on vielä aivan vaiheessa kun tuntuu, että tammikuu on niin kamalan kaukana. :)

Me ollaan tosiaan käyty varhaisultrassa 6+4 eli lähes kolme viikkoa sitten. Siellä näkyi 0,61mm pitkä möntti, jonka sydän löi hurjasti :) 11. päivä on eka neuvola ja 18. päivä np-ultra. Tuntuu pitkältä ajalta tämä reilu viikko odottaa. Sillonki on vasta 10+2, nii jännitän vähän, että näkyykö siellä sillon vielä niin iso sintti että siitä sais tarvittavat mitat.

Olipa Vilmaliini mukava kuulla sun vauvan pituus, kun mennään tasan samoilla viikoilla :) Varmaan munki vauva on sitte tuon 2cm suunnilleen.

Millanen teidän hoitopöytä on, Rätti? Ja onnea ultratuloksista! <3 varmasti helpotti paljon ku oot sitä sun oireettomuutta pelännyt.
 
Meilläkin on nyt tulossa esikoinen viides tammikuuta. Ensimmäinen ultraääni oli tällä viikolla, eli viikolla 9. Vielä ei olla kerrottu edes omille vanhemmillemme, kun ajattelimme odottaa ensin, että tuo keskenmenon riski on mahdollisimman pieni. Ja ehkä hieman myös jännittää kertoa! Vaikka sen vauvan perään onkin jo vähän kyselty :). Oon kovasti jo kattellu kaikenlaisia rattaita ja turvaistuimia.. vielä pitää verrata ja verrata, että ei tule ostettua sikaa säkissä. Olen itse niin innokas käsitöiden harrastaja, että haluaisin jo ruveta ompelemaan pienelle joitain vaatteita! Mutta ehkä pitää vielä malttaa mieli hetken! Uskon, että saamme myös sukulaisilta aika paljon, että emme osta vielä hetkeen sellaisia pieniä asioita, kuten maitopulloja ja sen sellaisia. Mutta kyllä tämä on niin jännittävää! Onnea kaikille esikoistaan odottaville!
 
Hei täällä kanssa odotellaan esikoista :)

Ei olla hankittu vielä yhtään mitään, ei vaan uskalla. Mulla on kyllä kauppareissuilla tapana kadota vauvanvaatteita näpräilemään, mies osaa jo tulla hakemaan oikeelta osastolta :D

Np-ultra on viikon päästä 19. päivä ja mie taidan olla silloin ihan paniikissa. Jännittää vaan niin kauheesti että kaikki olis hyvin. Ultrassa 9+0 sydän tykytteli kyllä ihan hurjaa vauhtia ja kaveri oli 22,4 mm pitkä.
 
Jännittääkö/ahdistaako/pelottaako/stressaako/(lisää tähän mielestäsi kuvaavin termi) teitä muita muuten ns. entisestä elämästä luopuminen? Se, ettei enää tammikuun jälkeen voikaan elää vapaana kuin taivaanlintu, vaan on loppuelämänsä sidoksissa johonkin toiseen ihmiseen? Itseäni ainakin kauhistuttaa jo nyt se vastuun ja huolen ja symbioosin määrä ja syvyys, vaikka toukka onkin oikein toivottu tyyppi tähän perheeseen ja elämäntilanteeseen.

Lisäksi mietityttää, mistä kaikesta joudun luopumaan, ja tuntuuko se vauvan syntymän jälkeen sittenkään luopumiselta? Mites harrastusten käy, kun koko elämä on yhtä vaipparumbaa ja maitobaaria? Katkeroidunko, kun en pääse lapsen takia tekemään enää niitä asioita, joita rakastan? Harrastan esim. matkustelua (n. 5 ulkomaanreissua per vuosi) ja vaikka nyt vannonkin, että lapsestakin tulee metropoliitti maailmanmatkaaja, niin kyllä se reissaaminen taitaa ainakin vähentyä seuraaviksi vuosiksi :(.

Onko kohtalotovereita?

 
Tätä vauvaa yritettiin niin kauan, että enemmän ahdisti ajatus siitä, että mitään muutosta ei ehkä meille koskaan suoda. Otan siis todella mielelläni vastaan tulevan vastuun. :) Olen aikamoinen kotihiiri jo muutenkin, joten vauvan kanssa kotoilu tulee varmasti olemaan suht. helppoa. Mitään radikaaleja luopumisia tuskin tulee. :)
 
Täällä myös odotellaan esikoista. Ylihuomenna olisikin sitten ensimmäinen "oikea" ultra ja sitten onkin menossa rv 7. Kävin viime viikolla varmistus ultrassa, kun oli niin paljon kipuja alavatsassa. Löytyihän sieltä oikeasta paikasta ainakin raskauspussi, mutta varmuutta ei pystynyt sanomaan, onko siellä ketään. Joku haalea, muutaman millin kokoinen möntti siellä oli. Vähä pelonsekaisin tuntein kohti ylihuomista..entä jos siellä ei olekkaan kentään.emoticon

Kovasti on jo odotettu uutta tulijaa ja varsinki tuleva isä tuntuu olevan enemmän täpinöissään nyt...ite oon sen verran pessimisti/realisti, etten oo uskaltanu vielä edes hirveästi iloita, ennen kuin nyt varmuus kuullaan. Mutta jos hyviä uutisia ultrassa löytyy, niin sitten kerrotaan lähipiirille emoticon
On tehny kyllä mieli jo kertoa edes jollekkin, joka voisi kertoa näistä oireista, ovatko normaaleja...tai että niitä ei oo niin kauheesti...
 
Pakko vastata marimukselle vaikka on multa kielletty ketju, pyydän valmiiksi anteeksi ;)
mutta ihan samoja asioita tuli pohdittua esikkoa odottaessa ja nyt tietää vastaukset omalla kohdalla :)
viikkoharrastuksiin pääsee nopeasti takaisin jos malttaa lähteä ja joku hoitaa vauvaa, ja mua ainakin piristi hurjasti päästä kerran/pari viikossa tunniksi-kahdeksi pois kotoa ihan yksin. Tietty prioriteetitkin muuttuu sen vauvan saannin myötä, mutta jos on ihminen joka tykkää omasta ajasta ja tietynlaisesta itsenäisyydestä, niin mihinkäs se tarve kokonaan häipyisi. Onneksi (vai harmiksi) se vauvaikä on kuitenkin tosi lyhyt, ja sen myötä myös lapsen täydellinen riippuvuus äidistään. Se aika menee niin nopeesti..
Me tehtiin eka pidempi reissu esikon ollessa 4vk, vauva kyllä tykkäsi mutta tais olla kuitenkin äidille liian raskasta reissata kaksin vauvan kanssa... 1-vuotiaan kanssa on jo tosi helppo matkustella ulkomailla, varsinkin jos on muitakin apukäsiä matkassa.
Täytyy sanoa, että aluksi se riippuvuuden ja symbioosin syvyys masensi, mutta nyt kun tietää että se on niin nopeasti ohimenevä aika toivoo että toisen kanssa sen sitten muistaisi ja osaisi suhtautua helpommin :D siltikin vähän jo jännittää!
 
Täällä myös ensimmäistä odotellaan ja toistaiseksi on lähinnä jännittänyt+ahdistanut+pelottanut+stressannut se, että meneekö kaikki hyvin ja saadaanko tässä todella vaavi vai käykö toistamiseen ikävästi. Ehkä sitten kun tämä huoli vähän laantuu (jos laantuu?) niin ehtii stressaamaan toisenlaisia juttuja :) Vielä ei ainakaan huoleta oman ajan puute tai asioista luopuminen. Onhan sitä saanut aika pitkään riekkua miten lystää (ei että lapsen saaminen lopettaisi kaiken muun elämän, paitsi ehkä hetkeksi) ja mulla on ihana, asiasta fiiliksissä oleva mies, joka varmasti osallistuu täysillä vauvan hoitoon.

Käväisin viikolla 6 (tai luulin olevan vk 7) varhaisultrassa, jossa kaikki oli hyvin ja sykekin näkyi, mutta silti jännittää kauheesti ja sitä tarkkailee itseään jatkuvasti kun joku oire vähenee tai katoaa tai kun on melko vähän oireita ylipäänsä, vaikka se varmaan on ihan normaalia. Varattiin aika toiseen ultraan (yksityiselle) viikolle 9+6 just ennen Juhannusta kun sillon varmaan joutuu muutamille kertomaan uutisen, enkä halua tehdä sitä ellen tiedä kaiken olevan ok. Np-ultra varmaan suht pian sen jälkeen, mutta ei  ennen Jussia. Rahaahan tässä menee (vaikka ei olisi), mutta menköön ;) Jos tuossa ultrassa on kaikki hyvin niin ensimmäisenä marssin ostamaan mammahousut kun kaikki puristaa ja on muutenkin enää yhdet ehjät farkut jäljellä eikä tässä vaiheessa viitsi enää ostaa normifarkkuja...
 
Hymiö, lähetit tämän ketjun vastauksen vahingossa mulle yksityisviestinä. :) Kopsaan sun tekstin tähän ettei sun tartte kirjottaa uusiksi :)

"Tämäpä kiva ketju :) Täällä myös esikoista odotellaan ja la laskurin mukaan 17.1.2013. Ensimmäinen neuvola on huomenna ja oon odottanutkin, että sais jotain konkreettista asiaan, että onko tää nyt totta ja jne.. ollaan yli vuosi toivottu että tarppäis ja nyt, jee! Hankintoja en "uskalla" tehdä vielä mitään, kun mennään niin alussa vasta ettei sitten vaan joutuis pettymään tai muuta. Mulla on muutenkin kauhee keskenmenon pelko tai se että onko siellä sittenkään ketään yms.. ei ehkä tehny hyvää lukea noita keskenmeno ja tuulimunatarinoita??? O.o ..no mutta ehkä huomenna tiedetään pikkasen enemmän jotain, vai tiedetäänkö? :) ..ja odotan vaan, että pääsis tosiaan sinne ultraan jo! Elämme jänniä aikoja!"

Tämä oli siis Hymiön tekstiä :) Miten muuten ultra meni?

Sen verran kommentoin minäki marimuksen kysymykseen, että tätä vauvaa on yritetty kauan, nii kyllä minäki pelkään sitä vastuuta ja jännitän, että miten jaksan olla 24/7 kiinni vauvassa. Minä oon kyllä tosi hyvin kotona viihtyvä ihminen, kotihiiri oikeen, mutta se ei ehkä ookkaan se, mitä jännitän, vaan just se, että koko ajan on vastuussa pienestä ihmisestä, jonka hyvinvointi riippuu kokonaan minusta. Kyllähän se jännittää väkisinkin.

Ootan kauhiasti että maha alkaa kasvaa :) Mulla on aivan eteen kallistunut kohtu, ja kyllä ite jo huomaan tuossa häpyluun päällä pyöristymisen merkkejä. Mites te muut?

Onko muilla jo pahoinvointi lakannut? Oon nyt tämän päivän sairaslomalla, kun tuli töissä niin kauhean huono olo :/ Hyi. Ja koko ajan on nälkä. Epäilen nyt enemmän ku koskaan, että mulla on keliakia tai joku yliherkkyys viljoille, kun maha toimii tosi surkeasti. Oon nyt jättäny viljat taas pois ruokavaliosta, mutta on vaikea keksiä nopeaa syötävää kun on paha olo ja hirveä nälkä :/ Mikä teillä helpottaa pahoinvointia?
 
Kiva ryhmä, niin voi vähän jakaa tätä oloa kun kaikki on niin uutta ja mullistavaa :)

Kävin eilen ensimmäisessä neuvolassa ja pääsin sitten vielä iltapäivällä ultraan, kaikki tuntus ainakin olevan hyvin ja sain sen mielenrauhan mitä olin odottanu, ja siis nyt voi sanoo että jee, se on totta ja la olisi 16.1.2013. Ihan mahtavaa!
Tässä vaan toivoisi että tämä väsymys ja yökötys hieman helpottaisi ja masu alkaisi kasvaa, ja kumpa toi aika rientäis ja sitä myöden tulisi varmempi olo mitä lähemmäs tammikuuta mennään :)

Hankitoja en uskalla tehdä vielä mitään, etten nyt vaan ala höntyilemään kaiken kanssa, kun koskaan ei tiedä... :/ ..tekis kovasti mieli kertoo jo kaikille rakkaille masuasukista, mutta taidampa yrittää sitäkin pitää vielä muutaman viikon ihan mieheni ja itseni välisenä.

Elämme jänniä aikoja... hyvää odotusaikaa kaikille meille ensiodottajille! :)

t. Päiväunien aika ;D
 
 Untamoinen: Hahha, no mä ihmettelinkin, että mihin se mun sunnuntainen viesti oikee lähti, hih :D
Noo, tämmöstä sattuu ja ei varmasti tule olemaan ensimmäinen kerta.. pyydän anteeks jo etukäteen :)
 
Me myös esikoista odotellaan, niinpä kaikki on tosiaan  niin uutta ja ihmeellistä, pelottavaakin! Itsellä myös huolen aiheena ollut se meneekö kaikki hyvin loppuun saakka, nämä ensimmäiset viikot tietenkin varmaan pahimmat siinä suhteessa, olen kuitenkin pyrkinyt miettimään että luonto hoitaa kuten haluaa nämä asiat! :) Ja tietenkin myös kun tälläinen kauhea mietiskelijä ja huolehtija olen, niin ajatuksissa on jo aika synnytyksen jälkeenkin, kuinka sitten asiat menee, osataanko olla tuki ja turva pikkuiselle ja pärjäätäänkö me pariskuntana ym... Mulla on aina ollut suhteellisen selvät sävelet mitä elämältä vaadin ja itseltäni, niin teenkö tästä liian rankkaa ja huolehdinko turhiakin... Noo, toivotaan että kaikki lutviutuu aikanaan ja siihen asti koitan olla ressaamatta liikaa :D
 
Kiitos Remana rehellisestä vastauksesta! :)

Alleviivaan nyt vielä, että kyllähän meilläkin lapsi on todella toivottu, mutta kun muutos arjessa tulee olemaan niin VALTAVA, niin tuppaa pää miettimään kaikelaista. Viimeksi  mietin esim. sitä, miten ikinä kykenen olemaan äitiysvapaalla niin monta kuukautta, kun viimeiset vuodet olen ollut hyvinkin työorientoitunut ja uraan keskittynyt. Vaihtelu tekee varmasti hyvää, mutten usko, että muutos on ihan kivutontakaan.

Eniten kai pelkään sitä synnytyksen jälkeistä masista. Ja että se tekee lopulta katkeraksi lasta kohtaan.
 
Hei!

Minäkin liityn tänne ryhmään, kun esikoista pukkaa. 

Tuosta tavaroiden hankkimisesta... parit äitiyspöksyt ostin netistä (http://www.newlook.com), kun tuntuu, että välillä kaikki ahdistaa mahaa.

Varhaisultran (viikolla 7) jälkeen on ollut varmempi olo, että joku siellä on oikeesti.
Huusin huuto.netistä vauvansängyn, kun oli mielestäni juuri oikeanlainen ja -hintainen. Muuta emme ole hankkineet. Enkä usko, että hankitaan ennen kuin olemme päässeet sinne viikolle 12-13. Jos jotain sattuu niin voi tuntua pahalta niiden vauvatavaroiden keskellä.

Anoppi aloitti jo neulomaan vaaleanvihreää villahaalaria, jota tammikuussa varmasti tarvitaan. :-)

Kyllä minuakin välillä hirvittää tämä "sitoutuminen" lapseen, vaikka toivottu lapsi onkin. Hyvä, että on tämä yhdeksänkuukauden odotusaika... ehtii tottua ajatukseen ja käydä läpi kaikenlaisia tunteita.
 
Mie sepostin tähän ketjuun tarkoitettua juttua tonne kesäkuun ketjuun, kopsailen siis:

Mulla ei oo kyllä ollut mitään pahoinvointia, melkein pelottanut kun oon ollut niin oireeton. Paitsi eilen tuli aamulla vähän oksettava olo joka jatkui puolille päiville. Ja koiraa ruokkiessa meinas tulla tavarat ulos. Mietin vaan että miten mulla nyt näillä viikoilla (11+2) enää mitään tulee, kun oon saanut olla aiemminkin rauhassa. Ehkä se oli vaan joku hetkellinen häiriö :D Ainoot oireet on väsymys, joka sekin on helpottanut ihan huomattavasti, ja nännit tuntuu olevan tulessa aina aamuisin sen jälkeen kun on rintsikat laittanu.. Eipä mittään muuta. Aijoo paitsi syke hakkaa liki satasta! Hyi inhottavaa. Niin ja aivastelen aika paljon ja ne tuntemukset alavatsassa, eli onhan näitä nyt kuitenkin jonkii verran :)

Mie en osaa ajatella vielä niin pitkälle, että pelottaisi kauheesti tulevaisuus ja vastuu. Toki sitä miettii aika paljon että mitenkä tulee selviämään, mutta en osaa siitä ottaa vielä stressiä (mikä on aika ihme itseni tuntien). Itsekin oon viime vuosina kotihiiriytyny aika paljon, että en niinkään edes kaipaa entistä elämää, joka oli suhteellisen railakas. Ehkäisykin jätettiin pari vuotta sitten pois ja vaikkei tässä olla yrittämällä yritetty missään vaiheessa, niin oon jo pitkän aikaa kieriskellyt tuskissani kun ihmiset ympärillä lisääntyy minkä kerkiää, itsellä ikä painaa jo jonkin verran, ja ehdinkin jo hitusen asennoitumaan siihen, etten välttämäti saa lapsia koskaan. Tai no yritin asennoitua. Hetkeksi "unohdin" koko jutun ja vauvakuumekin helpotti, sittenhän se plussa tuli :)
---
Ootan kanssa ihan hirveesti että maha alkais näkyä, on vaan tuota läskiä eessä aika paljon, että saattaa odottelu kestää vielä aika kauan..plääh.
 
Takaisin
Top