Esikoista odottavien ajatuksia :)

Heidi-81

Heidi-81

Oman äänensä löytänyt
Olisi mukava kuulla muiden esikoista odottavien ajatuksia.

Itse olen 30-vuotias, mies 28-vuotias, perheeseemme kuuluu kaksi koiraa. Jätimme ehkäisyn pois, ajatuksella "lapsi tulee,kun on tullakseen" ja heti tärppäsi emoticon Olemme onneissamme, vaikka kovasti jännittää. Mies on innoissaan suunnittelemassa autonvaihtoa isompaan emoticon

Nyt menemme rv.9, laskettuaika laskureiden mukaan 3.1.11. Ensimmäinen neuvola vasta 30.5 ja tuntuu, että aika matelee. Pahoinvoinnit täällä alkoivat rv.7 ja tuntuu,että vain pahenee päivä päivältä  emoticon  töistä pitänyt pari kertaa lähteä kesken päivän,kun ei tullut työnteosta mitään.

Aurinkoista kesän alkua kaikille tammivauvoja odottaville emoticon
 
Heipä hei!

Meillä myös odotellaan esikoista. Odotettu ja yritetty 11-vuotta. IVF-hoitojen apuna saimme nyt aivan ensimmäisellä plussaa. Tuntui kun lottovoitto olisi iskenyt.
Itse olen 36 ja mies 42. Meidän perheeseen kuuluu jo ennestään Siru-kisu joka kaiken rakkauden on tähän mennessä saanut :) 

Tänään käytiin ekassa ultrassa ja jännitti aivan vietävästi, että onko kaikki hyvin. Raskausoireet ovat kylläkun ollut sen verran "vahvat" että ei epäilystäkään mutta... Kaikki oli hyvin! "Toukkanen" oli 1cm pitkä ja sydämenlyönnit näkyivät selvästi. Meillä oli ultra näin aikaisin koska ollaan oltu siinä IVF-hoidossa. 7+2 ja laskettu aika 11.1.2012.

Oletko kokeillut pahoinvointirannekkeita tuohon pahoinvointiin? Mulla nyt toista päivää päällä ja kummasti on pahaa oloa helpottanut. Hieman huimausta lisääntynyt niistä mutta muuten ok olo. Apteekista ostin alle 20.- Suosittelen kokeilemaan koska mulle ne selvästi toimii.

Tsemppiä ja ihanaa odotusaikaa! Kuin myös kaikille muille tammimammoille!

 
Miekin ilmeisesti rv9 ja laskurin la oli 1.1, mut sekin heittää kun mulla tarkkaa muistia menkoista...jos näistä nyt mitään tajuan. En ole koskaan ollut hulluna vauvoihin tai raskauteen ja tää alkuajan pahaolo ja väsymys ei kyllä innosta sekään, mutta toki onnellinen olen. Itse täytän tänä vuonna 29 ja mies on 9v vanhempi ja huomattavasti onnellisempi tästä kun mie.
Toki mulla vähän mietittyttää kun pitäis valmistautua koulusta ens keväänä että minkä spurtin tässä saa ottaa että se onnistuu eikä jää niin pienestä kii sit.
Eka neuvola on 1.6 että vielä tässä aikaa on. Ilmeisesti täällä ultrataan vasta viikolla 11-12...huoh...hulluks tullut kun odotellut neuvolaa ja sit ne ei ultraakaan.
Töissä olen ollut mutta oon kyllä ihan puolella teholla tän väsymyksen takia mut en jaksa sairaslomallakaan olla. Viime viikko oli niin tylsä kun  makoilin vaan sohvalla kun ei jaksanut mitään.
Tässäpä jotain ajatuksia ;)
 
Heippa ja erityisesti Tjipp!
Onneksi olkoon, ihan uskomaton fiilis varmasti. Me ollaan odotettu lapsenalkua vuodesta 2008 ja kolme vuottakin on tuntunut uskomattoman pitkältä ja raskaalta ajalta. (enemmän itsestäni kerroin "löpinöitä itsestä" palstalla 20.5.)
Mun piti jo aiemmin laittaa tänne joku ketju, jossa tiedustelisin ovatko muut olleet hedelmöityshoidoissa. Meillä kävi niin, että olimme valmistautuneet inseminaatioon, mutta sitten ajoitus meni pieleen, kun olimme lähdössä matkalle. Matkalla sitten onnistuttiinkin ihan perinteisin menetelmin :)

 Ensimmäisen odottelu tuntuu aika uskomattomalta ja tänään varhaisultrassa olin ihan vedet silmissä..

Onnea ja sopivasti jännitystä kaikille, toivottavasti ollaan täällä loppuun asti!
 
Moikka!

Mä olen niin tohkeissani, mul on ollut vauvakuume koko ikäni. Olen aina rakastanut lapsia ja nyt kun tuntee sisällään oman pikkuisen kasvavan niin ihan mahtavaa!!! :)  Meillä lykästi nopeasti, lopetin pillerit 19.3 ja 14.5 tein positiivisen.

Tänään oli ihanaa aamulla kun mieheni oli tehnyt mulle aamupala leivät ja syön harvoin kinkkua leivän päällä niin mieheni totesi: "että täytyy sun syödä, että tulevasta metsurista mahassa tulee vahva." Hän tietysti haaveilee pojasta. :)

Mutta kyllähän se vähän  jännittää että kaikki menee hyvin ja huomaan kuuntelevani omaa kehoa enemmän ku ennen. muuta on niin ihanaa. kuitenki odottaa et tää eka 3kk menis nopeasti.
 
Hei, täällä kans odotellaan esikoista! Jännittäviä aikoja siis :) Pahoinvointi on aivan kamalaa, en tiedä miten tästä edes selviää :) kohdun kasvukivut ovat alkaneet, välillä sattuu kovastikin!
 
Kiva lukee kaikkien onnellisia tarinoita (pahoinvoinneista huolimatta). Täällä myös esikoista odotellaan. Raskausviikkoja 8+1 eli LA menee ihan tammikuun loppuun. Ultrassa kävin viikolla 6, siis silloin kun tämä asia varmistui.
 Meillä ei oikeastaan ole yritetty lasta mutta kuitenkin on tehty :) eli en ole käyttänyt mitään ehkäisyä 3 vuoteen. Mulla oli kuukautiset pois vuodet 2006-2008 anoreksian jälkimainingeissa ja sen jälkeen ovat olleet enemmän ja vähemmän epäsäännölliset. Maaliskuussa kävin verikokeissa ja ultrattiin munasarjat ja kaikki vaikuti olevan ok. Halusin käydä nuo testaamassa kun ajattelin että jos joskus iskee tosissaan vauvakuume niin sit ainakin tietää onko se teoriassakaan mahdollista.
Ei tarvinnut kuitenkaan edes alkaa suunnittelemaan isommin perheenlisäystä kun toukokuun alussa ihme tapahtui ja nyt sitten sitä tässä ihmetellään. Täytyy sanoa että olotila on vähintäänkin kummallinen.
Fyysisesti voin hyvin, tänään oli ensimmäisen kerran alavatsakipua (kuin kuukautisten aikana) ja eilen oli paha olla, mutta epäilen että se tuli autossa istumisesta...tultiin mutkaista tietä mökiltä 40 minuuttia. Kotona tuli oksennus. Väsymystä on havaittavissa, rinnat ovat turpeat ja arat sekä hiuksia lähtee mutta näiden kanssa kyllä pärjää.
Vaikka moni asia huolestuttaa niin täytyy koittaa vaan nauttia joka hetkestä.
 
Huomenet kaikille! Täältä haetaan nyt tukea, kun ajatukset jyllää kovin omassa päässä.... Tuntuu et jotain on vikana. Vko 11 menossa ja oireet häviää (tiedän että se on normaalia) mutta kun tuntuu että turvotus on laskenut myös ja tähän asti ollut pömppömaha kadonnut kokonaan... Päänsärkyä ja lievää pahoinvointia on edelleen (pahoinvointi on tähän pvään asti ollut erittäin kova). Vessassa ei tarvitse rampata enää yhtä usein kuin aikaisemmin ja muutenkin olo on kuin en olisi raskaana.. mitään vuotoa tmv ei ole ollut.. onkohan normaalia... pelottaa vain vietävästi, kun ei tiedä miltä tämän "pitäisi" tuntua.... mitä jos maha-asukki onkin lopettanut kasvamisen?? =/
 
Hei Aibhlin, mulla oli oireet välillä pois just vko10-11 aikaan ja sitten ne palas taas. Nyt voi olla päiviä, että on koko päivän  ihan hyvä olo ja sitten voi tulla pari päivää, että onkin taas huono olo ja väsy. Mun ymmärtääkseni ei kannata huolestua, jos vuotoa ei ole. Koska sulla on ultra?
 
Heippa kaikille, ja erityisesti teille joilla raskautuminen on kestänyt pitempään. Olen itse 31 ja mies pari vuotta nuorempi, ja meillä tämä esikoisen yrittäminen kesti yli 2 vuotta (Tjappin 11v kuulostaa ihan kamalalta... :( ). Meille kerettiin tehdä muutama inseminaatio ja jonotettiin IVF:ään kun tämä 'ylläri' ilmoitti tulostaan...

Aibhlin, samaa kyselen kuin Nautiskelija, sullahan on varmaan kohta ultra jossa pääset asiasta varmistumaan? Tai pääsetkö vaikka yksityisellä käymään jos viralliseen ultraan on vielä aikaa? Mulla ei ole ollut vielä oikein mitään oireita (esim. pahoinvointi loistaa poissaolollaan), ja se pelotti vietävästi tähän päivään ja neuvolaan asti, jossa sain vahvistuksen että kyllä meidän toukalla sydän sykkii... Terkkarikin vakuutti et oireiden puuttuminen on yhtä normaalia kuin se että niitä on, ja että ne saattaa tulla ja mennä - joten niin kauan kuin et ala vuotaa yritä uskoa että kaikki on hyvin. Tsemppiä!
 
Itsellä raskausoireet tulee ja menee. Itse olen rv.13 silloin tällöin vieläkin yököttää, huippailee ja mahaa nipistelee (yleensä iltaisin). Välissä taas päiviä, ettei mitään oireita. Oltiin ultrassa ja verikokeissa viime viikolla, kaikki oli hyvin. Masussa todella eloisa ja vilkas asukki :)
 
Samaa mietin aina minä välillä kun kuvotus on kadonnut ja rintojakaan ei enää säre - outoa miten sitä ajattelee, että jos ei ole huono olo ja turpea olo niin kaikki ei voi olla hyvin
Vaikka sitten taas, eihän raskaus ole sairaus eikä silloin tarvitse tuntea oloaan sairaaksi..hmm. Meillä ultra ensi viikolla ja se jännittää - totisesti toivon että meidän pienen sydän lyö yhtä kiivaasti kuin viikolla 7 ja että kaikki on hyvin. Paremmalla mielellä jää sitten kesäloman viettoonkin kun on 12 viikkoa täynnä ja kaikki hyvin.
 
No, eilen kävin sitten neuvolassa ja vahvat sydänäänet saatiin heti kuulumaan! joten nyt odotellaan viikon päästä olevaa np-ultraa seuraavaksi KAUHULLA :D
 
Millonkahan sen lopullisesti tajuaa että tammikuussa ei ollakkaan enää kaksin vaan kolmisin...? Tänään (12+1) oli eka "oikea" ultra ja näin omin silmin että kyllä siellä pikkuinen sintti polski ja huiski...Kaikki oli onneksi hyvin, joten tässä vaiheessa voi huokaista helpotuksesta hetkeksi, ehkä jopa kertoa raskaudesta muutamalle lähimmälle. 
 
Hei vaan kaikille! Täällä kans esikoistaan odottava neitokainen Turusta. Meillä oli kans eka ultra viime ke ja tuntu ihan uskomattomalta, ku näki sen pienen ihmisenalun siellä menevän <3 Mulla oli kauhea pahoinvointi n. 5 viikkoo putkeen ja ajoittain tuntu et ei jaksa enää. Nyt on rv 11+5, olo on helpottanu ja kaikki tuntuu helpommalta. On tää aika jännää..ei osaa ajatella, että tammikuussa meitä on kolme..Ois tosi kiva jos täältä sais juttukavereita. Ihanaa, aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
Hei kaikille, olen tässä mietiskellyt että onko muillakin ollut vaikeuksia asennoitua raskauteen? Meillä tosiaan tärppäsi ihan ensimmäisellä yrityksellä ja olin ajatellut itsekseni että siinä varmaan kestäisi ainakin noin 4-6 kuukautta että jotain tapahtuisi. Oireita minulla on ollut oikeastaan todella vähän tähän asti, lähinä väsymystä ja rinnat olivat alussa arat. Nyt tietenkin kaikki oireet ovat jo hävinneet ja kun ei tuo mahakaan oikein tunnu mitenkään nopeasti kasvavan niin välillä mietityttää että onkohan se herne edes siellä matkassa vai kuvittelinkohan kaiken. Ystäväni ovat kaikki todella innostuneita puolestani ja mietin mikä minua vaivaa kun en ite jaksa innostua yhtä paljon. Etenkin se jäi vaivaamaan kun ystäväni ihmetteli että miten en itkenyt ensimmäisessä ultrassa kun hänellä oli jo melkein kyyneleet silmissä pelkästään siitä että katsoi kuvia herneestä. En oikein tiedä että onko tämä normaalia vai johtuvatko nämä tunteet siitä että kaikki on sujunut vähän "liian" helposti tähän asti ja nyt vaan odotan että jotain ikävää tapahtuisi kun elämässä yleensä niin on käynyt. Lapsi on siis kuitenkin todella toivottu ja aina hetkittäin innostun asiasta mutta yleisesti en tunne olevani raskaana tai oikein sisäistä sitä mitä on tapahtumassa ja miten suuri elämänmuutos on edessä tammikuussa.
 
Miiuski,  vastaan nyt sulle tänne vaikken esikoista odottava olekkaan mutta samoja tunteita mullakin ollut ja on edelleen. Siis vielä sun maha ei tarvitse edes näkyä, esikoista odottavilla maha alkaa näkyä vasta joskus rv 16-20, joskus jopa myöhemmin joten älä huolestu jos masu ei ole vielä kasvanut vaikka se olisi konkreettinen "oire" ja siitä tietäisi että joku siellä masussa kasvaa.

Myös tuo, että ekassa ultrassa täytyisi automaattisesti itkeä kun näkee pikkuisen. En minäkään ole itkenyt kertaakaan ultrissa vaikka monesti olen jo käynyt kun toinen tulossa. Ei kaikki ole yhtä tunteellisia ihmisiä että pillahtaavat heti itkuun kun näkevät uuden elämän alun. Tämäkin myös aivan normaalia.

Myös se, että sinulla on vähän oireita, voi pitää sinun mielen rauhallisena ja et turhaan stressaa etkä hätkähdä joka pienestä asiasta. Tämäkin on aivan normaalia. Tuo sinun kirjoituksesi  on kuin suoraan minun  kirjoitukseni jonka olen kirjoittanut esikoista odottaessa.

Joten rauhallisin mielin eteenpäin, näin myös pikkuinen jaksaa kasvaa masussasi aivan normaalisti kun et stressaa joka asiasta. :)
Mukavaa odotusta sinulle. :)
 
 Jätin pillerit pois edellisen miesystävän kanssa yli vuosi sitten ja mitään ei tapahtunut.. Aloin sitten erottuamme uuteen suhteeseen ja tiedossa oli etten pillereitä syönyt.. No kävin sitten lääkärissä hakemassa pillerireseptin ja kävin ne hakemassa kun sitten huomasinkin että kuukautiset on myöhässä. kerkesimme siis "seurustella" 1,5kk.. No niimpä tein päivää ennen äitienpäivää testin ja 2 viivaahan siellä oli.. Kerroin miehelleni joka otti minut sitten syleilyyn ja sanoin rakastavansa minua.. abortti ei missään vaiheessa ollut hänelle edes mikän vaihtoehto. Tässä on nyt menossa jo viikko 15+5 ja kaikki on menny hyvin, ultrassa käyty kattelemassa ja sydänääniä kuuntelemassa.. :) <3 vähän on sekavat tunteet välillä ja itkettää niin pirusti pienimmätkin asiat. Sellanen uusi itkemisen asia ilmaantui tänään kun hänellä on edellisestä suhteesta 2 lasta, 6 ja 4-vuotiaat niin ei varmaan halua enempää lapsia kun on jo 3 sittten ja minulla kun ei ole kun nyt tämä yksi tulokas vatsassa niin aiheutti miulle aika pahan mielen kun ajattelin että en ehkä saa kuin tämän yhden lapsen :( tietysti asiat saattaa muuttua, mielet voi muuttua mutta olen ihme murehtija ja varsinkin nyt kun on muutenkin herkillä niin tuntuu että kokoajan on jotain "ongelmaa"  En oikein tiedä mitä pitäis ajatella vai ei vielä mitään koko asiasta..??? Sit on tietysti pientä luottamuspulaa kun on niin vähän aikaa mennyt jne ja tuntuu että siitäkin asiasta on täysin harhaluuloinen.. :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top