Esikoisen odottajat

[eessi]

Mie oon yrittänyt ihan tietoisesti vaan nauttia ja iloita, kaiken sen pelkäämisen ja epäröimisen sijaan. Ajoittain onnistun ihan tosi hyvin, ja ajoittain en. Kai sitä yrittää itseään suojella, että jos kaikki ei meekään hyvin, niin ei sitten tippuis niin korkealta ja kovaa… Oon silti yrittänyt vakuuttaa itseni (ja miehen, joka pelkää kivasti epäonnistumista) että jos joku menee pieleen, niin se sattuu aivan hitosti ja tuntuu pahalta, oltiinpa me iloittu sitä ennen tai ei. Sen voimalla, koitetaan kaikki nauttia ja uskoa hyvään tulevaan

Miltä teistä ylipäänsä tuntuu vanhemmaksi tulo? Pelkoja, intoa, epävarmuutta, luottamusta? Onko lasten kasvattaminen tuttua esim. sukulaisten tai työn puolesta?
Mie oon koko ikäni aina touhunnut lasten kanssa ja hoitanut sisarusten lapsia, joten vanhemmaksi tulo tuntuu luontevalta. Oon myös ammattikasvattaja ja työskennellyt erilaisen haasteiden parissa, joskin vauvat on sitten se kaikista vierain ikäryhmä Vauvavaihe siitä syystä vähän jännittää, mut muuten luotan, että tiedän työn puolesta riittävän paljon lasten kehityksestä, kasvatuksesta ja haasteista, että siitä on varmaan ihan kiva ponnahduslauta vanhemmuuteen. Pääosin siis suht luottavainen mieli ja ennen kaikkea tosi onnellinen, jos tullaan vanhemmiksi

 

[Hedi88]

Vanhemmaksi tulo jännittää tosi paljon, oon serkuksista vanhin ja ystävillä on lapsia, joten sillä tasolla tiedän kyllä pärjääväni. Eri sitten kun on se oma, miehelle tämä on kolmas lapsi. Hänellä kokemusta jo, niin se on helpottanut mua, ainakin näin ajatuksen tasolla.

 

[Queermama]

Täälläkin sateenkaariperhe, esikoista odotellaan. Ollaan oltu julkisella hedelmöityshoidoissa reilun vuoden verran, ja nyt eka tuorealkionsiirto tärppäsi. Jaan tuon fiiliksen, ettei oikein uskalla vielä ajatella pidemmälle, tai että ei pysty luottamaan että lapsen saisi syliin asti. Tänään uskaltauduin varhaisultran jälkeen lataamaan puhelimeen sellasen raskauden seuranta -sovelluksen Huomenna meiän neuvolaterkkari soittaa ja saadaan varattua eka aika, tuntuu tosi absurdilta et minäkö nyt yhtäkkiä oon johonkin neuvolaan menossa??

 

[Queermama]

Miltä teistä ylipäänsä tuntuu vanhemmaksi tulo? Pelkoja, intoa, epävarmuutta, luottamusta? Onko lasten kasvattaminen tuttua esim. sukulaisten tai työn puolesta?
Mie oon koko ikäni aina touhunnut lasten kanssa ja hoitanut sisarusten lapsia, joten vanhemmaksi tulo tuntuu luontevalta. Oon myös ammattikasvattaja ja työskennellyt erilaisen haasteiden parissa, joskin vauvat on sitten se kaikista vierain ikäryhmä Vauvavaihe siitä syystä vähän jännittää, mut muuten luotan, että tiedän työn puolesta riittävän paljon lasten kehityksestä, kasvatuksesta ja haasteista, että siitä on varmaan ihan kiva ponnahduslauta vanhemmuuteen. Pääosin siis suht luottavainen mieli ja ennen kaikkea tosi onnellinen, jos tullaan vanhemmiksi

Ja aika kaukaiselta tuntuu vielä vanhemmaksi tulo, mutta se on ollu pitkäaikainen haave ja tuntuu siis myös tosi hyvältä <3 Lähipiirissä on muutama pieni lapsi, ja puolison molemmat siskot on nyt myös raskaana, joten vertaistukea on varmasti tarjolla

 

[kastehelminki]

Kyllähän se vanhemmaksi tulo jännittää, vaikka onkin jo kauan kovasti toivottu asia. Meillä on tosi vähän ollut lapsia kaveri/perhepiirissä, eli lapset ja vauvat on aika uusi juttu uskon, että kyllä me silti pärjätään oon kyllä jo usean vuoden seuraillut raskaus/äitiysaiheisia tilejä, kuunnellut podcasteja ja googlaillut milloin mitäkin ja sitä kautta "opiskellut" aihetta

 

[Nonna Mama]

Kun varasin ekan neuvola-ajan, niin sen jälkeen puolison kanssa ihmeteltiinkin, että mitä me siellä tehdään. Kun on vielä niin vieras asia, että meille oikeasti olis tulossa vauva, että nyt on meidän vuoro

Raskaus ja vanhemmaksi tulo jossakin määrin jännittää, kun ne on itselle uusia asioita. Arki rullannut pitkään hyvin samanlaisena, niin siihen näyttäisi nyt tulevan muutos. Itse toivon, että kroppa pysyy mahdollisimman hyvin mukana tässä kaikessa, kun ollut paljon vaivaa sen kanssa aiemmin, selkävaivaa ym. Toistaiseksi, ihme ja kumma, kivut olleet vähempiä kuin ennen raskautta.

Uskon, että pärjätään oikein hyvin. Vaikka tosiaan on totuttelemista, kun niin moni asia menee perheellistymisen myötä uusiksi.

 

[eessi]

Kun varasin ekan neuvola-ajan, niin sen jälkeen puolison kanssa ihmeteltiinkin, että mitä me siellä tehdään. Kun on vielä niin vieras asia, että meille oikeasti olis tulossa vauva, että nyt on meidän vuoro

Raskaus ja vanhemmaksi tulo jossakin määrin jännittää, kun ne on itselle uusia asioita. Arki rullannut pitkään hyvin samanlaisena, niin siihen näyttäisi nyt tulevan muutos. Itse toivon, että kroppa pysyy mahdollisimman hyvin mukana tässä kaikessa, kun ollut paljon vaivaa sen kanssa aiemmin, selkävaivaa ym. Toistaiseksi, ihme ja kumma, kivut olleet vähempiä kuin ennen raskautta.

Uskon, että pärjätään oikein hyvin. Vaikka tosiaan on totuttelemista, kun niin moni asia menee perheellistymisen myötä uusiksi.

Tuo arjen muuttuminen aiheuttaa muuten tosi ristiriitaisia tuntemuksia! On oletettavaa, että monesta ”omasta” jutusta pitää luopua. Siis sellaisista vapauksista, jotka ovat nyt täysin itsestäänselvyyksiä. Vauvan tulo tulee auttamatta muuttamaan arkea ja paljon, on pakko priorisoida asioita uudelleen. Samalla odottaa sitä, että on aina seuraa Toisaalta myös vähän jännittää, miten pärjään vauvan kanssa kotona kaksin, kun mies on töissä. Koenko tylsyyttä, yksinäisyyttä? Me asutaan täysin landella, eikä täällä ole yhtään mitään. Täytyy yrittää verkostoitua lähikaupunkien mammojen kanssa, josko sais itselle seuraa Meidän tukiverkoston ovat valitettavan kaukana.

 

[Hedi88]

Tuo arjen muuttuminen aiheuttaa muuten tosi ristiriitaisia tuntemuksia! On oletettavaa, että monesta ”omasta” jutusta pitää luopua. Siis sellaisista vapauksista, jotka ovat nyt täysin itsestäänselvyyksiä. Vauvan tulo tulee auttamatta muuttamaan arkea ja paljon, on pakko priorisoida asioita uudelleen. Samalla odottaa sitä, että on aina seuraa Toisaalta myös vähän jännittää, miten pärjään vauvan kanssa kotona kaksin, kun mies on töissä. Koenko tylsyyttä, yksinäisyyttä? Me asutaan täysin landella, eikä täällä ole yhtään mitään. Täytyy yrittää verkostoitua lähikaupunkien mammojen kanssa, josko sais itselle seuraa Meidän tukiverkoston ovat valitettavan kaukana.

Tää olikin hyvää pohdintaa, me käydään paljon kalassa ympäri vuoden ja luuhataan metsissä syksyisin marjojen ja sienien perässä. Miten se vauvan saa sitten tähän yhtälöön ja ihan jo odotusaikanakin pitää vähän ehkä miettiä, että 8h veneessä kesällä ei oo hyvä juttu.

Me asutaan kans ihan metässä ja tukiverkosto on 1,5h-2h päässä. Naapuri on onneks kiva ja köy ahkeraan lenkillä, et pitää sit hänen seuraa vaan lyöttäytyä.

 

[aamusade]

Odotan esikoista myös. Eilen sain tietää. Menossa laskelmieni mukaan 4+5. Olen vieläkin vähän epäilevä voiko olla totta. Varsinkin kun suvussa raskaaksi tulemisen olen kuullut olevan vaikeaa. Joten nyt kun itse tulin raskaaksi parin kuukauden yrityksellä, jotenkin uskomaton olo. Olen kumminkin 32 vuotias etten ole ihan nuori enään. Joten luulin että saisi yrittää pidempään. Nyt kun vain jatkuisi tämä eikä mitään komplikaatioita tulisi. Koska sitä pelkään eniten.

 

[Diins]

Meille kanssa esikoinen tulossa, kunhan vaan kaikki menee hyvin Ollaan puolison kanssa 31-vuotiaita ja yritystä taustalla 2 vuotta. Vuosi ehdittiin olla HUS:lla lapsettomuushoidoissa. Mulla PCOS ja en käytännössä ovuloi ollenkaan.

Mulla saatiin ensimmäinen onnistunut ovulaatio OI-hoidoista joulukuussa ja tämä raskaus alkoi spontaanisti kun oltiin nyt loman takia hoidoista tauolla. Tuntuu todella uskomattomalta. En ole ihan varma ovulaation ajankohdasta niin nyt olisi ehkä 5+3. Ehkä keho vihdoin tiesi mitä tehdä edellisten pistoshoitojen jäljiltä

Jännittää kaikki tosi paljon. Niinkun @eessi oon nyt yrittänyt vaan nauttia tästä ja uskoa, että kaikki voi mennä hyvin. Harmitus kuitenkin olisi suuri vaikka en iloitsisi tästä. Ja jotenkin lohduttaa se, että keho edes pystyi tähän. Olen varannut kanssa varhaisultra-ajan 6+6 yksityiseltä. Toivottavasti siitä saisi vähän varmuutta.

Onneks on ollut jotain oireita, niin semmonen olo, että edes jotain tapahtuu kehossa. Ennen plussaa mulla oli vaan todella menkkamaisia kipuja alavatsalla ja viimeviikon pe oli aamulla tiputteluvuotoa. Sunnuntaina alkoi rintojen kipu. Keskiviikosta asti on ollut sairas jano kokoajan ja just nukkuminen on ollut jotenkin haastavaa, vaikka väsyttää kokoajan. Myös jotenkin kova nälkä kokoajan xD

Vanhemmuus pelottaa kyllä. Olen aina halunnut olla äiti ja ihanaa, että meille tulee oma perhe. Mutta nautin todella paljon yksin olemisesta ja vapaudesta niin tulee olemaan kyllä iso muutos.

 

[Hedi88]

Nää ristiriitaiset oireet on kyllä ärsyttäviä, on nälkä, mut ei tee mitään mieli. Väsyttää, mutta nukkuminen on vaikeaa. Janottaa ja pakko juoda ja sit ravaat alvariinsa vessassa.

Nää oireet ja oireettomuudet on mulle omalla tavallaan tosi hankalia, kun yhtään ei oo sellanen olo että olis raskaana, mulla on vähän sellasta et kaikki pitää olla tosi konkreettista, että se on totta. 2 viivaa tikussa ei ihan riitä.

 

[Diins]

Nää ristiriitaiset oireet on kyllä ärsyttäviä, on nälkä, mut ei tee mitään mieli. Väsyttää, mutta nukkuminen on vaikeaa. Janottaa ja pakko juoda ja sit ravaat alvariinsa vessassa.

Nää oireet ja oireettomuudet on mulle omalla tavallaan tosi hankalia, kun yhtään ei oo sellanen olo että olis raskaana, mulla on vähän sellasta et kaikki pitää olla tosi konkreettista, että se on totta. 2 viivaa tikussa ei ihan riitä.

Siis ihan samat ajatukset xD

 

[Sarsabutt]

Mä tuun sivusta huutelee omia kokemuksia esikoisen kanssa, että alussa olin ihan rikki siitä miten paljon omista asioista piti luopua, erityisesti kun oli ollut vuosia kilpaurheilija. Tuntui ettei mies millään tajunnut miten kiinni sitä vauvassa oli koko ajan. Olisin vaan halunnut että toinen olis useammin kysynyt, että tarvitsetko jotain (ruokaa, juomaa tms), haluatko suihkuun tai vessaan. Mutta iän myötä asia on tasaantunut ja usein mies hoitaa lasta enemmän kuin minä, jotta minä saan treenata ja opiskella.

Keskustelkaa etukäteen miten jaatte asioita ja pitäkää huoli että mies hoitaa oman osuutensa alusta asti. Tehkää ruokia etukäteen pakastimeen tai pyytäkää läheisiltä ruokaa kylään tullessa. Vastasyntyneen kanssa on niin paljon muutakin, ettei ruuanlaitolle välttämättä riitä aikaa. Jos mahdollista saada läheisiltä apua, niin pyytäkää sitä! Ekat 3kk on usein ne rankimmat ja sit alkaa helpottaa mm. nukkumisen kanssa, joten olkaa itsellenne armollisia.

 

[eessi]

Mä tuun sivusta huutelee omia kokemuksia esikoisen kanssa, että alussa olin ihan rikki siitä miten paljon omista asioista piti luopua, erityisesti kun oli ollut vuosia kilpaurheilija. Tuntui ettei mies millään tajunnut miten kiinni sitä vauvassa oli koko ajan. Olisin vaan halunnut että toinen olis useammin kysynyt, että tarvitsetko jotain (ruokaa, juomaa tms), haluatko suihkuun tai vessaan. Mutta iän myötä asia on tasaantunut ja usein mies hoitaa lasta enemmän kuin minä, jotta minä saan treenata ja opiskella.

Keskustelkaa etukäteen miten jaatte asioita ja pitäkää huoli että mies hoitaa oman osuutensa alusta asti. Tehkää ruokia etukäteen pakastimeen tai pyytäkää läheisiltä ruokaa kylään tullessa. Vastasyntyneen kanssa on niin paljon muutakin, ettei ruuanlaitolle välttämättä riitä aikaa. Jos mahdollista saada läheisiltä apua, niin pyytäkää sitä! Ekat 3kk on usein ne rankimmat ja sit alkaa helpottaa mm. nukkumisen kanssa, joten olkaa itsellenne armollisia.

Kiitos, onpa kiva kuulla myös konkareilta ajatuksia tähän liittyen! Identiteettikriisihän tässä varmaan tulee, mutta kaipa se sitten lutviutuu asiaa työstämällä.

 

[Hedi88]

Jännä viikko tulossa. Huomenna eka neuvola (7+0) ja lauantaina varhaisultra (7+4). Molemmat jännittää yhtä paljon. Jonkin verran oon kantanut huolta, että onko kaikki hyvin. Viikon kestänyt vaihteleva vuoto loppu lauantaina ja oon vuodon alusta asti melko oireeton. Toivotaan, että kaikki olis hyvin.

Miltäs muiden viikko näyttää?

 

[Meriahven]

Joo, tänään alkoi kyllä uudella tasolla jännittää torstain varhaisultra. Onneksi se vihdoin tulee! Kyllä se tuntuu isolta etapilta, jos kaikki on hyvin niin uskaltaa jo laittaa vähän enemmän toivoaan tähän hommaan. Vaikka toki kaikki on senkin jälkeen vielä mahdollista. Oma ikä (pian 40) tässä eniten epävarmaksi tekee, aiempia raskauksia tai menetyksiä ei ole. Mulla on ollut alusta asti varsin vähän oireita, mutta sen verran kuitenkin, että tunnen selvästi että poikkeustilassa ollaan. Toivottavasti se saa jatkua

 

[Diins]

@Hedi88 toivottavasti molemmissa hyviä uutisia
Mulla myös ens viikolle varattuna varhaisultra ja neuvola sitten vähän yli parin viikon päästä. Tuntuu kyllä edelleen tosi uskomattomalta tää kaikki ja välillä jännittää paljon, että onko kaikki hyvin. Ehkä varhaisultran jälkeen vähän konkretisoituis tämä asia

 

[kastehelminki]

Meillä on ylihuomenna neuvola ja varhaisultra, ja jännittää kyllä paljon. Vaikka ei ole ollut varsinaisesti mitään sellaista mikä laittaisi epäilemään onko kaikki hyvin, niin silti sitä miettii, kun eihän sitä koskaan tiedä. Toivottavasti saadaan kaikki varhaisultraan menijät sieltä hyviä uutisia.

 

[eessi]

Täällä jännitetään keskiviikkoaamua, jolloin varhaisultra Ihan kamalaa odottelua, mutta onneksi työ vie päivällä ajatukset muualle ja illalla väsyttää ihan sikana.. Oireet tosi vaihtelevia, mutta selkeitä. Vähän ajoittain kurja olla ja etenkin jaksaminen nyt vähän huonoa, mutta jos kaikki vaan on ultrassa hyvin, annan anteeksi

 

[eessi]

Varhaisultra takana ja siellä kaikki hyvin 6+6 muuttui 7+0, koko vastasi jopa 7+1 mut koska ivf-hoito niin tarkka hedelmöittymispäivä on tiedossa ja pidetään tuo 7+0 Käsittämätöntä, että meidän epäonni on kääntymässä!!

Sen kunniaksi tein törkeen hyvän torilöydön ja saatiin ostettua mun himoitsema Stokken pinnasänky